Äskettäinen asiakirjavuoto, josta Suomessakin on uutisoitu laajasti, on paljastava, mutta eri tavalla, kuin siitä on ns. valtamediassa kerrottu. Vuodetut asiakirjat nimittäin todistavat, että Yhdysvaltain hallitus on johtanut yleisöä harhaan. Tätä ei juuri missään tuoda vakavasti esiin. Paljon enemmän on kiinnostanut vuotajan kiinniottaminen ja rankaiseminen – tämä tietysti demokratian puolustamisen ja kaiken muun länsimaissa “pyhän” nimissä.
Asiakirjat paljastavat muun muassa sen, että Bidenin hallinto on tietoisesti johtanut yleisöä harhaan Ukrainan sotatoimia koskevissa yltiöoptimistissa arvioissaan. Ne myös osoittavat, miten laajasti Yhdysvallat vakoilee sekä ystäviä että vihollisia aina YK:n pääsihteeriä myöten. Mieleen palautuu Henry Kissingerin lausahdus: “Amerikalla ei ole pysyviä ystäviä tai vihollisia, ainoastaan intressejä”.
Asiakirjoista käy ilmi, että amerikkalaisten avokätisyydestä riippuvaiset, ja ystävällismielisiksi oletetut valtiot, ovat vaivihkaa kaivaneet maata amerikkalaisten jalkojen alta – mikä ei varmaankaan tee hyvää Washingtonin geopoliittisille eduille. Silmänsä auki pitäville on myös käynyt selväksi, että maailma oli paljon lähempänä katastrofia viime vuoden syyskuussa tapahtuneen brittiläisten ja venäläisten lentäjien yhteenoton aikana, kuin mitä tuolloisesta uutisoinnista olisi voinut päätellä.
Vuotaneista asiakirjoista paljastuu myös se, mitä moni on epäillytkin: Yhdysvalloilla ja NATO-liittolaisilla ON henkilöstöä paikan päällä Ukrainassa – niinsanottujen erikoisjoukkojen työntekijöinä. Eri asia on, kuinka paikkansapitävä tuo kerrottu henkilöstön määrä on. Tiedoksi muuten, että amerikkalaiset viranomaiset väittävät erikoisjoukkojen työskentelevän vain Yhdysvaltojen suurlähetystössä, mutta toisaalta he myös kertoivat meille jokin aika sitten, että Venäjä on todennäköisesti vastuussa tästä vuodosta.
Sen sijaan, että poliittinen johto tai tiedotusvälineiden puhuvat päät keskittyisivät paljastuksiin, joiden pitäisi aiheuttaa vähintäänkin silmien pullistumista ja otsan rypistelyä, pääosin media on poliittisen eliitin ystävällisellä johdatuksella keskittynyt vuodon aiheuttajaan. Kuka hän on? Mitkä olivat hänen motiivinsa? Ja tietenkin keskusteluun pitää liittää kaikki mahdolliset negatiivisiksi katsotut ominaisuudet, joita hänen persoonastaan saadaan kaivettua esiin. Unohtamatta myöskään niitä toimenpiteitä, joihin USA ryhtyy varmistaakseen, ettei tällaista pääse koskaan tapahtumaan uudelleen.
Ennen kuin vuotajan henkilöllisyys saatiin selville, monet suuret tiedotusvälineet, kuten esimerkiksi Washington Post, ryhtyivät mielipiteenmuokkaustyöhön julistamalla vuodon vakavaksi loukkaukseksi ja uhaksi kansalliselle turvallisuudelle. Ne siis vaativat vuotajan päätä vadille.
Monet toimittajat tarjosivat vapaaehtoisesti apuaan oikeusministeriölle vastuullisen henkilön löytämiseksi. Minulla on ollut sellainen harhaluulo, että toimittajien tehtävä on uutisoida asioista yleisölle, eikä suinkaan toimia yksityisetsivinä hallitusten puolesta.
Nämä toimittajat joka tapauksessa tutkivat mm. valokuvia mahdollisten johtolankojen löytämiseksi. Ja heitä jopa kutsuttiin ”metsästyksen sankareiksi”, kuten käy ilmi erään kommentoijan hyväksyvästä twiitistä. Washington Post ja New York Times – kaksi tiedotusvälinettä, jotka ovat raportoineet laajasti vuotojen sisällöstä, ja tällä toiminnallaan onnistuneet levittämään vuodettuja tietoja paljon laajemmalle, kuin ne muutoin olisivat päätyneet – lopulta paljastivat vuotajan koko maailmalle julkistamalla yksityiskohtia 21-vuotiaasta kansalliskaartin ilmavoimien sotilaasta, joka ilmeisesti oli lähettänyt valokuvia pelikavereilleen Discord-palvelun kautta.
