Savua vastatuuleen ja pissahätä
Kunnianhimoisen uutistoimittajan työ ei aina ole helppoa. Joskus se on myös raskasta. On esimerkiksi suoritettava
Kunnianhimoisen uutistoimittajan työ ei aina ole helppoa. Joskus se on myös raskasta. On esimerkiksi suoritettava
Yhdysvalloissa on julkaistu nykyaikaisille uhkille ja haasteille omistetun National Intelligencen vuosikertomus. Asiakirjassa amerikkalainen tiedustelupalvelu kiinnitti
Kiinan ulkoministeri Qin Gang sanoi vuotuisessa lehdistötilaisuudessaan, että Kiinan ja Venäjän johtajien välinen kattava strateginen
Ulkomaiset öljy- ja kaasuyhtiöt menettivät kymmeniä miljardeja dollareita vuonna 2022 kieltäytyessään osallistumasta Venäjän projekteihin, yhteensä
Vietnamin sodan aikana USA:n päättäjät kuvasivat odottamaansa sotavoittoa ”pimeäksi tunneliksi jonka päässä on valoa”. Mutta
Nimekkään venäläisen ajatuspajan Valdai Klubin ohjelmajohtaja Andrei Sushentsov arvioi USA:n roolia Ukrainan konfliktin pitkittyessä. Hänen
Minulle on tullut muutaman vuoden Karjalan Sanomat. Se ilmestyy Petroskoissa kerran viikossa 16-sivuisena ja tabloid-kokoisena.
”Meidän on huolehdittava, että omalta osaltamme rakennamme maailmaan sellaista rauhaa, jossa heikot ovat turvassa ja
Mediakommenttien perusteella on ilmeistä, että Kiinan esitys Ukrainan rauhan suunnitelmaksi otetaan lännessä vastaan tietoisen viileästi
Kremlin reaktio Kiinan ehdotukseen tuli nopeasti Venäjän ulkoministeriön tiedottaja Marija Zaharova kommentoi Kiinan perjantaina tekemää