Intialaisen diplomaatin M.K. Bhadrakumarin arvio voimasuhteista Intian presidentin Xi Jinpingin Venäjän vierailun jälkeisessä tilanteessa
Venäjän tiedotusvälineet kertoivat presidentti Vladimir Putinin tehneen poikkeuksellisen eleen presidentti Xi Jinpingin poistuessa Kremlistä valtiollisen illallisen jälkeen saattamalla hänet limusiiniin ja hyvästelemällä hänet kotimatkalleen.
Tiettävästi Xi vastasi jäähyväiskättelyn aikana: ”Meidän pitäisi yhdessä edistää näitä muutoksia, joita ei ole tapahtunut 100 vuoteen. Pitäkää huolta itsestänne.”
Xi viittasi viimeisen sadan vuoden historiaan, jonka aikana Yhdysvallat muuttui Meksikon pohjoispuolella, läntisellä pallonpuoliskolla sijaitsevasta maasta suurvallaksi ja globaaliksi hegemoniksi.
Syvällisen historiantuntemuksensa ja dialektisen ajattelunsa ansiosta Xi muisteli Putinin kanssa käymiään intensiivisiä keskusteluja, joissa käsiteltiin Yhdysvaltojen unipolaarisen hetken roskakoriin upottavaa nykytodellisuutta, ja sitä että Kiinan ja Venäjän on yhdistettävä voimansa lujittaakseen maailmanjärjestyksen siirtymistä kohti demokratisoitumista ja moninapaisuutta.
Se oli sopiva päätös valtiovierailulle, joka alkoi edellisenä iltana Xin ilmaistessa luottavansa siihen, että venäläiset tukevat Putinia ensi vuoden presidentinvaaleissa. Xi ”mitätöi” yhdellä iskulla lännen Putinia kohtaan harjoittaman demonisoinnin, ollen tietoinen siitä järjettömyydestä, että Kremlin johtajaa vastaan on jopa järjestetty pidätysmääräys, jolla pyrittiin häiritsemään heidän Moskovassa käymiään keskusteluja.
”Pikkutarkkaa politiikkaa”
Kiina harjoittaa pikkutarkkaa politiikkaa, jonka mukaan se pidättäytyy kommentoimasta muiden maiden sisäpolitiikkaa. Venäjää ympäröivässä tilanteessa Xi on kuitenkin tehnyt merkittävän poikkeuksen ilmaisemalla mieltymyksensä Putinin proaktiivista johtajuutta kohtaan näinä myrskyisinä aikoina. Maailman mielipiteiden enemmistö, erityisesti globaalissa etelässä, yhtyy tähän.
Eikö myös Venäjän valistunut yleinen mielipide tiedosta tämän – pauhaavan hyväksynnän kera? Kyllä. Putinin tasainen 80 prosentin kannatus antaa osviittaa siitä. Xi on saattanut kaataa kylmää vettä länsimaiden viimeisten epätoivoisten juonien ‘niskaan’, joilla venäläisiä oligarkkeja yritetään yllyttää johtamaan vallanvaihtoa Kremlissä.
On selvää, että Xin valtiovierailun ajoittuminen keskelle Ukrainan sotaa viestii siitä, että Kiina pitää suhteita Venäjään erittäin tärkeinä. Tämä on hyvin harkittua, sillä sekä Kiina että Venäjä ovat lukittuneet kasvavien jännitteiden kierteeseen suhteessa Yhdysvaltoihin.
Tunnelma Pekingissä on muuttunut dramaattisesti. Aallonpohja saavutettiin presidentti Bidenin käyttäytyessä moukkamaisesti 7.2.2023 pitämässään puheessa kansakunnan tilasta, kun hän poikkesi käsikirjoituksesta ja huusi hysteerisesti: ”Nimetkää minulle maailman johtaja, joka haluaisi vaihtaa paikkaa Xi Jinpingin kanssa”.
Itämaisessa kulttuurissa tällainen moukkamaisuus on anteeksiantamattoman pöyristyttävää käytöstä. Viikkoina sen jälkeen, kun Yhdysvallat ampui alas kiinalaisen sääilmapallon ja mustamaalasi Kiinaa kansainvälisesti, Peking on torjunut useita Valkoisen talon yrityksiä saada aikaan puhelinkeskustelu Bidenin ja presidentti Xin välillä.
