“Vastuullinen journalismi” on kampanja, jonka lanseerasi Julkisen sanan neuvosto vuonna 2018. Kampanjan tavoitteena oli ”korostaa vastuullisen journalismin merkitystä aikana, jolloin verkossa jaetaan virheellistä informaatiota ja valeuutisia”.
”Vastuullinen journalismi alkaa jokapäiväisestä työstä toimituksissa. Vastuullisen journalismin takana on vastuullinen journalisti. Vastuullinen media tarkistaa tietonsa, ja jos virheitä sattuu, virheet korjataan ja niistä opitaan”.
Kampanjan aikana otettiin käyttöön Vastuullisen journalismin merkki, jota saavat käyttää ainoastaan Julkisen sanan neuvoston sääntelyn piiriin kuuluvat mediat. Moni media onkin ottanut käyttöönsä tämän merkin. Se kertoo tiedotusvälineen sitoutumisesta Journalistin ohjeisiin ja eettiseen itsesääntelyyn. Monien huomaama merkki on tämän näköinen, eri versioin:
On helppo oivaltaa, että kampanjointi Oikean Tiedon Puolesta liittyy geopoliittiseen tilanteeseen, joka syntyi Ukrainan vallanvaihdossa Maidanin kaappauksessa, sitä seuranneesta Donbasin alueen separatistien vallanotosta sekä Krimin ja Sevastopolin siirtymisestä kansanäänestyksen tukeman sekession kautta Venäjän federaation “objekteiksi”.
Ukrainan turvallisuusjoukot käynnistivät välittömästi niin kutsutun “Anti-Terrorist Operation” (ATO) -operaation ”alempirotuisia venäläisiä” vastaan. Se kesti lähes neljä vuotta. Käytännössä operaatio oli suoranaista sotaa Donetskin ja Luganskin väliaikaista hallintoa ja väestöä vastaan. Vaikka kampanja ATO-nimisenä päättyi, nopeasti muodostuneen “kontaktipinnan” tuntumassa vallitsi edelleen sotatila. Sen seurauksena menehtyi noin 14 000 Donbasin alueen asukasta, suuri osa siviilejä ja venäjää puhuvia ihmisiä.
Yhdellä äänellä Venäjää vastaan
Ns. vastuullisen journalismin ansiosta media muuttui yksiääniseksi, eikä vain meillä Suomessa. Sama ilmiö voitiin todeta myös muissa EU-maissa. Lisäksi uutisoinnissa tapahtui täydellinen orientaation muutos. Venäjästä tuli pahis ja vihollinen. Ukrainan konfliktin käirjistyttyä avoimeksi sodaksi 2022 ”vastuulinen journalismi”on ollut käytännössä läntistä sotapropagandaa, jossa Suomikin on hallituksen päätöksin täysin rinnoin mukana.
Asioilla on puolensa. Journalismin muutos yhden osapuolen totuuksien toisteluksi ja viime vaiheessa sotapropagandaksi on mitä ilmeisemmin myötävaikuttanut myös poliittisiin päätöksiin.
Tilanne muuttuu yhteiskunnan kannalta vaaralliseksi, jos tai kun sotapropanda alkaa ohjata päätöksentekoa. Ukrainan tilanteen kehityksestä ns. vastuullinen idea antaa selvästi virheellisen ja vääristyneeen kuvan. Se vaikeuttaa Venäjän menestymisen tai epäonnistumisten arviointia ”erityisen sotilasoperaationsa” eri käänteissä. Tätä kautta syntyy myös totaalisen vääristyneitä odotuksia sodan päättymiseen ja seurauksiin liittyen.
Venäjä – edelleen savijalkainen jättiläinen?
Venäjän talous on osoittanut monille ilmeisenä yllätyksenä vahvaa kestävyyttä lännen kiristyvän pakotepolitiikan paineessa. Silti aivan vakavasti ja laajalti pidetään mahdollisena Ukrainan voittoa aseellisessa konfliktissa. Yleisin, poliittikkojen käyttämä voiton määritelmä sisältää venäläisten häätämisen Krimiltä ja Donbasista, Venäjän federaation jäseniksi julistettujen alueiden alueelta.
Venäjän talous on kuitenkin noussut jaloilleen alun pakoteshokin jälkeen. Median hokema väite, jonka mukaan pakotteiden toiminnalla on massiivinen vaikutus on selkeästi läntisten hallitusten propagandaa. Ei vastuullista, tosiasiallista tietoa välittävää journalismia.
