Välirauhan ja Pariisin rauhansopimuksen solmiminen sekä niihin perustuva uusi ulkopolitiikan linja olivat Stubbin mielestä väärin, väärää politiikkaa. Onneksi hän ei ollut Suomen presidenttinä vuosina 1944-45.
Puhuessaan viime viikonvaihteessa pidetyn Münchenin turvallisuuskonferenssin paneelikeskustelussa Suomen presidentti Alexander Stubb muun ohessa vääristeli ja mustasi Suomen historiaa hämmästyttävän tietämättömällä tavalla.
Stubb väitti kansainväliselle yleisölle, että ”Suomi menetti toisen maailmansodan päätteeksi osan alueestaan ja itsemääräämisoikeudestaan”. Samalla Stubb neuvoi myös Ukrainaa. ”Ukraina ei voi kokea sodan päätteeksi samaa kohtaloa”, presidentti sanoi.
Stubb kuvaa Suomen kohtalon toisen maailmansodan jälkeen niin perin onnettomaksi, että Ukrainan pitäisi välttää samankaltainen ”kohtalo”. Välirauhan ja Pariisin rauhansopimuksen solmiminen sekä niihin perustuva uusi ulkopolitiikan linja olivat siis Stubbin mielestä väärin, väärää politiikkaa.
Mutta mitä tapahtui todella?
Suomi oli hyökännyt natsi-Saksan liittolaisena Neuvostoliittoon, mutta kärsinyt tappion kevääseen 1944 mennessä. Jo sitä ennen maailmansodassa oli tapahtunut käänne Neuvostoliiton puna-armeijan murskattua natsi-Saksan armeijat Stalingradin ja Kurskin suurtaisteluissa.
Suomen osalta sodan päättänyt välirauhansopimus allekirjoitettiin Suomen ja liittoutuneiden eli Neuvostoliiton ja Britannian kesken Moskovassa syyskuussa 1944. Väirauhansopimuksen ehdot vahvistettiin pääpiirtein varsinaisessa Pariisin rauhansopimuksessa vuonna 1947.
Rauhanehtoina hyväksyttiin Moskovan välirauhan rajat, Petsamon luovutus, alueen vuokraus laivastotukikohdaksi Porkkalasta sekä 300 miljoonan dollarin sotakorvaukset. Lisäksi Suomessa olevat saksalaisjoukot oli riisuttava aseista ja Suomen yhdessä liittoutuneiden kanssa pidätettävä ja tuomittava sotarikollisensa. Ehdot perustuivat liittoutuneiden yhdessä hyväksymiin periaatteisiin ja olivat selvästi lievemmät kuin muille natsi-Saksan liittolaisina toimineille maille.
Entä sitten pelottava valvontakomissio, joka majaili hotelli Tornissa? Kyllä, liittoutuneiden valvontakomissio oli välirauhan aikana 1944–1947 Suomessa toiminut, toisen maailmansodan voittajavaltioita edustanut elin, joka valvoi jatkosodan päättäneen Moskovan välirauhansopimuksen toimeenpanoa. Se perustui liittoutuneiden voittajavaltojen yhteisiin päätöksiin ja linjauksiin rauhansopimusten varmistamiseksi tilanteessa, jossa fasismin jäänteet yhä juonittelivat useissa maissa.
Lepsu linja sotasyyllisiin ja asekätkijöihin
Suomessa valvontakomission toiminta oli enemmän lepsua kuin ankaraa kun muistaa, että rauhansopimuksella kielletyt fasistisluonteiset järjestöt saattoivat jatkaa toimintaansa vain nimensä muuttaneena – puhumattakaan heti jatkosodan jälkeen perustetusta salaisesta aseellisesta organisaatiosta, joka kattoi koko maan ja jota johtivat päämajan upseerit uudelleen nimettyjen suojeluskuntapiirien toimiessa kenttäorganisaationa.
Hankkeen paljastuttua rauhansopimuksen vastaisen aseellisen organisaation perustamisesta tuomittiin hyvin maltillisiin vankeusrangaistuksiin kaikkiaan 1 488 henkilöä vuonna 1947, mutta vasta valvontakomission puututtua asiaan. Kaikkia aseita ei ole vieläkään löydetty.
Sittemmin, kun Suomeen oli vakiintunut rauhanomainen ja ystävällismielinen uusi suunta, ensiksi Paasikiven-, ja sittemmin Paasikiven-Kekkosen linja. Neuvostoliitto osoitti ymmärrystä myös luopumalla Porkkalan tukikohdasta vuonna 1955.
