Kenraali Harald Kujat: Aloite Ukrainan sodassa siirtynyt Venäjälle

Naapuriseuran Sanomat julkaisee saksalaisen kenraalin (evp) Harald Kujatin arvion Ukrainan sodan nykyisestä tilanteesta. Kujat on tehnyt arvionsa haastattelussa huhtikuun loppupuolella. Se on saanut julkisuutta eri medioissa ympäri maailmaa. Alla oleva teksti on rakennettu eri lähteiden pohjalta. Mm. YouTube on boikotoinut Kujatin haastattelujen julkaisemista.

Kujat on Saksan tunnetuimpia kenraaleja. Hän johti aktiiviaikanaan mm. sotilasliitto Naton korkeinta sotilaallista elintä, Naton sotilaskomiteaa Euroopassa. Hän toimi myös Saksan asevoimien Bundeswehrin ylitarkastajana.

Tilanne muuttunut kriittiseksi Ukrainalle

Sotilaallinen tilanne on muuttunut Ukrainalle erittäin kriittiseksi viime vuoden vastahyökkäyksen epäonnistumisen jälkeen ja vaikeutuu päivä päivältä. 

Ukrainan asevoimat ovat menettäneet kykynsä suorittaa hyökkäysoperaatioita ja ne yrittävät amerikkalaisten ohjeiden mukaisesti vähentää suuria henkilöstötappioita strategisella puolustuksella ja pitää nykyisiä alueita hallussaan.

Venäjän asevoimat saivan aloitteen haltuunsa viime vuoden lokakuussa ja ne etenevät usealla alueella yli tuhannen kilometrin pituisella rintamalla. Toistaiseksi Venäjän alueelliset voitot ovat olleet rajallisia. 

Venäjän taktisesti menestyksekäs voitto Avdiivkassa ja Ukrainan asevoimien kaoottinen vetäytyminen voivat kuitenkin olla osoitus siitä, mitä taisteluissa tapahtuu jatkossa.

Kaikki viittaa siihen, että Venäjä haluaa vallata kokonaan ja samalla lujittaa asemiaan Venäjään jo liitetyillä Donetskin, Luhanskin, Zaporizhzhian ja Hersonin neljällä entisellä hallintoalueella. Vielä ei ole selvää, ovatko Harkova ja Odessa myös Venäjän strategisten tavoitteiden joukossa.

Ukrainalaisten suuret tappiot ovat keskeinen syy siihen, miksi maan asevoimat eivät voi estää Venäjän armeijan etenemistä.

Ukraina on tällä hetkellä äärimmäisen haavoittuvainen kolmella strategisen puolustuksen tärkeällä alueella: ilmapuolustuksessa, tykistössä sen kärsimän ammuspulan ja erityisesti koulutettujen sotilaiden suuren pulan takia. Nämä puutteet vahvistavat toisiaan negatiivisina strategisina vaikutuksineen.

Ukrainan uusi laki mobilisaatiosta

Laki mobilisoinnista on kompromissi, jonka tavoitteena on korvata suuria tappioita ja vaihtaa kaksi vuotta taisteluihin osallistuneet väsyneet sotilaat uusiin. Toisaalta on otettava myös huomioon väestön kasvava vastarinta mobilisointia vastaan. Kesti kuitenkin lähes vuoden, ja kestää yhä vielä jonkin aikaa ennen kuin laki on pantu täytäntöön ja uudet sotilaat koulutetuiksi.

Ukrainan kansa haluaa vihdoin rauhaa. Siksi suuri enemmistö kansasta – kuten viimeisimmät mielipidemittaukset osoittavat – vaatii sodan ratkaisua diplomatian avulla. Rintamalle otettavien  ikärajaa alennetaan 27 vuodesta 25 vuoteen. Lisäksi niille, jotka yrittävät välttää asepalvelusta, on tarjolla sekoitus taloudellisia kannustimia ja rangaistuksia.

Ukrainalla on suuria demografisia ongelmia. Se, pystytäänkö tavoite eli 400 000 uuden sotilaan värvääminen saavuttamaan, on miespuolisen väestön ikärakenteen vuoksi kyseenalaista.

Koska Ukraina ei enää kykene ennakoivaan maasodankäyntiin, se yrittää näyttää sotilaallista kykyä hyökkäämällä Venäjällä oleviin kohteisiin. Tämä on syy, miksi Saksan pitäisi Ukrainan mielestä toimittaa sille Taurus-risteilyohjuksia, koska niiden avulla se voisi tuhota strategisia kohteita syvällä Venäjällä. Hyökkäämällä droneilla lähes puoleen Venäjän jalostamoista Ukraina on osoittanut voivansa tehdä näin.

