Amerikan maailmanvallan suunnitelma:  ”Patoamisesta” ennalta ehkäisevään sotaan

Yhdysvaltain hallinto perustaa ulkopolitiikkansa ja sotatoimensa edelleen ”Trumanin oppiin”. Sen kulmakivenä pidetään huippudiplomaatti George F. Kennanin vuonna 1948 laatimaa analyysia.

Kennanin lähtökohta USA:n hegemonian säilyttämiseksi oli väkivaltainen: sodat, kansojen alistaminen, Aasian väestön pitäminen köyhyydessä ja Neuvostoliiton syrjäyttäminen.

Kennan muotoili moraalisen lähtökohdan yksiselitteisesti: ”Se päivä ei ole kaukana, jolloin joudumme harkisemaan suoran voiman konsepteja. Mitä vähemmän annamme idealististen iskulauseiden haitata meitä, sitä parempi.” 

Teksti perustuu prof. Michel Chossydovskin artikkeliin: America’s Blueprint for Global Domination: From “Containment” to “Pre-emptive War”. The 1948 Truman Doctrine

Bidenin Valkoisesta talosta lähtöisin olevat Saksaa ja EU:ta vastaan kohdistetut uhkaukset muotoiltiin jo ”Truman-doktriinissa” pian toisen maailmansodan jälkeen. 

George Kennanin mukaan: ”Tällaisen liittovaltion [EU] luominen olisi paljon helpompaa, jos Saksa jaettaisiin tai hajautettaisiin rajusti ja jos sen osat voitaisiin tuoda erikseen Euroopan unioniin.”

”Länsi-Saksan sotilaallinen miehitys saattaa jatkua vielä pitkään. Meidän on ehkä jopa oltava valmiita siihen, että siitä tulee lähes pysyvä piirre eurooppalaisella näyttämöllä.”

”Pitkällä aikavälillä Länsi- ja Keski-Euroopan tulevaisuudelle voi olla vain kolme mahdollisuutta. Yksi on Saksan ylivalta. Toinen on Venäjän ylivalta. Kolmas on Euroopan liittouma, johon Saksan osat ovat sulautuneet, mutta jossa muiden maiden vaikutus riittää pitämään Saksan aloillaan.”

”Se päivä ei ole kaukana, jolloin joudumme harkisemaan suoran voiman konsepteja. Mitä vähemmän annamme idealististen iskulauseiden haitata meitä, sitä parempi.” 

Yhdysvaltain ulkoministeriö ja tiedotusvälineet ovatkin nyt nimenneet ”suorat voiman käsitteet” ”sääntöihin perustuvaksi järjestykseksi”. Tämän päivän Yhdysvaltain ja Naton tukemat sodat ovat osa sotilaallista ja ulkopoliittista agendaa, joka on yli puolen vuosisadan mittainen. Vuoden 1948 ulkoministeriön asiakirjat paljastavat jatkumon Yhdysvaltain ulkopolitiikassa kylmän sodan aikaisesta ”patoamisesta” nykyiseen ”ennaltaehkäisevän sodan” oppiin.

The New American Century -nimeä kantava projekti (PNAC) on monessa suhteessa jatkoa Trumanin opille, eli Yhdysvaltain ja Naton hegemoniselle ja maailmanlaajuiselle ”pitkälle sodalle”. Sotilaalliset toimet on tuon projektin mukaan toteutettava yhtä aikaa maailman eri alueilla: ”Taistele ja voita päättäväisesti useita ja samanaikaisia suuria teatterisotia”.

Hallitukset Harry Trumanista George W. Bushiin, Barack Obamaan ja nyt Joe Bideniin ovat olleet mukana toteuttamassa hegemonista globaalia herruutta koskevaa suunnitelmaa. Kennanin kirjoitukset osoittavat hallitsevan angloamerikkalaisen liiton rakentamisen tärkeyden, joka perustuu ”maamme ja Brittiläisen imperiumin välisiin hyviin suhteisiin”. Nykymaailmassa tämä liittouma kuvastaa suurelta osin Washingtonin ja Lontoon sotilaallista akselia, jolla on hallitseva rooli Naton sisällä Washingtonin eurooppalaisten liittolaisten kustannuksella. 

Kennan korostaa, että on tärkeää estää sellaisten Saksan ja Ranskan kaltaisten Manner-Euroopan valtioiden kehitys, jotka voisivat kilpailla angloamerikkalaisen akselin kanssa:

”Turvallisuutemme on ollut kauan riippuvainen Britannian asemasta; erityisesti Kanada on ollut hyödyllinen ja korvaamaton panttivanki maamme ja Brittiläisen imperiumin välisille hyville suhteille; ja Britannian asema puolestaan on riippunut voimatasapainon säilymisestä Euroopan mantereella.”

