Monet suomalaiset poliitikot ja valtamedia tuntuvat jopa pelkäävän, että Ukrainan sotaan syntyy lähiaikoina tulitauko ja neuvottelut rauhansopimuksesta Yhdysvaltain johdolla alkavat toden teolla, totesi kansanedustaja Johannes Yrttiaho (vas) tiistaina eduskunnassa käydyssä Suomen uutta puolustusselontekoa koskevassa keskustelussa.
Yrttiaho sanoi tarkoittavansa neuvotteluja, joissa mukana ovat myös Ukraina, Eurooppa ja Venäjä. Neuvotteluissa Yhdysvallat on välittäjänä. Yrttiahon mielestä Suomessa seurataan huonosti myös Yhdysvaltain ja Venäjän välillä parhaillaan käytäviä neuvotteluja. Kyse on maiden suhteiden normalisoinnista.
Suomalaispoliitikot ja media ovat Yrttiahon mukaan miltei kokonaan vaienneet siitä, että Yhdysvaltain neuvottelijoihin kuuluva Steve Witkoff totesi viime sunnuntaina nyt oltavan hyvin lähellä Ukrainan sodan lopettamista. ”Saman totesi viime viikolla myös Yhdysvaltain varapresidentti J.D.Vance. Hänen mukaansa Eurooppa on nyt ensimmäistä kertaa kolmeen vuoteen käännekohdassa kohti rauhaa”, totesi Yrttiaho.
Yrttiaho mainitsi Yhdysvaltain varapresidentin todenneen, että rauha Euroopassa on vain yhden askeleen päässä. Kansanedustaja kertoi Vancen vastanneen myös kysymykseen, miksi Yhdysvallat neuvottelee Venäjän kanssa. Varapresidentti piti välttämättömänä neuvotella kaikkien niiden kanssa, jotka osallistuvat taisteluihin, mikäli sota halutaan lopettaa. ”Kuinka sota voitaisiin lopettaa, jos Venäjän kanssa ei neuvoteltaisi”, kysyi Vance.
”Ehkäpä nyt, kun Ranskan presidentti Emmanuel Macron vahvisti sotatoimien voivan päättyä tulitaukoon jo aivan lähiaikoina, myös Suomen ulkopoliittinen johto uskoo tämän”, totesi Yrttiaho.
”Stubb elää vielä Bidenin aikaa”
Yrttiaho piti valitettavana sitä, että Suomen johto ja erityisesti presidentti Alexander Stubb näyttävät vielä elävän Joe Bidenin hallinnon aikaa.
”Tämäkin tulee pian muuttumaan, sillä tunnetusti erityisesti Stubb seuraa Yhdysvaltain kulloisiakin linjanvetoja ennemmin tai myöhemmin”, arvioi vasemmistoliiton kansanedustaja.
Yrttiaho totesi myös, että yhteisymmärrys Ukrainan sodan lopettamisesta on Yhdysvaltain neuvottelijoiden mukaan löytymässä Istanbulissa vuonna 2022 pidetyn Ukrainan ja Venäjän huippukokouksen tulosten pohjalta.
”Suomessa vain ani harva näyttää edes tietävän siitä, että Venäjän ja Ukrainan valtuuskunnat pääsivät vuoden 2022 maaliskuussa yhteisymmärrykseen sodan lopettamisen ehdoista Turkin välittämissä rauhanneuvotteluissa Istanbulissa”, sanoi Yrttiaho.
Vasemmistoliiton kansanedustaja muistutti kertoneensa Ukrainan ja Venäjän neuvottelutuloksesta jo kaksi vuotta sitten eduskunnassa käyttämässään puheenvuorossa. Yrttiahon mukaan ulkoministeri Pekka Haavisto oli saanut Istanbulin huippukokouksen tuloksista tiedon silloiselta Turkin ulkoministeriltä Mevlüt Çavusoglulta.
Yrttiaho olisi halunnut kuulla entiseltä ulkoministeriltä, mitä mieltä hän on nyt Yhdysvaltain lähtökohdasta pitää Istanbulin neuvottelujen yhteisymmärrystä pohjana myös Ukrainan ja Venäjän välisissä rauhanneuvotteluissa. Haavisto ei kuitenkaan ollut enää paikalla, kun Yrttiaho käytti puheenvuoronsa.
