Aselepo Iranin sodassa – tyyntä myrskyn edellä?

Tätä kirjoittaessa aselepo Lähi-idässä on kestänyt noin kolme viikkoa. Kuten viime kesänä aselepo syntyi nytkin USA:n aloitteesta Iranin saadessa torjuntavoiton myös sodan toisessa erässä. Sodan tämän vaiheen tulos oli, että USA ja Israel tekivät minkä voivat, mutta ne eivät saavuttaneet mitään asettamistaan tavoitteista.

Iran kesti pommitukset ja tuhot menettämättä ratkaisevasti omaa taistelukykyään ja väestönsä kannatusta. Tätä voi pitää selvänä voittona Iranille ja epäonnistumisena hyökkääjille. Iran saavutti sodan aikana täyden kontrollin Hormuzinsalmeen. Se valvoo salmen liikennettä, päästää läpi ystävällismieleisten maiden laivoja ja perii laivoilta tullimaksun.

Iranin ongelma on, kuinka muuttaa torjuntavoitto pysyväksi eduksi. Iran on tehnyt kymmenkohtaisen listan omista vaatimuksistaan. Se edellyttää niiden käsittelemistä kolmessa vaiheessa.

Ensimmäinen vaihe on vihollisuuksien pysyvä lopettaminen. Siihen sisältyy kaikkien pakotteiden ja sanktioiden poistaminen, pysyvä aselepo kaikilla rintamilla mukaan lukien Libanon, USA:n joukkojen poistuminen Persianlahden alueelta ja järjestely kansainvälisistä takuista pysyvälle rauhalle.

Kun nämä kysymykset on ratkaistu, Iran on valmis keskustelemaan Hormuzinsalmen tulevista järjestelyistä ja rakenteiden luomisesta salmen hallinnaksi yhdessä Omanin kanssa. Vasta kaiken tämän jälkeen voidaan käsitellä kysymystä ydinvoimasta ja uraanin rikastamisesta.

Iranin ulkoministerin Abbas Araghchin ensimmäinen vierailu aselevon jälkeen kohdistui Pakistaniin ja Venäjälle. On mahdollista, että Iran toivoo molempia maita mukaan rauhan kansainväliseen takaamiseen. Moskovassa Araghchi tapasi presidentti Vladimir Putinin.

Osapuolten näkemykset ovat kuitenkin kaukana toisistaan. Aselevon alussa käytiin Pakistanissa yksi neuvottelukierros, joka päättyi pian tuloksettomana. USA, vaikka oli aselepoa ehdottanut osapuoli, tuli neuvotteluihin samoilla antautumisvaatimuksilla, jotka sillä oli ollut ennen sodan alkua ikään kuin sodan voittajana. Ilmeistä on, että USA:n tarkoituksena ei ollut neuvotella vakavasti.

Neuvottelujen päätyttyä ilman tulosta presidentti Donald Trump julisti Persianlahden merisaartoon, jonka luonne on kuitenkin hyvin epämääräinen. Merisaarto on sotatoimi, joka rikkoo aselepoa, mutta toistaiseksi Iran ei ole juurikaan reagoinut siihen.

Hormuzinsalmen merkitys

Hormuzinsalmen kautta on kulkenut noin viidennes maailman raakaöljystä ja nesteytystä LNG-kaasusta. Salmen kautta on kulkenut myös paljon öljyn ja kaasun avulla tuotettuja kemian teollisuuden lähtötuotteita kuten kolmannes typpilannoitteiden raaka-aineista.

Kun Hormuzinsalmesta kulkee nyt ehkä kymmenen prosenttia aikaisemmasta liikenteestä, on tällä välittömät vaikutukset energian hintaan, mutta pitemmällä aikavälillä myös muita vaikutuksia. Jos lannoitteita tuotetaan vähemmän, voi seuraavan kasvukauden ruuantuotanto vaarantua.

Kun merkittävä määrä tärkeitä raaka-aineita ei pääse markkinoille aikaisempaan tapaan, niiden hinnat nousevat kaikkialla. Hormuzisalmen tilanne on siis paitsi paikallinen myös koko maailman talouteen vaikuttava ongelma.