Ja tietenkin heidän piti samalla informoida suurta yleisöä siitä, että tämä nuori mies oli ilmeisen mieltynyt loukkaavaan ja rasistiseen kielenkäyttöön. Eikä näiden valtamedioiden edustajia myöskään huolettanut se pikkuseikka, että he samalla julkistivat hyvin huolettomasti sellaisia yksityiskohtia, joiden perusteella myös tämän vuotajan teini-ikäiset kaverit saattaisivat joutua edesvastuuseen. Vaikuttaakin siltä, että huomiota on kiinnitetty suuressa määrin juuri siihen, ettei kukaan vain tulevaisuudessa uskaltautuisi ilmiantajan rooliin.
The Intercept sentään kyseenalaisti median tämänkaltaisen toiminnan. Kehtasivat artikkelissaan jopa väittää, että mikäli nämä tiedot olisi vuodettu medialle, he olisivat puolustaneet väsymättä lähdettään. Voi tosin olla, että heidän hieman erilainen asenteensa selittyy vuosien takaisella tapauksella, kun he vahingossa paljastivat vuotajan, minkä seurauksena Trumpin ajan oikeusministeriö asetti ko. henkilön syytteeseen. Silloin suuri osa liberaali- ja mediakentästä oikopäätä tuomitsi Interceptin. Nyt nämä samat äänet huutavat hurraata, kun toisen puolueen presidentti tekee saman – ja ovat jopa tietoisesti auttaneet asiassa.
NPR, joka hiljattain paheksui suuresti saatuaan Twitterissä leiman “valtioon sidoksissa oleva media” (state-affiliated media), vaikuttaa kuitenkin toimivan juuri saamansa leiman mukaisesti: heidän työntekijänsä näyttäisi toimineen ikään kuin hallituksen tutkijana julkaisemalla vuotajaan liittyviä kuva-analyysejä Twitterissä.
Tätä nykyä Yhdysvalloissa ei tunnuta voivan käydä minkäänlaista poliittista keskustelua ilman, että puolueiden välinen “kulttuurisota” leimaa keskustelua. Siksi ei ole yllättävää, että valtaosa keskustelusta on taantunut poliittiseksi kiistaksi siitä, onko vuotaja oikeasti ”ilmiantaja” tai edes ”sankari”. Eipä tämäkään uutta ole: poliittisesti arkaluonteisten vuotojen sattuessa vallankäyttäjät tekevät yleensä kaikkensa kääntääkseen keskustelun pois itse asiasta, keskittymällä vuotajan oletettuihin luonteen puutteisiin – olivat ne sitten todellisia tai kuviteltuja. Muistetaanpa miten tiedotusvälineissä uutisoitiin esimerkiksi Edward Snowdenista, Chelsea Manningista, Julian Assangesta ja Daniel Ellsbergistä.
Eikä tämä suinkaan tapahdu sattumalta. Varmistamalla, että keskustelu pysyttelee vuotajassa ja hänen luonteenpiirteissään, motiiveissaan jne., taataan yleisön kiinnittävän vähemmän huomiota itse asiaan: vuotojen sisältöön ja niiden paljastamiin, usein vähemmän mairitteleviin seikkoihin vallanpitäjien osalta.
Ja jokainen voi kysyä itseltään: Kumpi murentaa Yhdysvaltojen (tai minkä tahansa valtion, joka löytää itsensä vastaavanlaisesta tilanteesta) demokratiaa enemmän: presidentti, joka salassa, lupauksensa rikkoen, ja vastoin äänestäjien enemmistön toiveita sijoitti amerikkalaisia sotilasjoukkoja Ukrainan sota-alueelle? Vaiko se, että yleisö sai viimein kuulla asiasta? Ainakaan niiden, jotka uskovat “demokratian kuolevan pimeydessä”, ei pitäisi vastustaa valojen syttymistä. Enkä tietenkään voi tässä kohtaa välttää yhtäläisyyksien löytämistä tapahtumiin Suomen NATO:on liittymiseen osalta.
