Onneksi olkoon, C-G

Tärkeää ei ole se mitä sanotaan, vaan kuka sanoo.

On alkanut uusi aikakausi. Suomi on saanut energisen presidentin tämän flegmaatikon tilalle. Nythän me saamme kaivattua avoimuutta, itseluottamusta, kansainvälisyyttä, suorasanaisuutta ja -viivaisuutta, jotka ovat olleet kadoksissa viimeiset 87 vuotta.

Sitä paitsi on huomattava Alexin, eli alun perin Cai-Göranin nimen enteellisyys. C.G. muistuttaa meitä toisesta C.G:stä, miehestä, joka istuu nyt ylväänä peitsaavan hevosen selässä. Tosin liikkumatta mihinkään.

Toimittajien eikä kansan tarvitse enää arvailla, että mitäköhän pressa tarkoitti, vai tarkoittiko mitään. Cai-Görania voi lukea kuin avointa raamattua, erityisesti Hesekielin kirjaa, vieläpä sujuvasti usealla kielellä, myös hepreaksi.

***

Cai-Göranin kyvyt tulivat esiin jo hyvin varhain. Nelivuotiaana hän kiusasi jäähallilla HIFK:n kovaotteisena tunnettua Hexi Riihirantaa konfiskoimalla tämän varusteita. 

Tämä poika tulisi pääsemään vielä pitkälle, mietiskeli isä Göran vapauttaessaan Hexin tuoliin kiinni teippaaman poikansa. Eikä hän ollut väärässä.

Lastentarhassa hoitotädit saivat olla silmä kovana tarkkaillessaan vatsanalus jalkoja täynnä olevan superpojan edesottamuksia. Monia parkuja he joutuivat selvittelemään. Eikä parkuja koskaan ollut Cai-Göran, joka yleensä vain hymyili, jos ei ollut itse saanut osumaa.

***

Cai-Göran harrasti urheilua monipuolisesti jo nuorella iällä. Yleisurheilun lisäksi mailapelit vetivät puoleensa kuten jääkiekko, golf ja taskubiljardi, joka oli pojan ensimmäinen kosketus fyysisiin lajeihin. Hyvin nopeasti hän opetti tämän lajin myös ensimmäisille tyttöystävilleen. Kaikki eivät kuulemma oppineet juohevasti.

Opiskeluja Englannissa, Ranskassa ja Yhdysvalloissa, ministeripestejä Suomessa, meppinä EU-parlamentissa, ns. professuuri Italiassa ym. ym.. Todellakin aikaansaava kaveri, joka ei jää turhia jahkailemaan, vaan menee aina vastaus edellä. Kysymykset saavat tulla sitten jälkeen päin. 

Jos rökälevastaus on väärin, niin sori siitä ja etiä päin. 

***

Tekemisen meininki on aina ollut Cai-Göranille yksi tärkeimmistä pointeista, siis niistä kolmesta.

Niinpä ei ollut yllätys, että kasvettuaan Italiassa 7 vuotta korkoa, hän palasi Petteri Orpon pyynnöstä Suomeen kisaamaan presidentin virasta.

Ainoa rikka rokassa oli ikäloppu Keminmaan ukko, tämä Vöyrynen, jonka kanssa hän ei ollut mistään samaa mieltä. Paha juttu Suomelle, mutta sori siitä.

***

Cai-Göran ei tykkää riitelystä. Multikielisessä sivistyskodissa Espoon Westendissä ei ole koskaan riidelty. Kiivas erimielinen sananvaihto saattoi saada hänet henkisesti lukkoon, eikä sellainen ole menestysresepti vaaliväittelyssä.

Cai-Göranilla on kattava verkosto yhteiskunnan eri aloilla, joten hän kääntyi hybridikeskuksen puoleen vöyrysongelman ratkaisemiseksi. Hannah Smithyi lupasi auttaa.

Hän kertoi, että Mediapoolikin on huolissaan uhkasta, että tämä muumioehdokas pääsisi levittämään väärää tietoa valtamediassa ja aiheuttaisi säröä kansan puolustustahtoon totuudenvastaisessa taistelussa.

Cai-Göranilla oli täysi luotto tähän ammattilaisverkostoon, ja hän tiesi, että se on bye-bye, Paavo, kun nämä alkavat asioita järjestellä. Hän ei joutunut pettymään. Vöyrynen jäi purkamaan tuntojaan blogiinsa, kun poliisiakaan ei hänen kohtalonsa kiinnostanut.

Poliisi kuitenkin jatkoi Vöyrysen tarkkailua, ettei tämä tekisi mitään äkkiväärää.

***

Haaviston kanssa Cai-Göran tulee toimeen. Pekka on kaurapuuronharmaa ja hampaaton, mutta luotettava Amerikan ystävä ja EU-lojalisti, kuten hänkin, jota ei ainakaan hampaattomaksi voi syyttää. 

Ensimmäinen kierros oli Cai-Göranille vasta poskilihasten verryttelyä. Toisella rundilla piti vähän skarpata, koska Pekan pehmeän kuoren alla lymyili poliittinen eläin, jolle ei kannattanut tarjota kaulaa purtavaksi. 