”Siksi meille, kuten Britanniallekin, oli oleellista, ettei yksikään manner-Euroopan maa hallitse koko Euraasiaa. Intressimme on ollut pikemminkin jonkinlaisen vakaan voimatasapainon ylläpitäminen, jotta yksikään maa ei alistaisi muita…”

Maailma on maailmanhistorian vakavimman kriisin keskellä. Yhdysvallat ja sen liittolaiset ovat käynnistäneet sotilaallisen seikkailun, joka uhkaa ihmiskunnan tulevaisuutta. Tämän globaalin sodankäynnin suunnitelman historialliset juuret ovat vuoden 1948 Trumanin opissa.

Ukrainan ja Itä-Euroopan viimeaikaisten tapahtumien kannalta merkityksellistä Kennanin vuoden 1948 ulkoministeriön tiedotteessa on viittaus ”Saksan hillitsemisen politiikkaan”. Kennanin havaintojen mukaan Yhdysvaltojen tulisi tukea eurooppalaista hanketta vain siltä osin kuin se tukee Yhdysvaltain hegemonisia etuja.

Tältä osin pitää muistaa, että Ranskan ja Saksan liitto vallitsi suurelta osin ennen maaliskuussa 2003 alkanutta Yhdysvaltain ja Yhdistyneen kuningaskunnan hyökkäystä Irakiin, jota sekä Ranska että Saksa vastustivat. Tuo hyökkäys oli käännekohta. Yhdysvaltoja tukevien poliittisten johtajien (presidentti Sarkozy Ranskassa ja liittokansleri Angela Merkel Saksassa) valinta heikensi kansallista itsemääräämisoikeutta, mikä johti Ranskan ja Saksan liiton hajoamiseen.

Myöhemmin sekä Francois Hollande että Angela Merkel ottivat tilauksia vastaan suoraan Washingtonista. Lisäksi Yhdysvallat on sitoutunut estämään Saksaa ja Ranskaa kehittämästä Venäjään poliittisia ja taloudellisia suhteita, mitkä Washingtonin silmissä heikentäisivät Amerikan hegemonisia tavoitteita Euroopan unionissa.

Vaikuttaa siltä, että Yhdysvaltain ulkoministeriö oli valmistellut 1940-luvun lopulla ”heikentyneeseen Saksaan” perustuvaa suunnitelmaa Euroopan unionista.

Vuonna 1948 Kennan oli suunnitellut ”Euroopan federaation” muodostamista. Se perustuisi hallitsevan angloamerikkalaisen liiton vahvistumiseen Ison-Britannian ja Yhdysvaltojen välillä, Saksan heikkenemiseen eurooppalaisena voimana ja Venäjän syrjäyttämiseen.

Kennanin mukaan pitkällä aikavälillä Länsi- ja Keski-Euroopan tulevaisuudelle voi olla vain kolme mahdollisuutta. Yksi on Saksan ylivalta, toinen on Venäjän ylivalta. Kolmas on Euroopan liittouma, johon Saksan osat ovat sulautuneet, mutta jossa muut maat pystyvät pitämään Saksan aisoissa.

Kennanin mukaan odotettavissa olisi Saksan uusi yritys jousta herruteen, jos todellista eurooppalaista liittoa ei olisi ja jos Saksan sallittaisiin nousta vahvaksi ja itsenäiseksi maaksi. Jos taas Euroopan federaatio puuttuu kuviosta ja Saksa jää heikoksi, ”me esitämme kutsun Venäjän ylivallalle, sillä järjestäytymätön Länsi-Eurooppa ei voi loputtomasti vastustaa järjestäytynyttä Itä-Eurooppaa. Ainoa kohtuullinen mahdollisuus välttää jompikumpi näistä kahdesta pahasta on jonkinlainen liittovaltio Länsi- ja Keski-Euroopassa.”

Lisäksi on syytä huomata, ettei Yhdysvallat kylmän sodan alkuvaiheessa suosinut Saksan yhdistymistä. Päinvastoin: Saksan oli määrä pysyä jakautuneena:

Kennan: ”Tämän päivän dilemmamme on tosiasia, että vaikka eurooppalainen liitto olisi USA:n etujen kannalta epäilemättä paras ratkaisu, saksalaiset ovat siihen huonosti valmistautuneita.” 

Unionin luominen olisi Kennanin mukaan helpompaa, jos Saksa jaettaisiin osiin tai hajautettaisiin rajusti ja jos osat voitaisiin tuoda liittoumaan erillisinä. Yhtenäisen Saksan tai jopa yhtenäisen Länsi-Saksan tuominen unioniin olisi paljon hankalampi ratkaisu: se heikentäisi monella tavalla muita unionin osia.

Aasian, mukaan lukien Kiinan ja Intian, osalta Kennan vihjaa, että sotilaallisen ratkaisun lisäksi on tärkeää pitää väestö köyhyydessä. Esillä oli myös strategia, jolla aluetta hajoitettaisiin ja varmistettaisiin, etteivät Aasian maat luo suhdetta Neuvostoliittoon, koska se vaarantaisi Yhdysvaltojen hegemonisia etuja.

