Suomen Palloliitto on selvittänyt Ukrainalaiset Suomessa ry:n virallisen jalkapallojoukkueen FC Cynical Banderasin nimen taustat ja päätynyt siihen, ettei asiassa ole sen mielestä tarvetta toimenpiteisiin.
Onko tämä riittävä vastaus?
Voiko suomalaisessa jalkapallossa pelata joukkue nimeltä FC Cynical Banderas – nimi, joka sisältää Stepan Banderan nimen – ilman, että asia herättää vakavampaa keskustelua? Suomen Palloliiton mukaan voi.
Palloliitto kertoo selvittäneensä asian noin kolme vuotta sitten seuran vastuuhenkilöiden kanssa. Liiton mukaan se sai seuralta asiallisen vastauksen ja katsoo edelleen, ettei asiassa tarvita toimenpiteitä.
Seuran selvityksen mukaan FC Cynical Banderas perustettiin vuonna 2021 Suomessa asuvista ukrainalaisista ja se ilmoittautui Palloliiton harrastesarjaan vuonna 2022.
Nimi oli peräisin jo vuonna 2015 perustetusta Facebook-ryhmästä. Seuran mukaan nimi on ironinen viittaus presidentti Petro Porošenkon vuonna 2015 käyttämään ilmaukseen ”kyyniset banderalaiset”.
Seura väittää, ettei nimellä ole poliittista tarkoitusta, vaan se on tarkoitettu huumoriksi ja yhteisöllisyyden ilmaukseksi. Palloliiton kanta perustuu siis olennaisilta osin siihen, miten seura itse selittää nimensä.
Mutta tässä kohtaa pitäisi kysyä toinenkin kysymys. Riittääkö nimen käyttäjän ilmoittama tarkoitus poistamaan nimen historiallisen merkityksen?
Stepan Bandera ei ole historiallisesti neutraali hahmo
Bandera oli ukrainalaisten nationalistien OUN:n (Organisation of Ukrainian Nationalists) keskeinen johtohahmo. OUN oli ääriradikaali liike, jonka historiaan liittyy autoritaarista nationalismia, antisemitismiä ja etniseen väkivaltaan liittyviä tapahtumia.

OUN:n eri ryhmittymien ja niiden jäsenten toiminta liittyi toisen maailmansodan aikana myös juutalaisten vainoihin ja murhiin. OUN:n aseellisen siiven eli Ukrainan ns. kapinallisarmeijan UPA:n toimintaan liittyy lisäksi erityisen synkkä luku Puolan ja Ukrainan historiassa.
Vuosien 1943 – 1944 Volhynian ja Itä-Galitsian joukkomurhissa murhattiin kymmeniätuhansia puolalaisia siviilejä. Tapahtumien luonteesta ja vastuukysymyksistä on käyty historiallista keskustelua, mutta siviileihin kohdistuneessa laajamittaisessa väkivallassa ei ole kyse pelkästä mielipide-erosta. Tämän vuoksi on liian yksinkertaista sanoa, että kyse on vain hauskasta sanaleikistä.
Myöskään nykyisiä ukrainalaisia ei pidä tietenkään kollektiivisesti samastaa näihin historiallisiin tekoihin. Juuri siksi keskustelun pitäisi olla tarkkaa, jos julkisessa urheilutoiminnassa käytetään historialliseen henkilöön viittaavaa nimeä. Myös kyseisen henkilön todellinen historiallinen perintö on otettava huomioon. Ja myös se, mitä nimi viestii ulkopuolisille.
Palloliiton vastaus nostaa esiin kiinnostavan ristiriidan. Palloliitto kertoo, että seuran mukaan ”kaikille ukrainalaisille termi ’banderalaiset’ tarkoittaa yhteisöllisyyttä” ja että nimi ei sisällä vihapuhetta eikä ole ristiriidassa Palloliiton arvojen kanssa. Seura on korostanut myös huumoria, ironiaa ja ukrainalaista resilienssiä.
Nämä ovat seuran näkemyksiä, ja niitä on syytä kuunnella.
Mutta Palloliiton tehtävä ei voi olla vain kysyä, mitä nimen käyttäjä tarkoittaa. Sen pitäisi myös arvioida, mitä nimi ulkopuoliselle viestii ja millaiseen historialliseen symboliikkaan se kytkeytyy.
Jos historiallisen henkilön nimeen liittyy antisemitismiä, etnistä väkivaltaa, joukkomurhia ja kiistanalainen nationalistinen perintö, ironinen tarkoitus ei automaattisesti tee nimestä ongelmatonta.
Kuvitellaan esimerkiksi tilanne, jossa suomalainen jalkapallojoukkue ottaisi nimekseen jonkin toisen tunnetun äärinationalistin tai joukkomurhiin liittyvän liikkeen nimen ja perustelisi sitä huumorilla.
