Wagenknecht-puolue: Jos se käsittelee sosiaalisia kysymyksiä, se on välttämätön

Kirjoittaja: Tom J. Wellbrock

Sysäys artikkeliin tuli Alice Weideliltä, ​​Vaihtoehto Saksalle -puolueelta (AfD).  TV-kanava ARD:n kesähaastattelussa puolueensa puheenjohtaja sanoi, että vaikka hän arvostaa Wagenknechtiä ja toivottaa hänelle kaikkea hyvää, mikään puolue ei toimi vain päälliköiden kanssa, vaan intiaanejakin tarvitaan.

Poliittisesti epäkorrektia ja siksi onnistunutta sanaleikkiä lukuun ottamatta tästä asiasta voidaan varmasti olla samaa mieltä Weidelin kanssa, vaikka ei vielä tiedetä, kuinka monta intiaania lopulta tulee ratsastamaan Sahran kanssa ilta-aurinkoon.

Mutta todellinen pommi oli toinen Weidelin lausunto. Wagenknecht-puolue mahdollisesti vetäisi äänestäjät pois AfD:stä ja heikentäisi siten oppositiota. Tämä tarkoittaa, että Wagenknechtistä tulisi liikennevalojen (hallituskoalitio sosdem-liberaalit-vihreät) ”vara-agentti”. Nerokas liike Weideliltä, epäilemättä. Mutta vain liike.

AfD, ainoa mahdollinen oppositio?

Mutta politiikkaa ei voida pitää vain strategisena tapahtumana. Strategisesti mahdollisen uuden puolueen olisi luultavasti viisasta olla varastamatta äänestäjiä AfD:ltä ja vaikeuttamatta Weidel & Co:n tehokasta oppositiotyötä. Mutta voidaan kysyä, mitä ”tehokas oppositiotyö” tarkalleen ottaen on ja voiko AfD tehdä sitä. Loppujen lopuksi vanhat puolueet potkivat sitä sääriin melkein jokaisessa kysymyksessä.

Ja toiseksi, on järjetöntä hylätä uuden puolueen perustamissuunnitelma ”sijaisagentin” suunnitelmana. Näin tapahtuisi vain, jos Wagenknecht ja AfD sopivat poliittisesti. Mutta he ovat kaukana siitä.

Opposition oppositio

Politiikka ja media – ja viime kädessä AfD itse – korostavat toistuvasti yhtäläisyyksiä, joita on olemassa. Korona-kaudella Wagenknecht ja AfD väittelivät ja asemoituivat samalla tavalla. Myös Ukrainan sodan suhteen on yhtäläisyyksiä. Mutta voimme nähdä myös rajan AfD:n ja Wagenknechtin välillä.

AfD on täysin uusliberaali puolue, ja se aina vihjaa siihen. Tämä on hienosti piilotettu puolueen ohjelmaan merkityksettömillä lauseilla, joilla on tarkoitus vedota kansalaisiin.

Jotkut vaatimuksista vaikuttavat jopa houkuttelevilta, mutta se ei muuta uusliberalistisen politiikan ydintä (tämän tekstin kirjoittaja on ollut AfD:n tapahtumissa, jotka vahvistavat hyvältä kuulostavien mielikuvalauseiden takana olevan kurssin).

AfD:n eläkekonseptin käsitteleminen on lähes mahdotonta. Tämä voi johtua siitä, että sillä ei vieläkään ole sitä (voit etsiä sitä vaaliohjelmasta, onnea!). Yksi teksti rajoittuu vaatimuksiin poliitikoille lisämaksusta lakisääteiseen eläkevakuutukseen ja vahvistaa siten itse vanhuuseläkettä.

Ottaen huomioon AfD:n uusliberalistisen luonteen, Weidelin puheen rivien välistä paljastuu odotus, että Wagenknechtin pitäisi jättää AfD rauhaan puolueineen, jos se ei halua toimia jalustimenpitäjänä tai liikennevalojen apurina.

Wagenknecht-puoluetta koskevien lausuntojensa mukaisesti Alice Weidel nosti samassa haastattelussa esiin toisenkin seikan, joka tekee selväksi vakavat erot AfD:n ja Sahra Wagenknechtin poliittisten näkemysten välillä. Henkilökohtaisista syistä hän – toisin kuin puoluekaverinsa Tino Chrupalla – ei hyväksynyt kutsua Venäjän suurlähetystöön ”vapautuspäivänä”, koska hän on sitä mieltä, että tätä päivää, jolloin Saksa antautui Hitlerin Saksasta, ei pitäisi juhlia” oman maan tappiona”. Se, että ARD-toimittaja ei perehtynyt tähän tarkemmin, oli lahja. Kaikkea, mikä on Venäjää vastaan, jopa ”juhlitaan” Saksan ARD:n toimituksissa, vaikka se tulee AfD:ltä.

”Ei siitä ole mitään hyötyä!”

Internetissä on edelleen ryhmä ”Ei siitä ole mitään hyötyä”. Se on sitä mieltä, että uudesta puolueesta ei enää olisi mitään hyötyä ja että se luultavasti solutettaisiin joka tapauksessa valtion toimesta, ja AfD:n kanssa kilpaileminen olisi joka tapauksessa huono idea, opposition hajottamista.

Muuten, tämän tekstin kirjoittaja voidaan myös liittää Bring Nothing -ryhmään, koska hän lopetti äänestämisen jokin aika sitten. Tämä liittyy siihen tosiasiaan, että kyseenalaistan tämän demokratian perusjärjestelmän, joka on olemassa vain paperilla, niin paljon, että vaaliruksini vain vahvistaisi tämän näennäisen demokratian.