Oikeistolainen historian väärintulkinta on jälkikäteen nostanut kovaa porua erityisesti sotarikollisten tuomitsemisesta. Suomessa tuomittiin sotasyyllisinä yhteensä kahdeksan poliitikkoa, jotka olivat johtaneet maan rikolliseen hyökkäyssotaan natsi-Saksan liittolaisena ja kansan valtaviin kärsimyksiin.
Tuomiot olivat 2-10 vuotta vankeutta, jonka miehet suorittivat mukavissa oloissa Helsingin keskusvankilassa. Heidät päästettiin ehdonalaiseen kärsittyään enintään puolet vankeusajastaan. Heidät armahdettiin siitäkin. Näin he saattoivat palata poliittiseen toimintaan vain parin-kolmen vuoden tauon jälkeen – kuten asekätkijätkin.
Sen sijaan muissa natsi-Saksan liittolaismaissa sotarikollisia teloitettiin tuhatmäärin oikeuslaitosten langettamien kuolemantuomioiden perusteella. Ja vielä paljon enemmän kansalaiset lynkkasivat sotarikollisia tai heidät teloitettiin vastarintaliikkeiden kansantuomioistuinten päätöksillä. Samoin meneteltiin Saksan miehittämissä maissa toimineiden kätyreiden suhteen.
Norjassa tuomittiin virallisesti kuolemaan ainakin 48 sotasyyllistä ja vastarintaliikkeen teloittamina tuntematon määrä. Ranskassa ja Italiassa maanpettureita teloitettiin tuhatmäärin. Suomen sotarikollisille näin ei tehty.
Rauhanehdot olivat lempeät. Maahamme palautettiin kansalaisoikeudet myös vasemmistolaiselle työväenliikkeelle. Ja ennen muuta rauhanehdot mahdollistivat uuden ulkopoliittisen suunnan, jonka turvin saatoimme elää rauhassa ja rakentaa suomalaista hyvinvointivaltiota. Ja samalla elää hyvässä sovussa ja YYA-hengessä itäisen naapurimaamme ja myös kaikkien muidenkin naapuriemme kanssa.
Näitä aikoja kaipaan, ja sellaisia voin hyvin suositella myös ukrainalaisille.
Mihin Stubbin linja olisi johtanut?
Mutta nykyinen presidenttimme haluaa Ukrainalle toisenlaisen ”kohtalon”. Mihin sitten olisi johtanut Stubbin suosittelema toisenlainen menettely Suomessa?
Rauhanteon vaihtoehtona oli ainoastaan sodan jatkaminen. Ja mitä ilmeisimmin rintamalinjat olisivat joko juuttuneet osapuilleen niille sijoilleen, mihin ne olivat päätyneet ennen aselepoa, tai sitten ”Karjalan halkijuoksu” olisi jatkunut. Neuvostoliitollakaan ei ollut tuossa vaiheessa sanottavammin lisävoimaa Suomea vastaan, koska puna-armeijan voimat oli keskitetty Keski-Euroopan viimeisiin ratkaisutaisteluihin.
Puna-armeija vapautti Berliinin noin puoli vuotta Suomen välirauhan jälkeen huhtikuun lopulla vuonna 1945, jolloin natsi-Saksan pääkaupungin viimeisiksi puolustajiksi oli määrätty mm. Hitler-Jugendin lapsisotilaat. Berliinin jälkeen Neuvostoliitto olisi voinut keskittää Suomea vastaan täydellisen ylivoiman tykistöllään sekä panssari- ja ilmavoimillaan. Suomen väsynyt armeija olisi murskattu nopeasti ja mahdollisesti Suomi olisi miehitetty. Ja jos ei, niin joka tapauksessa seurauksena olisi ollut valtavat lisäkärsimykset ja antautuminen ehdoitta.
Onneksi Alexander Stubb ei ollut Suomen presidenttinä vuosina 1944-45.
Onneksi vallassa olivat toiset ne, jotka osasivat rakentaa meille turvalliset elinolot 50 vuodeksi. Nyt presidenttinä olevan Stubbin mielestä Suomen silloin valitsema linja oli väärä. Tämä vastuuton kanta perustuu täydelliseen tietämättömyyteen maamme historian tärkeimmistä vaiheista. Ellei kyse ole sitten tahallisesta väärinymmärryksestä. Niinpä hänen johdollaan nyt kansaa kurjistetaan, eletään epävarmuudessa, lietsotaan militarismia ja pelätään sotaa.
Kirjoittaja Risto Uljas on suomalainen reservinupseeri.
14 kommenttia julkaisuun “Stubb vääristelee ja mustaa Suomen historiaa”
Vastaa
Sinun täytyy kirjautua sisään kommentoidaksesi.
