Jos haluat maailmanlaajuista vaikutusvaltaa, sinun on ratkaistava maailmanlaajuisia haasteita. Tämä yksinkertainen mutta syvällinen lause selittää hyvin paljon Kiinan noususta.
Maaliskuussa julkaistiin merkittävä uutinen, jonka mukaan Iran ja Saudi-Arabia ovat lopettaneet 7 vuotta kestäneen “pattitilanteen”, ja sopineet uraauurtavasta rauhansopimuksesta.
Hämmästyttävintä tässä uutisessa oli se, että Kiina – ei suinkaan USA – oli se, joka toi rauhan Lähi-itään. Kiina antaa mallia siitä, miten rauha voidaan saavuttaa monimutkaisesta geopolitiikasta huolimatta.
Kuinka merkittävä tämä Iranin ja Saudi-Arabian välinen rauhansopimus on, ja mitä se merkitsee maailmalle? Vaikka länsimaissa on vähätelty tämän sopimuksen arvoa, se osoittaa että Kiinalla voi olla entistä suurempi rooli Lähi-idän tulevaisuudessa. Tämän se on saavuttanut lisäämällä yhteistyötä ja kauppaa, sekä vähentämällä konflikteja ja asekauppaa – mikä on valitettavasti ollut se tavanomainen lähestymistapa Yhdysvaltojen hallitsevan aseman aikana alueella.
Quincy-instituutin Lähi-idän tutkija, tohtori Annelle Sheline, kiteytti Lähi-idän geopolitiikan uuden muutoksen näin:
- Iranin kanssa käytävän sodan todennäköisyyden kasvu = Yhdysvaltain politiikan tulos
- Jännitteiden väheneminen ja rauhan mahdollisuus esimerkiksi sodan runtelemassa Jemenissä = Kiinan politiikan tulos
Amerikkalaiset poliitikot ovat vuosikymmeniä toitottaneet haluavansa rauhaa Lähi-idässä. Mutta mitä USA on loppujen lopuksi tehnyt edistääkseen rauhaa alueella? Afganistanin, Irakin ja Syyrian sodat ovat tähän mennessä maksaneet amerikkalaisille veronmaksajille lähes 6 biljoonaa dollaria.
Washingtonin poliitikkojen kiistellessä siitä, mitä 20 vuoden ja lähes 6 biljoonaa dollaria maksaneen sodan jälkeen on saatu aikaan (jos mitään…), näistä sodista löytyy yksi selvä voittaja: USA:n aseteollisuus.
Tässä on hälyttävä tilasto, joka paljastaa totuuden tilanteesta: puolustusalan urakoitsijoiden määrä paikan päällä on ollut suurempi kuin amerikkalaisten joukkojen määrä useimpina vuosina konfliktien aikana. Kesällä 2020 Yhdysvalloilla oli Afganistanissa yli 22 000 puolustusalan urakoitsijaa, mikä on suunnilleen kaksi kertaa enemmän kuin amerikkalaisten joukkojen määrä.
Sota on yksinkertaisesti bisnestä Yhdysvaltain hallitukselle – ja varsin tuottoisaa sellaista. Ei tarvitse kuin seurata alan suuryritysten (kuten esim. Boeing, Raytheon ja Lockheed Martin) kehitystä osakemarkkinoilla. Edes vuoden 2008 talouskriisi ei pystynyt keskeyttämään Yhdysvaltain hallituksen sotaan käyttämää rahanmenoa.
Ei siis pitäisi olla epäselvää, mikä on USA:n osallistumisen todellinen tavoite alueella. Mutta entä Kiina? Viime vuosina Kiina on luonut läheisempiä taloussuhteita Iraniin ja Saudi-Arabiaan, jotka molemmat ovat tärkeitä öljyntoimittajia Kiinalle. Normaalisti Kiina ei sekaannu monimutkaisiin geopoliittisiin tilanteisiin, mutta kulissien takana muhii jotain. Peking ymmärtää, että sillä on uskomaton tilaisuus tarjota jotakin, mihin USA ei ole pystynyt tai ei ole halunnut: rauha alueella. Ja Kiina näyttää pyrkivän luomaan rauhaa, joka palvelee myös Kiinan omia pitkän aikavälin strategisia etuja.
