Maan matosten harhat
Tähdet syttyivät aamun koittaessa. Tuikkeessaan kuin ivan häive. Voi ihmiskuntaa, maan matosia, vihan ja sodan
Tähdet syttyivät aamun koittaessa. Tuikkeessaan kuin ivan häive. Voi ihmiskuntaa, maan matosia, vihan ja sodan
Kun kaukomaita ryöstää voi ei enää, kääntyi katseet itänaapurimme perään. Nuo jälkeläiset herrain siirtomaiden, ahneet
Etsin ilon hippusia, hamstraan toivon rippeitä. Kissat, kirjat, kukkaset, arkeen iloa antavat, yli synkkien
Lehtien kultainen sade syysaamussa. Ihmiselämä ei niin kummallista. Kuin tuuleen lentävä lehti maan tomua
Haukat kaartelevat ihmiskunnan yllä. Mihin iskeä raatelukyntensä, mistä nyhtää mannaa. Ei väliä uhreista, nyt raivoavat
Oi aamua maaliskuun, Iloa kevään ja kevätkuun. Joutsenet joikuen ylitse lentää, sulapaikkoja tähystäin. Luon
Kuin jäätyneen järven pinta on tämä kansa hiljaa, kun sitä teuraalle viedään. Pahuus on
He huutavat sotakiima huuruissaan. Aseita, aseita lisää vaan, tämä riitä ei meille ollenkaan, on sotaa