Kyllä siitä jälkeä syntyy, kun leikataan

Olen yrittänyt ymmärtää. Nimittäin hallitusta, sen pyrkimyksissä vähentää velkaa ja ellei nyt ihan vähentää, niin tehdä uutta velkaa, jotta sitten tulevaisuudessa voisi olla tekemättä uutta velkaa ja ehkä jopa vähentää velan ottoa. Se on ylevä päätös!

Sitä ennen kuitenkin leikataan. Sillä tähdätään kulujen kaventamiseen tai ei sentään, kun kerran otetaan uutta velkaa. Mutta sillä korjataan kestävyysvajetta, joka tarkoittaa liiallista velallisuutta. 

Leikkauksilla vähennetään ihmistyötä julkiselta sektorilta finanssipolitiikan keinoin. Eli leikataan eri määrärahoja. Kuten esimerkiksi sotessa, mutta toiseksi esimerkiksi myös työeläkejärjestelmässä. 

Sotesta tiedetään jo, että vajausta eli rahoitustarvetta olisi miljardiluokassa, mutta rahaa ei.

Jälkimmäisen osalta tiedetään, että kestävää vajetta on yksi miljardi. Valistuneesti arvaan, että tämä leikkaus näkyy myös eläkkeissä.

Sillä kaksi on pyhää ja koskematonta: eläkerahastot, ne pahojen aikojen puskureiksi luodut, ja toisekseen valtion osuus juoksevassa eläkemaksujen rahoituksessa. Siitä sopii leikata. Joten jää nähtäväksi.

Uutta arvoa, uutta rahaa?

Olen yrittänyt katsoa, millä tavoin hallitus ponnistelee uutta arvoa luodakseen. Nimittäin uusi arvo on uuden rahan edellytys, noin perinteisesti ajatellen. Hallituksella on oma talouspolitiikka, josta löytyy painopisteitä. Hallituksen investointiohjelmassa on linjattu valtion talouspolitiikan tavoitteet ja toimenpiteet vuosille 2023-2027.

Investointiohjelman kokonaisrahoitus on neljä miljardia euroa. Siitä osa kertyy perinteiseen kokoomuslaiseen tapaan valtion omaisuuden myynnistä. Jossain vaiheessa kärkihankkeiden rahoitus näytti tällaiselta:

– 100 miljoonaa euroa korkeakoulujen peruskorjausvelan vähentämiseen

– 50 miljoonaa euroa uusiutuvan energian tuotannon lisäämiseen

– 30 miljoonaa euroa rautateiden sähköistämiseen

– 20 miljoonaa euroa kaupunkien ilmastoratkaisuihin

– 10 miljoonaa euroa luonnonsuojelualueiden hankintaan

Pieniä ovat silakat joulukaloiksi. Ilmeisesti loput sirotellaan pitkin pientareita, koska jaettavaa on neljä miljardia.

Vaikka yritän katsoa miten tarkkaan, en löydä luettelosta uutta arvoa luovaa toimintaa. Päin vastoin, vanhasta, omaisuudeksi kiteytyneestä arvostakin ollaan luopumassa, sitä myydään pois, koska velka. 

Etsivä silmäni hakee turhaan hienoja, mittavia ja rahakkaita yhteishankkeita. Ne liittyvät kymmenien miljardien hävittäjähankintoihin, innovatiivisiin asekehittelyihin, Suomen alueelle perustettavien tukikohtien ja liittolaisarmeijoiden tarpeita palvelevien alueiden vuokraukseen ja Euroopan unionin korotettuihin rakennetukiin palkkioksi kuulaisuudesta ja korkeasta sääntöperusteisesta moraalista. 

Toisaalta ei kai kaikkea ole kaikkien luettavaksi tarkoitettukaan? Suomihan on nykyisin mukana jo niin monissa ja suurissa pöydissä, ettei niistä kukaan ennätä median reposteltavaksi mitään tiedottaa. Median tarinoiden painopisteet ovat muualla, siellä, minne talous vuotaa niin, ettei kukaan kehtaa edes pyöreitä summia kertoa. 

Meillä on hallitus. Sen tomerista toimista velka- ja muilla rintamilla kuullaan ja nähdään joka päivä muheva kattaus. Mutta käytännössä meillä on varjohallitus. Keskeiset, sanoisin elintärkeät osat Suomen hallituksen päätöksistä ja toimista päätetään ihan muualla.

+++