Suomi suruliputtaa ja syystä. Vantaan kouluampuminen toi taas väkivallan, surun ja epätoivon lähelle.
Presidentistä alkaen viestitetään järkytyksestä ja osanotosta. Asiantuntijat yrittävät neuvoa ja ohjeistaa traagisen tapahtuman käsittelyssä.
”On syytä kertoa lapsille, että koulu on edelleen turvallinen paikka”, muuan heistä opastaa mediassa.
Toinen kertoo, että kouluissa harjoitellaan säännöllisesti suojautumista ja poistumista hätätilanteissa.
”Perheitä on tuettava”, sanoo kolmas, mutta ajatus katkeaa siihen.
Pääministeri Orpo ja valtiovarainministeri Purra, hyvinvointiyhteiskunnan purkajat ja perheiden tukien leikkaajat, surevat tapahtunutta julkisesti.
***
Median toiminnassa näkyy etäisyyden logiikka. Kolme väkivallan uhria Suomessa on meillä suurempi uutinen kuin vaikkapa 15 000 tapettua lasta Gazassa.
Se mikä on lähellä, koskettaa. Tuhansien kilometrien päässä tapahtuva massamurha ei uhkaa ja pelota meitä samalla tavalla kuin ajatus oman kylän koulun turvattomuudesta.
***
Nuorten ja lasten väkivallan lisääntymisestä on Suomessakin puhuttu vuosia. Syitä on etsitty ja selityksiä kuultu.
Tutkimuksen mukaan joka neljäs nuori kokee mielenterveytensä horjuvan. Johtava päihdeasiantuntija sanoo, että ”tämä yhteiskunta on rikki”, ja että ”emme ole yhtään valmiita siihen, mitä on tulossa”.
Hän tarkoittaa päihteiden ja erityisesti huumeiden käytön räjähdysmäistä kasvua, ja sitä, että Suomi on tehokkuuteen panostava tehdas, jossa ihminen on tuotantoväline. Perheet murheineen on unohdettu.
***
Kun Islanti vuosia sitten koki suuren talouskriisin, siellä tartuttiin toimeen. Päihteiden käytön kärkimaa keskittyi juuri perheiden aseman parantamiseen. Tuettiin järjestelmällisesti vanhempia, koulujen ja harrastusten yhteistyötä, varmistettiin esimerkiksi jokaiselle nuorelle mahdollisuus sopivaan harrastukseen.
Tapahtui ”Islannin ihme”. Suomessakin suuri ja myönteinen muutos huomattiin, mutta siitä otettiin keskusteluun vain ajatus lasten ja nuorten kotiintuloajasta.
***
Viranomaiset, kuten poliisi, puhuvat ”väkivallan ilmapiiristä”. Sotaisuutta ja vihaa puhkuvat poliitikot eivät tunnu käsittävän, mistä on kysymys. Pelon ja vihan yhdistelmä pirstoo kansaa, jonka vähäosaisilta leikataan toimeentulon edellytyksiä yhteisen hyvän nimissä.
Pian seisomme hyvinvointiyhteiskunnan raunioilla ihmettelemässä, miten tässä näin kävi.
8 kommenttia julkaisuun “SURULIPUTUS”
Vastaa
Sinun täytyy kirjautua sisään kommentoidaksesi.
Siis päättäjät seisovat kesken raunioita joiden ympäri kansa kärvistelee … Sitä saa, mitä tilaa
Minä ymmärrän hyvinvointiyhteiskunnan tarkoittavan sitä, että VALTIO on ylläpidon takuumiehenä, ja sen edellytys on verotulot. Hyvinvointiyhteiskunnan rakentamisen aikoihin työ oli suurimmalta osin fyysistä, ja vallitsi lähes täystyöllisyys. Verolait tunnusti vain fyysisen henkilön verotuksen. Sen jälkeen, hissun kissun, on tekninen kehitys ( automaatio, robotiikka,..) vienyt suuren joukon työpaikoista, m,utta verolait, syystä tai toisesta [ 🙂 ] eI ole pysynyt perässä. Muunmuassa tästä johtuen on budjettiriihissä vuosikymmeniä ollut pakko ”tasapainottaa” taloutta menoja karsimalla, ja helpoimmasta päästä.
