Sisällissodan jälkeen käynnistettiin paikoin mielipuolinen lietsonta venäläisiä vastaan. Sisällissota haluttiin panna itänaapurin sotilaiden tiliin. Miksikö?
Outi Karemaan väitöskirjatutkimuksen ´Vihollisia, vainoojia, syöpäläisiä: Venäläisviha Suomessa 1917-1923´ mukaan ”Valkoiset eivät halunneet kohdata sodan aikana eikä sen jälkeenkään ajatusta siitä, että sisällissota olisi johtunut esimerkiksi sosiaalisista syistä ja että idealisoitu suomalainen kansa olisi jakaantunut kahtia. Niinpä sodalle oli löydettävä ulkoinen syy, jotta taakka saataisiin pois oman kansan harteista. Tehtiin syntipukkeja: se, että suomalaispunaiset olivat sotaan ryhtyneet, selitettiin itäisellä tartunnalla.”
Väitöskirjatutkimus kertoo yksityiskohtaisesti miten vihaprojekti eteni. Kirjailijat hoitivat hyvin leiviskänsä tässä puuhassa.
Aktivisti, kirjailija Kyösti Wilkuna kirjoitti tammikuun alussa 1918 kirjailija Eino Railolle: ”…perimmäisissä sydänsopukoissani minä toivonkin, että ryssät vitkastelevat lähtöään, kunnes meidän täytyy ryhtyä itse heitä ajamaan. Sitte vasta itsenäisyyskin joltakin maistuu, kun on verta vuodatettu. Ja siinä samassa rytäkässäpä sopii kotimainen huligaaniaineskin lakaista sinne, missä sen oikea sija on.”
Karemaa toteaa, että Wilkunan käsitykset venäläisistä edustivat rasistisinta ääripäätä. Menestyksellisen itsenäisyystaistelun perusedellytys näytti hänen kaltaisistaan olevan mahdollisimman korkea venäläisviha.
Tunnettu kirjailija V. A. Koskenniemi kantoi oman kortensa kekoon. ”Hänen toukokuussa 1918 päiväämänsä runoteos Nuori Anssi kuvaa venäläisiä suomalaisten perivihollisina ja ´koirankuonolaisina´, jotka aina syyllistyivät konnuuksiin ja tihutöihin.”
Larin Kyösti (oikealta nimeltään Kyösti Larson) ei ollut pekkaa huonompi. Hän kuvasi vuoden 1918 runoissaan venäläisyyttä edustavaa Vanjaa ´veltoksi kerskusuuksi´ ja piti bolsevismia ´idän tautina´.
Sivistyneistöpiirien suosimassa Valvoja -aikakauskirjassa Larin Kyöstin Taiston tiellä -teoksen arvostelun mukaan veltto Vanja, ´täinen, laiska, mässäilevä ja ahkerasti armasteleva musikka-solttu´, oli ´oivallisesti piirretty tyyppi´.
Ilmari Kiannon toukokuussa 1918 julkaistu kirjoitus Eläköön sota! pursusi rajun venäläisvihan ohella sotahurmosta ja tappamisen riemua. Venäläisiä kuvattiin rasistisesti ´maan lutikoiksi´ ja ´ryssäläisrienaksi´. Kianto teki sotimisessa eron sen mukaan minkä puolesta taisteltiin: vihollinen rääkkäsi valkoisia, mutta valkokaartilainen ´nautti rehellisestä tappamisesta´.
Lehdistö jo silloin asialla
Lehdistö ei ujostellut venäläisvihan juurruttamisessa. Uusi Päivä -lehti 18.4.1918
”Mutta yhtä me vieromme, vihaamme… venäläistä henkeä… Se on läpeensä häijy ja saastainen henki, pahimpia tuhon ja hävityksen henkiä mitä täällä maailmalla liikkuu. Se ilmenee jo ulkoisestikin inhottavana löyhkänä, likaisuutena ja epäjärjestyksenä…”
Outi Karemaa: ”Myös oma lähdemateriaalini osoittaa todeksi sen, että julkisuudessa hehkutettiin ´ryssien´ petollisuutta, barbaarisuutta, raakuutta, väkivaltaisuutta ja epäsiisteyttä. Bolsevismin nähtiin olevan ´järjetön venäläinen harhaoppi´, joka oli tartuntana levinnyt Suomen kansaan ja joka oli sodan perimmäinen aiheuttaja. Kiihkeimmin kirjoittivat aktivisti- ja ruotsinkieliset lehdet, mutta myös esimerkiksi edistyspuolueen Helsingin Sanomat oli lopulta pohjimmiltaan samoilla linjoilla.”