Euroopassa lentopetrolin pula on pakottanut vähentämään lyhyempiä lentoja. Bensiinin hinta on lähtenyt nousuun kaikkialla. Myös Yhdysvalloissa hinta on noussut 40 prosenttia, vaikka USA on itse suuri öljyntuottaja. Mitä enemmän aikaa kuluu, sitä selvemmin ja monilukuisemmin ongelmat nousevat esille.

Trumpilla on vain huonoja vaihtoehtoja

Trump haluaisi päästä nopeasti eroon koko sodasta, mutta hänellä on vain huonoja vaihtoehtoja. Paras tapa olisi tietenkin neuvotella Iranin kanssa sen tekemän ehdotuksen pohjalta. Trumpin on kuitenkin käytännössä mahdotonta aloittaa sellaisia neuvotteluja, koska tämä merkitsisi julkista tappion myöntämistä.

Toinen vaihtoehto olisi jäädyttää nykytilanne ”hiljaiseksi sodaksi”, jatkaa Persianlahden merisaartoa ja estää näin Irania myymästä omaa öljyään maailmalle. Koska pumpattavan öljylähteen sulkeminen voi vaarantaa koko lähteen toimivuuden, Iran voitaisiin näin – varastointikapasiteetin täytyttyä – pakottaa neuvotteluihin ja myönnytyksiin.

Ratkaisu täyttäisi yhden Trumpin tarpeista: Iranin sodan kotimainen suosio on pohjalukemissa eikä aselevon ja merisaarron aikana USA olisi enää avoimessa sodassa. Tämä voisi näyttää hyvältä kongressin ja äänestäjien silmissä.

Kolmas vaihtoehto olisi aloittaa pommitukset uudestaan ja yrittää lannistaa Iran vielä voimakkaammilla pommituksilla ja pakottaa se näin myönnytyksiin.

Neljäs vaihtoehto olisi lisätä panoksia tekemällä maihinnousu ja maahyökkäys ja saavuttaa paremmat neuvotteluasemat. Kohteena voisi olla Iranin keskeinen öljyterminaali Khargin saari, Hormuzinlahden rannat tai Iranin ydintutkimuslaitos Natanz sisämaassa. Myös tätä varten Lähi-idän alueelle on kerätty maahyökkäykseen tarvittavia resursseja.

Tilanteen arviointia

USA on aselevon aikana varustanut uudelleen Lähi-idässä olevia joukkojaan yli 800 lentorahtikuljetuksilla. Lähi-itään on lennätetty myös kymmeniä uusia taistelukoneita ja useita ilmatankkauskoneita.  Arabianmerelle on juuri saapunut lentotukialus USS GWH Bush saattueineen. Se ei kuitenkaan Jemenin houthien ohjusten pelossa kulkenut suorinta reittiä Suezin kanavan ja Punaisenmeren kautta, vaan turvallisesti 10 000 kilometrin mutkan kautta Afrikan ympäri. Samalla USS G Ford on poistunut Punaiseltamereltä takaisin Välimerelle. Se palaa todennäköisesti Yhdysvaltoihin.

Kun Arabianmerellä on nyt myös maihinnousua tukemaan tarkoitettu kevyt lentotukialus USS Tripoli apualuksineen, kyseessä on suurin USA:n laivastokeskittymä sitten Irakin sodan. USA:lla on alueella myös maihinnousuun tai maahyökkäykseen soveltuvia joukkoja. Vajaat kymmenen tuhatta sotilasta.

Sotilaallisen ratkaisun toteuttamisessa on kuitenkin merkittäviä resurssiongelmia. Vaikka USA:n kalustoa on siirretty alueelle lisää, USA:n ja Israelin kyky mittaviin uusiin pommituksiin ei ole tällä hetkellä ainakaan paljon parempi kuin se oli sodan alkaessa. Resursseja ei riitä pitkään, intensiiviseen hyökkäykseen.

Sekä Tomahawk- että JASSM-risteilyohjusten varastot ovat vähissä. Pommituksissa jouduttaisiin pian käyttämään lyhyen kantaman liitopommeja, joiden käyttö altistaisi hyökkäävät lentokoneet Iranin ilmatorjunnalle. Pommituksia kyettäisiin tuskin jatkamaan montaakaan viikkoa.