Boris Johnson ja Joe Biden estivät sopimuksen synnyn
Yrttiaho muistutti myös, että Istanbulissa saavutettu yhteisymmärrys kaatui myöhemmin Britannian pääministerin Boris Johnsonin ja Yhdysvaltain silloisen presidentin Joe Bidenin vastustukseen. He edellyttivät Ukrainan irtautumista jo sovitusta yhteisymmärryspöytäkirjasta.
Istanbulissa Turkin välityksellä saavutettu yhteisymmärryspöytäkirja oli sekä Ukrainan että Venäjän neuvotteluvaltuuskuntien puheenjohtajien vahvistama. Sen keskeisin lähtökohta oli Ukrainan pysyminen jatkossa sotilaallisesti liittoutumattomana ja Nato-jäsenyyden ulkopuolella.
Samalla sovittiin Ukrainan voivan saada myös turvallisuustakeet ainakin kaikilta YK:n turvallisuusneuvoston pysyviltä jäsenmailta ja jatkavan itsenäisenä ja suvereenina valtiona.
24 kommenttia julkaisuun “Kansanedustaja Johannes Yrttiaho: Osa suomalaispoliitikoista pelkää Ukrainan sodan päättymistä”
Vastaa
Sinun täytyy kirjautua sisään kommentoidaksesi.
Jos olisin ollut Venäjän presidentti jo 1990 alusta Neuvostoliiton lopetuksen ajoista, vaikka en ole sotahimoinen tai edes väkivaltainen, olisi puuttunut välittömästi yhdysvaltojen naton ukrainan tilanteeseen RYTINÄLLÄ! Naton Paskajoukko rynni Itä-Eurooppaan ja koko ajan ukraina johto tappoi venäläisiä ukrainassa! 2014 vuonna siellä oli Suomalainen Freelancetoimittaja, joka kuvasi ruumiita tienposkessa ja ympäriinsä, ei meinannut päästä hengissä pois, Puolan rajalla oli kivääri otsalla!!!
Vaikka vasemmistoliitto ei ole minun agenda, niin tämä Yrttiaho on. Pakko kunnioittaa miestä, joka asettaa maan edun edelle omaa hillotolppaa. Miten voi äänestää seuraavissa eduskunta vaaleissa, kun siellä ei ole yhtään edustaja ehdokasta, joka toimisi ryhdikkäästi oikeasti tarkoituksena ajatella suomen parasta? Juttelin erään kaverin kanssa joka on eduskunnassa porvarien edustajana. Kysyin häneltä suoraan mitä mieltä hän on asioista itse ja saako hän eriävissä asioissa pitää oman päänsä, niin hän vastasi, että puoluekuri on ensin ja sitten vasta omat ajatukset. Että näin..
Eihän publikaaneilla ole muuta ajatusta, kuin mulle kaikki ja heti. Ja äänestäjät äänestävät, kun eivät erota ovatko maksajia vai saajia!!
Kuten Paavo Väyrynen on todennut monta kertaa: ”Suomen perustuslaki ei edes tunne puolueita”. Kansanedustaja on vastuussa vain äänestäjilleen, jotka sitten vaalikauden jälkeen jakavat oikeutta. Tulos tai ulos.
On kuulema niin, että psykologisesti ihmisen on vaikeampaa luopua virheellisestä käsityksestä, vaikka se todistettaisiin virheelliseksi, kuin omaksua se alun perin. Noloa kai myöntää olleensa väärässä.
Lisäksi on kansalaisten keskuuteen lietsottu niin kauhea venäläisviha ja Venäjä-viha, että poliitikkojen on vaikea ottaa uutta kurssia, äänestäjät kaikkoavat.
