Satuin katselemaan AlfaTV:stä Naapuriseuran Sanomien päätoimittajan Jaakko Laakson ja ulkopolitiikan asiantuntijan Henri Vanhasen väittelyn. Aiheena oli ”Pitäisikö Suomen keskustella Putinin kanssa”. Tunteiden kuumenemiseltakaan ei ohjelmassa vältytty.
Sunnuntaina esitetty ohjelma poikkesi ilahduttavalla tavalla totutuista ja ennen muuta esimerkiksi Yle:n ajankohtaisohjelmista. Siinä missä A-studiossa Sakari Sirkkasen vieraana on yleensä 4-5 samanmielistä ”asiantuntijaa”, dosentti Arto Luukkasen vetämissä debateissa on kaksi täysin vastakkaista mielipidettä, jolloin katselijoiden tehtäväksi jää arvioida kumpi on oikeassa ja kumpi väärässä.
Formaatissa tulee esille väkisinkin keskusteltavan asian eri puolet, toisin kuin Ylen ajankohtaisohjelmissa, joissa varsinkin ulko- ja turvallisuuspoliittisista teemoista tehdään aina yhden totuuden narratiivi.
Toisena merkittävänä erona on se, että ennen varsinaista debattia tehdään tiettäväksi, keitä keskustelevat ovat ja millaiset taustat heillä on. Sen sijaan Ylen puolella ”asiantuntijoina” esiintyvien studiovieraiden poliittinen tausta piilotetaan tietoisesti.
Miltä esimerkiksi Henri Vanhasen ”puolueettomilta” kuulostavat mielipiteet kuulostaisivatkaan, jos Ylen katselijat tietäisivät hänen vahvan kokoomus- taustansa; toiminnan mm. puolueen eduskuntaryhmän sekä Brysselissä kokoomuksen europarlamentaarikon Mika Aaltolan avustajana.
Ei siis ihme, että A-studion Sakari Sirkkanen saa ohjelman lopuksi joka kerta aiheen kiittää henrivanhasia ja kumppaneita ”asiantuntevista ja loistavista mielipiteistä”.
Ei yllätyksiä
Luukkasen ohjelman alkupuoli, jossa keskustelijat kertoivat aluksi suoraan oman kantansa, ei tuonut yllätyksiä. Jaakko Laakson mielestä keskusteluyhteys Putiniin pitäisi avata, mutta hän piti ongelmana sitä, että Suomessa kuten koko EU:ssä ei tiedetä, mistä olisi syytä keskustella.
Vielä ongelmallisempana Laakso piti presidentti Alexander Stubbin kantaa, jonka mielestä keskusteluun Venäjän kanssa on oikeus vain Yhdysvaltojen presidentti Donald Trumpilla tai ainakin keskusteluun tarvitaan Yhdysvaltain lupa.
Henri Vanhanen oli päinvastaista mieltä. Keskustelua ei ole syytä aloittaa siksi, että Venäjä voisi tällöin ryhtyä ”haastamaan” länttä. Hänen mukaansa Suomen ei missään nimessä pitäisi myöskään lähteä ”keikuttamaan” oman viiteryhmänsä – Suomi, Pohjoismaat, Baltia, Puola – venettä omilla toimillaan eli keskustelulla Venäjän kanssa.
”Venäjän välisiin suhteisiin on neljä vaihtoehtoa: syväjäädytys, hallittu rinnakkain olo, hidas lähentyminen tai konflikti. Toistaiseksi paras vaihtoehto näistä on syväjäädytys ainakin kunnes valta Venäjällä on vaihtunut”, Vanhanen totesi.
Laakso sai aiheen muistuttaa, että Suomessa nykyinen keskustelu Venäjä-suhteista on kuin ”kuurojen” keskustelua, sillä siinä ei yksinkertaisesti edes haluta nähdä keskustelun lähtökohdaksi Suomen kansallisia etuja, Laakso huomautti. Hän piti keskeisenä ongelmana sitä, että Euroopalla – ja vielä vähemmän Suomella – ei voi olla minkäänlaista välittäjän roolia Ukrainan sodassa, niin kauan kun ne ovat tosiasiallisesti sodan osapuolia.
Kiihdytysaskelia
Laakson ja Vanhasen debatti alkoi kiihtyä, kun tultiin ajankohtaiseen ”ydinasiaan” eli Stubbin ja Petteri Orpon hallituksen ajamaan lainmuutokseen, jolla mahdollistetaan ydinaseiden tuonti Suomeen.
