Suomi on yksin ja eksyksissä. Se on kadottanut itsensä.
Ei se tullut äkkiä eikä yllätyksenä. Olisiko se alkanut siloin, kun kirkonkylien ja taajamien uusiin rakennuksiin nostatettiin lasinen torni? Ei niinkään vaurauden, kuin suuren rahan symboliksi.
Vai silloin, kun monille vuosikymmenten takaa tuttu Eurooppa muuttuikin poliittiseksi? Se oli aivan muuta, kuin ne maat, joihin oli matkusteltu ja tutustuttu, kuka milläkin tavalla ja vuosikymmenten kuluessa. Ei Eurooppa suomalaisille outo ollut.
Mukaan piti mennä ja omasta rahastakin luopua. Nykyisin harva ymmärtää, miksi.
Mutta Suomi ei ollut enää entinen itsensä. Vanha Suomi oli kadonnut, sen selkäranka murtunut. Kaiken annettiin tapahtua, vain hiljaista jupinaa kuului. Mitään ei osattu tai tohdittu tehdä itse. Jossain tiedettiin paremmin. Päätöksillä oli ennalta annetut puitteet.
Tämä ei kuitenkaan riittänyt. Puolueettomuus leimattiin vanhanaikaiseksi. Kun historia oli filosofin sanoin hävinnyt, Suomi oli jäänyt harmaalle vyöhykkeelle. Piti tunnustaa väriä ja päästä pois. Ja päästiin myös, kriisin keskelle.
Tänään seisomme liitossa idän jättiläistä vastaan kysyen, mikä Suomesta tällaisen teki? Ei Suomessa niin viisaita ajattelijoita ole, että he olisivat kyenneet valtiollisen ja yhteiskunnallisen identiteetin tietoisesti muuttamaan uuteen, moderniin asentoon.
Kyllä se oli 80-luvulla vapaaksi päästetty raha ja määrätön rikkauden tavoittelu. Sille avattiin portti seurauksia lainkaan miettimättä.
Suomea ei enää ole. Nykyinen ”Suomi” tuotetaan muualla. Sen teemat ja tarkoitukset palvelevat suuria globaaleja talouden ja poliittisen vallan keskuksia. Niiltä saamme – maksua vastaan – päivittäiset ainekset identiteettimme rakentamiseen. Tajuntateollisuus on kova tosiasia.
Valtiollinen identiteettimme on vasallin itsetuntoa, rengin nöyräselkäistä kuuliaisuutta isännän edessä.
Kun meno käy henkisesti ylivoimaiseksi, menemme hirteen, mökille, metsään tai lennämme laumana etelään potemaan uutta vapauttamme. Me suomalaiset.
+++
7 kommenttia julkaisuun “Kuin lastu laineilla 2”
Vastaa
Sinun täytyy kirjautua sisään kommentoidaksesi.
Niin valitettavan totta. Tämä jupiseva ahkera kansa olisi tarvinnut vahvat työväen, maanviljelijöiiden ja yrittäjien puolesta taistelleet johtajat, mutta saatiin lipposet, marinit, saarikot, häkkäset ja niinistöt. Onko enää paluuta? Tuskin.
EI selkäranka suinkaan ole katkennut. ”Talo elää tavallaan, vieraat kulkee ajallaan.”. Aikansa kutakin.. Imperalistisin ajatuksin hyvinvointiaan kehittävät kansakunnat ajattelevat omalla tavallaan, kun väkisinkin suuressa ahneudessaan ovat käyttäneet omat resurssinsa loppuun. Nyt ne ovat katastrofin partaalla hyvinvointiodotuksissaan, joka johtaa väistämättä siihen, että se mikä itseltä puuttuu on otettava, tai ainakin yritettävä ottaa niiltä joilla jotain on. Suomen polittisessa eliitissä tämä kaiketi on ymmärretty, mutta perseen pystyyn nostaminen ei oikein edusta selviytymisen strategiaa muuta kuin omien henkilökohtaisten intressien osalta. Eräs hyvä ystäväni ja kolleegani lausui vuosia sitten ajatuksen: ”Ei ole kännyköitä ilman kaivoksia”. Tässä olisi esim. vihervasemmistolle henkisen ja poliittisen suhteuttamisen paikka, suhteessa nykyiseen toimintaansa, muista puhumattakaan..
Siinä ne tärkeimmät. Mitä sitten tulee selviytymiskeinoihin, niin siitä myöhemmin.
.
Karvolan alustus tarjoaa hyviä lähtökohtia..
Työtehtävissäni vuosien varrella eri yhteyksissä , olen havainnut, että Suomi kulkee rataansa. Vain kehä III:n sisäpuolella ja Arkadianmäellä touhuava juppiporukka kuvittelee kuuluvansa johonkin suurempaan ja jalompaan yhteisöön. Joillain on sellainen kuvitelma, että Brysselin rusettikaulat olisivat jotenkin kelvollisia selittämään meille, miten tällä maailmankolkalla ylipäätänsä pitää elää, ilman, että heillä olisi ketunhäntä kainalossa.
On jotenkin absurdi ajatus, että jotenkin hymistelemällä päästäisiin johonkin lopputulokseen olosuhteissa, joissa askel kerrallaan vuosikymmenien kuluessa kansakunta on saatettu katastrofiin., jossa kaikki saavutettu on tuhottu muutamassa vuosikymmenessä.
Nykykehitys on ohimenevä tauti. Se loppuu omaan mahdottomuuteensa.
Nimi on Arvola, Kari Arvola.
Kari, olen pahoillani, tarkoitus oli sanoa K.Arvola. Pyydän anteeksi.
Kyllä voi yhtyä Karin toteamukseen” Suomea ei enään ole” On tuhottu kaikki hyvin vointivaltion luojien saavutukset, olemme nykyään kurjistuvan Euroopan surkea reunavaltio, missä vieraat valtiot rakentavat tukikohtiaan estoitta, olemme maa joka on menettänyt kaiken isekunnioituksen, kunnioituksen omaa maatamme kohtaan ja olemme valmiita uhraamaan sen olemassaolon rapistuvan lännen alttarilla ensimmäisenä konfliktin sattuessa itäisen naapurimme kassa. Pelkään tosissani, ettei se päivä ole kaukana, kun seuraa tätä nykyistä aina sekopäisempää menoa.
Muutama päivä sitten kuuntelin youtube’cast’ia vieraineen,taisi siinä olla Sammallahti ainakin. Siinä he toisiaan kannustaen vakuuttivat toisilleen, että ”emmekö me suomalaiset kuitenkin halua kuulua länteen ja lännen arvoihin” ym ym.. No toki, voin itsekin sanoa, että joo, kuulumme länteen, koska meidät on kasvatettu ”olemaan lännessä” Emme koskaan joutuneet kasvamaan ja elämään kommunismin ikeessä joten se on ok, vaikkakin länsi on ilmeisesti luhistumassa lähivuosina kaikkeen siihen mikä nyt jo näkyy ja kuuluu vaikkei siitä valtamedia kirjoita kansalaisille.
MUTTA kyllä minä TUNNEN olevani enemmän suomalais-ugrien jälkeläinen ”Volgan mutkilta”. Mutta sitä en tule koskaan hyväksymään, että miksi valtion johdon piti tuhota kaikki suhteet venäjään, siis itään. Siinä meni taloudellinen hyvinvointi, matkailu ja muutenkin kansojen ystävyyssuhteet.