Savo-lehden päätoimittaja Jaakko Laurilakin asetti kirjoituksessaan huhtikuussa 1918 vastakkain puhtaan suomalaisuuden ja ´saastaisen´ venäläisyyden. Laurilan mukaan ns. sortovuosina oli ollut pelkoa siitä, että Suomi olisi sortunut mukaan barbarismiin. Venäläisyys oli vaikuttanut erityisesti työväenliikkeeseen ja naisten moraaliin. Tekstin sävy oli äärimmäisen rasistinen: autonomian lopulla ´haiseva ryssä oli tullut Suomen naisten suosituksi rakastelijaksi´.
Sama tahti jatkui seuraavana vuonna. 25.6.1919 Ilkan pakina, Ilmari, Päivän pakina, Ryssä on ryssä:
”Ryssä ei nyt kerta kaikkiaan ota muuttuakseen, vaikka sen voissa paistaisi, pari kertaa seivästäisi ja heittäisi loput ikuiseen tuleen, aina se jaloilleen kiepsahtaisi. Olkoon se sitten punainen tai valkoinen.”
Rasistista ajattelua levittäneistä julkaisuista on hyvä esimerkki Juhani Siljon vuonna 1919 ilmestynyt runokokoelma Selvään veteen. Se on kirjoitettu vuoden 1917 lopussa ja vuoden 1918 alussa. Valkoisen Suomen jyrkkiin edustajiin kuuluneen Siljon runoissa venäläiset ovat spitaalisia, jotka ovat levittäneet saastaista tautiaan myös suomalaisiin.
Kielteistä mielikuvaa venäläisistä ujutettiin myös koulukirjoihin muokkaamaan lasten ja nuorten ajatusmaailmaa. Vuonna 1918 ilmestyi Mikael Soinisen ja aktivisti E. E. Kailan kirjoittama Venäjän maan tieto. Vaikka siinä esimerkiksi Odessaa kuvattiin siistiksi, oli sävy muuten kaikkea muuta kuin myönteinen : ”Ei Suomessa toki missään niin siivotonta ole kuin venäläisessä talonpoikaistuvassa.” Venäläiset talonpojat esitettiin valistumattomina ja likaisina, talot kurjina ja lialta löyhkäävinä.
Outi Karemaa: ”Johtavat aktivistit tulivat Elmo Kailan johdolla siihen tulokseen, että Suomen kansaan oli saatava juurrutetuksi syvä ´ryssäviha´. Aktivistien mielestä maassa suhtauduttiin vielä yleisesti ottaen aivan liian välinpitämättömästi venäläisiin ja venäläisuhkaan.
Vihaa oli lietsottava, koska se ei koko kansassa ollut vielä saavuttanut riittäviä mittasuhteita. Varsinainen toimintaohjelma venäläisvihan lietsomiseksi syntyi kuitenkin vasta vuoden 1920 alkupuolella.”
Karemaan mukaan käsitys venäläisistä Suomen perivihollisina toistui julkisuudessa jatkuvasti. Venäläisten taholta nähtiin uhkaavan toisaalta aseellisen hyökkäyksen ja toisaalta asteittain tapahtuvan valloituksen.
Yksi Akateemisen Karjala-Seuran tunnetuimmista julkaisuista oli heti sen perustamisvuonna 1922 painettu ”Ryssästä saa puhua vain hammasta purren”. Nimimerkin V.R.V. eli Reino Vähäkallion teksti on järkyttävää luettavaa:
”Mitä hyvää on meille koskaan Venäjältä tullut? Ei mitään! Kuolemaa ja hävitystä, ruttoa ja ryssän hajua on sieltä tullut… Venäjä on aina ollut ja tulee aina olemaan ihmiskunnan ja inhimillisen kehityksen vihollinen. Onko Venäjän kansan olemassaolosta ollut mitään hyötyä ihmiskunnalle? Ei! Sen häviäminen maapallolta olisi ihmiskunnalle sensijaan suureksi onneksi.”
