vaalit
Kysymys on Suomen olemassaolosta
Naapuriseura ei ota kantaa puoluepoliittisesti. Piste. Mutta presidentinvaalissa ei olekaan kysymys siitä, vaan Suomen olemassaolosta
ENTINEN MIES KUULEE UUTISIA
Paavo Väyrynen pitäisi nostaa kehiin. Hän on ainut potentiaalinen presidentti, joka ei pode venäjävihaa ja joka käsittää kirkkaasti naapurisuhteiden uudelleen rakentamisen merkityksen.
VIHAN HEDELMÄT
Eduskuntavaalit olivat ”äärimmäisen jännittävät”, sanottiin. Niinkö? Mediapooli-puolueen voitto oli minusta etukäteen itsestään selvä. Olisipa ykköseksi
Trumpia vastaan rikossyyte
Mediatietojen mukaan Donald Trumpista otetaan sormenjäljet ja hänet valokuvataan ensi viikolla New Yorkin oikeustalossa. Hänestä
VOIMME VIELÄ KORJATA NATO-TILANNETTAMME 22.3.2023
Valheitten verkko on niin tiheä ja totuuden häivyttäminen niin laajaa, että jos seuraa vain suomalaisia
Trump varoittaa: Maailma on kolmannen maailmansodan edessä
Yhdysvaltain entinen presidentti Donald Trump on käynnistänyt vaalikampanjansa. Heti alussa hän ennusti kolmatta maailmansotaa. Hän
Sotapuolueet jyräsivät Viron vaaleissa
Viron vaaleissa sotapuolueet jyräsivät ja Kaja Kallas sai odotettua paremman tuloksen. Voiton vei odotetusti pääministeripuolue
Eduskunta äänesti Natosta – kansa ei
Massiivinen enemmistö eduskunnasta äänesti Natoon liittymisen puolesta. Vain Vasemmistoliitto ja Valta kuuluu kansalle vastustivat. Demokratian
Viron parlamenttivaaleissa haastetaan sotapuolueita
Viron ”perussuomalaiset”, EKRE vastustaa Viron sekaantumista Ukrainan konfliktiin Virossa pidetään ensi sunnuntaina (5.3.) parlamenttivaalit, joissa