Venäjän uhalla ratsastetaan nyt täyttä ravia. Venäjä uhkaa hyökätä johonkin natomaahan, eiköhän kohta jo Suomeenkin. Luulisi täysin pähkähullujen puhuvan moisia, mutta kun suhteellisen järkeviltäkin vaikuttavat yhteiskunnan jäsenet hourivat samaa.
Valtamedia on täysillä mukana, toimittajia ei edes kiinnosta mikään vaihtoehtoinen näkökulma. Vaikka luulisi toimittajan työhön kuuluvan kiinnostus uusia asioita kohtaan ja erilaisten vaihtoehtojen tarkastelu.
Katsotaanpa mitä Naapuriseuran Sanomienkin lukijoille tutuksi tullut John Mearsheimer, Chicagon yliopiston professori, ajattelee Venäjän ”hyökkäysaikeista”.
”Ensinnäkin, Ukrainaa lukuunottamatta ei ole hitustakaan näyttöä siitä, että Putin olisi suunnitellut hyökkäämistä mihinkään muuhun itäisen Euroopan maahan. Sitäpaitsi, Venäjän armeija ei ole edes tarpeeksi suuri koko Ukrainan valtaamiseen puhumattakaan Baltian maista, Puolasta ja Romaniasta. Plus, että kaikki nämä maat ovat Naton jäseniä, mikä tietäisi melko varmasti sotaa Yhdysvaltojen ja sen liittolaisten kanssa.”
”Tuskin kukaan lännessä väitti, että Putinilla olisi imperialistisia haluja siitä lähtien, kun hän tuli valtaan vuonna 2000 ja siihen asti, kun Ukrainan kriisi puhkesi 22. helmikuuta 2014. Siinä vaiheessa hänestä tuli yhtäkkiä imperialistinen agressionisti. Miksi? Siksi että lännen johtajat tarvitsivat syyn syyttää häntä kriisin aiheuttamisesta.”
Mearsheimerin mielestä ehkä paras todiste siitä, että Putinia ei pidetty vakavana uhkana hänen ensimmäisenä neljänätoista vuotena virassaan on se, että hänet kutsuttiin vieraaksi huhtikuussa 2008 Naton huippukokoukseen Bukarestiin.
Naton huippukokouksessa Bukarestissa ”sotilasliitto ilmoitti, että Ukrainasta ja Georgiasta saattaisi tulla jäseniä. Putin, tietenkin, suivaantui päätöksestä ja teki vihastuksensa tiettäväksi. Mutta hänen vastustuksellaan ei ollut juuri vaikutusta Washingtoniin, koska Venäjän puolustusvoimat oli arvioitu liian heikoksi pysäyttämään Naton laajentumisen. Aivan kuten se oli ollut liian heikko estämään vuosien 1999 ja 2004 laajentumisaallot. Länsi ajatteli, että se voisi jälleen tuupata Naton laajentumisen Venäjän kurkulle”, toteaa Mearsheimer.
Amerikkalaisprofessori sanoo myös, että vasta kun Ukrainan kriisi puhkesi helmikuussa 2014, Yhdysvallat ja sen liittolaiset alkoivat yhtäkkiä pitää Putinia vaarallisena johtajana, jolla on imperialistisia aikomuksia. Ja että Venäjä on vakava sotilaallinen uhka, jota Naton piti hillitä.
”Tällainen jyrkkä muutos puheissa oli suunniteltu palvelemaan yhtä olennaista tarkoitusta: avittaa länttä syyttämään Putinia kriisistä ja vapauttaa länsi vastuusta. Odotetusti tuosta Putinista annetusta kuvasta tuli paljon vetovoimaisempi, kun Venäjä hyökkäsi Ukrainaan 24. helmikuuta 2022.”
Näin siis professori Mearsheimer.
Kuva: Tuntematon/Catman House. John Mearsheimer, Professor of Political Science, University of Chicago; and Roger Cohen, Columnist, The New York Times. Lähde Wikimedia Commons, lisenssi CC0 1.0
.jpg){kind=link}
4 kommenttia julkaisuun “Venäjän uhalla jo täyttä ravia”
Vastaa
Sinun täytyy kirjautua sisään kommentoidaksesi.
https://responsiblestatecraft.org/ukraine-energy-crisis-war/ Erittäin skenaario ensi talvesta Ukrainan rintamalla kirjoittanut George Beebe joka oli CIA:n entinen Venäjän tiedustelun johtaja.