Vanhanen toisti omissa puheenvuoroissaan hallituksen argumentteja. Laakso palasi aikaan, jolloin edellinen hallitus ja myös presidentti Sauli Niinistö kannattivat ydinasekiellon säilyttämistä myös sen jälkeen, kun Suomesta oli tullut Naton jäsen. Laakson mukaan tämä jäytää edelleenkin Niinistön ja Stubbin suhteita, jotka eivät alun perinkään ole olleet kovinkaan ruusuiset.
Stubbin ja Petteri Orpon tapaan Vanhanen vähätteli lainmuutoksen merkitystä. Hän toisti fraasia, ettei tässä mitään radikaalia ole tapahtumassa. Laakso piti muutosta merkittävänä jatkumona Suomen ja Yhdysvaltojen väliselle DCA-sopimukselle.
Vanhanen arvioi DCA-sopimuksen olevan ”pelkkä puitesopimus”, joka ei velvoita Suomea mihinkään. Laakso piti tätä käsittämättömänä kannanottona asiantuntijana itseään pitävältä Vanhaselta. Sopimushan nimenomaisesti Laakson mukaan sitoo Suomea mitä moninaisimmin tavoin; esimerkkinä mm. 15 aluetta, jotka Suomi on luovuttanut Yhdysvaltojen asevoimien käyttöön sotilastukikohdiksi.
Vanhasen vähättely kuulosti vähintäänkin oudolta, sillä eihän DCA-sopimus juridisesti sitovana todellakaan ole pelkkä yhteistyöjulistus. Sopimuksessa on mm. sovittu joukkojen liikkumisesta, kalustoista, alueiden käytöstä ja logistiikasta. Kaiken lisäksi DCA-sopimuksen puitteissa amerikkalaiset sotilaat voivat toimia Suomessa ilman rikosoikeudellisia seuraamuksia.
Loppukiri päin ”ajopuuta”
Debatin kummallisin kohta osui loppuun, jossa sivuttiin ajankohtaan sattunutta Voitonpäivää. Laakso ehti jo tätä ennen toivoa, että Suomi luopuisi Yhdysvaltoihin nojaavasta ulkopolitiikasta ja tuomitsisi myös Yhdysvaltojen ja Israelin hyökkäyksen Iraniin.
Vastavetona Vanhanen ”tuomitsi” Laakson osallistumisen Venäjän suurlähetystön Voitonpäivän juhlaan, koska Suomen virallisena linjana on, ettei Venäjään pidetä minkäänlaisia yhteyksiä.
Vanhanen tunnusti loppuhuipennuksena olevansa jopa kaikkien asiantuntijoiden moneen kertaan kumoaman ajopuuteorian kannalla. Hän totesi, ettei talvisodan jälkeen Suomella ollut muita vaihtoehtoja kuin liittoutua Natsi-Saksan kanssa. Ilmeestä päätellen Laakso oli ”äimän käkenä”, ja Luukkanen vaihtoi nopeasti puheen aihetta.
Koska ajankohtaisohjelmat ovat poikkeuksetta täynnä niin sanottuja asiantuntijoita, voi helposti kuvitella, että ohjelmissa puhutaan pelkkää faktaa. Luukkasen ohjelma kuitenkin osoitti, ettei näin välttämättä ole. Tietysti asiantuntijoillakin on taustansa ja sen mukaiset mielipiteet.
Kun Laakso haastoi Vanhasen ”asiantuntemuksen” tämän oudosta DCA-tulkinnasta, ei tunteiden kuumentumiseltakaan voitu välttyä.
Ohjelman jälkeen jäin miettimään tv-keskusteluja yleisesti. Mieleeni palautui jälleen Ylen ajankohtaisohjelmat, joissa osanottajat toistavat vuorotellen saman kannan eri näkökulmasta. Tulin siihen tulokseen, ettei ole mikään ihme, että yhtenä asiantuntijana ohjelmissa esiintyy usein Henri Vanhanen, jolta sakarisirkkaset saavat vuoren varmasti Ylen toivomat ”oikeat” vastaukset.
Kuva: AlfaTV
3 kommenttia julkaisuun “Tunteetkin paloivat Laakson ja Vanhasen tv-debatissa”
Vastaa
Sinun täytyy kirjautua sisään kommentoidaksesi.