Huomasin, että henkilöt, jolta väittävät että ”Sekä Presidentti Putin, että ulkoministeri Lavrov, ovat useampaan kertaan tyrmänneet niin tulitauon, kuin myös eurooppalaiset ”rauhanturvajoukot”.” eivät ymmärrä kontekstia ja pitävät erimielisiä ”hyödyllisiksi idiouteisi”
On vanha sanonta:”Älkää ampuko viestin tuojaa”…
Me Naapuriseuran lukijathan tunnemme nuo Yrttiahon kertomat asiat kuin omat taskumme. Luulisi kansanedustajiemmekin tietävän. Jos eivät kuitenkaan tiedä, niin ovat vain iltalehtiä lukeneiden ja Yleä katsoneiden kadunmiesten tasolla. Totuus voi tosin olla sellainenkin, ettei kukaan uskalla myöntää tietävänsä totuuden olevan toisenlainen kuin virallinen narratiivi. Sosiaalinen paine ja tulevaisuus poliitikkona tai palkkiovirassa nääs.
Ans kattoo, mitä on Trumpilla on tekeillä. Auta armias, jos Trump saa aikaan rauhan Ukrainassa. Mitä sitten tehdään? Varsinkin Li Anderssonille edessä on tekemätön paikka.
”Stubb elää vielä Bidenin aikaa”
Stubbido on kuin entinen Japanin keisarikunnan sotilas Hiroo Onoda. Hän jatkaa ”taistelua” vielä senkin jälkeen, kun sota on jo ohi. 🙂
Tiedustelu-upseeri Onoda oli saanut vuonna 1944 esimieheltään käskyn jäädä Filippiinien Lubanagin saarelle tiedustelutehtäviin. Ehdoton määräys oli olla antautumatta ja toisaalta osallistuminen itsemurhaiskuihin oli myös kiellettyä. Hänen tuli pysyä lujana tehtävässään aina siihen asti kunnes saapuu vahvistuksia. Vahvistuksia ei koskaan tullut.
*** Tähän kuuluisi pitkä tarina seikkailuista Lubangin viidakoissa, mutta jätän väliin***
Onoda jatkoi sotaansa kunnes v. 1974 hänet saatiin antautumaan oman perheensä avustuksella.
Perkeleen poliitikot menisivät itse eturintamalle juoksuhautoihin tai johonkin poteroon. Ainoa mihin kykenevät on paskan puhuminen. Yrttiaho on yksi hyvin harvoista poliitikoista, joka älyää ja uskaltaa puhua ääneen tästä sodasta. Muut on vellihousuja.
Odotan mielenkiinnolla seuraavia eduskuntavaaleja, Ukrainan sota saattaa olla ohi, mutta poliitikot saattavat jauhaa samaa velliä vieläkin. Ketä suomalaiset sitten äänestävät? No, tietenkin samoja älykääpiöitä kuin ennenkin.
Ja vasemmistoliiitto ei hyväksy Yrttiahoa ehdokkaaksi kunta- ja aluevaaleihin. Näin tapahtui myös Teuvo Hakkaraiselle EU-vaaleissa. Tällä tavalla päästään ikävistä soraäänistä eroon.
Suomen tervehtymiseen menee kauan paitsi jos se tapahtuu olosuhteiden pakosta.
Tässä vielä puhe kirjallisena.
Tässä puhe myös kirjallisena:
https://johnmenadue.com/jeffrey-sachs-explosive-address-at-the-eu-parliament-sends-shockwaves-across-europe/
Kuulijoita vaan oli olematon määrä, (ehkä nelisenkymmentä) joista osa lienee ollut toimittajia!
Totta, sen huomasin, eivätkä aplodit olleet kovin voimakkaita. Ihmetyttää ylimalkaan, miten on kutsuttukaan, kun puhe veti pohjan pois kaikelta EU:n sotaretoriikalta.
Sachs: ”Euroopalle ei ole enää omaa ääntä, muuta kuin lojaalisuus USA:lle.”
Lisäksi hän sanoi, että olisi olemassa kirjallisia dokumentteja siitä ammoisesta USA:n lupauksesta, että NATO ei etene itään. Yleensähän on väitetty, että sopimus oli suullinen.
Sachs tarkoittanee ”kirjallisilla dokumenteilla” monipäisen kuulijajoukon muistelmissaan asian ilmituomista..
Onhan ne lupaukset dokumentoitu ja asiasta kirjoiteltukin.
