Useina peräkkäisinä vuosina olemme voineet iloita siitä, että YK:n alaisen järjestön tutkimuksen mukaan Suomi on maailman onnellisin maa. Ilman tuota arvovaltaiselta taholta saatua tietoa saattaisimme juuri nyt erehtyä ajattelemaan väärin.
Äsken saimme lisää mairittelevia uutisia: kansainvälisen Toimittajat ilman rajoja -järjestön mukaan Suomessa on maailman viidenneksi vapain lehdistö. Sijoitus on komea, sillä taakse jää mm. Yhdysvallat.
Ikävä kyllä kummassakin tapauksessa kysymys on humpuukista.
Onnellisuuden osalta on sanottava, että pahoinvoivan maan jakaminen ”hyvinvointialueisiin” kertoo myös virallisten tahojen käyttävän todellisuuden peittelemiseksi luotua sanamagiaa. Lehdistön vapaus taas on nykyisin vapautta valehdella, vääristellä ja vaieta.
Oli liikuttavaa seurata suomalaisten asiantuntijoiden eli lähinnä johtavien toimittajien syvän tyytyväisiä ”analyyseja”. En huomannut kenenkään kyseenalaistavan Toimittajat ilman rajoja -putiikin pätevyyttä ja puolueettomuutta.
Wikipedian mukaan vuonna 1985 perustettu ja Pariisissa toimiva järjestö ”on kooltaan pieni, eikä siinä ole julkisuudessa näkyviä jäseniä, mutta se on silti saanut osakseen kansainvälistä arvostusta. Esimerkiksi Euroopan parlamentti on palkinnut järjestön työn sananvapauden hyväksi Saharov-palkinnolla”.
”Merkittävän” osan varoistaan TIR saa länsimailta. Ranskan osuus on 11 prosenttia, Euroopan komissio on mukana, samoin Center of free Cuba ja Yhdysvaltain kongressin rahoittama National Endowment for Democracy -järjestö.
Asioita vähänkään seuraavalle nämä maksumiehet kertovat yhtä ja toista järjestön lähtökohdista ja objektiivisuudesta.
Suomeen rajattomien toimittajien tukikohta perustettiin vuonna 2013. Sen ensimmäinen puheenjohtaja Ilkka Nousiainen erosi Helsingin Sanomien Viestikoekeskusta koskevasta jutusta syntyneen erimielisyyden vuoksi. Nousiaisen mielestä juttu iski yli. Järjestön hallitus asettui tukemaan HS-toimittajia.
Uudeksi puheenjohtajaksi valittiin Hesarista rattijuopumuksen takia potkut saanut Kaius Niemi vuonna 2024.
***
Suomalainen journalismi vammautui vaikeasti vuonna 2014. Syynä oli Krimin liittäminen Venäjään. Maidanin vallankaappaus ja Ukrainan sodan alku merkitsivät lopullista kuoliniskua.
Noiden tapahtumien jälkeen tai niiden seurauksena suomalaisten mahdollisuudet saada mistään Venäjään liittyvästä totuuteen pyrkivää tietoa kaventuivat ratkaisevasti – varsinkin, kun EU tukki ”väärän” tiedon kanavat.
Sipilän hallituksen aikoihin perustettu Mediapooli, johon kuuluu koko tiedotusvälineistö kirjankustantajia myöten, linjasi sen oman kertomuksen mukaan viestintää. Poolin ”sisältöryhmässä” torjuttiin menestyksellä Nato-vastaista tietoa. Niinpä maassa ei käyty lainkaan varsinaista keskustelua sotilasliiton jäsenyydestä.
Viimeistään vuonna 2022 ”vapaan lehdistön maa” oli siirretty sotasensuuria suuresti muistuittavaan tilaan, pimennykseen ja hyvin linjattuun kampanjointiin, Venäjän ja erityisesti sen presidentin mustamaalaukseen.
Sanomalehtien itänaapuria koskeva uutisointi samankaltaistui. Venäjävihan ja lopulta -raivon synnyttämistä johtivat Yle ja Helsingin Sanomat.