Outi Karemaa: ”1920-luvun ensimmäisinä vuosina venäläisiin kohdistuva kansallisuusviha sai ennennäkemättömät mittasuhteet: se mytologisoitiin osaksi suomalaisuutta ja isänmaallisuutta.”
Suojeluskunnat työssään
Elmo Kailan mielestä maassa oli yhä liikaa välinpitämättömyyttä venäläisten suhteen eikä viha ollut riittävää. Niinpä Kaila laati ´toimintaohjeet ja ohjelman koskien ryssänvihan levittämistä´. Joulukuussa 1920 päivätyt ohjeet lähetettiin useille suojeluskuntien piiripäälliköille, aktivisteille ja jääkäriupseereille.
Ohjeet saaneiden tuli organisoida omissa yhteisöissään systemaattinen ´ryssävihan´ levittäminen ja hankkia asiamiehiä tähän työhön. Varsinainen organisointi oli maaseudulla
suojeluskuntien piiripäälliköiden tehtävänä. Jokaiseen kylään piti saada luotettavia venäläisvihan edistäjiä ja levittäjiä.
Karemaa: ”Kailan venäläisviha oli äärimmäisen rodullista, se kohdistui koko venäläiseen kansaan. Muistiinpanoissaan Kaila esimerkiksi totesi Venäjän olevan suunnaton tunkio ja kauhisteli ´ryssäin hirvittävää sikiytyväisyyttä´. Hänen mukaansa venäläisillä oli Suomelle ja koko maailmalle annettavanaan vain ´pahaa, itämaista orjuutta, itämaista edesvastuuttomuutta, itämaista kurjuutta — itämaista — ei, vaan vielä pahempaa: ryssäläistä!´”
Väitöskirjan teksti on kuin lukisi tämän päivän iltapäivälehtiä: ” Huomio siirtyi pois omista ongelmista, sisällissodan taustasta ja yhteiskunnallisista sekä sosiaalisista ristiriidoista. Venäläisviha oli saanut tässä julkaisussa (Ryssästä saa puhua vain hammasta purren) uskonnollis-fanaattisen muodon; pyhän vihan avulla haluttiin yhtenäistää oma maa ja asettaa se suuren sankarin asemaan. Fanaattista vihaa perusteltiin maan turvallisuuden vaatimuksella: saatanallisen vihollisen vihaaminen oli aina oikeutettua. Venäläisyydestä oli tullut oikea Ilmestyskirjan peto.”
Otan tähän loppuun näytteen toiminnasta, jonka itseään läntisenä demokratiana pitävä Suomi salli:
Suojeluskuntalaisen Lehti 10.3.1921 julkaisi itäistä naapuria koskevan sananlaskukilpailun tuloksia:
Esimerkkinä sopivasta lausahduksesta oli ”Kylmä kuin ryssän helvetti”. Voittajaksi selviytyi äärimmäisen rasistinen sananlasku: ”Mikä eläin on eniten ihmisen näköinen? Se on ryssä”. Kilpailun jatko-osan voitti ”Rykimällä pääsee yskästä ja tappamalla ryssästä”.
Hävettää.
Venäläisvastaisuuden ylläpito on sittemmin jatkunut vahvemmassa tai lievemmässä muodossa näihin päiviin saakka. Ei siitä ole kovin kauan kun kuulin – ystäväni – sanovan kavereilleen: ryssä on ryssä vaikka voissa paistaisi.
21 kommenttia julkaisuun “Venäläisvihan juurrutus Suomessa järjestelmällistä sisällissodan jälkeen”
Vastaa
Sinun täytyy kirjautua sisään kommentoidaksesi.
Otsikossa totta joka sana!
Kyösti Larsson opiskeli venäjää Helsingin Yliopistossa ja asui Nizni-Novgorodissa kieliharjoittelunsa ajan, ja muistelmissaan hän lausuu saaneensa Venäjällä osakseen hienoa venäläistä ystävällisyyttä. Kotikaupungissaan hän oli tottunut näkemään venäläistä sotaväkeä, ja hänen äitinsä oli hyvissä väleissä venäläisten upseerien kanssa liiketoimiensa vuoksi.
