Kansakunta on revitty riekaleiksi. Se on tehty nopeasti kuin teloitus. Välineenä on käytetty tietoisesti ja päättäväisesti vihan ja pelon yhdistelmää. Paluuta menneeseen ei ole eikä tule vuosikymmeniin, koska kansa lapsista vanhuksiin on manipuloitu ymmärtämään sopuisuuden, ystävällisyyden ja inhimillisyyden turmiollisuus.
Millaisessa maassa me nyt elämme? Ihmissuhteet katkeilevat, perheet ja suvut jakaantuvat leireihin, neljäsosa nuorista ilmoittaa voivansa huonosti, köyhyys ja osattomuus lisääntyy, samoin henkinen ja fyysinen väkivalta. Äärioikeisto ei enää peittele tavoitteitaan, poliitikot, media ja some kiskovat yhteiskuntaa kohti sekasortoa, jonka hallitsemiseen tarvitaan ja saadaan lisää kontrollia ja kuria.
***
Suomi selvisi sodista hengissä. Maa rakennettiin uudelleen. Elintaso nousi ja saavutti huipun 1980-luvulla. Seuraavalla vuosikymmenellä alkoi muutos. Se oli ensin hidas ja kätketty, sitten nopeutuva ja yhä julkisempi. Suomi haluttiin Natoon ja entistä kiinteämmäksi osaksi ”Länttä”.
Oli eletty rauhan aikaa ja saavutettu historiaan ja voimavaroihin nähden lähes ihmeen kaltainen vauraus. Se oli vaatinut kansakunnan mielenmuutosta, sopeutumista eli suomettumista; sen ajatuksen hyväksymistä, että rauhan ja hyvinvoinnin edellytys on hyvien suhteiden ylläpitäminen suureen itänaapuriin.
Hiljainen kansa tajusi tai ainakin vaistosi asioiden laidan. Vanhat kaunat ja pelot oli vaiennettava ja luotettavaa siihen, että maan johto tiesi mitä teki. Niin se tiesikin. Huonokin rauha on parempi kuin sota tai alinomainen varuillaanolo.
Urho Kekkonen oli sen suomettumisen takuumies, jonka varaan maan menestys oli rakentunut. Kuolema todisti hänen elämänsä merkityksen. Yhden miehen voimat riittivät patoamaan venäjävastaisen oikeistoeliitin Kekkosen haudalle asti.
Mauno Koivistosta maa sai ulkopolitiikan johtajaksi puolikkaan Kekkosesta. Suhteet muuntuivat, mutta jatkuivat, vaikka Neuvostoliitto romahti ja uusi Venäjä näytti sortuvan talouden katastrofiin. Sitten alkoi Vladimir Putinin kekkosmainen aikakausi ja itänaapurin jälleenrakentaminen.
***
Oikeustieteen kandidaatti, reservin kapteeni Sauli Niinistön presidenttiys alkoi maaliskuun 1. päivänä 2012. Hän tuli valituksi kaksi kertaa. Kampanjoiden iskulauseet olivat ”Työväen presidentti” ja ”Vastakkainasettelu aika on ohi”. Taitavasti laaditut sloganit toimivat asiassaan, vaikka ne ovatkin rivon ironisia todellisuuden rinnalle asetettuina.
Sauli Niinistö on vaikuttanut Suomen kohtaloihin yhtä paljon kuin J.K. Paasikivi ja Urho Kekkonen, mutta suunta on ollut päinvastainen. Paasikivi ja Kekkonen tekivät lähes mahdottoman, rakensivat suhteet Neuvostoliittoon ja saivat kansan hyväksymään ne. Niinistö on tuhonnut suhteet Venäjään ja johtanut vihan ja pelon kampanjaa. Hän on tehnyt sen suurella menestyksellä.
Ja nyt me olemme tässä. Gallupilla Natoon liitetyssä maassa on vain yksi puolue, vain yksi media, vain yksi totuus, jonka petollisuus paljastuu aikanaan, liian myöhään.
***
Kukaan hallitsevassa eliitissä ei halunnut kuulla varoituksia vihan hengen vapauttamisen seurauksista. Päin vastoin: yhden aatteen lehdistö koki tehtäväkseen sen lietsonnan. Venäjä ei uhannut eikä uhkaa Suomea, mutta sitä ja sen presidenttiä herjaavien ja loukkaavien sanojen virta on ollut loputon. Kärjessä riekkuvat iltapäivälehdet lööppeineen. Ne jatkavat aggressiivista ja halpahintaista toimintaansa niin kauan kuin edellisen päivän myyntiluvut kertovat, että Putinin tervaaminen myy.