***
Yhden päivän, 16.09.2022, lehdistökatsaus:
HS-pääkirjoitus: ”…Putinin kanssa jatkettiin yhteydenpitoa, vaikka hänen tiedettiin tilaavan vastustajiensa salamurhia…”
”…Putin on osoittautunut hyvin vaaralliseksi – ja juuri siksi, ettei hän käyttäydy kuin vesikauhuinen koira vaan kykenee toimimaan suunnitelmallisesti ja kavalasti…”
”…Ukraina puolustaa sodassa vapauttaan ja samalla Eurooppaa, Sitä on helppo pitää samana asiana kuin demokratian puolustaminen… Ennen sotaa Ukraina listattiin Freedom Housen demokratiaindeksissä ”osittain vapaaksi” eli selvästi Venäjää paremmaksi, mutta samalle tasolle El Salvadorin ja Burkina Fason kanssa…”
Jarmo Huhtanen kertoo samassa lehdessä Suomen aseviennistä Ukrainaan, ja toteaa: ”Joskus pitää jättää kertomatta, joskus pitää harhauttaa, joskus jopa valehdella.”
Huhtanen tarkoitti tapaa, jolla puolustusvoimat tiedotti aseviennistä, mutta yhtä hyvin tuo virke kuvaa Helsingin Sanomien Ukraina-uutisointia.
***
Nato-Suomen oloissa sotasaappaiden askeleet ovat vain tihentyneet ja sanavalinnat jyrkentyneet. Sylttytehtaan sijainnista ei ole epäilystä. Yhdysvaltain hallinto on pestannut pari sataa pr-toimistoa tuottamaan aineistoa ystävämaiden medioiden käyttöön.
Median tulisi olla vallan vahtikoira. Nyt se tukee täysillä uutta ja aggressiivista ulkopolitiikkaa, jota johtaa hymyhampain Yhdysvaltoja rakastava uusi presidentti.
Alexander Stubb ilmoitti vaalikampanjassaan, ettei hän vastaisi, jos Vladimir Putin soittaisi. Kunnollisen journalismin oloissa tästä typeryydestä olisi syntynyt mustia otsikoita ja rajuja pääkirjoituksia. Vaan ei nyt.
Tasavallan presidentti käyttäytyy kuin hän olisi vihkiytynyt toteuttamaan Suomen osalta Washingtonin suurta suunnitelmaa Venäjän ”heikentämisestä” ukrainalaisia tapattamalla. Media syö kädestä, ihailee ja myötäilee.
***
Maailman viidenneksi vapain media syöttää valtion ohjauksessa siekailematonta ryssävihaa hyvällä menestyksellä. Vastavoimaa ei ole.
Alun alkaen luvan vihan ilmaisuille antoi korkea johtomme, presidentti Sauli Niinistö ja pääministeri Sanna Marin. Heidän puheidensa ja tekojensa jälkeen itse kunkin kansalaisen oli turvallista vaatia Putinin päätä pölkylle ja Karjalaa takaisin.
Saa nähdä, tuleeko.
Mutta muutoksen oireita on jo havaittavissa. Fanfaarit Nato/USA/CIA-Ukrainan varmasta voitosta ovat himmenneet ja muuttuneet otsikoissa lieväksi huoleksi ”rintaman tasapainosta”.
20 kommenttia julkaisuun “ONNELLISEN MAAN VAPAA LEHDISTÖ”
Vastaa
Sinun täytyy kirjautua sisään kommentoidaksesi.
” Se korutont` on kertomaa,..”
Niinpä, ei voi paljon muuta sanoa. Nyt tilanne tuntuu toivottomalta, mutta kai se joskus ainakin vähän lievittyy. Tosin isoa muutosta lienee turha odottaa niin kauan, kun USA-Nato uhkaa Venäjää sotilaallisesti Suomen kautta eli pitää yllä vaarallisia jännitteitä rajalla, joka tunnettiin vuosikymmenien ajan rauhan – jopa ystävyyden – rajana.
Tietenkin toivoisi nopeaa muutosta parempaan, mutta liekö se mahdollista muuten kuin sodan kautta, mitä taas en missään tapauksessa toivo. Suhdanteet voisivat muuttua esimerkiksi sitä kautta, että USA saisi presidentin, joka ei pitäisi Venäjää vihollisena. Siitä saattaisi kuitenkin olla vielä pitkä matka Venäjää vakavasti uhkaavien aseiden, jne. poistamiseen maastamme.
Piiri pieni pyörii…
– ”Jos pidät kirjoituksesi rajoissa, jotka sinulle asetan, niin sinua odottaa kunniaasi hivelevä palkinto.”
– ”Mikä palkinto se on?”
– ” Toimittajat ilman rajoja -järjestön lehdistönvapauspalkinto. Ja vielä yksi juttu, olet varmaankin todella onnellinen siitä, että varmistamme, että tulet saamaan tämän palkinnon, niin sopiihan sinulle, että lisätään sinut samalla tähän onnellisuustilastoon?”