Yle ei täysin tähän asetelmaan luottanut, vaan katsoi paremmaksi antaa Cai-Göranille taustatukea, väitetysti pr-toimistojen Miltonin ja Ellun kanojen avustuksella. Siis väitetysti, jonka kokoomus ja Yle väitetysti kiistävät.

Tosiasiassa Ylen päätoimittaja, tämä Jokinen, kaivoi kaapistaan melkein loppuun kuluneen homorummun ja laittoi sen kiertoon uutistoimitukseen, jossa Matti Rönkäkin pääsi kokeilemaan soundia. Hyvin jytisi.

Etenkin maaseutuväestö vaikuttui ja liikuttui. Tuntui jotenkin uudelta ja raikkaalta. Ei metsien siimeksessä sukupuolisuuntautunut rumpu usein kumise.

***

Vaaliväittelyt olivat tasaväkiset ja hyvähenkiset. 

Cai-Göran ei tiennyt mitä heittokuutio klapeja tarkoittaa. Eivät ole sanat Westendin sähkötakka-alueen murretta. Sori siitä.

Maalaiset olivat jo kuitenkin äänensä ennakkoon antaneet, no worry.

Pekka otti hyvän loppukirin, mutta se ei maratoonaria vastaan riittänyt.

Reiluna miehenä Cai-Göran marssi Pekan tappiojuhliin lausumaan lohdutuksen sanoja arvostamalleen kilpakumppanille, joka otti ne vastaan miehen tavoin sortumatta kyyneliin.

***

Cai-Göran ja Urho Kaleva Kekkosella on useita yhdistäviä tekijöitä, kuten hyvä ulosanti, toimeliaisuus, urheilullisuus ja silmälasit. Kekkonen ei ollut mikään metriheikki, ei myöskään Cai-Göran. Kekkosella kiilsi kalju, uudella presidentillämme hampaat.

UKK astui presidentinvirkaan samanikäisenä kuin C-G on nyt.

Periaatteessa kaikki on kunnossa. Siis periaatteessa.

On tosin joitakin toisarvoisia eroavaisuuksia. Urkin kausilla EEC, ETYK ja YYA. Cai-Göranilla USA, CIA, NATO ja DCA. Siis neljä pointtia.

Kekkonen hoiti ulkosuhteet kaikkiin ilmansuuntiin. Idänkauppa kukoisti pahasti, maa oli suvereeni sotilasliittoihin kuulumaton, pirullisen puolueeton valtio. Siis väärät pilarit.

Cai-Göranin astuessa virkaan idänkauppaa ja poliittisia suhteita naapuriin ei onneksi ole, ja muutenkin menee hyvin, kun valtameren toisella puolella on rakas.

***

Mutta mikään ei ole pysyvää. Liike on tärkeintä, ei sen suunta, on yksi  Cai-Göranin pointeista. Liikkumattomalle ratsastajapatsaalle on tehtävä jotain, ehkä vaihdettava vanha koni tuoreempaan.

Suomi on saanut pätevän presidentin maailmantilanteeseen, jossa tärkeää ei ole se mitä sanotaan, vaan kuka sanoo.

5 kommenttia julkaisuun “Onneksi olkoon, C-G

  1. Nyt kun Kekkonen mainittiin, en voi olla laittamatta tänne diplomaatti Pastisen kuvausta Kekkosesta. (Tiedän, että Pastinen ei ollut varsinaisesti Kekkosen miehiä, mutta ei se minua haittaa, arvostan aikalaiskuvauksia melkein enemmän kuin jälkikäteistä historiankirjoitusta ja pyrin lukemaan niitä monista näkökulmista ja aatesuunnista.)

    Vuosi on 1960, ollaan juhlapäivällisillä Moskovassa, Pastinen on mukana Kekkosen seurueessa. Mukana Hruštšev, Brezhnev ja Koslov. Pastinen luonnehtii Hruštševia ”rumaksi kuin rantapiru”, mutta ”pienet silmät ovat eloisat ja älykkäät, täynnä huumoria ja aitoa elämäniloa”.

    Kekkosesta hän kirjoittaa: ”Kekkosella on älyihmisen terävät, hioutuneet piirteet, käskijän ja pelurin julma suunpiirre, silmät kovat kuin timantit. Niiden katse voi hetkessä muuttua pelottavaksi. — Mutta katseessa on myös huumoria, kun on sellainen paikka, vaikka enimmäkseen huumori saa väistyä purevan sarkasmin tieltä.”

    Mietin, että pelurin pokka ei liene haitaksi pikkuvaltion päämiehelle suurvaltapoliittisten kiemuroiden keskellä, ei siellä pärjää sinisillä silmillä. Ja mielestäni tähän kuvaukseen verrattuna Stubb on paljon huonommin varustettu.

    Kekkonen oli itsenäisempi toimija kuin Stubb koskaan tulee olemaan. Minulle on tullut vaikutelma, että Stubb ei edes tahdo pelata niin kuin Kekkonen oletettavasti pelasi joissain tilanteissa, vaan haluaa olla todellinen mallioppilas ja joutuisasti toteuttaa kaikki USA:n toiveet.

Vastaa