Tiedätte tokaisun: ei tämän ratkaisuun rakettitiedettä tarvita, talonpoikaisjärki riittää. Vaan entäpäs jos ei riitäkään? Seuraavassa referoituna hieman rakettitiedettä.
Yhdysvaltalaisen MIT-yliopiston professori Theodore ”Ted” Postol keskustelee everstiluutnantti Daniel Davisin kanssa jälkimmäisen YouTube -kanavalla. Aiheena ovat Patriot-ilmatorjuntaohjukset Israelin ilmapuolustuksen osana. Postol teki jo vuonna 1991 Irakin sodan jälkeen ensimmäisen tutkielmansa Patriot-ohjuksista. Hän totesi jo silloin, että niiden teho oli hyvin vähäinen heikon osumatarkkuuden takia.
Jo ennen kuin Postolin tutkielma oli valmistunut Israel oli tuonut esille omia havaintojaan, jotka tukivat hänen laskelmiaan. Asiasta nousi kohu ja Postol sekä hänen kollegansa saivat kuraa niskaansa ja heidän johtopäätöksensä kiistettiin. Vuoden 1995 vaiheilla Yhdysvaltain fyysikkoseura kuitenkin asettui tukemaan Postolia todeten hänen laskelmansa oikeiksi.
Tuolloin kiisteltiin periaatteessa samasta asiasta kuin mistä nytkin on puhe. Patriot-ohjuksia markkinoidaan ohjusten torjunnan aseina, vaikka ne käytännössä eivät sitä ole.
Valmistaja esittää markkinointiesitteissään, että niiden osumatarkkuus ylittää yhdeksänkymmentä prosenttia.
Myös tietokirjailija Sainio kertoi Patriot-ohjusten ongelmista
Patriot-ohjusten ongelmista Persianlahden sodassa kirjoitti tietokirjailija Pentti Sainio kirjassaan ”Kansakunta kenraalien käsissä” (Rosebud 2021).
Sainion mukaan Patriot-ohjusten ihailu maailmalla alkoi vuonna 1991, kun Yhdysvaltain viranomaiset kertoivat juuri Patriot-ohjusten pudottaneen Irakista ammutut Scud-ohjukset. Patriot-ohjusten erinomaisuudesta kerrottiin jatkuvasti ennen muuta amerikkalaisen uutiskanava CNN:n lähetyksissä.
”Syntyi kuva maagisen tehokkaasta ihmeaseesta, josta tulisi länsimaiden suoja”, totesi Sainio.
”Patriotin valmistaja Raytheon-yhtiö odotti valtavia markkinoita kotimaassa ja maailmalla. Yhtiön toimitusjohtaja Tom Phillips kutsui vanhan ystävänsä presidentti George H. W. Bushin kylään osana kohutun ohjuksen mainoskampanjaa”.
”On kunnia olla täällä Raytheonin kodissa, jonka miehet ja naiset rakensivat Scudin tuhoajat”, totesi presidentti.
Bush kehaisi sodan siinä vaiheessa, että ”42 Scudia havaittiin, 41 niistä torjuttiin”. Hän kauhisteli, millaiseksi sota olisi voinut tulla ilman Patriotia, joka ”todisti, että ohjuspuolustus toimii”.
Patriot-ohjuksia Scudeja vastaan laukaistiin Persianlahden sodassa kaikkiaan 159. Myöhemmät analyysit todistavat, että koko Patriotin väitetty lähes sataprosenttinen torjunta epäonnistui.
”Vuonna 1992 Yhdysvaltain kongressin tutkimuksissa selvisi, että todennettavissa voisi olla korkeintaan yksi Patriotin osuma, sekin epävarma. Kävi ilmi, että armeija oli manipuloinut torjunnan tuloksia”, kirjoitti Sainio.
Yhdysvaltojen ilmavoimat kehui Persianlahden sodan aikana tuhonneensa ilmaiskuilla yli sata Scudien laukaisualustaa. Sodan jälkeen ei löytynyt todisteita yhdenkään tuhoamisesta.
Irakin sodan aikana jopa presidentti Bushia sekä hänen puolustusministeriään Dick Cheneyä harhautettiin väärillä tiedoilla.
Patriot-ohjusten osumatarkkuus on yhä heikko
Vaikka ohjuksia on modernisoitu Patriot-ohjusten perusongelma on pysynyt samana eli osumatarkkuus ei ole parantunut kuin kenties vähäisesti.
Postol on saanut käyttöönsä muutamia minuutteja kestävän videon, joka kuvaa Tel Avivin kaupungin yötaivasta Iranin ohjushyökkäyksen aikana. Hän selostaa videon taustalla, mitä valoilmiöt ja välähdykset taivaalla tarkoittavat samoin kuin suuremmat leimahdukset maan kamaralla.