Kansainvälisen valuuttarahaston ennuste kertoo, että Venäjän federaation talous kasvaa 1,5 prosenttia vuonna 2023 ja 1,3 prosenttia vuonna 2024. Vertailun vuoksi, pakotepolitiikassa aktiivinen Saksa kärsii raskaasti halvan kaasun menetyksestä ja siitä johtuvista hintavaikutuksista. Saksan johtavien talouslaitosten yhteisen ennusteen mukaan maan talous supistuu todennäköisesti 0,6 prosenttia vuonna 2023 ja kasvaa 1,3 prosenttia vuonna 2024.
Suomen BKT:n arvioidaan kasvavan vuonna 2024 1,3 prosenttia. Kasvu perustuu oletukseen, että talouspolitiikka on kasvua tukevaa. Kasvua edistävät virallisen kannan mukaan myös EU:n elpymisvälineen varat ja vihreän siirtymän investoinnit.
Optimismia voi arvostella konkursilukujen valossa. Vuonna 2020 Suomessa pantiin vireille 1 886 konkurssia. Vuonna 2021 konkurssien määrä lisääntyi edellisvuoteen verrattuna 16 prosenttia. Vuonna 2022 konkurssien määrä kasvoi edelleen 11 prosenttia. Myös kuluvana vuonna 2023 konkurssien määrä on kasvanut. Tilastokeskuksen tietojen perusteella nähdään, että konkurssien määrä on noussut jo pankkikriisin huippuvuosien 2009-2014 tasolle. Rakennusalalla tilanne kärjistyy. Suomen kansantalous ei ole hyötynyt Ukrainan sodasta bisneksenä.
Venäjältä paukut lopussa kun pakotteet purevat?
Vasttuullinen journalismi on monin tavoin antanut ymmärtää, että Venäjän talous ei myöskään aseteollisuuden alueella kestä sortumatta. Jatkuvasti ovat ammukset lopussa ja apua etsitään jopa köyhästä Pohjois-Koreasta asti. Todellisuudessa Venäjällä on toteutettu onnistunut siirtyminen sotatalouteen siten, että aseteollisuuden osuus valtioin menoista on nyt noin kolmannes.
Samalla hyödynnetään rakennusteollisuuden kasvumomenttia Venäjän ”uusilla” alueilla Ukrainassa. Siellä investoidaan vastuullisen journalismin huomaamatta teiden korjaamiseen ja tuhoutuneiden rakennusten jälleenrakentamiseen. Näiden investointien viesti on, että venäläiset ovat tulleet jäädäkseen.
Venäjä ei tyydy läntisiin pakotteisiin. Kiertokeinoja on monenlaisia. Financial Timesin analyysin mukaan mm. G7-maiden asettamaa 60 dollarin tynnyrihintakattoa venäläiselle öljylle ei sovellettu lähes kolmeen neljäsosaan elokuun toimituksista, vaan raakaöljyn hinta lähestyi 100 dollarin rajaa.
Venäläiset ovat myös korvanneet eurooppalaiset toimijat vaihtoehdoilla. ”Venäjä on yhä vähemmän riippuvainen lännestä ja hintakatosta tulee venäläisille yhä merkityksettömämpi”, Kiovan kauppakorkeakoulun ekonomisti Ben Hilgenstock sanoo. Hilgenstock on taloustieteilijä, joka työskentelee KSE-instituutissa (Kyiv School of Economics) keskittyen kansainvälisiin Venäjän-vastaisiin pakotteisiin ja niiden vaikutuksiin Venäjän talouteen, mukaan lukien energia, kauppa ja rahoitus. Hilgenstock on erityisesti keskittynyt tutkimaan vaikutuksia Venäjän öljyvientiin.
Venäläisten sulkeminen pois läntisestä maksujärjestelmästä Swiftistä ei ole tuottanut tuloksia. Seuraavat venäläiset pankit on toki suljettu kansainvälisen SWIFT-maksujärjestelmän ulkopuolelle: VTB, Otkritie, Novikombank, Promsvjazbank, Rossija, Vneshekonombank (VEB) ja Sovkombank.
SWIFT-sulku ei koske Sberbankia ja Gazprombankia, jotta EU-maista voidaan maksaa kaasu- ja öljytoimituksia Venäjälle. SWIFT-sulkua on pidetty tehokkaana toimena, koska järjestelmä on hyvin keskeinen pankeille ja rahoituslaitoksille. Mutta vastineeksi SWIFTille Venäjä on luonut oman SPFS-järjestelmän. Venäjän keskuspankin omistamaa järjestelmää käytetään laajalti. Kotimainen maksuliikenne siirtyi kansainvälisestä SWIFT-viestijärjestelmästä suurelta osin järjestelmän piiriin jo ennen sotaa, ja vuoden 2022 aikana SPFS:n toiminta on laajentunut ja muuttunut ympärivuorokautiseksi.
