Ohjaaja Ville Saukkonen teki sen taas – toki ei yksin! Suuren, pääosin Helsingin työväenopiston työryhmän, opiskelijoiden ja opettajien voimin, onnistuttiin loihtimaan näyttämölle viihdyttävä, suorastaan riemastuttava kokonaisuus, joka teki kunniaa meillä kenties ensi kertaa suomeksi puhutulle ja lauletulle Kerjäläisoopperalle.
Moni tuntee Brecht-Weillin Kolmen pennin oopperan (1928), jota meilläkin on esitetty sekä puhe- että oopperateatterissa. Harvempi kenties tietää, että se perustuu 200 vuotta aiempaan The Beggar’s Operaan (1728), jonka tekijöitä ovat englantilainen draamakirjailija ja runoilija John Gay (1685–1732) sekä saksalaissyntyinen, mutta Lontooseen muuttanut monipuolinen säveltäjä Johann Christoph Pepusch (1667–1752).
Kimmokkeen Gay sai libretolleen Gulliverin matkojen kirjoittajalta Jonathan Swiftiltä, joka oli ehdottanut ensin Alexander Popelle ”pastoraalia varkaiden ja huorien asuttamassa Lontoon Newgatessa”. Ryhdyttyään urakkaan toinen Swiftin ystävä, John Gay, laati kuitenkin aiheesta satiirin, jossa on ajan sosiaalisten ja poliittisten olosuhteiden kuvausta ja korruptoituneiden virkamiesten kritiikkiä.
Lontoo oli tuolloin järjestäytyneen rikollisaallon kehto kerjääjineen, taskuvarkaineen ja maantierosvoineen. Miljöössä työskenteli myös ilotyttöjä, jotka olivat samalla näppäriä näpistelijöitä. Ginin ylenmääräinen juonti oli vapaa-ajan suosikkiharrastus. William Hogarth (1697–1764) tarjoaa sikäli maalauksissaan ja karikatyyreissään herkullisen informatiivisen ajankuvan.
Gay luonnehtii tätä kaikkea hyväntahtoisen irvailun hengessä – ymmärtäen toimijoiden motiiveja ja ollen langettamatta moraalisia tuomioita. Ainoastaan lopuksi lausutaan tarinan moraalinen opetus: ”Köyhällä väellä on paheensa niin kuin rikkaillakin, ja se saa (= köyhälistö) rangaistuksen niistä.” Rikkaat pääsivät pälkähästä, kuten nykyäänkin.
Kerjäläisoopperan henkilögalleria on suorastaan mielikuvituksellinen, etenkin Saara Pääkkösen nasevassa suomennoksessa. Siinä Macheathin jengi on Brahe Boys ja sen jäseniä ovat mm. Mulko-Mikko, Näppi-Niilo jne., kaupungin naiset ovat Roskapankin prinsessoja, kuten Rouva Pimppa, Iitu Ilo-Lintu jne.
Päähenkilö, maantierosvo kapteeni Macheath, on aikansa Auervaara, ja häntä esittää Tomi Metsäketo suvereenilla laulullaan ja näyttelemisellään. Miehellä on lopuksi ennen oletettua hirttäjäistä peräti kuusi paksuna olevaa naista kontollaan. Varastetun tavan välittäjää Herra Peachumia, joka vuoroin palkitsee, vuoroin toimittaa hirsipuuhun, listoillaan olevia taskurosmoja, tulkitsee komeaääninen Rolf Broman.
Rouva Peachumin, Pollyn äidin, roolissa Susanna Snellman on ihanan karmea tyyppi, joka toivoo vain Pollyn, herttaisesti esiintyvän Tiia Maria Saaren tuoreen miehen, Macheathin, roikkumista hirsipuussa. Vankilan johtajan, yhdessä Peachumin kanssa bisneksiä hierovan Herra Lockitin roolissa Petter Korkman on osuva hahmo. Tämän tytär Lucy, Saara Pääkkönen, latelee petturi Macheathille napakan raivostuneita totuuksia.
Kahdeksan hengen todella herkullisista hahmoista koostuva miesjengi liikkuu hyvin ja laulaa voimallisesti. Kymmenhenkinen tanssiryhmä värittää tapahtumia oivallisesti. Prinsessakaarti sisältää eri tavoin hemaisevia ja homssuisia naisia, jotka yrittävät näytellä hienompia kuin ovat.
Produktiossa on tarvittu luonnollisesti monia osaavia ammattilaisia tai sellaisiksi valmistuvia: koreografeja, visualistia, puvustajia, joille menee raivokkaat aplodit, projisointi-, valo- ja lavaste-eksperttejä, maskeeraajia, harjoituttajia – sekä tuottaja Satu Luomajokea.
Kun kyseessä on pääosin amatöörien laulama ja näyttelemä esiintyjäkaarti, kaikilta ei voi vaatia yhtäläistä laulullista ja lausunnallista kompetenssia, mutta tässäpä moinen ei juuri haitannut, sillä näin saatiin kenties autenttista lisäväriä kokonaisuuteen, jonka miljöönä toimii nyt Kallio. Anni Elosen johtama orkesteri Amore Barocco soitti tyylinmukaisesti ja varsin maukkaasti.
Esitys kestää väliaikoineen yli kolme ja puoli tuntia, mutta eipä tuo turruttanut vaan kutkutteli nauruhermoja sitäkin pidempään. Osaksi tuo laajuus johtui siitä, että Saukkonen oli halunnut harvinaisittain jokaisen alkuperäisteokseen sisältyneen 69:n balladin esittämistä. Kansanlaulujen lisäksihän oopperaan sisältyy lainoja mm. Purcellin, Handelin, Ecclesin ja Bononcinin sävellyksistä.
Yllättävän hyvin yhteyksiinsä istuivat musiikkilisät ihan muualta: Rentun ruusu, Elämän valttikortit, Puukko-Mackie (viittauksena Brecht-Weilliin), Abban Money, money, money sekä ihan aluksi kuultu Hannu Sinnemäen kuorosävellys.
Gay-Pepuschin Kerjäläisooppera on meillä niin harvinainen tapaus, ettei kenenkään musiikkiteatterista kiinnostuneen kannata jättää tätä väliin. Etenkin kun esitykset Helsingin suomenkielisessä työväenopistossa ovat ilmaisia. Näytäntöjä on vielä kolme: ke 6.9. klo 19.00, pe 8.9. klo 19.00 ja la 9.9. klo 14.00.
+++