Tel Avivin puolustuksessa käytettiin sekä uudemman että vanhemman sukupolven ohjuksia ja niiden aiheuttamat valoilmiöt poikkeavat toisistaan. Tässä kohdataan sama harha kuin Irakin sodassa. Toimittajat näkivät välähdyksiä yötaivasta vasten ja luulivat niitä osumiksi, vaikka ne olivat ohi ampuvan torjuntaohjuksen räjähtäviä kärkiä hyökkäävän ohjuksen kärjen jatkaessa kohti maata.
Tutkimansa kuva-aineiston perusteella Postol päättelee, että noin sadasta ammutusta torjuntaohjuksesta kaksi osuu kohteeseensa. Aineistoon sisältyy epävarmuustekijänä se seikka, että uudemman sukupolven ohjukset eivät leimahda, kun ne eivät osu. Se mikä varmuudella voidaan havaita on onnistunut torjuntaosuma samoin kuin hyökkäävän ohjuksen isku maahan.
Ohilaukauksia voi siis olla enemmänkin. Osumaprosentti nousee siis vain muutamaan eikä yhdeksänkymmeneen.
Onko Patriot -ohjus kehno? Ei välttämättä mutta se ei sovellu tähän tarkoitukseen. Sillä voidaan ampua lentokoneita jopa kustannustehokkaasti ja myös droneja vaikkakin suurin kustannuksin.
Kysymys on siitä, että fysiikan lait muodostavat lähes ylipääsemättömän esteen kun ohjus kohtaa vastaan tulevan ohjuksen. Ja etenkin silloin kun kohde on ballistinen ohjus.
Vielä vaikeammaksi tehtävä tulee, kun ohjuksen liikerata muuttuu sen lähestyessä kohdettaan. Iranilla on sellaisia jo käytössään ja niitäkin näkyi kuvanauhalla. Ohjuksen nopeus on yksinkertaisesti niin suuri, että sen torjunta käy ylivoimaiseksi kun tavoitellaan törmäystä tai lähiräjähdystä.
THAAD -ohjukset ovat korkeammalla tapahtuvan torjunnan välineitä, mutta eivät nekään auta asiassa. Postol kertoo kuinka Venäjä on menestyksellä torjunut erästä ohjustyyppiä Ukrainan sodassa.
Postol paheksuu Yhdysvaltojen varojen tuhlausta ohjustorjuntajärjestelmien hankinnoissa. Kongressille syötetään virheellistä tietoa, mutta kongressi ei ole reagoinut asiaan mitenkään. Kyse on yleisestä ongelmasta usealla aseteknologian saralla. Kun Yhdysvallat koki yksinapaisuuden hetkensä 1990-luvulla sen aseteollisuus alkoi tuottaa entistä kalliimpia järjestelmiä, joista useat olivat kadottaneet tarkoituksenmukaisuutensa.
Aseteollisuudesta tuli käänteinen kasino. Tavallisessa kasinotoiminnassa ”talo” voittaa aina oman siivunsa ja pelaajat maksavat. Asevalmistuksen kasinossa ”talo” ovat veronmaksajat ja he kärsivät jatkuvia tappioita, mutta pelurit voittavat aina. Pelureihin kuuluvat pelin reunalla myös kongressin edustajat, jotka saavat vaalikassansa täytettyä ja työpaikkoja vaalialueelleen.
Postol teki myös toisen havainnon. Työskennellessän mm. Pentagonille hän havaitsi, että Pohjois-Korean ja Iranin ohjuksissa oli piirteitä, jotka veivät niiden alkujuuret Neuvostoliittoon. Eräänä anekdoottina hän kertoi, että varhain 1990-luvulla eräs Pohjois-Koreaan matkalla ollut vuokrakone ei saanut lähtölupaa Moskovasta. Koneessa oli joukko venäläisiä fyysikkoja lähdössä Pjongjangiin. He olivat ilmeisesti pettyneitä siihen, että Venäjä oli luopunut sosialismista. Postol olettaa, että onnistuneita loikkauksia oli tapahtunut jo sitä ennen.
Haluamatta mitenkään väheksyä Pohjois-Korean ja Iranin kehittämää itsenäistä osaamista Postol halusi tuoda esille havaintonsa ohjusten piirteiden yhtäläisyyksistä. Alkupisteen jälkeen on luonnollisesti tapahtunut kehitystä eri suuntiin, mutta piirustusten tie on Postolin mielestä kulkenut Moskovasta Pjongjangiin ja sieltä Teheraniin.