Mutta runoilija Larin-Kyösti oli ahne rahalle, ja sisällissodan jälkeen runot olivat kaupan voittaneelle osapuolelle hyvästä hinnasta. Larin-Kyösti kirjoitteli vastenmielisiä runoja myös punaisista maksua vastaan, ja hänen kunniansa Suomen runoilijapiireissä oli mennyttä.
Surullinen tapaus tämä Kyösti Larssonin tapaus, mutta se osoittaa valkoisen puolen ohjelmallisuuden vihankylvössä ja pankkiirin lompakon suuren vallan.
Hallitus tässä maassa on demokratian irvikuva, kun yrittelijöiden kolehtihaavin rahat ovat maksajilta. Ja niillä rahoitetaan hallituksen publikaanien vaalirahoja!!
Niillä suomalaisilla, jotka puhuvat ”ryssistä” on itsellä huono itsetunto. Kuvitellaan, että oltaisiin jotenkin viisaampia ja parempia kuin venäläiset, ja haistaankin paremmalle. Itsekin operoinnut Venäjällä, kokemus on osoittanut, että kun käyttäydyt hyvin, niin sinuakin arvostetaan. Pahimpia asioiden vääristelijöitä ovat omat vanhemmat, koulu, media ja valtiojohto.
Unohdit armeijan. Pitkässä juoksussa koulu- ja muu historian opetus on avainasemassa, mutta intissäkin melkein puolet miehistä saa alttiissa iässä voimakkaan russofobiakasteen. Valtamedia saa propagandallaan aikaan nopeita mielenmuutoksia kuten on nähty 2-3 vuoden aikana. Sen lisäksi se on Suomessa varmaan jo yli sadan vuoden ajan kaiken aikaa pikemmin ylläpitänyt ja lisännyt russofobiaa kuin vähentänyt sitä. Noin 40 vuoden ajan sotien jälkeen propaganda oli vaimeaa ja piilossa, mutta heti tilaisuuden tullen (mm. ennen EU-äänestystä ja Jugoslavian hajotussotien aikaan) se saatiin nopeasti palvelemaan tehokkaasti USA-Naton tavoitteita.
Sanalla ”ryssä” on aikojen saatossa ollut erilaisia merkityksiä aivan kuten esimerkiksi sanalla ”neekeri”.
Minun lapsuudessani 1950-luvulla neekeri-sanaa käytettiin aivan yleisesti kaikista tummaihoisista ulkomaalaisista eikä siinä ollut mitään negatiivista painotusta. Suomessa ei tosin siihen aikaan käytännössä ollut lainkaan ”neekerivähemmistöä”. Ainoa ”erinäköinen” (tummempi) vähemmistö olivat romaanit eli ”mustalaiset” ja hekin poikkesivat valtaväestöstä lähinnä vain erilaisen kulttuurinsa suhteen. Nyt neekeri-sanalla on Suomessakin aivan erilainen merkitys.
Suurruhtinaskunnan aikaan Suomessa sana ”ryssä” oli myös aivan yleisessä käytössä eikä sillä välttämättä ollut mitään negatiivista sisällystä etenkään tavallisen kansan keskuudessa. Esimerkiksi Itä-Suomessa ”laukkuryssät” eli kiertelevät venäläiset kauppiaat olivat päinvastoin hyvinkin toivottuja vieraita. He toivat kaupan lähelle jopa sellaisille seuduille, joista lähimpään kivijalkakauppaan oli kymmeniä kilometrejä jopa enemmän. He olivat tavallaan aikansa ”kauppa-autoja”. Nyt sanaa ryssä käytetään lähes pelkästään negatiivisessa merkityksessä.
Unohtui tuosta edellä pois, että olihan Suomessa lapsuudessani toinenkin etninen vähemmistö saamelaiset. Sekä saamelaisia että mustalaisia kohdeltiin silloin hyvinkin rasistisesti samaan aikaan, kun ”neekerit” olivat vain outoja kummajaisia, joita tapasi korkeintaan kirjoissa tai lehdissä ja sanaa ”ryssä” vältettiin käyttämästä julkisesti.
