Maan matosten harhat
Tähdet syttyivät aamun koittaessa. Tuikkeessaan kuin ivan häive. Voi ihmiskuntaa, maan matosia, vihan ja sodan
Runot
Siirtomaaisännät
Kun kaukomaita ryöstää voi ei enää, kääntyi katseet itänaapurimme perään. Nuo jälkeläiset herrain siirtomaiden, ahneet
Arjen iloja sotamaassa
Etsin ilon hippusia, hamstraan toivon rippeitä. Kissat, kirjat, kukkaset, arkeen iloa antavat, yli synkkien
Syysmietteitä
Lehtien kultainen sade syysaamussa. Ihmiselämä ei niin kummallista. Kuin tuuleen lentävä lehti maan tomua
Sivistyksen silmänlume
Haukat kaartelevat ihmiskunnan yllä. Mihin iskeä raatelukyntensä, mistä nyhtää mannaa. Ei väliä uhreista, nyt raivoavat