Todellakin, historian opetusta ei juuri silloin ollut, kun itse kävin 50 luvulla koulua. Muistan vain yhden kirjan, jota oli paasaamassa kokoomuslainen opettaja! Historiaa olen saanut opetella vasta Neuvostoliitossa käydessäni. Onko nyt niin, että yhdysvallat pelastaa Suomen, kuten silloin kun suomi saksalaisten tukemana hyökkäsi Neuvostoliittoon. Olisimme hitlerin valtakunnassa koko eurooppa ilman Neuvostoliiton ja myös jopa yhdyvaltojen apua!
Ylen kommentit minulta vedettiin yli jo kauan sitten, olin varmasti mustalla listalla. Mikään ei mennyt läpi. Myös jonkin aikaa facebook ei laittanut linkkejäni, nyt menee läpi!? Suomi ja muu länsieurooppa, eivät juhli edelleenkään voitonpäivää! Kieli on vielä syvällä saksanvaltion pyllyssä!
Stubb on korruptoitu, globalistien pystyyn vääntämä, (aito ilmaisu tässä yhteydessä jääköön nyt lausumatta), -kansallista luottamusta nauttiva idiootti. Toimensa ovat sitten sen mukaisia konjunktuureineen, jos niillä koskaan mitään faktista merkitystä ylipäätänsä olisi edes ”maakuntasarjassa”. Joku tästä poliittisten kellokkaiden (idioottien) touhusta aina viimekädessä maksaa kapitaalia konkretiassa, joko nyt tai huomenna, myös henkinen kapitaali mukaanlukien kansakunnan resursseihin liittyen. Peruskysymys tässä tietysti kuuluu, että tahtooko Suomen kansakunta päätyä olemassaolonsa kannalta mihinkään suvereeniin jatkumoon vai ei.
”Puhuessaan viime viikonvaihteessa pidetyn Münchenin turvallisuuskonferenssin paneelikeskustelussa Suomen presidentti Alexander Stubb muun ohessa vääristeli ja mustasi Suomen historiaa hämmästyttävän tietämättömällä tavalla.”
Olikohan se tässä samassa kokouksessta kun TP Stubb tarjoili Ukrainann kysymyksen ratkaisemiseksi samanlaista mallia, kuin mitä oli Kosovossa. Kosovossa oli Martti Ahtisaari, ja TP Stubb saman organisaation jatkajana entisenä tai ”tehtävä-vapaana” edushenkilönä tarjosi tietysti itseään erikoislähettilääksi Ukrainan kysymyksen ratkaisemiseksi. ”Palkinnon” toivossa tietysti. Mikä oli lopputulos Kosovossa, en nyt puutu siihen, -mutta sen voi kyllä jo heti lähdössä sanoa, että tähänastisten toimiensa valossa TP Stubbilla ei ole mitään henkisiä edellytyksiä minkään poliittisten kysymysten ratkaisijaksi. Suomessa hänen tähänastinen kontribuutionsa on ollut merkittävä vain ulkopoliittisten ja sitä kautta myös sisäpoliittisten ongelmien kehittäjänä ja ylläpitäjänä, sen sijaan että hän profiloituisi jonkinlaisena ongelmien ratkaisijana tai rauhanprosessin aikaansaajana. Tässä suhteessa myös hänen kannanottonsa ovat ”pikkupojan” puhetta maakuntasarjassa, kun miehet päättävät maailmanpolitiikasta . Miehet eivät tee samaa virhettä kahteen kertaan. Pojat tekevät, ja sitä TP Stubbin edustama politiikka selkeimmillään Suomen kannalta on.
Vilkaisin eilen uteliaisuuttani Ylen otsikoita ja siellä oli juttu Ukrainasta hesarin tekemänä.. Siinä oli satoja kommentteja lukijoilta, luin nopeasti muutaman, kaikki olivat täysin aivopestyjä. Nauratti. Taitaa olla harvassa nämä saitit, joissa kirjoitetaan asiat niinkuin ne ovat. Onneksi on NS ja MV-lehti + ulkolaiset saitit.
HS julkaisee VAIN ”sopivat” kommentit! Kerran sattui sensuurille työtapaturma; kommenttini ”eli” noin 10 minuuttia ennen poistoa..:)
On valitettavaa että suomalaiset itse p-skantavat omaan pesäänsä. Sekä Paasikivi että Kekkonen olivat aikanaan kansainvälisesti arvostettuja valtiomiehiä kaikissa muissa paitsi äärioikeistolaisissa sotahaukkapiireissä jopa Amerikassa. Rauhantutkimuksen tieteenalan perustanut Johan Galtung nimesi Kekkosen yhdeksi niistä, jotka olisivat ansainneet Nobelin rauhanpalkinnon, mutta eivät sitä saaneet. Hänen kollegansa Jan Oberg sekä mm. sveitsiläinen Pascal Lottaz (Neutrality Studies) mainitsevat yhä aika ajoin Kekkosen yhtenä suurena kylmän sodan liennytyspolitiikan tekijänä.