Toisaalta on myös hyvä muistaa, että Suomi ja suomalaiset olivat kokeneet kaksi sortokautta 1900-luvun alussa vahvoine venäläistämispyrkimyksineen. oikeuksia rajoitettiin ja vietiin kokonaan pois. Ohrana ja santarmilaitos valvoivat kansalaisia, ihmisiä karkoitettiin Siperiaan ja kohtelu oli mielivaltaista. Suomalaiset kokivat olevansa vapaustaistelijoita ja kyllä sellaisessa tilanteessa valtaapitävää kutsutaan kovin monella nimellä ja tavalla. Neuvostoliiton käyttämä kieli ja tavoitteet Suomea kohtaan 1930- luvun eivät myöskään olleet mitään kaunokirjallisuuden helmiä. Suomi oli Stalinin retoriikassa syöpäläinen, josta piti päästä eroon. Näin lopulta tehtiin: ensin Molotov-Ribbentrop sopimuksessa tehtiin etupiirijako ja sen jälkeen, ilman sodanjulistusta, hyökättiin puolueettomaan maahan tavoitteena koko Suomen valloitus ja sovjetisointi. EIköhän sitä taustaa vastaan, ja varsinkin tuona aikana, kielenkäyttöä ryssästä voi pitää kaiken mittapuun mukaan varsin lievänä ja syyt sen käyttöön hyvin ymmärrettävänä. Kun katsoo rauhanehtoja Talvisodan jälkeen, niin ei ihme, että osalle kansalaisista on luonnollista puhua tietyllä tavalla.
Suomen aika Venäjän suuriruhtinaskunnan autonomisena osana ei mielestäni oikeuta sellaisen Venäjä-vihan lietsomista, joka Suomessa pantiin alulle heti kansalaissodan päätyttyä. Aihetta kannattaa tarkastella eri puolilta historiantutkimuksen valossa.
Kun olet tuollainen ”Stalinin retoriikan asiantuntija”, niin ehkäpä kerrot joitain esimerkkejä? Stalin – tai siis Neuvostoliitto (Boris Jartsinin välityksellä) kävi hyvin maltillisesti neuvotteluja Suomen kanssa rajan siirtämisestä muutama kymmenen kilometriä länteen Leningradin suunnalla, koska se pelkäsi Saksan hyökkäystä Suomen kautta. Suomi olisi saanut vastineeksi kaksinkertaisen pinta-alan maata pohjoisempaa Karjalasta. Sitä Itä-Karjalaahan suomi oli himoinnut jo ennen sisällissotaa ja käynyt siitä paikallista ”epävirallista” sotaakin neuvosto-Venäjän kanssa. Suomea Neuvostoliitto ei pelännyt hetkeäkään kuten ei Venäjä tänäänkään. Se olisi halunnut elää rauhanomaista rinnakkaineloa Suomen kanssa kuten tänäänkin. Valinta oli silloin Suomen kuten tänäänkin, ja väärät valinnat tehtiin.
Suomalaiset eivät joko ymmärtäneet miten vakavasta asiasta oli kyse (aivan kuin tänään NATO- ja DCA-sopimukset) tai sitten aliarvioivat Neuvostoliiton tai pitivät asiaa ”bluffaamisena”. Tai sitten uskottiin Saksan tulevan hätiin. Ei tullut kuten ei USA tänäänkään tulisi, sillä ne ajoivat/ajavat vain ja ainoastaan omaa etuaan.
Koska Suomi ei tajunnut omaa parastaan, väistämätön tapahtui eli syttyi ns. (ulkoministeri) Erkon (eli Helsingin Sanomien) sota, joka myös talvisotana tunnetaan. Alueiden vaihto olisi ollut hyvin halpa hinta rauhasta etenkin kun Saksa antoi jo siihen aikaan Suomen johdon ymmärtää, että luovuttakaa ja säästäkää voimanne. Otamme ne maat korkojen kanssa takaisin kohta. Vasta neuvottelujen kariuduttua Neuvostoliitto päätti valloittaa koko Suomen, mikä toki sekin oli virhearvio (vaikkakin lähellä toteutua).
Molotov-Ribbentrop-sopimuksen keskiössä ei ollut Suomi. Sekä Neuvostoliitto että natsi-Saksa hyötyivät sopimuksesta. Saksa sai sen avulla vapaat kädet Euroopassa tarvitsematta pelätä Neuvostoliiton hyökkäystä selustaan. Neuvostoliitto puolestaan sai lisä-aikaa varustautumiseen natsien hyökkäyksen varalta. Molemmat tiesivät varsin hyvin, että sota natsien ja Neuvostoliiton välillä tulee varmasti. Eihän Neuvostoliitto muuten olisi edes käynyt aluevaihtoneuvotteluja Suomen kanssa.
