Kari Arvola

KARTOITTAJA POISSA – KARI ARVOLA ON KUOLLUT

Toimittaja-kirjailija Kari Arvola kuoli 20.02.2026 pitkän sairauden murtamana.

Kari oli Naapuriseuran perustajia, sen hallituksen jäsen ja Naapuriseuran Sanomien toimituspäällikkö.

– Olemme menettäneet ”kartoittajan”, tinkimättömän totuuden etsijän ja löytäjän. Henkilökohtaisesti minä menetin myös syvästi arvostamani ystävän, sanoo Naapuriseuran puheenjohtaja Mauno Saari.

Kartoittaja oli yksi Kari Arvolan monista ammateista. Siihen hän päätyi päästyään 16-vuotiaana töihin TVH:lle ja kohottuaan siellä pikavauhtia työnjohtajaksi ja lopulta kartoittamaan valtateitä ja mitä moninaisimpia tontteja.

– Mutta toimittajana ja kirjoittajana hän kartoitti myös Suomen ja maailman tilanteita ja kriisejä analysoiden niitä tavalla, johon nykyinen valtamedia ei kykene tai halua, Mauno Saari sanoo, ja lisää, ettei Naapuriseuran Sanomia olisi syntynyt ilman Karin osaamista ja uutteruutta.

– Karin sielun ytimessä oli loputon uteliaisuus. Jos hän ei tiennyt jotain, hän etsi ja löysi. Jos hän ei osannut jotain, hän opetteli. Kari Arvola edusti sivistystahtoa ja tiedonjanoa, joista meillä nyt on huutava puute, Mauno Saari sanoo.

– Kari, siellä jossain, me ikävöimme sinua.

***

Kari arvola syntyi Sääksmäellä 10. maaliskuuta 1944 isohkoon Arvolan sukuun. Hän kävi keskikoulun Urjalassa, aloitti pian sen jälkeen työelämän, mutta musikaalinen nuorimies perusti myös nimeään kantaneen tanssiorkesterin, jossa hän soitti bassoa, klarinettia, saksofonia ja harmonikkaa.

Orkesterin myötä löytyi Kaija-vaimo, jonka isovanhemmat olivat kokeneet sisällissodassa valkoista terroria. Ehkä siitä syystä Karin poliittinen näkemys siirtyi vasemmalle.

Kaija ja Kari pyrkivät ja pääsivät Sirola-opistoon pariksi vuodeksi ja sen jälkeen opiskelemaan Moskovaan vuosiksi 1971-73.

Kotimaahan palattuaan Kari työskenteli tutkijana vasemmistolaisesta Kansan Sivistystyön Liitossa. Vuonna1976 hän sai kolmen vuoden pestin itä-Berliiniin Kansan Uutisten kirjeenvaihtajaksi ja palasi KSL:ään vuonna 1979.

***

Jostain syystä Kari ja Kaija saivat Berliinissä idean maalaiselämästä ja ostivat Suomeen palattuaan Vaskijärven kylästä keski-uusimaalta pienen tilan, harjoittivat luomuviljelyä sekä kanojen ja lampaiden hoitoa.

Perhe muutti 1990-luvulla Karkkilaan, jossa Kari oli toimittajana Karkkilalainen-lehdessä sekä Lohjalla Lännen tie -paikallisradiossa sekä STT:n aluetoimittajana. Kari oli myös Karkkilan kaupunginvaltuustossa yhden kauden sekä Tammisaaren valtuustossa silloin kun Raasepori muodostettiin.

***

Naapuriseuran aikana syntyi ajatus koota Kari Arvolan ja Mauno Saaren julkaisemista kolumneista ja Facebook -päivityksistä kirja, ”Kriisiajan päiväkirja”. Karin sairauden edetessä ja voimien ehtyessä projekti jäi toteuttamatta, ainakin Karin osalta.

 

9 kommenttia julkaisuun “KARTOITTAJA POISSA – KARI ARVOLA ON KUOLLUT

  1. Se joka istuttaa puun, vaikka tietää
    ettei koskaan näe sen kukkivan,
    ei ole hölmö, ei itsekäs.
    Hän saa nautintonsa siitä,
    että joku muu tulee
    joskus iloitsemaan ja nauttimaan sen kukinnasta.
    Hän elää sananmukaisesti kahdessa ajassa:
    hänelle ei kesä lopu syksyllä. Osanotto läheisille.

  2. En koskaan tavannut Arvolaa, mutta tunnen kunnioitusta ihmistä kohtaan, joka ei vain voinut ”katsoa päältä”, mitä tapahtuu. Hän kirjoitti ja teki työtä sen eteen, että valtamedian narratiivi ei jäisi ainoaksi tässä kohtalokkaassa tilanteessa, jossa Suomi – ja Eurooppa – nyt on. Hän näköjään kirjoitti niin kauan kuin jaksoi.

    Maunolle osanottoni ystävän poismenosta! Vaikka olen Maunoa ja Karia nuorempi, olen jo huomannut, että vanhetessa saa tottua kaipaukseen, kun läheisiä lähtee kaiken aikaa ympäriltä.

  3. Osanotto Karin tunteneille ja mahdollisille lähisukulaisille. Minä ”tunsin” hänet vain Naapuriseuran kirjoituksista ja pienestä puheestaan Naapuriseuran pikkujoulussa 2024. Vaikutelmani hänestä ja hänen mielipiteistään on hyvin myönteinen.

    Tässä yhteydessä tulee mieleen se surullinen tosiasia, että ne meistä suomalaisista, joilla on halu nähdä asioita myös Venäjän näkökulmasta, ovat pääosin melko iäkkäitä. Joillakin meistä oli tai on sympatioita Neuvostoliittoa kohtaan, mutta varmaan meillä kaikilla on lähes pelkästään hyvää sanottavaa Kekkosen ajan ulkopolitiikasta. Neuvostoliiton hajottua ymmärsimme, että on luonnollista, järkevää ja oikein jatkaa ystävyyttä kaikkien muiden maiden – erityisesti naapurimaidemme – lisäksi myös Venäjän kanssa.

    Olisi liian pitkä tarina ruveta tässä pohtimaan, miksi päinvastainen politiikka onnistui valloittamaan Suomen enkä edes ole kummoinen asiantuntija sitä arvioimaan. Kari Arvola oli kaikesta päätellen yksi niistä, jotka näkivät selkeästi, mikä olisi Suomelle edullista antamatta russofobian tai muiden haitallisten asenteiden sumentaa silmiään. Kunpa hänen kaltaisiaan olisi enemmän.

  4. Kaijaa en ehtinyt koskaan tapaamaan. Kari ja Kaija tuli minun elämään Facebookin kautta asuessani Thaimaassa. Soiteltiinkin joskus kun olin jo palannut suomeen 2017. Heidän poikansa kuolema, en muista vuotta, taisi ottaa koville ja Kaija ei kauan sen jälkeen elänytkään. Hyviä kirjoittajia kumpikin. Lämmin muisto jäi kummastakin. Kiitos niistä sinne jonnekkin! Karin näin viimeisen kerran kesäjuhlissa Tammisaaressa ja taisin kerran syksyllä soittaa kun Kari oli jossain sairaalassa, mutta vastasi kuitenkin puhelimeen.

  5. Hyvät muistot jäi muutamista kohtaamisista Karin kanssa. Erityisesti olen kiitollinen Karille, Maunolle ja ketä kaikkia siellä on ollutkaan puuhaamassa Naapuriseuran asioiden eteen. Melkoisen ikävää olisi ollut, jos näitä asioita olisi itsekseen täällä sulateltava.

Vastaa