Oui, Sì, Xi

Euroopan parlamentin vaalien kolkuttaessa pian porstuassa on syytä pohtia, missä tilassa Euroopan unioni (EU) on ja millaisia poliittisia kehityskulkuja on meneillään.

Voisi sanoa, että jatketaan vanhoja latuja, mutta uusin sävelin, sillä Euroopan unioni (tai sen taustalla vaikuttavat voimat) ei ole päässyt eroon mammuttitaudistaan, jota kutsutaan Euroopan integraatioksi. Kaikkeen vastaus on aina, että tarvitaan enemmän ”eurooppalaista” yhteistyötä eli vallan keskittämistä Brysseliin, pois jäsenvaltioilta.

On mielestäni oikein sanoa, että EU todella ”kehittyy” kriiseissä, sillä jokainen kriisi on aina merkinnyt uutta askelta kohti EU-liittovaltiota. Kreikan kriisi johti Euroopan vakausmekanismin (EVM) perustamiseen, Suomelle tuli siitä miljardien vastuut. Pandemia tuli kuin tilauksesta avuksi, kun tarvittiin lisää yhteisvastuuta ns. elpymispaketin muodossa. Suomen varsinaiseksi maksuosuudeksi tulee yli 7 miljardia, korkojen kanssa miljardeja enemmän. Saanto on korkeintaan hiukan yli kaksi miljardia. Nyt Ukrainan kriisi on antamassa pontta uusille yhteisvastuumekanismeille. 

EU-vaaleissa vaihtoehtona vaihtoehdottomuus

Suomessa EU-vaalit rakennetaan tutun narratiivin varaan, keikuttamatta venettä ja varmistamalla, että vääriä (lue: EU-liittovaltiokehitystä haastavia) narratiiveja ei päästetä julkisuuteen. Tavallaan kyse on presidentinvaalien toisen kierroksen ideologisesta toisinnosta, jossa äänestäjälle esitetään vaihtoehtoina ”vastuullinen” kokoomus, ”kriittinen” perussuomalaiset ja hiukan löysempää rahankäyttöä ajava ”vihervasemmisto-SDP-leiri”. Valitsipa äänestäjä miten hyvänsä, hän äänestää konsensuksen ja nykylinjan puolesta.

Väite on helposti perusteltavissa historialla. Suomen pitkä EU-linja on hallituskokoonpanoista riippumatta pysynyt samana, pieniä vivahde-eroja lukuun ottamatta. Ahon hallituksen ja sitä seuranneiden Lipposen sateenkaarikokoonpanojen EU-integraatiomyönteistä linjaa jatkoivat Vanhasen hallitukset ja sitä seuranneet eri pohjaiset hallitukset.

Perussuomalaisten kesyttäminen alkoi jo 2013, kun Timo Soini ja Juha Sipilä sopivat muodostavansa hallituksen 2015. Vastineeksi tästä perussuomalaiset äänestivät kiltisti Kreikan tukipakettien puolesta elokuussa 2015 ja Timo Soini sai vihdoin olla myös oma itsensä, euroatlantisti, joka silloin tällöin sanoo jotain näennäisen hauskaa tai muka-kriittistä Euroopan unionista. Eurovaaleissa 9.6.2024 ei siis äänestetä vaihtoehdoista, vaan annetaan ääni yhdelle ainoalle vaihtoehdolle, EU-integraation tiivistämiselle.  

Ossi Tiihosen luotsaama Vapauden liitto on ainoa puolue, jonka linja on suoran EU-vastainen. Puolueen eduskuntavaalitulos, lähes 30000, ääntä on lupaava. Eurovaaleissa puolue voi viedä kymmeniä tuhansia ääniä perussuomalaisilta, jotka ovat vuosia asteittain lieventäneet EU-linjaansa ajaen sen käytännössä kokoomukseen kiinni. Tämä oli myös ratkaiseva seikka perussuomalaisen puolueen pääsyssä kokoomusvetoiseen hallitukseen 2023, sillä Suomen vallankäyttäjät tai heidän rahoittajansa eivät halua, että Suomessa olisi vallassa EU-vastainen tai edes EU-kriittinen puolue. Riikka Purralle EU-myönteinen linja ei tietenkään ole ongelma ideologisesti saatikka henkilökohtaisesti, onhan Purra vannoutunut euroatlantisti sekä Yhdysvaltain ja ”kollektiivisen lännen” maailmanhegemonian kannattaja, siinä missä avustajakuntansakin. 