Mutta maaliskuun lopusta lähtien Venäjä on vastannut hyökkäyksillä Ukrainan energiainfrastruktuuriin; voimaloihin, sähkölaitoksiin ja niin edelleen. Sama tapahtui talvella 2022/23 Venäjän hyökätessä Ukrainan energiaa toimittavaa infrastruktuuria vastaan joitakin viikkoja Kertšin siltaan kohdistettujen iskujen jälkeen. 

Yhteys Venäjälle Kertšin sillan kautta oli tuohon aikaan tärkeä ei vain Venäjän asevoimien huollon takia. Silta oli myös Krimin kahdelle miljoonalle asukkaalle elinehto.

Ukraina ei ole onnistunut kääntämään strategista tilannetta edukseen

Niin katkeraa kuin se onkin, Yhdysvaltojen ja Euroopan laajasta taloudellisesta ja aineellisesta tuesta huolimatta Ukraina ei ole onnistunut kääntämään strategista tilannetta edukseen. 

Päinvastoin. Viime vuonna Naton jäsenmaat kouluttivat kaksitoista ukrainalaista prikaatia. Ne varustettiin nykyaikaisilla aseilla ja odotukset vastahyökkäyksestä Venäjän puolustusasemien läpimurtamiseksi olivat korkealla. Hyökkäys epäonnistui ja tappiot olivat suuret.

Kun Ukrainan asevoimien tilanne on sittemmin muuttunut yhä kriittisemmäksi, länteen on kohdistunut kasvava paine lisätä sotilaallista ja taloudellista tukea Ukrainalle. Samalla länttä on jo alettu syyttää siitä, jos Ukraina kärsiikin sotilaallisen tappion. 

Yksi Saksan hallituksen jäsen kritisoi äskettäin Kiovassa käydessään sitä, että päätökset asetoimituksista ovat kestäneet liian kauan ja ne on tehty liian myöhään. Hän sanoi häpeävänsä tätä kovasti. Hän ei kuitenkaan kertonut, mitkä asejärjestelmät olisivat voineet muuttaa sodan kulkua, missä sen vaiheessa ja millä tavalla.

Jos tukea jatketaan tai jopa lisätään, länsimaat joutuvat kohtaamaan todennäköisesti vakavia ongelmia.

Saksan hallitus ja Euroopan unioni haluavat epäröimättä tukea Ukrainaa taloudellisesti ja materiaalisesti ”niin kauan kuin se on tarpeellista” ilman, että niillä on oma turvallisuuspoliittinen strategiansa tai ainakin määrittelemättä poliittis-strategisten päämäärien ja keinojen välistä suhdetta. 

Ukrainan poliittisena tavoitteena on turvata maan alueellinen koskemattomuus ja palauttaa vuoden 1991 rajat. Tavoitteen saavuttaminen edellyttäisi sotilaallista voittoa, jonka tuloksena Venäjän asevoimat joutuisivat luopumaan kaikista valloittamistaan alueista, myös Krimistä. 

Jotkut länsimaiset poliitikot näkevät, että sodan on päätyttävä diplomaattiseen ratkaisuun, mutta vaativat, että Ukrainalle on annettava niin massiivista sotilaallista tukea, että pystyy aloittamaan neuvottelut Venäjän kanssa vahvana voima-asemista. 

Kummassakaan tapauksessa Ukrainan käytössä olevat voimavarat eivät ole rationaalisessa suhteessa tavoitteeseen. Tämä näyttää olevan myös Yhdysvaltojen arvio tilanteesta. 

Yhdysvallat haluaa siirtää vastuun Ukrainasta Euroopalle

Yhdysvallat on tästä syystä neuvonut Ukrainaa omaksumaan strategisen puolustuksen lähestymistavan, jotta sen nyt valvoma alue pysyisi maan asevoimien hallinnassa ja loisi näin edellytykset maan tulevalle taloudelliselle ja sotilaalliselle vahvistumiselle. 

Tosiasiassa tämä tarkoittaa kuitenkin Ukrainan poliittisista tavoitteista luopumista – ainakin mitä tulee lähitulevaisuuteen. Koska Ukrainan sotilaallisen tappion vaara kasvaa – varsinkin sitä taustaa vasten, että Yhdysvalloissa on meneillään presidentinvaalikampanja ja mahdollisuus Trumpin uudelleenvalintaan –  eurooppalaisten pitäisi nyt Yhdysvaltain mielestä ottaa sekä amerikkalaisten taakka että vastuu turvallisen tulevaisuuden luomisesta Ukrainalle.