Psykoosia levittävä media on itsekin psykoosissa. Se jatkaa Ukrainan voitosta haaveilua, vaikka tietää, mitä on tapahtumassa. Se tukee ”demokraattista” ja lännen arvoja muka kunnioittavaa Ukrainaa, vaikka on selvillä siitä, minkä amerikkalaiskenraali äsken puki sanoiksi: Ukraina on ihmiskaupan, lapsikaupan, huumekaupan ja asekaupan keskus. Lisäksi se on amerikkalaistietojen mukaan maailman toiseksi korruptoitunein maa (Nigerian jälkeen). Ja että se on jo hävinnyt sodan.
Riekaleiksi revityssä Suomessa on aina ollut rasistinen pohjavire. Me olemme eristynyt, yksinäinen ja muunlaisuutta vieroksuva kansakunta. Ei rasismi alkanut äsken. Venäjään ja venäläisyyteen kohdistuva viha on rasismia jos mikä. Nyt kun se on sallittua ja suositeltua, se on pullauttanut pintaan muunkin syrjinnän.
***
Menossa on katutappelua suuresti muistuttava ”keskustelu”. Helsingin Sanomat jahtaa perussuomalaisia, jotka uhriutuvat ja selittävät karkeita kirjoituksiaan huumoriksi. Lehden menettely ei ihan sovi hyvän journalismin malliksi, eivätkä persujen hyytävät vitsit naurata. Hymy hyytyy viimeistään silloin, kun Riikka Purran puolue nousee suurimmaksi.
Yhden kirjaimen muutos rasismi-sanassa kertoo, mihin olemme matkalla. Antakaa sille mikä peitenimi tahansa, huijatkaa itseänne jos se rauhoittaa, mutta kysymys on fasismista. Uskokaa valheellisiin anteeksipyyntöihin ja onttoihin julistuksiin, uskokaa pääministeriä, kun hän sanoo: ”Olemme jatkossakin yhteiskunta, jossa ihmisen alkuperällä ei ole merkitystä.” Mutta huomatkaa, miten hän jatkaa: ”Päinvastoin haluamme tänne ulkomaalaisia osaajia, investointeja ja yrityksiä.”
Kouriintuntuvin syy maan tilan ajamiseen kohti sekasortoa on Nato, joka on osoittautunut lähinnä komeaksi ja mahtailevaksi kulissiksi. Sen tuottaman turvan epävarmuudelle on todiste: Jos ulko- ja turvallisuuspolitiikan johto todella luottaisi Natoon, se tuskin tekisi Yhdysvaltain kanssa kahdenvälistä sotilaallista sopimusta, jossa USA saa täyden käyttöoikeudet Suomen alueeseen.
+++
7 kommenttia julkaisuun “RIKKI REVITTY”
Vastaa
Sinun täytyy kirjautua sisään kommentoidaksesi.
Joskus muinoin tunnollisena ja kuuliaisena kansalaisena uskoi, että kansanedustajat, ministerit ja varsinkin presidentti tekevät pyyteetöntä työtä kansalaisten ja koko valtion hyvinvoinnin eteen pitkiä päiviä ja viikonloppuisinkin.
Nyt on selvää, että poliitikot ja päättäjät tekevät politikkaa itseään ja mediaa varten. Syvemmälle kansan riveihin ei tarvitse mennä, kun media on päättäjien hallinnassa.
Ei ole väliä jos kansantalous on saatu huonoksi tai joskus joudutaan sotaan ja 500 000 kansalaista tai sotilasta kuolee, oleellista on hetki, jolloin tavataan EU:n ja Naton tilaisuuksissa, missä jutellaan kollegoiden kanssa ja nautitaan siitä, että on tekemillään päätöksillä päässyt haluamaansa viiteryhmään kokoustettaessa.
Iltapäivälehdissä on joka ikinen päivä vähintään yksi juttu, jossa haukutaan venäläisiä ihmisiä. Miten tämä eroaa Natsi-Saksasta ja juutalaisista? Niinistö avasi portit.