Monet poliittiset analyytikot ovat sanoneet, että todellinen voittaja Iranin Saudi-Arabian välisessä sopimuksessa on Kiinan Belt and Road -aloite, ja erityisesti sen televiestintäinfrastruktuuri. Persianlahden valtiot Saudi-Arabia ja Yhdistyneet Arabiemiirikunnat ovat omaksuneet kiinalaista teknologiaa, kuten 5G, tekoälyyn perustuva aurinkoenergia ja pilvipalvelut. Aseellisen avun ja konfliktien lietsomisen sijaan Kiina käyttää tätä ns. pehmeää valtaa.
Välittämällä tämän sopimuksen Kiina on osoittanut Lähi-idälle, ettei se ole pelkkä energian kuluttaja, vaan aidosti kiinnostunut rauhallisemman ja vauraamman Lähi-idän kehittämisestä. Tämä ei tietenkään miellytä amerikkalaisia poliitikkoja, jotka näkevät nopeasti maineensa ja vaikutusvaltansa alueella heikkenevän – samalla kun Kiinan maine nousee nopeasti.
Saudi-Arabia on ollut vuosikymmenien ajan Yhdysvaltojen läheinen liittolainen. Kuningaskunta on saanut amerikkalaisilta sotilaallista suojelua, ja saudit puolestaan ovat suostuneet öljynvientiin yksinomaan Yhdysvaltain dollareissa. Mutta nyt saudit ovat alkaneet muuttamaan sävyään. Kun presidentti Xi vieraili Saudi-Arabiassa viime joulukuussa, hän kertoi arabijohtajille, että Kiina haluaa ostaa öljyä ja kaasua kiinan juaneissa, mikä edistäisi Pekingin tavoitetta vakiinnuttaa valuuttaansa kansainvälisesti, ja heikentäisi Yhdysvaltain dollarin otetta maailmankaupassa.
Tämä Iranin ja Saudi-Arabian välinen rauhansopimus on merkittävä Lähi-idän kannalta, mutta vielä tärkeämpi se on Kiinalle. Saudi-Arabian kruununprinssi Mohammed bin Salman on tunnustanut, että uusi moninapainen maailma antaa hänen valtakuntansa tutkia vaihtoehtoja perinteisen kumppaninsa – Yhdysvaltojen – ulkopuolella. Kruununprinssin visio Saudi-Arabiasta on muuttaa valtakunta alueelliseksi rahoitus-, liiketoiminta-, media- ja viihdekeskukseksi.
Kiina on maailman johtava infrastruktuurihankkeiden toteuttaja Belt and Road -aloitteensa kautta, ja sillä on olennainen rooli auttaessaan Saudi-Arabiaa saavuttamaan tavoitteensa. Mutta tarinassa on vielä muutakin. Professori Warwick Powell, China, trust and digital supply chains -teoksen kirjoittaja, julkaisi hiljattain neljä lisähyötyä Iranin ja Saudi-Arabian uudesta rauhansopimuksesta, ja siitä miten se muokkaa maailmankaupan tulevaisuutta:
- Kiina haluaa, että Persianlahden maat alkaisivat viedä öljyä juaneissa. Tämä uusi rauhansopimus voisi tehdä siitä totta.
- Tämä rauhansopimus on merkittävä isku Yhdysvaltojen Iraniin kohdistamille pakotteille. Iran oli OPEC:n perustajajäsen, ja tämä uusi rauhansopimus avaa tien sen paluulle neuvottelupöytään.
- Iran ilmoitti juuri löytäneensä maailman toiseksi suurimmat litium-esiintymät. Litium on sähköakuissa tarvittava avainmateriaali. Koska Kiina on maailman suurin ajoneuvojen markkina-alue, tämä rauhansopimus voisi antaa Kiinalle paremmat mahdollisuudet saada tuota materiaalia. Itse asiassa Bloombergin arvioiden mukaan Kiina voisi hallita kolmasosaa maailman litiumista vuoteen 2025 mennessä.