On tää typerä politiikka ja hölmöt yritysjohtajat myös syypäitä. Monen monen monta tehdasta on täältä lähtenyt tän mädän politiikan myötä.
Mauno kirjoitti faktaa. Mutta Suomi on hengetön maa. Yksi lapsi kuolee, liputetaan, 15.000 lasta kuolee Gazassa, no, sattuu tuota, menisivät muualle. Entä muut uhrit ja nälkäiset.
Tapahtumien mittaluokka on tietysti täysin erilainen, samoin niiden taustalla oleva laajempi kokonaiskuva. Jokaisen yksittäisen perheen kokema suurin mahdollinen menetys on kuitenkin sama, enkä siksi näe tarvetta myötätunnon säästelemiseen.
Kun kyse on niinkin harvinaisista tapahtumista kuin kouluampuminen – esiintyvyys vuositasolla 0,0X miljoonaa henkilöä kohti – on oltava varovainen vedettäessä yleistäviä johtopäätöksiä. On kuitenkin olemassa faktoja, jotka vaikuttavat niin kouluviihtyvyyteen, oppimistuloksiin kuin ampuma-aserikoksiin.
– kouluja on lopetettu ja lapsia kuljetetaan pitkiäkin matkoja yhä suurempiin yksiköihin
– eriyisluokkia ja -opetusta on karsittu
– koulukiusaamisen laajaa esiintymistä ei ole vakavasti yritetty kitkeä vaikka puhetta aiheesta on riittänyt. Korreloi myös em. tekijöiden kanssa.
– käsiaselupia saa Suomessa käsittämättömän helposti ja sen seurauksena aseiden määrä maassamme on asukaslukuun suhteutettuna huippuluokkaa maailmassa. Olisi myös keskustelun aihe. Onko esim. ampuma ”urheilu” todellakin tarpeellista?
Huomiotani kiinnitti pojan käyttäytyminen pidätettäessä: amerikkalaiseen poliisisarjatyyliin. Käsittääkseni hän heitti aseen maahan ja meni polvilleen omaehtoisesti. Pienikokoinen kiusattu poika ottaa aseen kostonsa avuksi. Väkivaltainen kosto on nähty tuhanteen kertaan amerikkalaisissa elokuvissa, musavideoissa, sarjoissa, peleissä. Nuorten aivot on pesty amerikkalaisella viihteellä yhä nuoremmasta lähtien.
Lehdet uutisoivat Tiktokissa olevan sellaisten nuorten kommenteja, joissa halvennetaan uhreja ja käytettiin pelitermejä. – On kiistelty tutkijapiireissä iät ajat, tekevätko väkivaltapelit pelaajia aggressiiviksi. Ainakin laiminlyödyt tunnetaidottomat nuoret ammentavat peleistä malleja omaan toimintaansa. Samaa trendiä ovat pahoinpitelyt, joita nuoret kuvaavat kännyköihinsä ja levittävät somessa.
Tein elämäntyöni opettajana, ja vankka vakaumukseni on, että pelkästään luokkakokoja pienentämällä voitaisiin koulukiusaamista ehkäistä paljon. 18 oppilasta luokkaansa! Opettajat ovat kasvatuksen ammattilaisia, mutta ryhmät ovat liian suuria heille ryhmäpsykologisesti hallinnoitaviksi. Mutta kokojen pienentäminen on liian kallista, mieluummin palkataan kuntaan muutama koulupsykologi ja kuraattori hoitamaan jälkiä, vaikka ennaltaehkäisy olisi kaikkein parasta.
.
Viimeinen kapiteeli täyttä asiaa!