SPFS-järjestelmän puitteissa välitettiin viime vuonna noin 13 miljoonaa tapahtumaa. Järjestelmään on tähän mennessä liittynyt yli 400 rahoituslaitosta, jotka ovat lähes kauttaaltaan venäläisiä. Saman aikaisesti on toteutettu laaja siirtyminen pois dollarikaupasta. Esimerkiksi Yhdysvaltain dollareissa laskutettujen Venäjän kauppatapahtumien osuus Kiinan kanssa laski vuoden 2013 hieman yli 90 prosentista alle 50 prosenttiin vuonna 2020, kun taas dollarikauppa Intian kanssa laski 95 prosentista 20 prosenttiin.
Kiina on ottanut käyttöön oman transaktiojärjestelmänsä nimeltä ”CIPS”. Kiinan rooli talousmahtina on Ukrainan sodan alkamisen jälkeen laajentanut ja se toimii Venäjänkin hyväksi. Venäjän ja Kiinan välinen kauppa kasvoi 32 prosenttia yli 155 miljardiin dollariin vuoden 2023 kahdeksan ensimmäisen kuukauden aikana.
Intiakaan ei ole liittynyt Nato-maiden rintamaan. Venäjän ja Intian välinen kauppa kolminkertaistui ja oli 33 miljardia dollaria vuoden ensimmäisellä puoliskolla RIA Novosti -uutistoimiston mukaan. Venäläisten verrattain halpa ja rikas energiavalikoima on tehnyt intialaisista kiinnostuneita asiakkaita.
Afrikassa Ukrainan sota nähdään eurooppalaisten alueellisena konfliktina eikä hyvän ja pahan taisteluna rauhan, vapauden ja demokratian puolesta. Afrikan valtioilla on politiikassaan muita painopisteitä, kuten köyhyyden, nälän ja väkivallan torjuminen.
Länsimainen pakotejärjestelmä toimii, mutta se koettelee useita liittoutuneiden maita pahemmin kuin Venäjää. Toimitusketjuja on järjestelty uudelleen ja vienti- ja tuontivirtoja on yhdenmukaistettu. Länsi ei pakotteillaan ole ratkaisevasti heikentänyt Venäjää taloudellisesti, ei ole eristänyt sitä kansainvälisesti eikä voittanut sotilaallisesti.
Vastuullisen journalismin olisi aika nousta poteroistaan ja ryhtyä kertomaan tarinastaan uutta, täydennettyä ja uudistettua versiota. Se olisi tarpeen, kun outo asia, rauha, nousee diplomaattien neuvottelupöydälle.
+++
2 kommenttia julkaisuun “Vastuullinen journalismi ja Ukrainan tapaus”
Vastaa
Sinun täytyy kirjautua sisään kommentoidaksesi.
Ehkä journalismin tason lasku ei kuitenkaan ole ihan niin jyrkkä kuin miltä se vaikuttaa, nimittäin eihän se taso ole ollut kovin korkea aikaisemminkaan. Kun matalalta putoaa ei kuulu kuin pieni tussahdus. Mutta totta tietysti on, että ohjaus ja kontrolli on lisääntynyt vallan hirveästi. Ennenkin tuli paljon puppua mutta vähän eri muodoissa, nyt kaikki virtaviivaistetaan ja kloonataan. Jutut ovat toistensa kopioita eikä kukaan poikkea ruodusta.
Korean sodan historian kirjoittanut Bruce Cumings sanoi kirjassaan, että alkuvaiheessa siitä sai raportoida vapaasti mutta sen jälkeen alkoi seulonta ja sensurointi. Tästä on siis 70 vuotta. Sen jälkeen sodista on länsimediassa kerrottu parhaimmillaan osatotuuksia mutta yhä enemmän puhtaita valheita. Yleisin tapa oli kuitenkin jättää asiat kokonaan kertomatta. Eli kuten saksaksi sanotaan, oli sekä Lügenpresse että Lückenpresse, valheet ja aukot. Kirjailija Harold Pinter totesi puheessaan, jonka hän piti saatuaan kirjallisuusnobelin, että ”asioita ei vaan nähty tapahtuvan edes silloin kun ne juuri olivat meneillään”, ulkomuistista ja mukaellen siteerattuna. Pinter tarkoitti länsivaltojen väkivaltaisia tekoja jotka kohdistuivat puolustuskyvyttömiin maihin. Erotuksena tähän päivään oli kuitenkin, että parhaat journalistit vielä usein saivat juttunsa julkaistua päämedioissa, toisin kuin tänään jolloin heidän ainut tapansa on kääntyä vaihtoehtomedian puoleen tai kirjoittaa Substackissa kuten Seymour Hersh.