Toisin kuin Euroopassa, yhä enemmän kuuluu nyt amerikkalaisia ääniä, jotka vaativat diplomaattista ratkaisua.

Tunnettu amerikkalainen Quincy Institute julkaisi helmikuussa artikkelin ”Diplomaattinen tie turvalliseen Ukrainaan”. Siinä todetaan, että neuvottelut tulitauon aikaansaamiseksi Ukrainassa ovat kiireellisiä, koska ”sota ei johtaisi vakaaseen umpikujaan rintamalla, vaan Ukrainan romahtamiseen”. 

Jokin aika sitten Yhdysvaltain hallituksen vaikutusvaltaiset ulkopoliittiset neuvonantajat vaativat neuvotteluratkaisua artikkelissa: ”Länsi tarvitsee uuden strategian Ukrainaan: taistelukentältä neuvottelupöytään.”

Yhdysvaltain silloinen asevoimien komentaja, kenraali Mark A. Milley totesi jo vuoden 2022 maaliskuun alussa, että Ukraina oli saavuttanut sen, mitä siltä voi kohtuudella odottaa taistelukentällä. Ukrainan pitäisi siksi mennä neuvottelupöytään, koska diplomaattinen ratkaisu on mahdollinen. 

Mutta Yhdysvaltojen hallitus oli ilmeisesti vakuuttunut siitä, että Venäjää, joka on Kiinan ohella Yhdysvaltojen tärkein geopoliittinen kilpailija, voidaan pysyvästi heikentää poliittisesti, taloudellisesti ja sotilaallisesti sotaa jatkamalla.

Yksi useista virhearvioinneista oli se, kun länsi painosti Ukrainaa vuonna 2022 huhtikuun alussa lopettamaan pitkälle edenneet neuvottelut Venäjän kanssa tulitauosta ja rauhanomaisesta ratkaisusta. Ukrainalle ilmeisesti luvattiin, että sen tukemista jatketaan ehdoitta sodan aikana.

Länsi on tehnyt useita virhearviota ja vääriä päätöksiä

Länsi kantaa huomattavan vastuun Ukrainan kriittisestä tilanteesta. Syynä ovat lännen virheelliset tilannearviot ja väärät päätökset. 

Vaikka Yhdysvallat varoitti Ukrainaa kuukausia ennen Venäjän hyökkäystä, Yhdysvallat tai Nato eivät olleet valmiita neuvottelemaan vakavasti Venäjän 17.12.2021 tekemästä ehdotuksesta sopimuksen aikaansaamiseksi. On hyvin todennäköistä, että Ukrainan sota olisi voitu estää.

Pian sodan alkamisen jälkeen Ukrainan ja Venäjän välillä käytiin neuvotteluja vihollisuuksien lopettamiseksi ja konfliktin ratkaisemiseksi rauhanomaisesti. Ensin Valko-Venäjällä ja sitten Istanbulissa. 

Lännen painostama Ukrainan hallitus antoi neuvottelujen epäonnistua, vaikka siihen mennessä neuvotteluissa saavutettu yhteisymmärrys, jonka molemmat osapuolet olivat jo initioineet ns. Istanbulin julkilausumassa, vastasi pitkälti Ukrainan neuvotteluille asettamia tavoitteita. 

Sodan jatkuessa Ukraina ei enää saavuttanut yhtä edullista asemaa suhteessa aiempaan neuvottelutulokseen,  joka otti maan edut laajasti huomioon. Vaikka media on jättänyt tämän tosiasian suurelta osin huomiotta tähän saakka, ainakin Yhdysvalloissa totuus on nyt yhä enemmän esillä. 

Huhtikuun puolivälissä amerikkalainen aikakauslehti Foreign Affairs julkaisi artikkelin osuvalla otsikolla ”Neuvottelut, jotka olisivat voineet lopettaa sodan Ukrainassa”.

Tärkeä näkökulma oli myös se, että länsimaiden laajamittaisten pakotteiden uskottiin pakottavan Venäjän lopettamaan vihollisuudet ilman, että pakotteet aiheuttaisivat lännelle itselleen taloudellisia haittoja. Tätä tavoitetta ei koskaan ollut mahdollista saavuttaa, koska Venäjän taloudellista kestävyyttä aliarvioitiin pahemman kerran ja pakotteiden kielteiset vaikutukset kohdistuivat ensisijaisesti Euroopan valtioihin itseensä.