Tässä ekonomisti ja Columbian yliopiston professori Jeffrey Sachsin puhe 19.2. 2025 EU:ssa suomenkielisin tekstein. Sachsin puhe on järisyttävä. Niin järisyttävä, että siitä ei löydy jälkeäkään Ylellä, Hesarissa tai missään muussakaan Suomen lehdessä. Kuka enää epäilee Mediapoolin olemassaoloa?
https://www.youtube.com/watch?v=aEHEw8JjD9M
Professori puhui EU:n parlamentaarikoille järjestetyssä tilaisuudessa, siksi luulisi median olevan syytä välittää eurooppalaisille, mitä EU:ssa puhutaan Euroopassa tapahtuvasta sodasta.
Vancea media ei voinut vaieta kuoliaaksi, tämän voi: Ylen viimeisin merkintä Sachsista on vuodelta 2006. – En yleensä käytä hymiöitä, mutta nyt on pakko: 🙄
Tässä puhe myös kirjallisena:
https://johnmenadue.com/jeffrey-sachs-explosive-address-at-the-eu-parliament-sends-shockwaves-across-europe/
Sensuuri on vahvaa. Ikävä kyllä se tehoaa useimpiin suomalaisiin. Se hyvä puoli siinä on, ettei tavan tallaajia oikein voi syyttää syvästä russofobiastaan, koska ovat informaatiosodan uhreja.
Suomenkin poliitikot ovat kuin kanalauma, ainoa poikkeus on Johannes Yrttiaho. Yritä vaan yrittää jaksaa, helppoa se ei ole!!
Vasemmistoliitto ei päästä enää kansanedustaja Yrttiahoa vaalilistoilleen. Tuo kuvastaa hyvin miten kauas perinteisistä ihanteistaan tämäkin ”unipartyn” (Suomen eduskunnassa ei ole enää kuin yksi puolue, jolla on useita nimiä) osanen Vasemmistoliitto on kaikonnut. Ainoa asia, joka muistuttaa Vasemmistoliitossa menneistä on se, että Suomen eduskunta on nykyisin kuin Neuvostoliiton yhden puolueen duuma. Metodit ei-toivottuja ehdokkaita kohtaan ovat samantapaiset kuin persuissa.
Tuosta tulikin mielleeni, että äskettäin Leveli-kanavan toinen juontaja ”Slim Mill” palasi takaisin persuihin. Hänet oli siitä erotettu mielipiteidensä vuoksi, mutta otettiin nyt takaisin. Mistä se kertoo?
Persuilla on jo hätä hous… ei kun jo kädessä. Tulevien vaalitappioiden pelossa kuka tahansa, joka voisi tuoda lisää ääniä kelpaa ehdokkaaksi.
Vasemmistoliitto on sosiaalisissa asioissa ihan oikeilla linjoilla. Mutta russofobia ja VÄITÄN että lammaslauma kuuntelee Li Anderssonia eikä uskalla sanoa omaa mielipidettään, kuten parlamentaarikot EUssa! En ymmärrä mihin virkaan Li pyrkii, kuten Sanna?
Mielenkiintoista on se, vaikka olen kielteisiä kommentteja Vas.liiton facebook sivuilla antanut, he ovat yrittäneet saada puolueensa ehdokkaaksi, olisiko siellä tuki tarpeen Anna Kontulalle? Ja yrttiaholle!?
Presidentti Halonen oli mukana poistamassa maamiinoja, nyt kommenteissa ei maininnut olevansa enään niiden takana, vaan kehui että maailman tilanne on toinen nyt, eli samaan läjään hänenkin on mentävä, kuin koko sakki. Jos he pelkäävät Venäjää ( ei kai israelkaan ole tänne hyökkäämässä) Eivät Venaläiset tule jalkaisin tänne, jois tarvii, kyllä lennokit ja ohjukset tekevät suomesta selvää. Vai onko miinoja ilmaankin?
Miten saisin pois ääneni, jotka annoin Haloselle ja pahin: Ahtisaarelle!
Sekä Presidentti Putin, että ulkoministeri Lavrov, ovat useampaan kertaan tyrmänneet niin tulitauon, kuin myös eurooppalaiset ”rauhanturvajoukot”.