EU haluaa vähentää riippuvuuttaan Kiinasta, mutta pitää maata edelleen myös kumppanina.
Tämä ilmenee Brysselin EU-huippukokouksen loppujulkilausumasta. Turvapaikkakysymyksessä sopimus yhteisvastuusta jäi syntymättä.
Erilaisista poliittisista ja taloudellisista järjestelmistä huolimatta rakentavat ja vakaat suhteet ovat EU:n ja Kiinan yhteisen edun mukaisia EU:n 27 valtion- ja hallitusten päämiehen hyväksymän tekstin mukaan. Kiina on paperin mukaan kumppani, kilpailija ja systeeminen kilpailija samanaikaisesti.
Pääministeri Petteri Orpo (kok.) sanoi perjantaina aamuyöllä järjestetyssä tiedotustilaisuudessa, että yhdistävät ja erottavat asiat tulivat torstaina alkaneen kokouspäivän aikana nopeasti selväksi.
Ukrainaa koskevista linjauksista löytyi hänen mukaansa tahtotila nopeasti.
– Sitten kun mennään maahanmuuttoon, meillä on erilaisia näkemyksiä. Mikä sitten taas näkyy siinä, että tuntikausia istuttiin ja huomiselle meni. Ja epävarmuutta on, että tuleeko valmista, Orpo sanoi.
Suomen hallitusohjelman kirjauksissa turvapaikanhakua koskevan vastuun jakamisesta käytetään termiä taakanjako. Ohjelman kirjausten mukaisesti hallitus edistää EU:n maahanmuuttopolitiikassa rakentavasti taakanjaon vapaaehtoisuutta ja suhtautuu pidättyväisesti myös väliaikaisiin taakanjako-operaatioihin.
+++