– ”Ok, kaipa se käy…”
(Itse luodun) kriisiajan tiedottamiseen on siirrytty kansalta kysymättä ja kansalle kertomatta ja koko asiaa, länsimaiden koko ns. parhaimmiston siirtymistä tämän pimeyden asianajajiksi on vaikea ymmärtää. Kun Mark Twain kirjoitti, että Jumalalla on miljoonittain palkattuja avustajia mutta vastapuolella ei yhtä ainoaa, niin enpä olisi tuosta niinkään varma. Toimittajat sekä lausuntoja antavat everstit, kenraalit ja muut hyväkkäät paitsi kertovat epätotuuksia, luovat valheillaan todellisuutta. Aina se ei onnistu ja niinpä HS nyt kyseleekin miks’ei turvapaikanhakijoita kevään tullen ilmestynytkään rajalle. Mutta ”mitä ihmiset pitävät totena, sillä on myös todellisia vaikutuksia” ja suomalaiset ymmärtävät nyt, että ihmisoikeussopimuksetkin ovat vain paperia ja lakien hierarkiassa on rajalaki ensin ja muut lait sille alisteisia, kun tiukka paikka tulee. Jos Venäjä jossakin uutisessa sattuisi joutumaan edes jollain tavalla hyvään valoon, muistetaan mainita, että asiaa ei ole todistettu tai että Venäjän motiivit joka tapauksessa ovat likaiset. Suomalaiset tai muuten oikeamieliset, vaikkapa sotilashenkilöt, saavat puhua oikeaa asiaansa eikä mitään perusteluja saati todisteita vaadita. Kun sotilashenkilö sanoo, että Venäjä hyökkää ja aikaa varustautua on vähän, voin ymmärtää tämän vain siten, että sotilashenkilö kuuluu sellaiseen sakkiin, joka vakain tuumin on päättänyt saada sodan Venäjän kanssa aikaiseksi. Lainaan lopuksi erästä lukemaani kommenttia: ”Hyi helvetti”.
Ei meillä ole enää mitään lehdistöä. On vain samaa agendaa ajavia robotteja. Tunnen kuitenkin, että pieni muutoksen tuuli on alkanut puhaltaa. Ja toivon hartaasti, että se saa lisää voimaa.
Lainaus : ”Sipilän hallituksen aikoihin perustettu Mediapooli, johon kuuluu koko tiedotusvälineistö kirjankustantajia myöten, linjasi…”. Nostan esiin sanat KIRJANKUSTANTAJIA MYÖTEN. Ja oletan tuon tarkoittavan että kirjakaupoista saa kohta samaa skeidaa ja VAIN SAMAA SKEIDAA mitä media jo nyt on. Pian ehkä alkavat harvennukset kirjastoissakin jos eivät ole jo alkaneet.
Keskisuomalaisessa 1.5. oli aukeaman artikkeli Ukrainan tilanteesta historian professori Antero Holmilalta, joka vetää kaikkien muiden hypoteesiensa joukossa seuraavanlaisen johtopäätöksen: Ukrainan korkea asevelvollisuusikä kertoo ”maan demokraattisesta luonteesta”, kun on haluttu säästää nuoret miehet jälleenrakennukseen.
En ymmärrä tätä logiikkaa. Enkä sitä, miten Ukrainan korruptio-ongelma on jäänyt professorilta huomaamatta, onhan se kaikkien tiedossa ja tilastollisestikin todettu aivan viime vuosinakin. Korruptio ja demokratia mahtuvat huonosti samaan valtioon. Myöskään esim. Ukrainan nykyhallinnon toimet heikentää vähemmistökielten asemaa eivät kerro monikulttuurisen demokratian puolustamisesta, vaikka niistä tosin harvempi tietää. Luulisi Ukrainan tilannetta seuraavan tiedemiehen tietävän.
Lisäksi Holmila sanoo, että ”historia osoittaa, että Venäjä perääntyy kohdatessaan kovan vastuksen” ja ennustaa siltä pohjalta, että siksi Venäjä ei hävitessään käyttäisi ydinaseita.
Millaisia historiallisia tapahtumia hän mahtaa tarkoittaa, osaisiko joku historiaan perehtynyt kertoa? Käsittääkseni kaikissa niissä ratkaisevissa konflikteissa lännen kanssa, joissa Venäjän olemassaolo on ollut uhattuna (eli on vallinnut sen nimittämä ”eksistentiaalinen uhka” niin kuin nyt), Venäjä ei ole perääntynyt, vaan voittanut. Muutenhan se ei olisikaan enää olemassa!