Suomen osuus sopimuksessa oli vain varmistaa Saksan puuttumattomuus Neuvostoliiton toimiin Suomen suhteen. En minäkään usko, että Suomi olisi millään välttynyt ns. jatkosodasta, vaikka talvisota olisi jäänyt käymättä. Sen verran uhoa täällä oli Neuvostoliittoa vastaan, että ”piti päästä iskemään päätä Karjalan punahonkiin” hinnalla millä hyvänsä.
Niin eikä Suomi tuohon aikaan ollut kuin muodollisesti puolueeton maa, vaan yhtä natsihenkinen ja ryssävihainen kuin tänäänkin. Nyt sen sijaan emme ole enää puolueettomia edes teoriassa. Jos Venäjä hyökkää tänne, saamme syyttää siitä vain itseämme. Puolueettomana maana Suomi olisi ollut turvassa syttyi sitten vaikka III maailmansota. Nyt olemme sodan _keskiössä_, jos sellainen syttyy. Valtiojohtomme on käyttäytynyt todella tyhmästi.
Hyvin muisteltu..!
”Me aiheutamme kärsimyksemme paljon ennen, kuin koemme ne”
”Kun on tyhmä pää, niin kärsii koko ruumis”…
Uskomatonta toimintaa
Ennen talvisotaa ja toista maailmansotaa Neuvostoliitto tiesi pelätä Saksan hyökkäystä ja Suomi oli käytännössä Saksan aseveli, vaikka periaatteessa puolueeton. Stalin halusi suojata Leningradia Suomelle edullisin aluevaihdoin, mutta suomalaisten kieltäydyttyä otti ne väkisin. Stalinista voi perustellusti olla montaa mieltä, mutta hänen huolensa maansa ja Leningradin turvallisuudesta oli enemmän kuin aiheellinen.
Käsittääkseni ns. sortokausien ongelmia liioitellaan eikä varmaan vähiten juurikin russofobisessa hengessä. Kokonaisuutena ottaen autonomia oli Suomelle hienoa aikaa, mikä tuntuu olevan vastenmielistä myöntää. Suomea kohdeltiin melkein kuin itsenäistä maata, mihin totuttiin ja mikä osaltaan selittää suomalaisten närkästymisen, kun suunniteltiin asioita, jotka eivät tuntuneet sopivilta toteutettaviksi itsenäisessä maassa.
Joku mainitsi kirjasta tai väitöskirjasta koskien russofobiaa mm. noina aikoina. Olisi varmaan hyvä lukea se. Se varsinkin kiinnostaa, oliko russofobian lietsominen tarkoitushakuista ja jos oli, niin keiden toimesta ja millaisin motiivein.
Kuten minä olen jo aikaisemmin täälläkin kirjoittanut. Utan storfurstendömets tid skulle vi nu alla tala bara svenska. Ilman sitä aikaa Venäjän yhteydessä emme olisi koskaan itsenäistyneet Ruotsista.
On toki täysin ymmärrettävää, että Suomessa heräsi ”talviunestaan” taas jo kauan Ruotsin vallan aikana Ruotsin toimesta viljelty ryssäviha, koska Suomea yritettiin venäläistää vastoin Aleksanteri I ja muiden ”hyvien” suurruhtinaiden lupauksia. Se oli kuitenkin vain suhteellisen lyhyt kausi.
Sisällissodan aikainen ja sen jälkeen vallinnut ”ryssäviha” oli ”valkoisen Suomen” tarkoituksella luomaa propagandaa. Sen avulla yritettiin saada valkoisella puolella taistelleet suomalaiset uskomaan, että taistellaan ”ryssiä” vastaan. Olisi ollut paljon vaikeampaa vakuutella esimerkiksi valkoisiin kuuluneelle maanviljelijälle, että tässä soditaan nyt suomalaista työmiestä vastaan. Moni valkoisen puolen sotilas olikin hyvin yllättynyt, kun heille selvisi, että viholliset ovatkin suomea puhuvia suomalaisia eikä ryssiä.