”Lisäksi meillä on noin 50 % maailman varallisuudesta, mutta vain 6,3 % sen väestöstä. Tämä ero on erityisen suuri meidän ja Aasian kansojen välillä. Tässä tilanteessa emme saa epäonnistua siksi, että olemme kateuden ja katkeruuden kohde.” 

”Todellinen tehtävämme tulevaisuudessa on suunnitella suhteittemme malli, jonka avulla voimme säilyttää tämän epätasa-arvoisen aseman ilman haittaa kansalliselle turvallisuudellemme. Tehdäksemme niin meidän on luovuttava kaikesta sentimentaalisuudesta ja päiväunista; huomiomme on keskitettävä kaikkialla välittömiin kansallisiin tavoitteisiimme. Meidän ei pidä pettää itseämme ajattelemalla, että meillä on varaa epäitsekkyyteen ja maailman hyödyttämisen ylellisyyteen.”

”Näistä syistä meidän on noudatettava suurta pidättyväisyyttä asenteessamme Kaukoidän alueita kohtaan. Mitä tahansa teemmekin, Aasian ja Tyynenmeren kansat jatkavat poliittisten järjestelmiensä ja keskinäisten suhteittensa  kehittämistä omalla tavallaan. Tämä prosessi ei voi olla liberaali tai rauhanomainen. Aasian kansoista suurimmat – kiinalaiset ja intialaiset – eivät ole vielä edes aloittaneet väestörakenteen perusongelman ratkaisua, joka liittyy ruoan ja syntyvyyden väliseen suhteeseen.” 

”Nälkä, ahdistus ja väkivalta ovat väistämättömiä, kunnes he löytävät ratkaisun. Kaikki Aasian kansat joutuvat kehittämään uusia elämänmuotoja mukautuakseen nykyaikaisen teknologian vaikutuksiin. Tämä sopeutumisprosessi on myös pitkä ja väkivaltainen.”

”Ei ole vain mahdollista vaan myös todennäköistä, että tämän prosessin aikana monet kansat joutuvat vaihteleviksi ajanjaksoiksi Moskovan vaikutuksen alle, jonka ideologia houkuttelee niitä enemmän ja on todellisempi kuin mikään, millä me voisimme vastustaa sitä. Tämä kaikki on luultavasti väistämätöntä; emmekä voisi toivoa voivamme taistella sitä vastaan ilman, että siihen käytetään paljon suurempi osa voimavaroistamme kuin mihin kansamme koskaan suostuisi.”

”Tässä tilanteessa meidän olisi parempi luopua nyt useista käsitteistä, jotka ovat korostaneet ajatteluamme Kaukoidästä. Meidän tulisi luopua pyrkimyksestä ”tulla tykätyksi” tai tulla pidetyksi ylevän kansainvälisen epäitsekkyyden varastona. Meidän tulee lakata asettamasta itseämme veljiemme vartijaksi ja pidättäytyä tarjoamasta moraalisia ja ideologisia neuvoja. Meidän pitäisi lakata puhumasta epämääräisistä ja Kaukoidän kannalta epätodellisista tavoitteista, kuten ihmisoikeuksista, elintason nostamisesta ja demokratisoitumisesta.”

Kylmän sodan aikakauden alusta lähtien Washingtonilla oli myös tarkoitus heikentää Yhdistyneitä Kansakuntia. Kennan kirjoitti:

”YK:n alkukehitys USA:n yleisessä mielipiteessä oli niin valtava, että on mahdollisesti totta, kuten usein väitetään, ettei meillä ole muuta vaihtoehtoa kuin tehdä siitä politiikkamme kulmakivi tänä vihollisuuksien jälkeisenä aikana. Joskus se  (YK) on ollut hyödyllinen. Mutta yleisesti ottaen se on luonut enemmän ongelmia kuin ratkaisuja. Se on johtanut diplomaattisten ponnistelujemme huomattavaan hajoamiseen. Ja pyrkiessämme käyttämään YK:n enemmistöä suuriin poliittisiin tarkoituksiin leikimme vaarallisella aseella, joka saattaa jonakin päivänä kääntyä meitä vastaan. Tämä on tilanne, joka vaatii meiltä erittäin huolellista tutkimusta ja ennakointia.”

George F. Kennan

MIES KYLMÄN SODAN TAUSTALLA

George F. Kennan oli amerikalainen huippudiplomaatti, joka toimi Moskovan lähetystön johtajana 1946 – 1947 ja monissa muissa tehtävissä. Hän kirjoitti kesällä 1947 USA:n ulkoministeri James F. Byrnesille ns. ”pitkän sähkeen” siitä, miten Neuvostoliiton vaikutusvalta tulisi padota. Tämä ja muut Kennanin kannanotot loivat merkittävän pohjan Trumanin opille, Yhdysvaltain voimapolitiikalle. Kennan itse väitti, että hänen ajatuksensa oli tulkittu väärin: hän tarkoitti patoamista rauhanomaisin keinoin eikä aseilla.

+++