3. Puolustusministeri meni porukoineen Turkin Ankaraan Naton puolustusteollisuusfoorumiin kuin lapset karkkikauppaan ostamaan aseita blankkosekki kourassa, vaikka rahaa ei Suomella pitänyt olla, ja siksi leikkaukset sosiaaliturvaan, terveyden- ja vanhustenhuoltoon sekä koulutukseen ovat olleet ”välttämättömiä”.
Eihän siinä mitään, jos ostetaan, niin ostetaan, mutta ei pitäisi väittää, ettei rahaa ole, jos sitä sitten on. Tässä tapauksessa sitä tuntuu olevan, sillä Antti Häkkäsen sopimusten arvo veronmaksajille kohoaa miljardeihin!
* * *
2. Myös Garden Helsinki -hankkeeseen löytyi kuin tyhjästä 35 miljoonan avustus heti, kun pääministerin puoluekaveri Jan Vapaavuori sellaista pyysi, siis ”junailemaan” ja ”runttaamaan”. Kun taustapiruna oli vielä saman puolueen vaalirahoittaja, homman piti sujua täydellisesti vanhaan tapaan. Kateellisille tämä ei sitten käynyt, vaikka Garden Helsinki olisi saattanut mahdollistaa jopa Taylor Swiftin kaltaisten supertähtien tulon Hesaan.
Jottei skandaali olisi paisunut hallitsemattomaksi, pääministeri ilmoitti, ettei hallitus tuekaan hanketta. Eduskunnassa Petteri Orpo ilmaisi asian tähän tapaan: ”Ei me oltais sitä edes haluttu”! Taisi saman puolueen Elina Valtonen olla aikoinaan oikeassa, kun hän totesi, että ”kokoomuksessa päätökset suhmuroi pieni porukka, joka mahtuisi tilataksin takapenkille”.
* * *
1. Eniten meitä Essolla hämmensi kuitenkin presidenttimme Alexander Stubb, josta oli tullut yllättäen ehkä kaikkien aikojen suurin ”sotastrategi”. Hän nimittäin kertoi, kenenkäs muun kuin luottotoimittajansa Lauri Nurmen ylistävässä haastattelussa, kuinka Suomi voittaa Venäjän sodassa. Presidentille, sen enempää kuin toimittajallekaan, ei vain tullut mieleen sellaista ihan pientä juttua, ettei viholliselle ole tapana paljastaa etukäteen omaa strategiaansa, johon toinen voisi varautua.
Samoja ”taitojaan” Stubb esitteli myös Financial Timesille antamassaan haastattelussa, jossa hän paljasti, miten Ukraina voittaa sodan ja miten Lähi-idässä saavutetaan rauha. Tässä hän vetää hatusta jopa vuoden 1975 Etykin Helsingin hengen, jota vastaan hän itse on toiminut koko poliittisen uransa ajan.
Kaksinaismoralisminsa huippuna Stubb yhtäältä ”toivoo” Lähi-itään rauhaa ja samaan aikaan ylistää muistokirjoituksessaan amerikkalaista senaattoria Lindsey Grahamia, joka eläessään toivoi Israelin pistävän koko Gazan paskaksi vanhuksineen ja lapsineen.
* * *
Suurimpana ilon aiheena meille Esson baarissa oli Espanjan ja samalla itse jalkapallon voitto MM- kisoissa. Tympeä maku jäi vain Donald Trumpin hölmöilystä palkintokorokkeella ja argentiinalaisten aloittamasta turpaanmätkinnästä hävityn ottelun jälkeen.
Muuten kesä on mennyt hyvin, ja marjaakin näyttää tulevan runsaasti.
Kuvat: tekoälyn luoma (OpenAI ChatGPT)
8 kommenttia julkaisuun “Hämmennyksen aiheita Essolla”
Vastaa
Sinun täytyy kirjautua sisään kommentoidaksesi.
Ei vain kokoomus vaan kaikki eduskuntapuolueet ovat valinneet puolensa ajaa kaikin keinoin USA-Naton eli lännen globalistien etuja riippumatta mistään totuus- tai oikeudenmukaisuusseikoista tai edes Suomen omasta edusta (paitsi jos Venäjän kaataminen ja sen luonnonvaroihin käsiksi pääseminen katsotaan Suomen eduksi).
Hienoa, että on ihmisiä, jotka toimivat rajan aukaisemisen sekä kaupankäynnin ja suhteiden elpymisen puolesta. Minä en pessimistinä pety kuin siihen, jos Suomestakin käsin ruvetaan sotimaan. En siis usko Suomen poliitikkojen, median tai ns. asiantuntijoiden asenteiden tärkeintä naapuriamme kohtaan muuttuvan normaaleiksi pitkään aikaan. On hyvin mahdollista, etten ehdi nähdä muutosta omana elinaikanani. Jos sotaa tai muuta katastrofia ei lasketa, niin ainoaksi mahdollisuudeksi näen isompien länsimaiden esimerkin, jota Suomi sitten häntä koipien välissä seuraisi.
Kirjoitin näemmä virheen. Suomessa on ikävä kyllä tullut juurikin normaaliksi asenteeksi vihata ja pelätä Venäjää. Perustelut eivät kestä päivänvaloa, mutta se ei tunnu haittaavaan, kun mennään tunteet edellä. Siis vihaaminen ilman todellisia perusteluja (eli valheperustein, jotka kansa on uskonut asioihin perehtymättä) on tullut Suomessa uudeksi normaaliksi, mikä ei ole normaalia.
Huvitti, kun Trump ensin tuomitsi Espanjan ”kauheaksi”, kun se ei halunnut tukea hänen Iranin sotaseikkailuaan. Hän ei halua olla ”missään tekemisissä” Espanjan kanssa. Kun Espanja voitti kisat, Trump halusikin yllättäen olla tekemisissä.
Ollako vai eikö olla, kas siinä Trumpilla pulma.
Näinhän meille taas kerran kävi. Suomella on ollut pirun huono herraonni vuosikymmenien mittaan (pll. UKK, ja pari muutakin).
Stupido Zimbabween, Häikkänen, Valtolainen ja Urpo samaan kulkueeseen. Ai niin, nehän on jo täällä ”Euroopan Zimbabwessa”.
Jatketaan sitten vaan typeröihtimistä, senhän me osaamme.
Ukalapukalakeihäs, reipasta tantereentömistyspoljentoa rumpumusiikin (NATO) vauhdittamana mukaan, siinä Venäjä kalpenee?
BUAAHHAAHHAAA!
Huh huh.
Eiköhän näille kaheleille löydy joku autio saari lähelle etelämannerta. Saa nähdä kuka on hengissä vuoden päästä.
Allekirjoitan nämä kaikki jaksot 1, 2, 3 + Trump. Eniten jurppii Häkkäsen ja Stubbin toiminta, varsinaisia Suomen tuholaisia.
Kiitokset mainiosta pakinasta sinne ”Esson Parlamenttiin”, jonka syntymäpaikka on täällä Laukaalla.