Venäjän sotilaallisen voiman väärinarviointi on osoittautunut erityisen vakavaksi. Venäjän asevoimien väitettiin kärsivän alhaisesta moraalista. Sotilailta kerrottiin puuttuvan motivaatio,  olevan huonosti koulutettuja ja vanhentuneiden varusteiden ja aseiden vuoksi kärsivän myös itsevarmuuden puutteesta. Maan sotilasjohdon kyvyt devalvottiin epäammattimaisiksi ja kykenemättömiksi kokemuksen puutteen takia nykyaikaisiin operaatioihin.

Sitä vastoin Ukrainan asevoimien taktisille menestysaskelille annettiin strateginen merkitys ja jokaisen lännen toimittaman asejärjestelmän oletettiin olevan ratkaisevan tärkeä sodan merkityksen kannalta.

Nähtäväksi jää, perustuuko jatkuva fiktio Ukrainan sotilaallisesta voitosta väärään tilannearvioon vai onko sillä tarkoitus varmistaa pitkäjänteisyyttä ja tukea sodan jatkumiselle. 

On kuitenkin kohtalokas virhe uskoa, että Ukrainan tulevaisuudennäkymät paranevat mitä pitempään sota kestää. Päinvastoin, tämän virheen katastrofaaliset seuraukset voidaan välttää vain, jos sotilaallinen tappio estetään lopettamalla vihollisuudet mahdollisimman pian ja käynnistämällä rauhanneuvottelut sotaa käyvän kahden valtion välillä.

Venäjä aliarvioi Ukrainan asevoimien kyvyn 

Ilmeisesti molemmat osapuolet tekivät virheitä sodan alussa. Venäjä aloitti hyökkäyksen suhteellisen vähäisillä voimilla; noin 190 000 sotilaalla Ukrainan armeijaa vastaan. Ukrainan armeija, jota länsi oli kouluttanut ja varustanut jo vuosia, oli yli kaksi kertaa vahvempi, runsaat 400 000 sotilasta.

Koska merkittävä osa Ukrainan asevoimista oli keskitetty maan etelä- ja kaakkoisosaan, Venäjän johto ilmeisesti oletti, että Kiova voisi olla vallattavissa yllättävällä liikkeellä, samoin Venäjään ystävällisesti suhtautuvan hallituksen muodostaminen. Se, että nämä hankkeet epäonnistuivat ja johtivat suuriin tappioihn, edesauttoi varmasti Venäjän neuvotteluhalukkuutta.

Istanbulin neuvottelujen myönteisten tulosten vuoksi Venäjän asevoimat jopa vetäytyivät miehitetyiltä alueilta Kiovan ympärillä hyvän tahdon osoituksena – samanaikaisesti alkaneen Ukrainan vastahyökkäyksen kanssa. 

Yhdysvallat ja Ukrainan hallitus olivat ilmeisesti yliarvioineet Venäjän hyökkäysjoukkojen taistelukyvyn sodan ensimmäisinä päivinä, minkä vuoksi myös Ukraina oli valmis hyvin nopeasti istumaan neuvottelupöytään Venäjän kanssa.

Ei voida sanoa, ettei Putin halua neuvotella. Se, että hän neuvotteli, puhuu tätä vastaan. Mutta myös julkiset lausunnot osoittavat täysin päinvastaista. Istanbulin neuvottelujen katkeamisen jälkeen molemmat valtiot ovat kuitenkin luoneet suuria esteitä neuvotteluiden jatkamiselle. 

Lokakuussa 2022 Zelensky kielsi asetuksella neuvottelut Putinin kanssa. Neljä Ukrainan aluetta liitettiin Venäjään, joka julisti ne Venäjän alueeksi. Tämä vaikeuttaa neuvottelujen aloittamista. 

Kiina teki kuitenkin vuosi sitten ehdotuksen, joka voisi avata tien tulitauolle ja rauhanneuvotteluille. Neuvotteluja tulisi jatkaa ilman ennakkoehtoja siitä, mihin ne katkesivat huhtikuussa 2022. 

Äskettäin Moskovassa, Kiovassa ja muissa Euroopan pääkaupungeissa asiasta keskusteluja käynyt Kiinan erityislähettiläs totesi diplomaattisesti, ettei hän ollut pettynyt keskustelujen tuloksiin. Samaan aikaan Turkin ulkoministeri ilmoitti myös, että Turkki on valmis elvyttämään maalis-huhtikuussa vuonna 2022 käydyt rauhanneuvottelut.

Näen tämän realistisena tilaisuutena rauhanneuvotteluille, ja haluaisin Saksan liittohallituksen tukevan tätä aloitetta.