EU-vaalien lähestymisen huomaa siitä, että keskustelu ”äärioikeiston” valtaanpääsystä EU-parlamenttiin on alkanut, aivan kuten viisi vuotta sitten.

EU-parlamentissa tosin ei ole, joitakin yksittäisiä edustajia (ehkä arviolta 20) lukuun ottamatta, äärioikeistoa. Nuo harvalukuiset edustajat ovat ryhmättömiä (ransk. non-inscrit, NI). Perussuomalaisten nykyinen ECR-ryhmä on pääosin Puolan Laki ja Oikeus-puolueen varaan rakentuva eikä se tosiasiassa ole haastamassa Euroopan unionia fundamenttina.

Sitä kiinnostavat abortti, sukupuolikasvatus, ”kristillisyys”, ”islamisaatio”. ECR:n riveistä nostetaan aika ajoin esiin, kuinka jäsenmailla pitäisi olla lisää valtaa, mutta kyseessä ovat normatiiviset lauseet ilman konkretiaa. ECR-ryhmä ei siis missään mielessä ole vaarallinen tai haitallinen EU-vallanpitäjille, vaan juuri sopiva kokoamaan näennäiskriittisiä ja ”konservatiivisia” voimia toteuttaen kuitenkin vakaasti EU-integraation agendaa. Samalla sen poliittinen linja palvelee Britannian etua ECR:n nostaessa esiin Britannian edun mukaisia narratiiveja ja suuntauksia. 

ID-ryhmä on Ranskan Rassemblement Nationalin (RN), Italian Legan ja Saksan AfD:n ympärille rakentunut ryhmä, joka ei ole vaikuttanut mitenkään päätöksentekoon. Vaikka ryhmän eri puolueiden kannat ovat monessa mielessä löystyneet, ei ID:n huomioon ottamiselle ole ollut tarvetta, kun poliittisia kompromisseja on rakennettu. Sosiaalidemokraatit, EPP, liberaali Renew ja vihreät ovat aina asiasta riippuen sopineet kokonaisuudet. 

Olennaista on havaita, että EU-parlamentti on areena tai näyttämö, jossa nimenomaan voidaan nostaa esiin värikkäitä kertomuksia, suuntauksia, agendoja ja narratiiveja. Päätöksenteko tai sen demokraattisuus on nimellistä, sillä a) isojen jäsenvaltioiden hallitsemat isot ryhmät sopivat kaikki asiat keskenään b) erilaiset lobbariverkostot (myös valtiolliset toimijat) muokkaavat ja ohjaavat ”päätöksentekoa” kulisseissa. Brysselissä on kymmeniä tuhansia lobbareita ja 184:n maan edustusto. He eivät ole paikalla turhaan. 

Vaikka ennusteet ”laitaoikeistosta” toteutuisivat, eivät ID ja ECR tule olemaan ratkaisevassa roolissa uudessa parlamentissa. Enemmistöt muodostetaan tarvittaessa (ja useimmiten) ilman heitä.

Eurovaalien todellinen luonne

Eurovaalien todellinen luonne on pyrkiä luomaan yhteiskunnallinen ilmapiiri, joka on suotuisa EU-integraatiolle. Suomessa kansaa on alettu jo henkisesti valmistelemaan EU-verotukseen, jonka puolesta kantaa ovat ottaneet vihreät ja sosiaalidemokraatit. Uusien EU-verojen lisäksi on todennäköistä, että syntyy EU-verovirasto, vaikka asiasta ei ole virallista päätöstä. Suomen valtaeliitin tiedossa ovat seuraavat integraatioaskeleet, joten siksi he myös suuntaavat poliittisen viestinsä niiden mukaisesti. Puheet EU:n puolustuskomissaarista (tai siitä kuinka paikka sopisi suomalaisille) viittaavat siihen, että EU-armeijaa valmistellaan kovaa vauhtia kulisseissa. Presidentti Stubbin esittämä 5000:n miehen joukko (”ammattireservi”) sopisi hyvin osaksi jonkinlaista EU-armeijaa. 