Isoon maahyökkäykseen – esimerkiksi Kuwaitista Irakin kautta Iranin öljykentille – eivät Lähi-idässä olevat joukot riitä. Hyökkäykseen ja maihinnousuun mereltä esimerkiksi Hormuzinsalmen puolustusta vastaan tarvittaisiin huomattavasti enemmän joukkoja ja kalustoa. Kaikkea salmen rannan puolustusta olisi mahdotonta tuhota ennakkoon, ja hyökkääjien omat tappiot olisivat suuret.

Käytössä olevat resurssit sopivat parhaiten yllätyshyökkäykseen jonkin tärkeän kohteen tuhoamiseksi. Sellaista Natanzin ydintutkimuskeskuksen läheisyydessä muutama viikko sitten ehkäpä jo yritettiin. Myös Khargin öljyterminaali voisi olla sellainen kohde, jos tavoitteena olisi lopettaa Iranin öljyn laivaus ulkomaille. Joukot jouduttaisiin kuitenkin silloinkin kuljettamaan kohteeseen hitaasti lentävillä lentokoneilla ja helikoptereilla. Niitä voisi siksi olla vain rajallinen määrä. Koneiden alasampumisen vaara on suuri ja joukkojen kotiuttaminen iskun jälkeen olisi vaikeaa.

Vaikka Trump on väittänyt USA:n hallitsevan täydellisesti Persianlahden liikennettä, se ei ole totta. Iranin kanssa liikkumisesta sopineita laivoja sekä lähtee lahdelta että tulee sinne. Kyse on myös Iranin öljyä kuljettavista tankkereista.

USA on huhtikuussa pysäyttänyt ja takavarikoinut kaksi tankkeria, mutta tämäkin on tapahtunut tuhansien kilometrien päässä Iranista lähellä Intian eteläkärkeä. Iran on vastatoimena takavarikoinut Persianlahdella kaksi alusta, joilla on kytkentä Israeliin. Tällä hetkellä ”merisaarto” vaikuttaa paremminkin teatterilta kotimaan julkisuutta varten.

USA:n pidättyvyyteen voi olla useita syitä. Kiina esimerkiksi on todennut jyrkkään sävyyn, ettei se tule sallimaan maan hankintaketjujen häirintää. Vaikka USA:lla on alueella paljon laivoja, niistä kaksi kolmannesta on lentotukialusten suojasaattueissa. USA:n saartolinja Omanin lahden poikki on 300 kilometriä pitkä. Tiukkaa saartoa on vaikea ylläpitää vain puolella kymmenellä saartotehtäviin käytettävissä olevalla aluksella.

Miten tilanne kehittyy

Trump näyttää pitävän saartoa toimivana ratkaisuna. Siksi hän voi pitkittää sitä ja toivoa parasta. USA on kuitenkin keskittänyt Persianlahden ympärille niin paljon sotavoimaa, että sitä on vaikea jättää käyttämättä. Lisäksi mukana on arvaamaton tekijä eli Israel, jolle saarto tuskin riittää. Israel haluaisi USA:n jatkavan sotaa Irania vastaan kunnes Iran tuhoutuisi.

Jos USA ja Israel päätyvät jatkamaan sotaa, odotettavissa on myös uusia terrori-iskuja Iranin johtajia vastaan. Ja massiivisia pommituksia sekä sotilas- että siviilikohteisiin. Yllätyshyökkäys Iranin alueellekin on mahdollinen. Luulen kuitenkin USA:n pyrkivän silloinkin vain nopeaan ja näyttävään iskuun. Sen jälkeen Trump ilmoittaisi voittaneensa ja voivansa vetäytyä sodasta.

Iran pyrkii puolestaan aiheuttamaan niin vakavaa tuhoa, että vastustajat pakotetaan rauhanneuvotteluihin, jos Yhdysvallat ja Israel jatkavat sotaa. Tällöin kohteena voisi olla esimerkiksi tähän asti varsin vähäisin vaurioin selvinnyt USA:n laivasto.

Kuva: U.S. Navy/Abe McNatt. Public Domain