Onko yksi monista ongelmista Suomessa se, että nyt kun kuntavaalit on tulossa niin sisäpolitiikkaa tehdään ulkopolitiikan kustannuksella, ja ei missään tapauksessa maan etu edellä.Puolueille näyttää olevan vain oma menestys tärkeintä.Suomi on polttanut sillat takanaan, pitihän voiton olla varma.Ehkä näin pieneltä maalta olisi odottanut varovaisempia ja kiireettömämpiä tekoja.USA vetää joukkojansa euroopasta, toivottavasti Trump kun kiireiltään ehtii työntää Suomen dca-sopimuksen silppuriin.
Kekkonen jos kuka olisi ansainnut rauhanpalkinnon. Toisaalta rauhan Nobel on myönnetty niin monelle roistolle ja sotahaukalle, että ehkä onkin parempi, että ”Urkki” ei liity siihen kauhugalleriaan. Ehkä pahin rauhan Nobel-limbo koskaan oli palkinnon myöntäminen Barak Obamalle ennen kuin tämä oli ehtinyt tehdä mitään. Sen jälkeen Obama kunnostautuikin sitten oikein sotien joukkokäynnistäjänä mm. lähi-Idässä ja Ukrainassa.
Mitenkähän mahtaa olla tilanne nykyään peruskoulussa ja lukiossa, että luetaankohan siellä historiaa?
Aikoinaan omassa koulussani luettiin, mutta historia aloitettiin ajanlaskun alusta. Pitäisiköhän aloittaa tästä päivästä? Muuten oppilaat ovat aivopestyja heti koulun jälkeen.
Alkaa vaikuttamaan siltä, että ne on nyt Suomen ja Usa:nki välit tulehtuneet ja koomikko sai Trumpilta sanallisesti viimeisen tuomion.
Jos joku haluaa tarkempaa totuuden mukaista tietoa Suomen sotavuosista kehotan tutustumaan historioitsija Juhani Suomen kirjatuotantoon (mm. ”kekkoskirjoihin”). Sitä on paljon ja ihan kansantajuisesti kirjoitettuna. Niissä osoitetaan ”historioitsija” Stubbin väitteet valheiksi (jo ennen Stubbia).
Stubb ei suinkaan ole ainoa, joka viime vuosina on tulkinnut historiaa omalla tavallaan. Esimerkiksi YLEisradio on jo vuosia suoltanut omaa propagandaansa. Aikoinaan meille yli seitsemänkymppisille suollettiin ajopuuta ja muuta erillisso(n)taa jo koulussa. Puppua nekin kaikki. Tämä nykyinen ”historiankäsitys” menee vielä kertaluokkaa härskimpään suuntaan.
Stubb yrittää vissiin maalailla kuvaa, että nyt olisi asiat jotenkin hyvin. Stubbilla itsellään saattaa tietysti ollakin. Suomesta on sodan jälkeen varmasti kaiken aikaa löytynyt henkilöitä, jotka olisivat johtaneet maan perikatoon jos heille olisi siihen annettu mahdollisuus. Sen takia on itselleni näin jälkikäteen kirkastunut Kekkosen suuri arvo.
Presidentti Roosevelt pyysi Stalinilta apua japanilaisten häätämiseksi Kiinasta ja Koreasta. Kun sota lännessä päättyi presidenttinä ei enää ollut Roosevelt vaan Truman. Stalin piti kuitenkin kiinni lupauksestaan ja tieto sai Trumanin huudahtamaan ”fini Japs”. Jos Suomi siinä vaiheessa olisi roikkunut vielä mukana Stalin olisi ilmoittanut Trumanille että ”tullaan mutta poiketaan ensin Suomeen”. Olisi ollut sekä fini Japs että finis Finlandie. Ja Suomen johdolle yksisuuntainen lippu Nürnbergiin.
” Maahamme palautettiin kansalaisoikeudet myös vasemmistolaiselle työväenliikkeelle. ”
Tarkemmin sanottuna sisällissodassa punaisten puolella taistelleet (, tai epäillyt,) saivat takaisin kansalaisoikeutensa ja kommunistit saivat oikeuden toimia julkisesti ”maan päällä”.