Miksi kukaan ei tyhjentävästi ja suoraan kysy näiltä DCA-sopimuksen kumartajille, mistä me tiedämme satavarmasti, ettei usa tuo / jo tuonut ydinaseita Suomeen? Millä tämä taataan 100%:sti? Mehän emme saa tehdä, emmekä edes epäillä, mitä näillä 15:llä miehitetyillä alueilla tapahtuu ja mitä sinne tuodaan. Kuka päättäjistä takaa tämän 100%:sti? Ei kukaan. Ainahan voidaan sanoa, luvata ja väittä mitä tahansa. Miten naivistisia päättäjämme ovat.
Tässä tiivistettynä :
https://www.facebook.com/share/v/1CLgP3sy1j/
Pahiten korviini sattui Vanhasen väite siitä, että DCA-sopimus on vain puitesopimus, joka ei velvoita Suomea mihinkään. Tietoista harhaanjohtamista.
Sitten huomioni kiintyi Vanhasen toteamukseen Suomen ja Venäjän välisistä suhteista. ”Toistaiseksi paras on syväjäädytys” eli Vanhasen työkalupakista ei löytynyt lainkaan sellaista vaihtoehtoa, jossa naapuriin suhtauduttaisiin suopeasti ja pyrittäisiin ottamaan heidänkin näkökannat huomioon ja sitä kautta molempia osapuolia hyödyttävään yhteistyöhön. Tässä hän tuli paljastaneeksi natottajien tavoitteen, eli että Venäjän kanssa ei pyritä mihinkään dialogiin sodan jälkeenkään, ellei sinne saada istutettua länsimielistä hallitusta. Vanhanenhan sivusi asiaa sanoessaan miten Venäjä ei saa estää , kun kansat oikein haluavat liittyä Natoon ja EU:hun.
Vanhanen vääristeli rankasti historiaa väittämällä Suomen ajautuneen sotaan Saksan rinnalla. Kyseessä oli tietoinen valinta, aivan kuten v. 2023 Suomen liittyessä Natoon. Kansa on saatu vuosisataisen propagandan avulla vihaamaan Venäjää tai ainakin suhtautumaan negatiivisesti naapuriin.
Kun tuli puhetta viime sodista, Vanhanen totesi omien isoisiensä olleen rintamalla ja kysyi Laaksolta hyökkäävän sävyyn, missä sinun isoisäsi olivat ? Oikein tyypillinen oikeistolainen, hurmoshenkinen kannanotto, jossa miehet sankarillisesti puolustivat isänmaata idän barbaareja vastaan, vaikka itse jatkosodassa hyökkäsimme Neuvostoliittoon Saksan esimerkin innoittamina.
Vanhanen on tyypillinen kokoomuslainen broileri. Näennäisen sivistynyt, hyväkäytöksinen ja salonkikelpoinen. Se vain, mitä hän, sujuvalla argumentaatiolla, suoltaa suustaan, on täyttä bullshittiä. Ajatella, hän edustaa UPI:a ja vie verovaroin NATOn ja EU:n ilosanomaa maailmalle. Jos tällaiset miehet tai naiset johtavat Suomea, emme saa ikinä kuntoon suhteitamme Venäjään. Putinista ja hänen hallinnostaan puhuminen ovat vain pelkkä savuverho.
Artikkelin mukaan Laakso on – aivan oikein – korostanut Suomen etua. Vanhanen taas näyttää pitävän mahdottomana yhteyksiä Putinin hallintoon. Päällisin puolin Vanhasen mielipide perustuu arvatenkin vääriin ja propagandistisiin väitteisiin Venäjän hyökkäyssodasta ja vieläpä provosoimattomasta hyökkäyssodasta sekä Venäjän vaarallisuudesta sotilaallisesti liittoutumattomalle Suomelle ja ylipäänsä hyökkäysaikeista jonnekin Eurooppaan.
En käy kertaamaan Ukrainan kriisin taustoja, mutta nehän on vaiettu ja vääristelty Suomen kansalle. En usko Vanhasen tapaisten olevan niin pihalla, etteivät tietäisi ja ymmärtäisi asioita Venäjän ja venäläisväestön kannalta. Uskoakseni kysymys on tietoisesta harhauttamisesta ja ennen muuta rasistisen russofobian sekä läntisen itseihailun kulttuurin ja ylivallan ideologian innoittamasta Venäjä-vihasta Yhdysvaltojen johtaman globaalin herruuden puolesta.
Toivottavasti Ukrainan konflikti päättyy Trumpin kaudella, koska – niin öykkäri kuin muutoin onkin – Trump on osoittanut jonkinlaista ymmärrystä Venäjää kohtaan. Hänen seuraajansa saattaa sytyttää Eurooppaan isomman sodan, johon Euroopan Nato-maat jo kovasti valmistautuvatkin.