Peking on saanut tarpeekseen Bidenin tyhjistä lupauksista parantaa suhteita, samalla kun hän vaivihkaa lujittaa liittoutumia koko Aasian ja Tyynenmeren alueella, tuo NATOn mukaan Aasian ja Tyynenmeren alueen voimadynamiikkaan, lähettää lisää joukkoja ja tulivoimaa Guamin ja Filippiinien kaltaisiin paikkoihin, minkä lisäksi hän pyrkii määrätietoisesti heikentämään Kiinan taloutta.
Xin Moskovan vierailusta tuli Venäjälle ja Kiinalle loistava tilaisuus vahvistaa ”rajaton” kumppanuutensa, ja romuttaa länsimaiden Ukrainan sodan puhkeamisen jälkeen toteuttamat yritykset luoda säröjä Kiinan ja Venäjän välisiin suhteisiin.
Harvardin yliopiston professori Graham Allisonia lainatakseni: ”Xin yhdessä Venäjän presidentin, Vladimir Putinin, kanssa rakentama julkilausumaton liittouma kattaa kaikki ulottuvuudet – henkilökohtaisen, taloudellisen, sotilaallisen ja diplomaattisen – ja siitä on tullut paljon merkittävämpi kuin useimmista Yhdysvaltojen nykyisistä virallisista liittoutumista.”
Suurten maiden suhteiden uusi malli
Liittoutuma tai ei, tosiasia kuitenkin on, että tämä ”suurmaiden suhteiden uusi malli, jossa vallitsee keskinäinen kunnioitus, rauhanomainen rinnakkaiselo ja yhteistyö, jossa kaikki voittavat” – Xi Jinpingiä lainatakseni – on kaikkea muuta kuin hierarkkinen järjestely.
Amerikkalaisilla asiantuntijoilla on vaikeuksia ymmärtää kahden suvereenin ja itsenäisen kansakunnan tasavertaisia suhteita. Ja tässä tilanteessa sen enempää Venäjä kuin Kiinakaan ei ole taipuvainen julistamaan virallista liittoutumaa, koska – yksinkertaisesti sanottuna – liittoutuma edellyttää väistämättä velvoitteiden omaksumista ja intressien optimaalisen tavoittelun rajoittamista yhteisen agendan kunnioittamiseksi.
Näin ollen vaikuttaa siltä, että Putinin strategiset laskelmat Ukrainassa muotoutuvat paljon enemmän taistelukentän tapahtumien kuin minkään Kiinan panoksen perusteella. Venäjän reaktio Kiinan Ukrainaa koskevaan ”rauhansuunnitelmaan” on osoitus tästä todellisuudesta.
Heti kun Xi oli lähtenyt Moskovasta, Putin teki selväksi Russia 1 TV:n haastattelussa, että Venäjä tuottaa enemmän ampumatarvikkeita, kuin mitä länsi toimittaa Kiovaan. Hän sanoi: ”Venäjän tuotantotaso ja sen sotateollinen kompleksi kehittyvät erittäin nopeaa vauhtia, mitä monet eivät osanneet odottaa.”
Vaikka useat länsimaat toimittavat Ukrainalle ampumatarvikkeita, ”Venäjän tuotantosektori yksinään tuottaa kolme kertaa enemmän ampumatarvikkeita samassa ajassa”, Putin lisäsi.
Hän toisti, että länsimaiden asetoimitukset Ukrainaan huolestuttavat Venäjää vain siksi, että ne ovat ”yritys pitkittää konfliktia” ja ”johtavat vain suurempaan tragediaan, eivätkä mihinkään muuhun”.
Tämä ei kuitenkaan vähennä kumppanuuden suurta merkitystä molemmille maille poliittisella, diplomaattisella ja taloudellisella saralla. Merkittävyys piilee näiden kahden maan moniin eri suuntiin kehittyvässä keskinäisessä riippuvuussuhteessa, jota ei voida vielä kvantifioida, ja joka jatkuvasti ”kehittyy” (Xi), ja vaikuttaa saumattomalta.
Ukrainan sota on paradoksaalisesti osoittautumassa havahduttavaksi signaaliksi – sodaksi, joka voi pikemminkin estää uuden maailmansodan kuin synnyttää sellaisen. Kiina ymmärtää, että Venäjä on kohdannut ”kollektiivisen lännen” yksin, ja osoittanut olevansa enemmän kuin tasaväkinen sen kanssa.
