Helsingissä Kolmen sepän aukiolla maanantaina 23.2. klo 16.00 järjestettävässä mielenilmauksessa vaaditaan Suomen ja Yhdysvaltojen välistä DCA-sopimusta kumottavaksi.
Syyskuussa 2024 voimaan astunut sopimus antaa Yhdysvaltain asevoimille perustaa Suomeen 15 sotilastukikohtaa. Lisäksi yhdysvaltalaisjoukot saavat merkittäviä toimintavapauksia Suomen maaperällä.
Sopimus hyväksyttiin eduskunnassa kesäkuussa 2024 yksimielisesti, kun kansanedustaja Anna Kontulan (vas.) hylkäysesitys raukesi kannattamattomana. Viime aikoina sopimuksen mielekkyyttä on alettu entistä laajemmin epäillä presidentti Donald Trumpin aggressiivisen ja liittolaisistakin piittaamattoman ulkopolitiikan myötä.
Mielenosoituksessa vaaditaan DCA-sopimuksen kumoamisen ja vieraiden sotilastutkikohtien vastustamisen lisäksi ydinaseetonta Pohjolaa ja Eurooppaa.
Järjestäjinä ovat Ei tukikohtia-toimintaryhmä (Folk och Fred Finland), Filosofit rauhan puolesta (Filosofer för fred), Naiset Rauhan puolesta (Kvinnor för fred) ja Rauhanryhmä2022 (Naiset Mustissa / Kvinnor i Svart). Tapahtuma on osa kansainvälistä Day to close bases -kampanjaa vieraita sotilastukikohtia vastaan.
Mielenilmaus järjestetään Helsingin Kolmen sepän aukiolla (Aleksanterinkatu 23) maanantaina 23. helmikuuta kello 16.00.
Ilta jatkuu saman teeman merkeissä kello 18.00 Rosebud-kirjakaupan Postitalon myymälässä. Keskustelutilaisuudessa kysytään, onko DCA-sopimus osoittautumassa suuren luokan virheeksi. Keskustelemassa ovat Rauhanpuolustajien puheenjohtaja Markku Kangaspuro ja kirjailija Veronica Pimenoff.
Keskustelua vetää Rauhanliiton varapuheenjohtaja Ava Dahlvik. Järjestäjinä ovat Suomen Rauhanpuolustajat ja Rauhanliitto.
3 kommenttia julkaisuun “Mielenosoitus DCA-sopimusta vastaan Helsingissä 23.2.”
Vastaa
Sinun täytyy kirjautua sisään kommentoidaksesi.
Olen hengessä mukana!
Ei DCA !!
Toivottavasti paikalle rohkenee mennä mahdollisimman suuri joukko ”toisenlailla ajattelevia”!
Kannatan ehdottomasti DCA-sopimuksen irtisanomista.