Ranskan presidentti Macron piti 24.4.2024 puheen Sorbonnen yliopistolla pohtien EU:n tulevaisuutta. Macronin mukaan ”Euroopan budjettikapasiteetti” tulee kaksinkertaistaa. Hän esitti myös 650-1000 miljardin euron vuosittaisia strategisia lisäinvestointeja sekä eurooppalaista sotilasakatemiaa. On selvää, että tällaiset järjestelyt eivät voi toteutua ilman mittavia yhteisvastuita ja merkinnevät Suomelle yhä kasvavia jäsenmaksuja. Suomessakaan tätä ei voida salata, vaikka asiasta ei erityisesti uutisoida. Pierre Gramegna, Luxemburgin entinen keskustaoikeistolainen valtiovarainministeri ja Euroopan vakausmekanismin (EVM) johtaja jopa esitti toukokuussa 2024, että EVM voisi ryhtyä antamaan edullisia lainoja EU-maille asehankintoihin. 

25.4.2024 Valtioneuvoston sivuilla julkaistu Julkisen talouden suunnitelma vuosille 2025–2028 toteaa sivulla 57 seuraavaa:

”Suomen EU-jäsenmaksun arviota on päivitetty syksyn 2023 tarkistettuun kehykseen nähden. Maksun ennakoidaan olevan kehyskauden alussa n. 2,6 mrd. euroa ja nousevan kehyskaudella 3,0 mrd. euroon v. 2028. Suomen EU-jäsenmaksun suuruuteen liittyy epävarmuutta. Rahoituskehyksen tason nostamiseen liittyy paineita johtuen mm. meneillään olevista kriiseistä (mm. Venäjän hyökkäyssota Ukrainassa), elpymisvälineen korkomenoista sekä EU:n hallintomenoista.”.

Taustalla tässä kaikessa on, että EU voi haluamattaankin joutua isommaksi osalliseksi Ukrainan kriisiin, sillä Yhdysvaltojen sitoutuminen ei pitkäaikaisesti ole kiveen hakattu. Sille tarvitaan maksajia.

Eurovaaleissa keskustellaan asian vierestä äärioikeistosta, ilmastosta ja monista abstrakteista asioista.

Keskustelua ei kuitenkaan käydä kaikkein olennaisimmista asioista, eli siitä, voiko jatkuville tuki- ja velkapaketeille rakentaa mitään kestävää ja mitä tällainen suuntaus merkitsee Suomen kaltaiselle maalle. Edellä kuvatun perusteella voidaan esittää selkeitä arvioita siitä, mihin suuntaan EU on kehittymässä, eurovaalien tuloksesta riippumatta.

1. Uusia yhteisvastuullisia rahoitusratkaisuja on tulossa. Euroopan maat ovat voimakkaasti velkaantuneita, joten ainoaksi ratkaisuksi ”tehdä rahaa” EU:n käyttöön ovat EU:n instituutioiden nimissä otetut uudet velat. Se, miten asia muodollisesti hoidetaan (EVM, uusi ”elvytysrahasto”, tms.) ei ole merkityksellistä. Suomen osalta kyseessä ovat miljardien uudet vastuut.
2. EU:n budjettia tullaan korottamaan. Se merkitsee nettomaksajamaille kohdan 1 vastuiden lisäksi myös voimakkaasti kasvavia jäsenmaksuja. Lisäksi todennäköisiä ovat EU-tason verot, eli ”omat varat”. Suomi varautuu julkisen talouden suunnitelmassaan satojen miljoonien jäsenmaksukorotuksiin.
3. EU:ssa pyritään sotilaalliseen ulottuvuuteen, joka voi merkitä yhteisiä joukko-osastoja, hankintoja ja jopa komentorakenteita. Pahimmassa tapauksessa Suomen asema voi merkittävästi hankaloitua geopoliittisista syistä
4. EU haluaa laajentua hinnalla millä hyvänsä. Serbia on ainoa maa entisessä Jugoslaviassa, joka ei tule liittymään Euroopan unioniin lyhyellä tai keskipitkällä aikavälillä. Laajentuminen aiheuttaa merkittäviä kustannuksia ja voi olla jopa taloudellisesti mahdoton toteuttaa niin, ettei sen vastustus kasvaisi liian kovaksi jäsenmaissa. EU-verotus ja yhteisvelka voivat olla ratkaisuja siihen, että eri jäsenvaltioiden parlamenttien on helpompi hyväksyä laajentumisen kustannukset, jotka jäävät ensi vaiheessa ”piiloon” päivänpolitiikassa. 