Tämä Pekingin arvio ei voi jäädä länsimailta huomaamatta, ja se vaikuttaa myös länsimaiseen ajatteluun keskipitkällä ja pitkällä aikavälillä – ei vain Euraasian, vaan myös Aasian ja Tyynenmeren alueen osalta.
Kiinan kommunistisen puolueen keskuskomitean päivälehden entisen päätoimittajan, Hu Xijinin muutama viikko sitten Global Times -lehdessä julkaistussa artikkelissa korostettiin ”kokonaiskuvaa”.
Hu kirjoitti, että Ukrainan sota ”on kehittynyt Venäjän ja lännen väliseksi kulutussodaksi… Vaikka NATOn oletetaan olevan paljon Venäjää vahvempi, tilanne paikan päällä ei vastaa tätä käsitystä, mikä aiheuttaa levottomuutta lännessä”.
Häkellyttäviä johtopäätöksiä
Hu teki muutamia häkellyttäviä johtopäätöksiä: ”Yhdysvallat ja länsimaat ovat havainneet, että Venäjän kukistaminen on paljon odotettua vaikeampaa. He tietävät, ettei Kiina ole antanut sotilaallista apua Venäjälle, ja heitä ahdistava kysymys on: jos Venäjä yksinään on jo näin vaikea vastustaja, entä jos Kiina todella alkaa antaa sotilaallista apua Venäjälle, hyödyntäen massiivista teollista kapasiteettiaan Venäjän armeijan hyväksi? Muuttuisiko tilanne Ukrainan taistelukentällä olennaisesti? Lisäksi Venäjä pystyy jo nyt kohtaamaan yksin koko lännen Ukrainassa. Jos Kiina ja Venäjä todella pakotetaan yhdistämään voimansa, mitä muutoksia se tuo maailman sotilaalliseen tilanteeseen?”
Eikö Yhdysvalloissa ja Euroopassa vallalla oleva käsitys, että Venäjän ja Kiinan liittoutuma on epätasa-arvoisten maiden liitto, ole itsessään länsimainen itseriittoinen harhaluulo? Hu on täsmälleen oikeassa: Vaikka Kiinan kokonaisvaltainen vahvuus on edelleen Yhdysvaltoja vähäisempi, Kiina ja Venäjä yhdessä ovat muuttaneet tasapainoa, eikä Yhdysvalloilla ole enää oikeutta toimia mielensä mukaan.
Venäjän ja Kiinan yhteinen pyrkimys on maailmanjärjestyksen palauttaminen kansainväliseen järjestelmään, jonka ytimessä on YK ja kansainväliseen lainsäädäntöön perustuva maailmanjärjestys. Ei ole epäilystäkään siitä, että näiden kahden maan strategiana on kumota Yhdysvaltojen hallitsema ”sääntöihin perustuva järjestys”, ja palata kansainväliseen järjestykseen, jonka keskiössä on YK.
Itse asiassa YK:n 5 artikla on Moskovassa annetun yhteisen julkilausuman sielu: ”Molemmat osapuolet vahvistavat uudelleen sitoumuksensa pitää tiukasti kiinni kansainvälisestä järjestelmästä, jonka ytimessä on Yhdistyneet Kansakunnat, kansainväliseen lainsäädäntöön perustuvasta kansainvälisestä järjestyksestä, ja YK:n peruskirjan tavoitteisiin ja periaatteisiin perustuvista kansainvälisiä suhteita säätelevistä perusnormeista, ja ne vastustavat kaikkia hegemonismin, yksipuolisuuden ja voimapolitiikan muotoja, kylmän sodan mentaliteettia, eri leirien välistä vastakkainasettelua, ja tiettyihin maihin suunnattujen klikkien muodostamista.”
Älkää erehtykö ajattelemaan, että tässä on kyse Yhdysvaltojen syrjäyttämisestä “pomona” ja korvaamisesta Kiinalla, vaan siitä että Yhdysvaltoja estetään tehokkaasti ahdistelemasta pienempiä ja heikompia valtioita, ja siten luodaan uusi kansainvälinen järjestys, jossa etusijalla on kaikki ideologiset erimielisyydet syrjäyttävä rauhanomainen kehitys ja poliittinen korrektius.
Lähde: Indian punchline
Käännöstyö: Riitta Veijalainen
+++
