Etsin ilon hippusia,
hamstraan toivon rippeitä.
Kissat, kirjat, kukkaset,
arkeen iloa antavat,
yli synkkien päivien kantavat.
Aurinkoinen aamunkoitto,
kuutamoyöt ja tähtien tuike.
Pimeänä päivänä ystävän soitto.
Voimavarani viimeiset.
Kelvottomat johtajamme,
kansan veivät mierontielle,
talouden alas ajoivat,
valheensa todeksi vannoivat.
Vieläkö koittaa parempi päivä
On tulevaisuudessa lopun häivä.
Toivosta silti kiinni pidän.
Elämää rakastan.
3 kommenttia julkaisuun “Arjen iloja sotamaassa”
Vastaa
Sinun täytyy kirjautua sisään kommentoidaksesi.
Kissat, kirjat, kukkaset… Olemme ihmisinä erilaisia, joten arkeen iloa tuottavat asiatkin ovat erilaisia eri ihmisille. Itse touhuan paljon, jopa rakentelen, mutta oikeastaan haluaisin enemmän lukea ja kirjoittaa. Arvostan niitä naapuriseuralaisia ja muita, jotka seuraavat politiikkaa ja maailman tapahtumia ja pitävät meitä muita ajan tasalla. Toisaalta arvostan sellaistakin elämäntyyliä, joka keskittyy oman elämän pieniin ympyröihin.
Annikille kiitokset!
Kaunis runo. Kiitos!
Itseäni huvitti äsken kuulemani anekdootti:
Samuel Becket oli ystävättärensä kanssa kävelyllä kauniina päivänä.
Ystävätär totesi, että eikö ole hienoa olla elossa näin ihanana päivänä.
Becket vastasi, että en menisi niin pitkälle.
Tässä ajassa hakee iloa mistä vain sitä saa. Absurdeille näytelmillekin olisi tilausta. Ajatelkaa Petteri Orpoa armeijan maastopuvussa niin kuin hänet jossain potretissa näin. Kyllä nauratti.