Väyrynen vaatii yhteyksien avaamista Venäjään
Sodan jatkumisesta riippumatta Suomen on ryhdyttävä palauttamaan kahdenvälistä yhteydenpitoa Venäjän johtoon, Väyrynen vaatii.
Sodan jatkumisesta riippumatta Suomen on ryhdyttävä palauttamaan kahdenvälistä yhteydenpitoa Venäjän johtoon, Väyrynen vaatii.
Hunter Biden on kiinnostava mies. Hänen tekemisillään voisi pyörittää täynnä rötöksiä, seksiä ja huumekauppaa olevaa television kestosarjaa.
Miksi yksi johtavista länsimaisista julkaisuista eli Politico tuli yhtäkkiä kiinnostuneeksi Ukrainan presidentin fyysisestä olemassaolosta?
Suomen (ja Ruotsin tuleva) Nato-jäsenyys ovat kuin kaksi klassista omaa maalia. Ne eivät lisää turvallisuutta. Neuvostoliiton ja Suomen välillä oli ollut vuodesta 1948 lähtien hyökkäämättömyyssopimus, joka on nyt irtisanottu, kun taas Ruotsi nauttii joka tapauksessa turvatakuita Yhdysvalloilta.
”Näyttää siltä, että hän vetää meidät typerästi yhteenottoon sellaisen vallan kanssa, joka ei aio antautua”. Oliver Stone Bidenistä.
Miksi kansat antavat manipuloida itsensä sairaisiin aatteeisiin uskoviksi tottelijoiksi?
Oikein yliopisto tutki ja sai tuloksen, että suuri osa suomalaisista koki Nato-jäsenyyden parantaneen turvallisuutta. Ihanko
Tämänhetkiset kyselytutkimukset nostavat kärkeen vihreiden Haaviston ja keskustan Rehnin. Todellinen mielipidemylly ei kuitenkaan vielä pyöri täysillä kierroksilla.
Ukrainan vastahyökkäys etenee hitaasti ja tappiot ovat ”merkittäviä”, mutta ”odotettuja”, uutisoivat nyt Suomenkin mediat. Pääosa
Globaalien poliittisten ja taloudellisten liittoutumien järjestelmä on muuttumassa, eikä mikään ole tehnyt tästä selvempää kuin