Xi Jingpingin Euroopan matka ei jäänyt kiinalaiseksi jutuksi

Kiinan presidentti Xi Jingping vieraili Euroopassa 5.-10.5.2024. Vastaanotto Pariisissa oli juhlallinen ja sisälsi paljon symboliikkaa ja suuria eleitä. Olennaisimmaksi anniksi jäi kuitenkin, että ranskalainen diplomatia ei saavuttanut isoja tavoitteitaan. Kiinalaisten sähköautojen valtiontukikiistassa osapuolten näkemykset ovat kaukana toisistaan ja huolimatta komission puheenjohtajan Ursula von der Leyenin tiukkasävyisestä kommentoinnista, jää epäselväksi, lähteekö EU korottamaan kiinalaisten sähköautojen tulleja.

Arvioisin, että korkeintaan vain varovaisesti, sillä a) se voisi merkitä Kiinan vastatoimenpiteitä ja b) Kiina luopui ranskalaisten konjakkien polkumyyntitutkinnasta. Xi Jingpingin vierailun antia voisi kuvata niin, että Kiina on valmis keskustelemaan EU:n kanssa tasapuoliselta pohjalta mutta ei samalla sulje pois kahdenvälistä yhteistyötä eri Euroopan maiden kanssa, olivatpa ne EU:ssa tai eivät.

Huomionarvoista on, että Saksan ja Ranskan näkemykset erityisesti autoteollisuudesta ja tulleista eroavat, sillä Saksalla on merkittäviä teollisia investointeja Kiinassa (mm. Volkswagen). Tiettävästi Saksan liittokanslerilla olisi ollut mahdollista osallistua Xi:n, von der Leyenin ja Macronin tapaamiseen, mutta hän jättäytyi pois. Toisena esimerkkinä voi nostaa Israelin ja Palestiinan välisen kysymyksen, jossa kaikilla EU-mailla on toisistaan hyvin paljon poikkeavia kantoja, kärjistäen sanoen koko skaala, Likud-puolueen linjasta arabisosialismiin asti. 

Juhliessaan 60-vuotisia diplomaattisuhteitaan Ranska ja Kiina katsahtavat ehkä hiukan nostalgisestikin menneeseen aikaan, Ranskan pyrkiessä kohottamaan aavistuksen jo haalistunutta rooliaan isona geopoliittisena toimijana. Ranskassa myönnetään avoimesti, että maan vaikutusvalta on vähentynyt ja samalla on ehkä alettu ymmärtää se, että toimiminen vain EU:n kautta ja ”eurooppalaisuuden” nimissä ei ole ollut Ranskan edun mukaista jokaisessa tilanteessa.

Ranskan uusi rooli näkyy myös siinä, että se lähetti suurlähettiläänsä Venäjän presidentin virkaanastujaisiin, Suomi ja Saksa taas eivät. Suomi ja Saksa olivat siis eri puolilla kuin Kiina ja Ranska, ainakin tuon tilaisuuden suhteen. Suomen valtamedia hermostui tästä heti ja Ilta-Sanomien ”erikoistoimittaja” Seppo Varjus laati kolumnin otsakkeella ”Kommentti: Macron pelaa outoa Putin-peliä ” (8.5.2024).

Kiinan presidentin matkakohteisiin kuuluvat Ranskan lisäksi Serbia ja Unkari. Kiina on investoinut paljon Unkariin rakennettaviin sähköautotehtaisiin; vuonna 2023 Kiina olikin suurin ulkomainen investoija Unkarissa 10.7 mrd. dollarilla. Samalla Saksan vipuvarsi Unkariin on heikentynyt, sillä Unkari ei ole enää riippuvainen yhden maan investoinneista ja oikuista. Suomen mediareaktioiden perusteella (esim. HS pääkirjoitus 9.5.), Xi:n vierailuohjelma ja kohteet olivat vääriä tai vähintäänkin epäsopivia.