Vaikea ymmärtää, miksi tiedemies ei harjoita kriittistä ajattelua, johon on saanut koulutuksen.
Kun tämä Suomen historian häpeäkausi on ohi, löytyy yliopistoista ihmeen paljon häpeästä punottavia professoreita. Median maailmassa taitaa koko henkilökunta mennä uusiksi. Politiikasta puhumattakaan.
Onneksi on Naapuriseuran Sanomat. Kun olin vuosia vuosia sitten vielä hesarin lukija, ja kirjoitin välillä kommentteja. Hyvin usein kävi, että minun kommenttia ei julkaistu. Kunnes sitten kävi niin, että ilmoittivat minut boikottiin. Eri mieltä ei saanut olla. Panin hesarin boikottiin ja peruin tilauksen. Olen ollut hyvin tyytyväinen NS:n kirjoittajiin ja kommentoijiin.
Samoin miettein.Kiitos Naapuriseuran Sanomat ja Mauno Saari erinomaisesta julkaisusta, jossa kiihkottomasti ja ilman sotapsykoosia tuodaan realistisia näkemyksiä esille.On ilo huomata, että meitä rauhan ja ystävällisten suhteiden kannattajia on ja määrä lisääntyy koko ajan.Valtalehdistön sotarummutuksen alkuaikoina ei monikaan uskaltanut laittaa/saanut omia näkemyksiään julki ja juuri tähän tarvittiin Naapuriseuran Sanomia muutoksen aikaansaamiseksi.Täällä voi lukea niin asiantuntijoiden kuin kommentoijienkin kirjoituksia hyvin mielin ja kunnioituksella.Olen käsittänyt, että esim iltapäivälehdistössä on varsin nuorta/nykysukupolven toimittajakuntaa ja jutut sen mukaisia/ohjattuja.Naapuriseurassa on valtaosin jo elämänkokemusta ja eri aikakausia eläneitä kirjoittajia ja näkemykset ovat kehittyneempiä ja laaja-alaisempia.Kiitos kaikille kirjoittajille, ne antavat uskoa, että toivoa on olemassa.
Todenmukainen kirjoitus Toinen Kaenaelta. Aikaisemmin Hesariin kommenteistani puolet ylitti sensuurin. Nykyisin harvoin ylittävät sensuurin, mutta eivät ole laittaneet boikottiin. Sensijaan Iltasanomat boikotoi syystä, kun kirjoitin , että romaanit, lestadiolaiset ja muut uskovaiset lisääntyvät tehokkaasti. Että tällaista on ”vapaa” lehdistö!!
Kaupallinen lehdistö rummuttaa vaikeasta taloustilanteesta. Mutta ei kerro vahingossakaan mistä se johtuu? Seuraus on, että sotimisen harjoittelu, yritystuet sekä Ukrainaan tappovehkeitä 3000:lla miljoonalla. Näistä kehittyy 10 miljardia vuositasolla!!!
Dollon laki on päättely, jolla evoluutio on todettu käytännössä palautumattomaksi ilmiöksi. Tämän seurauksena kahden eri polun päätyminen samaan tulokseen on lähes mahdotonta. Näin ollen on epätodennäköistä, että sama lähtökohta kävisi uudestaan läpi samanlaisen evoluutiopolun tai lopputulos palautuisi vähittäisin muutoksin lähtökohdakseen. Dollon lain mukaan evoluutio ei myöskään ”toista tapahtumia.
Dollos laki on myös mielenkiintoinen metafora, kun sitä sovelletaan politiikkaan tai yhteiskunnallisiin ilmiöihin. Vaikka se ei suoraan päde näihin alueisiin, se voi auttaa ymmärtämään, miten kerran tapahtuneita yhteiskunnallisia muutoksia on vaikea täysin kumota tai palauttaa aikaisempaan tilaan.
Kun tarkastellaan Suomen poliittista ilmapiiriä 21. vuosisadalla Dollon lain kautta, voidaan huomata, että monet poliittiset ja yhteiskunnalliset muutokset ovat olleet sellaisia, joita on vaikea tai mahdotonta perua. Esimerkkejä tällaisista muutoksista voivat olla:
1. **Digitalisaatio ja sen vaikutus politiikkaan**: Internetin ja sosiaalisen median nousu ovat muuttaneet tapaa, jolla politiikkaa tehdään ja siitä keskustellaan. Tämä kehitys on vaikuttanut äänestäjien käyttäytymiseen, puolueiden strategioihin ja jopa vaalituloksiin.