Lisäksi lienee niin, että tason lasku nykypäivänä on lähes kaiken kattava. Ennen saattoi hyvää journalismia esiintyä käänteisessä suhteessa asian merkityksellisyyteen. Osin tämä ilmiö myös loi sumuverhoa. Kun presidentti Nixon jäi kiinni Watergate-murron ja sen suunnitelman hyväksymisestä ainuttakaan kiveä ei jätetty kääntämättä ja kuulusteluja näytettiin televisiossa suorana lähetyksenä aamusta iltaan. Tämä draama hautasi alleen paljon suuremman aiheen eli Vietnamin sodan kysymykset.
Minä olen niin vanha, että olin Vietnamin sodan aikaankin jo aikuinen aivan alkua lukuunottamatta. Se oli ensimmäinen ns. televisiosota eli tuutista näytettiin sensuroimatonta sodan todellisuutta.
Sellaiset näkymät kuin lapsen juokseminen Yhdysvaltain napalmilla polttamasta kylästä tietä pitkin kohti kameraa eivät unohdu koskaan. Etenkin kun lapsen tultua lähemmäs huomasi, että valtaosa hänen ihostaan oli palanut ja irtoili riekaleina. Seurauksena oli varma ja tuskallinen kuolema. Tai sellainen tapahtuma, jossa etelä-vietnamilainen upseeri kylmän viileästi ampuu Vietkongin sissiksi epäilemänsä vangitun miehen keskellä katua. Ei puhettakaan mistään oikeudenkäynnistä. Jospa kyseessä olikin viaton sivullinen?
Varmasti tuollaista ja pahempaakin tapahtuu myös kaikissa nykyisissä sodissa. Niistä vain ei mainita eikä niitä varsinkaan näytetä mediassa.
Toisaalta Vietnamin sota oli viimeisiä, joissa sotakirjeenvaihtajat pääsivät jokseenkin esteettä rintaman eri lohkoille kertomaan mitä todella tapahtui.
Tänään kaikki on toisin.
Netin videoissa tai jopa tvssä näytetään julmuuksia (tosin uhrit yleensä ”blurrattuina”), mutta kuvat/videot eivät ole sitä mitä niiden kerrotaan olevan. Esimerkiksi Donbassissa asuva riippumaton toimittaja Patric Lancaster on kertonut, että siellä ei lännen valtamedian edustajia näy lainkaan. Paikalla on kyllä ulkomaisia ”toimittajia”, jotka kuvaavat Ukrainan ohjushyökkäyksen jälkiä. Kuvat/videot he sitten lähettävät – maksua vastaan tietenkin – lännen medialle, jossa ne mainitaan Venäjän tekemän hyökkäyksen aiheuttamiksi. Myös Lancasterin (kuvaajan) kuvia/videoita on esitetty lännessä tuolla tavoin. Paikalliset ihmiset tunnistavat petoksen heti, mutta eihän se ulkomaalaisille aukea mistä päin Ukrainaa kuvat ovat.
Entinen yhdysvaltalainen Pulitzer-palkittu sotakirjeenvaihtaja Chris Hedges kertoi eräässä Youtube-videossaan kuinka Ukrainan puolella olevia länsilehdistön toimittajia ei lainkaan päästetä sotatoimialueelle joitakin tarkasti järjestettyjä (käsikirjoitettuja) tutustumiskäyntejä lukuunottamatta. Nämä Suomenkin televisiossa nähdyt toimittajien kommentit on saatu Ukrainan armeijan tai Yhdysvaltain virallisista lähteistä. Venäjän puolella toiminta on vapaampaa. Esimerkiksi netistä löytyy satoja Patric Lancasterin videoita aivan eturintamastakin.
Se siitä vaikenemisesta, disinformaatiosta ja misinformaatiosta
P.S. Yhdysvaltain propagandamediaan lukeutuva Wikipedia tituleeraa Chris Hedgesiä ”salaliittoteoreetikoksi” kuten jokseenkin kaikkia muitakin vielä totuutta puhuvia/kirjoittavia (tunnettuja) toimittajia.