Saksan TV-ykkösellä (ARD) suositussa Anne Will -keskusteluohjelmassa puhuttiin pari iltaa sitten pitkään Ukrainan oletetusta “vastaoffensiivista”.
Keskustelussa oli omat haukkansa ja houkkansa, kuten entinen Ukrainan Saksan lähettiläs Melnyk. Kaiken kohinan keskeltä suodattui ajatus, ettei mikään laaja rintamahyökkäys voisi tulla kyseeseen.
Virallinen Saksa pidättyy voimakkaasti liittokansleri Scholzin arvovallalla olemasta Ukrainan sodan osapuoli. Sen sijaan jokaisessa keskustelussa toistuu amerikkalaisen apinan raivolla hokema: Niin kauan kuin on tarpeen. Siis tuetaan, rahoitetaan ja aseistetaan.
Wolfgang Ischinger ohjasi keskustelun kysymykseen, kuinka länsi valmistautuu sodan jälkeiseen aikaan, kun sen aika tulee. Ensimmäinen hyvä kysymys kuului: ”Kenen pitäisi valvoa tulitaukoa?” Sadat strategit Yhdysvalloissa ajattelisivat sitä, mutta tuskin kukaan Euroopassa, Ischinger sanoi.
Toinen hänen esille nostamansa kysymys kuului: Kun on kysymys siitä, pitäisikö Ukraina ottaa Natoon sodan jälkeen, miten se ymmärretään Venäjällä. ”Tämä olisi merkki tulitaukoa ja rauhanneuvotteluja vastaan. Tämä olisi kutsu Venäjälle jatkaa sotaa loputtomiin.”
TV-keskustelussa Ischinger oli ainoa, joka mielestäni nosti esille Ukrainan sodan keskeiset kysymykset. Ne liittyvät kiistatta siihen, onko sodan jälkeisen tilanteen varalta todella olemassa punnittuja vaihtoehtoja. Eli niinkuin saksalaiskenraali evp. Kujat taannoin omasta sotilaan näkökulmastaan kysyi: Mikä on lännen mielestä Ukrainan sodan strateginen tavoite?
Ischinger nosti ohimennen keskusteluun (huolella ohitetut) Daytonin rauhanneuvottelut. Niissä päätettiin Bosnia-Herzegovinan sota. Ischingerin pointti oli tämä: Neuvotteluissa Yhdysvaltojen valtuuskunnalla oli senttimetrien paksuinen sopimuspaperi liitteineen esittää muille neuvottelijoille. Asiaa oli siis mietitty.
Ukrainan sodan lopettamiselle kenelläkään ei ole millimetrienkään painoista asiakirjanippua esitettävänään. Tätä asiaa ei ole mietitty.
+++