Nato siirtää voimavaroja Ukrainan tukirahastoon

Naton pääsihteeri on julkistanut kolmikohtaisen aloitteen, jonka Naton jäsenmaiden johtajat aikovat hyväksyä Naton huippukokouksessa heinäkuussa. Osa aloitteesta tuli julki jo helmikuussa amerikkalaisessa mediassa.

Ensimmäiseksi Nato aikoo perustaa 100 miljardin euron rahaston Ukrainan tukemiseksi seuraavan viiden vuoden aikana. Stoltenberg näyttää olettavan, että Ukrainan sota kestää vielä viisi vuotta. Nykyisen sotilaallisen tilanteen pohjalta arvioituna tämä ei ole realistinen arvio. 

Lisäksi yksittäiset jäsenvaltiot,  jotka ovat jo tehneet merkittäviä kahdenvälisiä sitoumuksia Ukrainan kanssa ja antaneet huomattavaa tukea Euroopan unionin tukirahastoon, suhtautuvat varauksella uusiin pitkäaikaisiin rahoitussitoumuksiin. 

Stoltenbergin mielestä Naton tulisi jatkossa ottaa vastuulleen myös asetoimitusten koordinointi ja ukrainalaisten sotilaiden koulutus. Tehtävä, josta Yhdysvallat on tähän mennessä pitänyt huolta niin sanotussa Ramstein-formaatissa.

Viime kädessä on tarkoitus muodostaa Naton puitteissa kehys yksittäisten jäsenmaiden ja Ukrainan kahdenvälisille, kymmenen vuoden ”turvallisuusyhteistyötä ja pitkäaikaista tukea koskeville sopimuksille”.

Tiedän vain 16.2.2024 solmitun ja heti voimaan tulleen Saksan ja Ukrainan välisen sopimuksen, mutta oletan, että muiden NATO-maiden sopimukset on laadittu samalla tavalla. 

On mielenkiintoista, että Saksan ja Ukrainan välinen sopimus sisältää yksittäisiä osia Ukrainan presidentin kymmenen kohdan rauhanformulasta. Saksa on erityisen tyytyväinen Ukrainan presidentin rauhanformulan periaatteisiin tulevan rauhan perustana.

Yhdysvaltain kongressi on hyväksynyt 61 miljardin dollarin rahoituspaketin Ukrainan tukemiseksi. Sen valmistelu oli pysähdyksissä viime vuoden lokakuusta. Mutta ei ole varmaa, aikooko Yhdysvallat jatkaa Ukrainan tukemista jatkossa enää samalla tavalla.

Periaatteessa Yhdysvallat haluaa vähentää tukeaan ja siirtää vastuuta Ukrainan tulevaisuudesta eurooppalaisille. Myös Stoltenbergin ehdotus osoittaa selvästi tämän.

Kahdenväliset sopimukset eivät kuitenkaan korvaa Nato-jäsenyyttä. Ukraina haluaa Naton jäseneksi, ja Yhdysvaltain ulkoministeri Antony Blinken ilmoitti hiljattain jälleen, että maa hyväksytään Naton jäseneksi. 

Sveitsissä järjestetään rauhankonferenssi ilman Venäjää

Sveitsissä järjestettävän rauhankonferenssin osallistujien tulisi kysyä itseltään, tuoko Zelenskyn kymmenen kohdan rauhanformula Ukrainan edes askeleen lähemmäksi rauhaa. 

Riippumatta siitä, kuinka moni valtio tukee suunnitelmaa, ratkaisevaa on, olisiko Venäjä halukas hyväksymään sen neuvottelujen perustaksi, koska jokaisen neuvottelun tulos on etujen tasapaino, kompromissi. 

Kompromissi on kuitenkin hyvin epätodennäköinen, koska suunnitelma sisältää joukon vaatimuksia, joita on täysin epärealistista kuvitella Venäjän voivan hyväksyä. Lisäksi sodan syyt jätetään huomiotta, samoin kuin niiden seurauksena syntynyt sotilaallinen tilanne. 

Ilman Venäjän osallistumista konferenssi on siis ensisijaisesti Ukrainan PR-tapahtuma. 

Siksi haluan vielä kerran korostaa, ettemme saa sulkea silmiämme siltä tosiasialta, että Ukrainan ihmiset haluavat rauhaa. Viimeaikaiset mielipidemittaukset osoittavat, että suuri enemmistö ukrainalaisista haluaa diplomaattisen ratkaisun. 

Tämän tosiasian pitäisi saada länsimaiset poliitikot pysähtymään. Jokaisen, joka haluaa pelastaa Ukrainan, on työskenneltävä varmistaakseen sen, että vihollisuudet päättyvät mahdollisimman pian ja rauhanneuvottelut kahden sotivan valtion välillä alkavat uudelleen.