Sen sijaan, että Yhdysvalloissa (ja toki sen seurauksena myös muualla maailmassa) aikaa ja energiaa käytetään tähän harvinaisen yksimielisyyden demokraattien ja rebuplikaanien välille aikaansaaneen vuotojen vastaisen sodan pohtimiseen, saattaisi olla terveempi ilmiö keskustella siitä, miten USA:n hallituksella on vähemmän miellyttävä tapa pilata ihmisten elämä jopa varsin merkityksettömien vuotojen vuoksi. Tai siitä miten sen tarkoituksena on pelotella potentiaalisia uusia vuotajia, ja tällä tavoin varmistaa, että poliittinen ja taloudellinen eliitti voivat jatkaa toimintaansa edelleen salassa.
Tämän vuotajan jäljittämiseksi ja syytteeseen asettamiseksi toteutetut toimet heijastavat hyvin pitkälti räjähdysherkkää vuoden 2021 IRS-vuotoa [Internal Revenue Service, verovirasto], joka toi julkisuuteen, kuinka vähän veroja Yhdysvaltain huippurikkaat maksoivat. Ja valitettavasti on oletettava, että sen enempää kuin tuon IRS-paljastuksenkaan seurauksena, tuskin näidenkään julkisuuteen tulleiden seikkojen johdosta kovin moni asia muuttuu.
Kuten Jacobinin Ben Burgis kirjoitti hiljattain: ”Demokraattisen maan kansalaisten pitäisi voida tehdä tietoon perustuvia päätöksiä maansa ulkopolitiikasta.” Tämä tapaus on oivallinen osoitus siitä, että tietyt – usein kaikkein suurimpaan ääneen demokratiasta toitottavat tahot – eivät itse asiassa näytä uskovan demokratiaan laisinkaan.
Jos jotakuta kiinnostaa sukeltaa syvemmälle tähän aiheeseen, ja lukea analyysejä näistä vuodoista ja Ukrainan sodasta ylipäätään, suosittelen katsastamaan ainakin seuraavat artikkelit:
Andre Damon / World Socialist Website
Lähde: Branko Marcetic / Jacobin
+++
1 kommentti julkaisuun “Valtamedia unohti todellisen tarinan salaisten papereiden vuodosta”
Vastaa
Sinun täytyy kirjautua sisään kommentoidaksesi.
Useat maansa ulkopolitiikkaa kriittisemmin tarkkailevat otaksuvat, että vuotaja on pelkkä välikäsi, kenties jopa tietämättään. Paljastetut tiedot ovat sen laatuisia, ettei kyseisellä henklöllä pitäisi olla niihin pääsyä. Oletus on, että tiedusteluelimissä on ryhmä jonka mielestä Bidenin ulkopolitiikka on lähtenyt vaaralliselle laukalle joka vie kohti tuhoa. Victoria Nuland ja miehensä Robert Kagan veljineen vievät, eikä kukaan osaa panna vastaan. Tietoja vuodetaan jotta karastrofi voitaisiin väistää.
Tiedot eivät ole mitenkään sensaationomaisia kriittisille tarkkailijoille mutta Yhdyvaltojen laajempaa yleisöä ne voivat järkyttää koska niistä ilmenee, että hallitus valehtelee heille – ja ihan ammatikseen. Kuten on tehnyt läpi kaikkien sotien 1945 jälkeen, mutta nämä asiat tuntuvat aina vaan unohtuvan.
Sensaatio oli sen sijaan, että Robert Kennedy jr paljasti haastattelussa Tucker Carlsonille, että hänen poikansa osallistui taisteluihin Khersonin suunnalla. Se ettei tästä ole syntynyt suurempaa hälyä johtunee siitä, ettei Kennedyä missään tapauksessa haluta demokraattien ehdokkaaksi ja siksi kaikki häneen liittyvä vaietaan kuoliaaksi. Mitä media olisi sanonut jos kyseessä olisi ollut Trumpin poika ? Bidenin poika lienee niin pöllyssä, ettei häntä voida edes ajatella. Samalla Kennedy valitettavasti tuli paljastaneeksi, ettei häneen voida asettaa liian suuria toiveita mitä ulkopolitiikkaan tulee. Hän haluaa eroon Ukrainasta mutta lähinnä säästääkseen rahaa. Olihan Kiovan verinen vallankaappaus demokraattipuolueen aikaansaannos, puolue jota Kennedy tukee. Voi tietysti olla, että vaalitaktiikka pakottaa asettamaan sanat varoen mutta taktikoinnillakin on hintansa.