- Tämä uusi rauhansopimus raivaa tietä sekä Iranin että Saudi-Arabian liittymiselle BRICS-liittoon myöhemmin tänä vuonna. Brasilian, Venäjän, Intian, Kiinan ja Etelä-Afrikan verkosto haluaa laajentaa liittoaan, ja Saudi-Arabian ja Iranin kaltaisten öljyrikkaiden maiden mukaan ottaminen loisi valtavan potentiaalin BRICS-liitolle.
BRICS edustaa jo nyt yli 40 % maailman väestöstä, ja liittouma työskentelee uuden kullan tukeman valuutan perustamiseksi haastamaan Yhdysvaltain dollarin hegemoniaa ympäri maailmaa. Maailma on nopeasti muuttumassa. Yhdysvaltojen ja sen dollarin hallitseman yksinapaisen maailman sijaan maat ovat siirtymässä uuteen, moninapaiseen maailmaan, jossa maat voivat nyt valita kenen kanssa ne haluavat olla kumppanina.
Muutama kuukausi sitten harva olisi voinut kuvitella, että Saudi-Arabia ja Iran allekirjoittaisivat rauhansopimuksen, mutta lähes kukaan ei olisi voinut kuvitella, että Kiinasta tulisi rauhanrakentajana toimiva maa Lähi-idässä. Riippumatta siitä, mitä mieltä muuten olet Kiinasta, tämän rauhan aikaansaamisesta on annettava kunnia sille, jolle se kuuluu.
Lähde: Cyrus Janssen
Suomennos: Riitta Veijalainen
+++
3 kommenttia julkaisuun “Kiina paljasti Yhdysvaltain epäonnistumisen Lähi-idässä”
Vastaa
Sinun täytyy kirjautua sisään kommentoidaksesi.
Huhu tietää kertoa, että viimeinen linjanmuutokseen johtanut niitti uuden saudijohdon kannalta oli kun köyhä Jemen nakutti sarjan droneja pommeineen saudien öljyjalostamoon ja kalliilla rahalla hankittu amerikkalainen ilmatorjuntajärjestelmä pysyi vaiti. Kruununprinssi MbS tajusi, että heitä pidetään pilkkana ja heiltä viedään sekä öljy että rahat ilman että aseista olisi mitään hyötyä.
Kiinahan on lisäbonuksena saamassa aikaan myös sen, että sota Jemenissä loppuu jota saudit ovat moukaroineet vuosikausia lännen tuella ja median pysyessä vaiti. Lisäksi suhteet saudien ja Syyrian välillä ovat normalisoitumassa.
Mistä kirjoittaja Cyrus Janssen ylipäänsä on saanut päähänsä, että Yhdysvallat joskus olisi pyrkinyt rauhaan Lähi-Idässä. Pax Americana tietysti kelpaisi, Pax Romanan esimerkin mukaisesti, kansojen alistaminen ja alistuminen, mutta mikään kansa ei pidempään salli itseään poljettavan. Kuten aiemmin mainitsin, Neuvostoliitto Gorbatshovin ohjeistamana ja Jevgeni Primakovin toimittamana oli saamassa aikaan rauhan Kuwaitin ja Irakin välille 1991, ja jo ensimmäinen Irakin sota olisi voitu välttää. Bush vanhempi kuitenkin halusi sotaa kuten poikansa Bush nuorempi kaksitoista vuotta myöhemmin.
Minäkään en näe artikkelissa mitään siihen viittaavaa, että Janssen olisi saanut päähänsä Yhdysvaltojen joskus todella pyrkineen rauhaan. Lähes päinvastoin. Hänhän sanoo, että amerikkalaiset poliitikot ovat vuosikymmeniä toitottaneet haluavansa rauhaa Lähi-idässä, mutta eivät ole itse asiassa tehneet mitään sen aikaansaamiseksi. Eli paljon suuria sanoja, ja hyvin vähän varsinaisia (rauhaan johtavia) tekoja. Hän myös kertoo noiden sotien todellisen voittajan, eli aseteollisuuden, ja sanoo ettei pitäisi olla epäselvää, mikä on USA:n osallistumisen todellinen tavoite alueella.
Jansen tietysti puhuu myös kotiyleisölle. Ei kaikille ole selvää, että USA on roisto.