Olisiko Palloliiton vastaus silloin yksinkertaisesti: olemme keskustelleet joukkueen kanssa ja saaneet asiallisen selityksen, joten asia ei vaadi toimenpiteitä?
Kysymys ei lopulta ole vain yhdestä jalkapallojoukkueesta. Kysymys on siitä, millaista historiallista symboliikkaa urheiluyhteisö pitää hyväksyttävänä ja millä perusteilla.
Jalkapallokentällä pitäisi ennen kaikkea pelata jalkapalloa. Siksi olisi hyvä tietää, millaiset nimet Palloliiton mielestä kuuluvat kentälle – ja millaiset jäävät sen ulkopuolelle.
Nicholas Wilkman
Otsikkokuva FC Cynical Banderasin verkkosivuilta, kuvattu näyttöpäätteeltä (JH)
Kuva tekstissä: Mielenosoitusmarssi Varsovassa Volhynian ja Itä.Galitsian joukkomurhien muistoksi. Lähde: Wikimedia Commons, lisenssi CC.BY-SA 4.0
6 kommenttia julkaisuun “Milloin urheiluseuran nimi ylittää hyväksyttävyyden rajat?”
Vastaa
Sinun täytyy kirjautua sisään kommentoidaksesi.
2004 vein Helsingin kaupungin Liikuntavirastoon Rauramolle todistusaineistoa kuinka urheiluseurat huijaavat toiminta-avustuksia kaupungilta. Lopulta kaupungin lakinainen teki ”tutkimuksen” ja haastattelu seuran johtoa. Kertomuksessa todettiin, että seuran johto kertoi asioiden olevan kunnossa. Kaksi vuotta myöhemmin, syksyllä 2007, Hesari jostakin syystä kirjoitti viikon laajalle levinneestä huijauksesta. Ernst&Youngin tilintarkastaja lupasi, että asia ei jää tähän. Asiasta vaiettiin. Taloudelliset epäselvyydet ja politikointi ovat olleet syvällä suomalaisessa urheilussa jo ennen Paavo Nurmea. Nurmi muuten kieltäytyi vannomasta sotilasvalaa.
Amerikkalainen vasemmistolehti väittää tässä artikkelissa, että Kanadan armeija olisi kouluttanut Azovin miehiä. Kanadan armeija kiistää sen, vaikka asia on lehden mukaan vahvistettu sen omissa dokumenteissa.
https://jacobin.com/2022/12/canadian-military-train-ukrainian-fascists-azov-centuria
Näin näyttäisi olevan..
https://ottawacitizen.com/public-service/defence-watch/azov-ukrainian-unit-military-training-canada
Kiitos lisätodisteesta, niitähän aina tarvitaan. Ja selitys Kanadan puolustusministeriltä: en tiennyt!
Ukrainassa on natseilla ja äärioikeistolla paljon enemmän vaikutusvaltaa kuin Suomessa. Sitä ei täällä tajuta. Palloseuran nimenvalinta on kannanotto, linjanveto ja lojaalisuuden osoitus ukrainalaiselle ultranationalismille, vaikka mitä selittäisivät.
Ukrainan natseilla ja heitä kannattavilla ulkomaalaisilla on pyrkimyksenä tällä hetkellä nähdäkseni toimintansa normalisointi ja sisäsiistiksi tekeminen mediassa. Tämänkaltaisella vähättelyllä sitä tehdään. Enää ei rautasaappaita paukutella, keinot ovat hienovaraisemmat. Toistaiseksi.
Suomen liberaalit poliitikot toivottivat natsistisen Azov-kaartin varakomentajan, Svjatoslav Palamarin, vieraaksi Suomen eduskuntaan taannoin. Valkoista Eurooppaa aiemmin tavoitellut Andrii Biletski johtaa Ukrainan armeijassa prikaatia.
Tietty tahallisen sokeuden aste on lännessä saavutettu. Azovilaiset ja centurialaiset ovat siivonneet nettisivujaan viime vuosina voimalla, rasistiset puheet häivytetty, että päästäisiin lännen vallansaleihin. Sinisilmäisesti täällä uskotaan, että se kertoisi todellisesta ideologisesta muutoksesta.
Kunnollista analyysiä Ukrainan natsihistoriasta ennen ja nyt en ole vieläkään Suomen mediassa nähnyt. Ei ole tutkivaa journalismia enää.
Hyvä kysymys!
Nythän näyttää yhä enenevässä määrin, että se hulvaton, somessa alkanut pidäkkkeetön kielenkäyttö on levinnyt jo valtiomiestasolle saakka. Parhaillaan koolla oleva YK:n yleiskokous on paras todiste siitä. Ei mitään häpyä toisten maiden johtajien nimittelyssä ja uhkailussa totaalisesta tuhoamisesta areenalla, joka perustettiin 2. maailmansodan jälkeen maailmanrauhan takeeksi…