Historian säälimätöntä ironiaa on, että Suomi joka läpi vuosisatojen oli ollut puolisiirtomaan asemassa, päästyään vapaaksi heti lähti pyrkimään maailman suurten siirtomaaherrojen lakeijaksi. Historiansa kokemuksista viisastunut maa olisi viimeistään Toisen maailmansodan jälkeen hakenut kumppanuutta vapautuvista siirtomaista tai ainakin ymmärtänyt heidän pyrkimyksiään. Jossain määrin tällaista pyrkimystä olikin muttei valtapiirien keskuudessa. Mutta kun Suomi ”vapautui” tarpeesta noudattaa hyviä käytöstapoja idänsuhteissaan, se samalla omaksui siirtomaaherrojen ja näiden perillisten maailmankuvan kokonaisuudessaan. Tämän mukaan maailmassa on vain yksi totuus, meidän totuutemme, ja jos et alistu siihen alkaa pommeja sataa niskaasi ellei pelkkä talouden kuristaminen toimi. Luettelo on pitkä ja alkaa Koreasta jonka tuhatvuotinen historia lakkautettiin ja maa jaettiin kahteen osaan. Siirtomaa-ajan alistamista vastustavia hallituksia ei tarvitse ihailla varauksettomasti koska armottoman paineen alla toimiessaan hekin tekevät virheitä. Mutta historia on oleva heidän puolellaan ja seiviä merkkejä on jo havaittavissa, että vanhat ajat ovat ohi ja vapauteen pyrkivät kansakunnat pääsevät ikeestään irti.
Suomi kulkee vastavirtaan globaalista etelästä katsoen ja yllä mainitut presidentin kampanjalauseet voidaankin tarkentaa osuvampaan muotoon: Ei työväen presidentti vaan länsi-oligarkian palveluksessa oleva toimitsija joka aloitti uuden vastakkainasettelun kauden, vaarantaen maansa turvallisuuden ja samalla viedessään mukanaan nuoremman sukupolven uskon valoisampaan tulevaisuuteen.
Puhuessaan Belgiassa Diplomatic Academyssa 13. lokakuuta sosiaalidemokraatti, Euroopan unionin EU:n ulkoasioiden ja turvallisuuspolitiikan korkeaksi edustaja Josep Borrell linjasi:
”Eurooppa on puutarha, mutta suurin osa muusta maailmasta on viidakkoa”,”Ja viidakko voisi tunkeutua puutarhaan.”
”Puutarhureiden tulisi huolehtia siitä, mutta he eivät suojaa puutarhaa muureilla. Mukava pieni puutarha, jota ympäröivät korkeat muurit, jotta viidakko ei pääse sisään, ei tule olemaan ratkaisu”.
”Koska viidakolla on vahva kasvukyky, eikä seinä koskaan ole tarpeeksi korkea suojaamaan puutarhaa”.
”Puutarhurien täytyy mennä viidakkoon. Eurooppalaisten on oltava paljon enemmän tekemisissä muun maailman kanssa. Muuten muu maailma tunkeutuu meihin eri tavoilla ja keinoin.”
Tällä ylimielisellä asenteella ei ole mitään tekemistä diplomatian kanssa, eliitti on ylläpitää valtaa valheella johon luonnollisesti kuuluu finanssimaailma ja EU:n keskuspankki.
Tasavallan presidentti Sauli Niinistö antoi 3.3.2022 lehdistölle lausunnon puolueiden puheenjohtajien, eduskunnan puhemiehistön sekä ulko- ja puolustusvaliokuntien puheenjohtajien tapaamisen jälkeen, että nyt on pidettävä pää kylmänä: ”Akuutin kriisin keskellä on kuitenkin erityisen tärkeää pitää pää kylmänä ja arvioida jo tapahtuneiden ja mahdollisesti tulevien muutosten vaikutusta turvallisuuteemme huolella – ei viivytellen, mutta huolella. Tätä työtä Suomen ja suomalaisten turvallisuuden eteen teemme taukoamatta.
Suomi lähetti Ukrainaan aseita satojen miljoonien arvosta ja liitti Suomen Natoon. Niinistö uskoi vakaasti, että Ukraina voittaa tämän taistelun.
Minua ihmetyttää suuresti Suomen tiedustelun ja presidentin neuvonantajien taso. Uskovatko he kritiikittä Yhdysvaltojen ja Britti-tiedustelun tulosteita? Operaation alusta asti oli internetissä mahdollisuus seurata kovan luokan kansainvälisen politiikan ja sotilasneuvonantajien analyysejä, jotka poikkeuksetta puolsivat Venäjän peräänantamattomuutta, koska se taistelee olemassaolostaan.
Kun Yhdysvaltojen seuraava presidentti on todennäköisesti Trump tai Kennedy Jr, jotka molemmat haluavat Yhdysvaltojen vähentävän sotilaallista läsnäoloa Euroopassa, voidaan pitää mahdollisena, että Suomelle ja Niinistölle jää Musta Pekka-kortti käteen.
Ihmeellisiä ovat politiikan tiet. Nykykehitys on niin ällistyttävää, että se vetää suorastaan sanattomaksi.
