Kiitos, mutta…
Keksin aikoinaan Suomen Kuvalehdn sloganin ”Ajankohtainen ykkönen”. Silloin loimme menestyvän uutisviikkolehden. Periaate oli yksinkertainen, pyrkimys kohti totuutta.
Keksin aikoinaan Suomen Kuvalehdn sloganin ”Ajankohtainen ykkönen”. Silloin loimme menestyvän uutisviikkolehden. Periaate oli yksinkertainen, pyrkimys kohti totuutta.
Paavo Väyrynen pitäisi nostaa kehiin. Hän on ainut potentiaalinen presidentti, joka ei pode venäjävihaa ja joka käsittää kirkkaasti naapurisuhteiden uudelleen rakentamisen merkityksen.
”Venäjä on eristettävä ja pidettävä huoli siitä, että Ukraina voittaa sodan. Vasta sodan loputtua Suomi voi ”harkita” yhteyksien avaamista Venäjään”.
Paavo Haavikkoa mukaillen: ”Kun journalisti tietää, mihin on matkalla, hän ei voi olla kulkematta harhaan.”
Olin tänä aamuna poikkeuksellisen väsynyt. Olen toki sairas. Mutta siltä osin asiat ovat niin hyvin,
Sauli Niinistö on vaikuttanut Suomen kohtaloihin yhtä paljon kuin J.K. Paasikivi ja Urho Kekkonen, mutta suunta on ollut päinvastainen.
Suomen maakuva on kulissi, jonka takana pidetään piilossa todelliset asenteet.
ISW:n raportteja täysin vailla kritiikkiä julkaiseva Suomen valtamedia ei kerro esimerkiksi Ukrainan asevoimien tappioista, maan yleisestä, katastrofaalisesta tilasta tai siellä vallitsevasta natsismista.
Suomi juhlii Nato-jäsenyyttä, vielä hetken. Menestyksen silta on lyhyt, ja riski kansakunnan kokoinen.
Pian on osattava vastata isoihin kysymyksiin. Entä, jos Venäjä voittaa sodan? Entä, jos on vihdoinkin myönnettävä julkisesti totuus natsien väkivaltaisesti hallitsemasta, läpeensä korruptoituneesta Ukrainasta?