2. **Monikulttuurisuuden lisääntyminen**: Suomen väestörakenne on muuttunut merkittävästi viime vuosikymmeninä maahanmuuton myötä. Tämä on vaikuttanut politiikan tekoon, politiikkoihin liittyviin keskusteluihin ja yhteiskunnallisiin asenteisiin.
3. **Luopuminen puolueettomuuden politiikasta, koska nykymaailmassa sitä pidetään tehottomana heikkoutena .
Näitä muutoksia tarkastellessa voi nähdä, että kerran tapahtunut muutos poliittisessa järjestelmässä tai yhteiskunnallisissa asenteissa luo uuden lähtökohdan, josta paluu entiseen on epätodennäköistä. Tämä ei tarkoita, etteikö muutos olisi mahdollista, mutta se, että tarkalleen sama tilanne palautuisi, on hyvin epätodennäköistä. Jokainen muutos jättää jälkensä yhteiskunnalliseen rakenteeseen ja kulttuuriin, ja uudet muutokset rakentuvat näiden muutosten päälle.
Tämän metaforisen soveltamisen kautta voi ymmärtää, että politiikassa ja yhteiskunnallisissa ilmiöissä kuten biologiassa, kerran tapahtuneita muutoksia on vaikea täysin perua, ja ne muovaavat tulevaa kehitystä.
Jotta valtio voisi olla aidosti puolueeton, siltä vaaditaan useita voimia ja resursseja:Vahva poliittinen tahto: Puolueettomuus vaatii selkeää sitoutumista ja johdonmukaista politiikkaa, joka on linjassa tämän tavoitteen kanssa.Diplomaattiset kyvyt: Tehokas diplomatiikan harjoittaminen on avainasemassa, kun pyritään säilyttämään hyvät suhteet eri valtioiden ja poliittisten ryhmittymien kanssa.Taloudellinen itsenäisyys: Taloudellinen riippumattomuus antaa valtiolle enemmän liikkumavaraa tehdä päätöksiä, jotka eivät ole sidoksissa muiden valtioiden taloudellisiin intresseihin.Sotilaallinen puolustuskyky: Jotkut puolueettomat maat, kuten Sveitsi, ylläpitävät vahvaa sotilaallista puolustusta varmistaakseen, että niiden puolueettomuutta kunnioitetaan.Kaiken kaikkiaan puolueettomuuden ylläpitäminen on monimutkainen ja vaativa tehtävä, joka vaatii jatkuvaa tasapainoilua monenlaisten kansallisten ja kansainvälisten intressien välillä.
Tähän etäisesti liittyen: Eläkkeellä oleva valtiovarainministeriön rahoitusmarkkinaosaston entinen ylijohtaja ja IMF:ssäkin toiminut Peter Nyberg kirjoittaa blogissaan ”Tarpeellisia ajatuksia” 29.4. hämmästyttävän osuvasti Suomen tilanteesta.
Hän esimerkiksi hieman pisteliäästi sanoo, että ”Suomi on järjestänyt itsensä lähivuosina vaikeasti hallittavaan tilanteeseen”, koska ”on päätetty olla osapuolena suurvaltojen välisissä kiistoissa”. Siksi turvallisuutta on nopeasti ja kalliilla lisättävä.
Tämä haasteen lisäksi toinen haaste on julkinen velanotto, jota on saatava rajoitettua tilanteessa, jossa tulojen kasvua ei ole odotettavissa.
Kolmanneksi kansalaisten elintaso on samalla turvattava, jotta yhteiskuntarauha ja poliittinen vakaus säilyisivät.
Nyberg toteaa, että nämä kolme tavoitetta ovat vaikeasti yhteensovitettavia. Koska velanottoa on rajoitettava, hän näkee, että kasvaneet turvallisuusmenot tullaan väistämättä rahoittamaan leikkaamalla terveys-, kulttuuri- ja koulutuskuluista ja varoittaa, että tästä uudesta resurssienjaosta voi tulla jatkuva olotila ja kansalaisten elintaso pysyvästi alentua.
Hän pohtii blogissaan, miten siedettävä tasapaino näiden kolmen tavoitteen välillä saataisiin. Hän ehkä hieman ironisesti sanoo, että halvin tapa on yksinkertaisesti ”muuttaa kansalaisten ajatusmaailmaa käsitteitä kehittämällä”. Voidaan määritellä sotilaallinen valmius ja luottokelpoisuus OSAKSI elintasoa. Hän lisää: ”Uskottavuutta tietenkin vähentää oleellisesti se, että elämä Venäjän naapurina ei ole tuottanut turvallisuusongelmia suomalaisille moneen vuosikymmeneen.”