Väitteillä Venäjä-uhkasta huijataan kansoja: 1) Perusteeksi jatkaa Ukrainan sotaa eli olla solmimatta rauhaa sekä jatkaa Ukrainan taloudellista ja rahallista tukemista informaatiosodankäynnin lisäksi. 2) Länsivaltojen oman militarisoitumisen selittämiseksi. 3) Sen tosiasian häivyttämiseksi ihmisten tietoisuudesta, että Ukraina-projektin ja sen mahdollisen jatkon päämäärä on kaataa Venäjä. Kaikkein julminta ja itsellemmekin vaarallista on mahdollinen suunnitelma saada aikaan suursota Venäjää vastaan.
Venäjällähän ei ole sen enempää tarvetta, syytä kuin mahdollisuuksiakaan hyökätä naapurimaihin niiden valloittamisesta puhumattakaan. Ukraina on poikkeus, koska sillä on erityinen historia Venäjän kanssa, siellä oli lännen masinoiman vallankaappauksen seurauksena sisällissota, se uhkasi liittyä Natoon ja Venäjän piti ruveta puolustamaan maan venäläisväestöä, joka halusi liittyä Venäjään. Lisäksi Venäjälle kävi selväksi, että Ukraina on lännen geopoliittinen työkalu sen vahingoittamiseksi.
Tilanne muuttuu, jos länsivallat laajentavat Ukrainan sotaa tavalla tai toisella. Epäsuoria tapoja saada Venäjä reagoimaan (ja näyttämään sodan aloittajalta) ovat ainakin false flagit (tai yksi brutaali false flag) ja niin vaarallisen aseistuksen – esimerkiksi ydinpommien – rahtaaminen Venäjän rajoille, että Venäjän on pakko reagoida. Yhdysvallat pommittaisi ne oitis vastaavassa tilanteessa.
Muuten, Venäjä-myönteisten ihmisten lisäksi Venäjä itse ampuu oman nilkkaansa vakuuttelemalla, ettei Venäjä hyökkää Nato-maahan. Tulee sellainen väärä vaikutelma, että voisi hyökätäkin, ellei maa kuuluisi Natoon. Oikeastihan esimerkiksi Suomi olisi paremmassa turvassa ilman Venäjä-vastaista sotilaallista liittoutumista puhumattakaan tilanteesta, jossa suhtautuminen Venäjään olisi lisäksi ystävällismielistä. Nato on kuitenkin merkittävä Venäjä-vihamielinen sotilasjärjestö, minkä vuoksi on ymmärrettävää, ettei Venäjä voi hyväksyä Ukrainan Nato-jäsenyyttä.
Yhteenvetona Venäjä ei uhkaa ilman vakavaa syytä sen enempää Nato-maita kuin muitakaan naapureitaan. Ilman Nato-jäsenyyttä tai vastaavaa Venäjän naapuritkaan eivät uhkaa Venäjää ja pohja hyödylliselle kanssakäymiselle on siltä osin hyvä. Kolmas tilanne on Venäjän naapuri Naton jäsenenä. Silloin Nato uhkaa Venäjää ja Venäjä joutuu varautumaan tuohon uhkaan. Yksinkertaista.
Venäjä on niellyt monen naapurinsa Nato-jäsenyyden (vastoin sille annettuja lupauksia), mutta Ukrainan kohdalla raja tuli vastaan. Asetelma on niin yksinkertainen, että Venäjän vihollisten on vaikea perustella sotilaallisia toimiaan. Siksi kansoja täytyy huijata väitteillä Venäjä-uhkasta.
Venäjä ei ole hyökännyt naapurimaitaan vastaan eikä ole edes uhannut hyökätä, ainoastaan sanonut puolustavansa omaa maataan. Mutta kun lännen suunnitelma Venäjän tuhoamisesta ja luonnonvarojen varastamisesta meni pieleen, niin lännen johtajien kunnia ja maine on ohitse. USA=Biden, Ranska=Macron, Saksa=Merz, Britannia=Sunak ja Starmer.
Kuten on sanottu, että joku maa on helppo vallata, mutta vaikea hallita.
”Venäjän uhalla ratsastetaan nyt täyttä ravia. Venäjä uhkaa hyökätä johonkin natomaahan, eiköhän kohta jo Suomeenkin. Luulisi täysin pähkähullujen puhuvan moisia, mutta kun suhteellisen järkeviltäkin vaikuttavat yhteiskunnan jäsenet hourivat samaa.”
Nyt on käynyt niin, että vuosia kansalaisille syötetystä narratiivista ”luopuminen” tietäisi niin EU:n kuin monen maankin johtajille joutumista syytettyjen penkille ja/tai luopumista virastaan. Ja onhan se ollut myös tuottoisa bisnes ukrainalaisten kustannuksella. ”Valta sokaisee”, sanotaan.