Särkelän kolumnointi Naapuriseuran Sanomissa närästää demarileirissä

Vantaalaisen kunnallispoliitikon ja demarivaikuttajan Jussi Särkelän kolumnointi Naapuriseuran Sanomissa on herättänyt närää sosialidemokraatttien piirissä. Valtuustoryhmän johtaja Minna Räsänen aikoo Vantaan Sanomien mukaan käydä Särkelän kanssa aiheesta ”vakavan keskustelun”.

Särkelä toimii Vantaan kaupunginvaltuutettuna ja tarkastuslautakunnan jäsenenä. Lisäksi hän on VAV Asunnot Oy:n hallituksen puheenjohtaja ja aktiivinen jäsen useissa kansalaisjärjestöissä.

”Särkelä itte” – otsikolla Naapuriseuran Sanomissa kolumnoiva poliitikko perustelee kirjoitteluaan Suomen edulla. Hän katsoo kolumnissaan 25. toukokuuta, että Suomi elää onnettomassa tilanteessa asetuttuaan avoimesti sodan osapuoleksi. Nykyisestä umpikujasta pääsemiseksi tarvitaan kansalaistasoista rauhantyötä, Särkelä kirjoittaa.

Hän perustelee Vantaan Sanomille ryhtymistään Naapuriseuran Sanomien kolumnistiksi seuraavasti:

– Minua pyydettiin. Syynä on se, että olen erittäin huolissani siitä, että Suomi eristäytyy kansainvälisestä yhteistyöstä. Ollaan Euroopan koillisessa kolkassa yksin, ja historiakin sen jo kertoo, että Suomi on pärjännyt silloin, kun rajat ovat auki joka suuntaan. Kannan huolta siitä, että nykyisellä ulkopoliittisella linjalla särjetään hyvinvointivaltio. Nykyinen linja ei ole järkevä.

Hän kertoo, ettei Ukrainan sota ole muuttanut hänen käsitystään Venäjästä. Särkelä sanoo ihmetelleensä aluksi Venäjän hyökkäystä Ukrainaan, mutta häneltä löytyy myös ymmärrystä venäläisille.

– Venäjä ei voi sietää sitä, että Ukraina menee Natoon. Eikä katso sivusta, jos Krimin asemaa uhataan. USA:lainen sota-alus meni sinne, ja alue on ahdettu täyteen sotilastukikohtia. Kun kuka tahansa piirittää, alkaa henkeä ahdistaa, Särkelä muotoilee. Hän katsoo, että Suomen olisi pitänyt pysyä liittoutumattomana eikä liittyä Natoon Ukrainan sodan aikana.

Kurinpitotoimia vai erottaminen?

Vantaan sosiaalidemokraattien valtuustoryhmän puheenjohtaja Minna Räsänen kertoo kuulleensa valtuutettu Jussi Särkelän kolumneista ensi kertaa Vantaan Sanomilta.

– SDP:n valtuustoryhmän ja Vantaan kanta tässä on selkeä: Venäjä ja vain Venäjä yksin on syyllinen, ja Suomen yhdessä koko EU:n ja lännen kanssa on tuettava Ukrainaa, Räsänen korostaa.

– En itse voi mitenkään hyväksyä Särkelän kirjotuksia. Venäjän vastuuta sodasta ei voi mitenkään vähätellä tai puolustella, Räsänen sanoo.

– Asiaa käsitellään seuraavassa valtuustoryhmämme kokouksessa, Räsänen toteaa Vantaan Sanomille.

Lähde: https://www.vantaansanomat.fi/paikalliset/5954638

+++

2 kommenttia julkaisuun “Särkelän kolumnointi Naapuriseuran Sanomissa närästää demarileirissä

Vastaa