Hän esittää myös oman ehdotuksensa tavoitteiden tasapainottamiseksi: pitäisi tarkistaa turvallisuuspolitiikan laajuutta, välineitä ja kustannuksia. ”Keskeistä olisi arvioida mitkä olisivat nimenomaan Suomeen kohdistuvat suorat uhat ja pyrkiä lieventämään juuri niitä.”
Nybergin mielestä Suomen kannattaisi – EU:n ja NATON jäsenyydestä huolimatta – edelleen näkyvästi ”pyrkiä avaamaan kiistojen osapuolten välille keskustelua, itse luopua kärjekkäistä lausunnoista ja välttää toimia, joita jokin osapuoli todennäköisesti pitäisi vihamielisinä. Parhaassa tapauksessa tämä voisi vähitellen vähentää sotilaalliselle turvallisuudelle tarpeellisten resurssien määrää.”
https://www.peternyberg.net/
Ymmärtääkseni digitalisaatiolla on yhteiskuntaa hajoittava vaikutus, sillä se tekee tarpeettomaksi yhteiset (massa)kokoontumiset, joissa yhteishenkeä on perinteisesti luotu. Samalla ihmisten (”laumaeläin”) yksinäisyyden tunne lisääntyy, samoin siitä johtuvat psykologiset oireet.
Olen samaa mieltä. Tämä luontainen sosiaalisuus, johon liittyvät nimenomaan kasvokkain tapahtuvan viestinnän taidot, on rapautumassa. Itsekin opettajana ehdin nähdä sen, miten vaikeaksi joillekuille oppilaille tuli silmiin katsominen ja toisten katseen kohteena oleminen. Minulla oli tapana välillä keskusteluttaa ryhmiäni piirimuodostelmassa ja myös leikittää heillä joitain sosiaalisia seuraleikkejä. Viimeisinä työvuosinani alkoi olla oppilaita, jotka eivät tähän piirimuodostelmaan kyenneet tulemaan, se oli heille liian ahdistavaa. Minusta se on sosiaalinen rappeutumisilmiö, aika vakava sellainen.
Nuoret etsivät omaa viiteryhmää ja ”yhteisöä” internetistä, mutta virtuaalinen yhteisö ei ole oikea yhteisö, se on korvike. Usein se voi olla nuorelle jopa haitallinen, kuten vaikkapa anoreksiaa ihannoivat tai vihaa kylvävät ryhmät.
Kaupallinen lehdistö rummuttaa vaikeasta taloustilanteesta. Mutta ei kerro vahingossakaan mistä se johtuu? Seuraus on, että sotimisen harjoittelu, yritystuet sekä Ukrainaan tappovehkeitä 3000:lla miljoonalla. Näistä kehittyy 10 miljardia vuositasolla!!!
Tämä onkin minusta kummallista. Ihmiset ovat kuin lampaat alistuneet tähän Ukrainan sotakulujen priorisoimiseen Suomen taloudessa, vaikka samaan aikaan ei pystytä omankaan kansan elinoloista enää pitämään huolta, kuten vanhuksista.
Vähillä tuloilla jo ennestään elävien nuorten ihmisten elinoloja heikennetään lisää. Juuri tuli Hämeen alueuutisissa tieto, että Posti vähentää Tampereella 50 % työntekijöistään, joista suuri osa on nuoria. Olikohan 150 ihmistä. Paimiossa luovutaan huonosti työllistyvien ihmisten työllistämisrahasta. Mikä lienee säästö, kun lasketaan seurannaisvaikutukset.
Olen muuten huomannut, että jos haluaa tietää, mitä Suomessa tapahtuu, kannattaa katsoa koko maan alueuutiset silloin tällöin putkeen, ne tulevat aamupäivisin. Siellä näkee kaikenlaisia hankkeita, muun muassa kaivoshankkeita, joista ei kerrota valtakunnan uutisissa. Ihmettelenkin, että alueuutisia ei vielä ole lakkautettu.
Nythän muuten lopetettiin TV:n ainut mediakriittinen ohjelma, Ylen ”Viimeinen sana”, mikä minusta on oireellista ajallemme.
Tietenkin myös Areenassa ovat ne alueuutiset, ei niitä ”suorana” tarvitse katsoa. 🙂