Venäläisiä oli sisällissodassa molemmilla puolilla, mutta merkityksettömiä määriä. Valkoisten apuun kutsumien saksalaisten merkitys sodan voitolle oli sen sijaan ratkaisevaa laatua.
Ennemmin tai myöhemmin tulee toisenlaiset ajat. Historia ei tule antamaan armoa Suomen nykyiselle poliittiselle johdolle. Vastuun päivä koittaa.
TIETEELLISTÄ PROPAGANDAA
Suomessa hybridiuhkientorjuntakeskus ja mediapooli käyttävät CIA:n muokkaamaa tiedotusta venäjävastaisessa propagandassaan. Koko kansa on saatu vihaamaan Venäjää eli sotaan valmistautumiseen. Venäjävastainen propaganda perustuu täysin valheisiin. ”Välineellistetty maahanmuutto”, ”vesilaitoksiin murtautuminen” ynnä muut Venäjän tekemisiksi leimatut ovat esimerkkejä. Ja valtamedia on vahvasti mukana. Nyt kun USA saa tukikohtansa valmiiksi Suomessa, tarvitaan vain USA:n false flag -hyökkäys ja suomalaiset ovat innokkaasti mukana hyökkäämässä Venäjälle. Kun sitten myöhemmin käydään jälkipyykkiä hävityn sodan jälkeen, tulee nykypoliitikot ynnä valtamedian edustajat tuomita törkeästä maanpetoksesta.
Melkein kaikki suomalaiset ovat jäävejä puhumaan rasismista tai ainakaan syyttämään siitä ketään, niin kattavaa valtiojohtoamme myöten on ollut rasismi taas venäläisiä kohtaan. Toki on myönnettävä, että valtaosa rasistisesti venäläisiin suhtautuvista tekee sen harhautettuina eli median propagandaan pahaa aavistamatta uskoneina.
Venäjästä ja Ukrainan kriisin tapahtumista on valehdeltu paljon, mutta pahimpina valheina pidän vääristelyn ja vaikenemisen Ukrainan kriisin todellisista syistä ja taustoista sekä siitä, että Venäjä olisi ollut minkäänlainen uhka sitä vastaan sotilaallisesti liittoutumattomalle Suomelle.
Mutta joo, rasismilla on Suomessa häpeäksemme pitkät kunniattomat perinteet. Nythän siitä ja siihen liittyvistä vääristä käsityksistä on saatu leivottua yleinen mielipide. Jos joku on pysynyt suojassa aivopesulta, hänkin on luultavasti hiljaa pelätessään yhteiskunnallisen ja sosiaalisen asemansa menettämistä.
Tilanne voi jatkua pitkään, koska päättäjiksikin valitaan pelkkiä Venäjä-vihaajia ja ns. historia näistä ajoista tulee olemaan jopa vuosikymmeniä varmaan yhtä harhaista kuin iltapäivälehtiemme kirjoittelu ja poliitikkojemme lausunnot. Minulla on sellainen käsitys, että ruotsalaiset ja britit (puolalaisista ja balteista puhumattakaan) olisivat vielä meitäkin rasistisempia, mutta kyllä meilläkin on tosi saastainen historia russofobian ylläpitäjinä.
Tuli mieleen pari vertailua, eli mitä jos korvataan sana ”ry@@@” sanalla juutalainen tai muslimi?
Ja mitä miltä ovat Venäjän Federaation väestö jos sille käännetään nämä ”ärrä”-alkuiset slooganit?
Bolsevikkien vallankumous oli juutalaisten projekti eikä venäläisten. Venäläiset joutuivat uhreiksi omassa maassaan.
Hävettää näitten alkeelliseen moukkien puolesta ,jotka julkaisivat näitä ala-arvoisia kirjoituksia ja kutsuivat itseään sivistyneeksi. Kaikki tämä viha naapuriamme kohtaan tänä päivänä on peritty kotoa ja koulusta.
Isäni ei vihannut, vaikka kävi kaikki sodat lävitse. Enemmänkin hän oli häpeissään ja katkera siitä, että oli osallistunut saksalaisten kera sotaan.
Hän sanoi aina, että älkää aliarvioiko venäläistä sotilasta.