Suomessa on puoli miljoonaa ihmistä pysyvästi ulosotossa. Moni näistä on perheellisiä joten vaikutukset ovat paljon laajemmat. Toinen puoli miljoonaa nauttii mielialapillereitä selvitäkseen arjen askareistaan. Herää kysymys siitä, kuinka suuri osa näistä on valtionhallinon palveluksessa, ja ovatko he kykeneviä hoitamaan tehtäviään asianmukaisesti. Kun sitten julkisuuteen tihkuu tietoa, joka antaisi ymmärtää että edellisen hallituksen pääministerin seurapiirijuhlissa huumeiden käyttö olisi pikemminkin sääntö kuin poikkeus. niin mitä tästä oikein pitäisi ajatella?
Uusi hallitus taas näyttää keskittyneen täysin epäoleellisten asioiden vääntelyyn lillukanvarsitasolla, kun todelliset ongelmat ovat aivan muualla. Suomessa on vallinnut ja vallitsee omiin kansallisia intressejä koskevissa asioissa johtotyhjiö, joka täyttyy vähän kerrassaan ulkopuolelta mukaantulevine intresseineen.
Suomessa ei ollut varaa järjestää vanhuksille eettisesti hyväksyttäviä elinolosuhteita. Ei ollut varaa suositusten mukaisiin hoitajamitoituksiin. Ei ollut varaa hoitohenkilökunnan asianmukaiseen palkkaukseen, jne. Nyt ei ole enää hotohenkilökuntaakaan. Tätä listaa voisi jatkaa vaikka kuinka menemättä sen koommin yksityiskohtiin.
Suomessa on kuitenkin ollut varaa mitätöidä työllistäviä miljardiprojekteja vain siksi, että joku pystyynnostettu ulkoministeri niin päätti. Mutta olihanhan hän sentään ylioppilas. Suomen merkittävin vientituote tällä hetkellä näyttää olevan raha-ja massavirta Ukrainaan, johon kaikki resurssit on allokoitu. Verokertymä konkurssikypsän valtion budjetissa on ilmeisesti edelleenkin siinä määrin ylisuuri, että siitä riittää varoja ko. tarkoitukseen, -koska muualta rahoitus ei tule. Voidaan kysyä mikä on tämän satsauksen finansiaalisen takaisinsaannin odotusarvo ja millä aikataululla, ja jos avun tarkoitus on humanitäärinen, niin miten tämä sijoitus auttaa Ukrainan siviiliväestöä, joka on kärsijän osassa?
Tunnettu elokuvaohjaaja Oliver Stone on ilmaissut huolensa siitä, että Yhdysvaltain istuva presidentti tomenpiteillään vetää kansakuntansa sotaan Venäjää vastaan, josta ei sitten muu maailmakaan välty. Politiikassa ja diplomaattina pitkään toiminut Keijo Korhonen on joskus lausunut, että Suomi on kuin mielisairaala, jota potilaat johtavat. Entä sitten USA tämän pelin hengessä?
Vallitsevien realiteettejen puitteissa on pakko nyt herättää kysymys siitä, onko Suomen poliittinen eliitti
sitä tukevine mediapooleineen aivan täysin järjissään, ja tehtäviensä tasalla. Missä ovat korkeasti oppineet asiantuntijat, joilta pitäisi voida edellyttää vähintäinkin nykymenon asiallista kritiikkiä, mutta sekin tuntuu loistavan poissaolollaan. Pitäisikö ajatella että kritiikki torpataan mediapoolin ”Kolera-altaassa”. Muhiiko kaikkialla vain konsensuksen sisäsiittoinen bakteerikanta, -ovatko päät pensaassa, -vai eikö ole mitään sanottavaa?
Mikä tässä on sitten se peruskysymys, joka pitää esittää.? Kun näillä näkymillä vallitsevan kehityksen puitteissa kaikki näyttää menevän kansakielellä sanottuna nk. ”päin persettä”, niin kuka siitä kantaa vastuun, miten he sen kantavat, ja miten he eri tahoille ja tahoilla aiheuttamansa vahingot korvaavat, miten ja kuka ne vahingot määrittelee. Lähtökohtana tässä on ajatus, että ei ole valtaa ilman vastuuta, joka on konkretisoiduttava myös hallinnon ajatusmaailmassa ja tekemisissä.
”Missä ovat korkeasti oppineet asiantuntijat, joilta pitäisi voida edellyttää vähintäinkin nykymenon asiallista kritiikkiä?”
Joko kirjoittavat blogeja tai ovat vaihtaneet koulutuksen ”rahaksi” ?
Eikä se ole nyky koulutuksen päätavoite?
”Kasvattamalla henkilöä älyllisesti ilman moraalista kasvatusta, kasvatat uhkaa yhteiskunnalle.” Theodore Roosevelt
”To educate a man in mind and not in morals is to educate a menace to society” is attributed to Theodore Roosevelt, the 26th President of the United States. He emphasized the importance of character and moral education in addition to intellectual development.