Argumentaation taustalla piilee ajatus siitä, että joku tai jotkut yrittävät ”hajottaa” EU:n ”rivejä”, eli toisin sanoen harjoittaa kahdenvälistä diplomatiaa. Paradoksaalista on, että Unkarille tätä ei sallittaisi, mutta Ranskan oma aktiivisuus esimerkiksi itselleen tärkeiden tuotteiden (kauneudenhoito, hajusteet) asioissa Kiinassa onkin täysin ongelmatonta. Suomen mediassa on esitetty myös arvioita, että Kiina haluaisi tukea Macronin ajatusta ”Euroopan strategisesta autonomiasta”, jotta USA:n asema heikkenisi.

Tämä ei ole uskottavaa, sillä Euroopan unioni perustuu tulonsiirroille sekä hyvin erilaisen kulttuuri- ja taloushistorian omaaville maille. Saksa ja Ranska ovat esimerkkejä naapureista, joilla on hyvin vähän mitään yhteistä. Olisi kiinalaisten aliarvioimista olettaa, että he uskoisivat EU:n pystyvän toimimaan erillään Yhdysvalloista omana entiteettinään, varsinkin kun puolustuskysymyksissä riippuvuussuhde Yhdysvaltoihin on iso. 

Saksan kehitys voi kuitenkin muuttaa asetelmaa ja keskusteluilmapiiriä. Huolimatta massiivisesta, osittain ilmeisesti koordinoidusta mediajulkisuudesta Saksan AfD:n suosio on pysynyt korkealla. Saksan sisäinen normalisoituminen on edelleen käynnissä, sillä maan suvereniteetti palautettiin vasta 1991 niin sanotulla 4+2-sopimuksella. Saksa yhdistyy edelleen ja hakee sille suuntaa paradoksaalisesti vahvasti jakautuneena. Mikäli tilanne Ukrainassa kehittyy Venäjälle suotuisaan suuntaan, antavat Saksan ja Ranskan nykyisetkin jännitteet osviittaa siitä, että eriseuraisuus voi keskisessä Euroopassa lisääntyä. Samalla Suomessa voi olla edessä tilanne, jossa suhteita itään ei enää voida hoitaa ns. EU-tasolla, vaan kahdenvälisesti. 

EU, ideologiansa vanki?

EU-integraation eurooppalaiset ja atlantistiset vaikuttajat ovat saaneet toteuttaa unelmaansa aina vain syvenevästä EU-integraatiosta vuosikymmeniä. Poliittinen fantasia ja intohimo on saanut muotonsa aina uusissa hankkeissa, jopa geometrian lakien vastaisesti, kun reaaliteettien palikkatestissä poliittista palloa on tungettu reaalitalouden kolmion kohtaan. Jäljet eivät valitettavasti vakuuta, ne pelottavat. Euro on hankkeena luonut jopa arvaamattoman, jatkuvasti kasvavan yhteisvastuiden verkoston ja tulonsiirrot ovat erityisesti koronaelpymispaketin takia kiihtyneet. Elpymisrahaston vaikutuksista ei ole selvyyttä, mutta perusteluna on esitetty keskinäinen solidaarisuus, esimerkiksi valtiovarainministeriön sivuilla.

Ideologia ja taloudelliset realiteetit eivät silti vain yksinkertaisesti lyö kättä, vaikka näin uskotaan. Epäyhtälö toimii niin kauan, kun vain toivotaan, uskotaan ja luullaan, perustaen kaikki tulonsiirroille ja erilaisille tukipaketeille.

Suomalaisille kerrotaan, että olemme näin enemmän turvassa. Helsingin Sanomien pääkirjoitus 25.4. toistaa jälleen sanoman: ”Turvallisuuden lisääminen maksaa, edellyttää suurempaa jäsenmaiden välistä solidaarisuutta ja vaatii ehkä jopa yhteisesti otettavia velkojakin, jotta koordinaatio toimisi”.  Sitä suomalaisille ei kerrota, miten vastuu muiden veloista luo turvaa, eikä kukaan asiaa kysykään.