ELÄVÄT JA KUOLLEET
Useimpia Euroopan maita johtavat elävät kuolleet, ihmiset, joiden kyky myötäelämiseen on sammunut ajatusten sammumisen kanssa.
Useimpia Euroopan maita johtavat elävät kuolleet, ihmiset, joiden kyky myötäelämiseen on sammunut ajatusten sammumisen kanssa.
Venäjän ulkoministeriö vaatii, että Saksa tunnustaa Leningradin piirityksen kansanmurhaksi. Saksalainen historioitsija Götz Aly toteaa vaatimuksen
”Nyt ajattelen tyrmistyneenä kuinka juutalainen Vilna saattoi kadota. Kaupunki joka edusti suurta keskittynyttä energisyyttä”
Etelä-Afrikka on nostanut kanteen Israelia vastaan Kansainvälisessä tuomioistuimessa (ICJ) syyttäen maata palestiinalaisten kansanmurhasta.
Lokakuun 7. päivänä Israel tuhosi mm. panssarivaunuilla asuintaloja, joissa se tiesi olevan Hamasin asemiesten lisäksi maan omia kansalaisia. Näyttää siis siltä, että Hannibal on tullut takaisin.
Suomi äänesti YK:ssa tyhjää humanitaarisesta tulitauosta, koska Hamasia ei mainittu päätöslauselmassa. Häpeän silmät päästäni ja tulen muistamaan tuon USA:ta nuoleskelleen, raukkamaisen päätöksen lopun ikääni.
”Heitä käsketään muuttamaan etelään, mutta he eivät pääse etelään. Heillä ei ole polttoainetta, he eivät voi matkustaa, myös etelässä pommitukset jatkuvat.”