Burkina Faso irtosi neokolonialismin kahleista
Naapuriseuran Sanomat vieraili kansainvälisellä panafrikkalaisella festivaalilla Burkina Fason pääkaupungissa Ouagadougoussa lokakuun puolivälissä. Pääsimme osallistumaan vallankumoussankari
Naapuriseuran Sanomat vieraili kansainvälisellä panafrikkalaisella festivaalilla Burkina Fason pääkaupungissa Ouagadougoussa lokakuun puolivälissä. Pääsimme osallistumaan vallankumoussankari
Ei ole Jaakko Laakson vika, että luottamus on murentunut. Suomi maksaa nyt ja seuraavina vuosina
Yhdysvallat, Ukraina ja Venäjä ovat lähellä diplomaattista ratkaisua, sanoo Venäjän presidentin Vladimir Putinin erityisedustaja Kirill
Reutersin mukaan Yhdysvaltain presidentti Donald Trump ennakoi lokakuun puolivälissä Venäjän talouden kulkevan kohti romahdusta. Suomen
Se on opittu tapa. Aamu-uutisten katsominen tai kuunteleminen. Mutta näinä aikoina voi hyvällä syyllä kysyä,
Matemaatikko Nassim Nicholas Taleb on palannut kotikonnuilleen. Ne sijaisevat Libanonissa, josta hän emigroitui Yhdysvaltoihin. Taleb
Kauppa sekä palvelu- ja matkailuelinkeinot näivettyvät Itä-Suomessa. Suuri syy siihen on merkittävän kuluttaja- ja asiakaskunnan
Tämän maan politiikkaa hallitsee samanaikaisesti kaksi rinnakkaista militarismia: kaluunan kiiltävä ja häpeilevän myöntelevä. Raja kuin
SODAN VANKKURIT Niiden pyörien jyminä kuuluu kauas. Ne vyöryvät teitä pitkin, siltojen ylitse kohti koillista
Yhdysvaltain ja Venäjän presidentit sopivat torstaina tapaavansa toisensa mahdollisesti maiden välisessä huippukokouksessa, joka pidettäisiin myöhemmin