Silti pidän Wagenknechtin puolueen perustamista positiivisena, ja se antaa toivoa, että perusteellisesti epärehellinen ja pitkälti etujen vetämä ja jopa korruptoitunut järjestelmä ehkä vielä ehtii parantua.

Haluaisin selittää, miksi näen asian tällä tavalla.

Erot ja yhtäläisyydet

En usko, että Wagenknecht-puolueen ja AfD:n välillä on paljoakaan yhteistä, vaikka päällekkäisyydet ovat aina olleet ilmeisiä ja saattavat olla sellaisia ​​myös tulevaisuudessa.

Se ei ole ongelma, koska toisin kuin ”palomuurifetisistit”, mielestäni on erittäin järkevää viedä asiat läpi, jos ollaan samaa mieltä sisällöstä. Juuri nyt yhteiskuntaan istutettu totalitaarinen ajattelu johtaa siihen, että tiettyjen ihmisten tai puolueiden kanssa ei ole ”yhteistä asiaa”. Ilmeisen kysymyksen on oltava: Mitä tämä hölynpöly on? Jos kaksi pohjimmiltaan eri mieltä olevaa puoluetta äänestää yhdessä uuden lasten leikkikentän puolesta, mitä ihmettä vastaan ​​on sanottavaa?

Tärkeämpää on kahden puolueen, kuten AfD:n ja Wagenknechtin, kokonaisvaikutus. Vaikka Wagenknecht-puolueen ja AfD:n välillä ei olekaan koalitiota lähitulevaisuudessa, oppositiopotentiaali ei ole vailla potentiaaliaan. Huolimatta tutkimuksista, jotka antavat vain hyvin epämääräisen kuvan, koska äänestäjät usein muuttavat mielensä, kun asiat muuttuvat ”vakavaksi”, ei luultavasti olisi epärealistista nähdä molempien osapuolten kannatusta yhdessä jossain 20-30 prosentin välillä (ehkä jopa hieman enemmän kuin nykyinen tila).

Ongelma, kun AfD on ainoa oppositiopuolue, on tämän absurdin ”palomuurin” ongelma. Se estää kaikenlaisen poliittisen työn eikä salli muiden puolueiden käsitellä yhtäkään AfD:n ehdotusta tai argumenttia. AfD:llä on epäilemättä vaatimuksia, jotka on hylättävä. Mutta kaikki eivät näe sitä niin, vain puolueet, jotka ovat vastuussa tuhoisasta politiikasta ja haluavat saada jalansijaa AfD:n kuvalle vihollisena.

Tietenkin Wagenknecht-puolue nappaisi äänet AfD:ltä, samoin kuin muiden puolueiden äänet. Mitä sitten? Missä on kirjoitettu, että AfD:n äänet ovat kiveen hakatut? Eikö aina sanota, että kilpailu on hyvä asia?

Sosiaalipolitiikan alalla tarvitaan kipeästi toista puoluetta AfD:n rinnalle, ja Wagenknechtiä AfD ei todennäköisesti rohkaise juurikaan. Ja jos rohkaisee, sitä parempi. Sahra Wagenknecht voisi viime kädessä jopa varmistaa, että AfD ottaa selkeän kannan sosiaalisesti oikeudenmukaisen politiikan puolesta tai sitä vastaan.

Suuri ateria

Maaliskuun 2023 alussa  julkaistussa artikkelissa  kehitin mahdollisen mediaskenaarion, joka voisi olla olemassa, jos Sahra Wagenknecht perustaisi puolueen. Edelleen epäilen, että valtavirta hyökkää Wagenknechtiä vastaan ​​kaikella, mitä käsiin tulee, eikä kiinnitä huomiota tyylikysymyksiin eikä karta valheita ja vihamielisyyttä.

Puolueen perustaminen voisi ehdottomasti muuttaa poliittista maisemaa, sillä Wagenknechtin iso teema on sosiaalipolitiikka. Viime vuosina hän ei ole koskaan kyllästynyt käsittelemään tätä kompleksia yhä uudelleen ja uudelleen, jopa sellaisista aiheista, joista hänen vastustajansa uskoivat, ettei Wagenknecht voisi niitä tuoda yhteiseen kontekstiin. Mutta hän voi. Ja hän teki. Ja se osuu herkkään hermoon.

Sillä kun katsomme Saksan poliittista ja sosiaalista elämää, voimme ihmetellä yksityiskohtia täällä ja ihailla yksityiskohtia siellä, mutta sosiaalinen kysymys leijuu kaikkien näiden lukuisten keskustelujen yläpuolella.

Korona? Ensinnäkin kriisi, jolla on valtavat sosiaaliset seuraukset.

Ilmasto? Pääasiassa ongelma, joka liittyy valtavaan sosiaaliseen räjähdysvoimaan. Ukrainan sota? Ei myöskään vain sotilaallinen kysymys, vaan myös sosiaalisesti räjähdysherkkä aihe ihmisille.

Listaa voisi jatkaa, kerta toisensa jälkeen on kyse sosiaalisesta epäoikeudenmukaisuudesta, sillä aina kun ei ole rahaa mihinkään, säästetään ensin sosiaalisella alueella.

Politiikka, media, tiede ja jopa AfD välttelevät tai jättävät huomiotta tämän asian. AfD:n tapauksessa säästöajatus koskee yksinomaan maahanmuuttajia, mikä ei ole täysin väärin, mutta se on silti vain uusliberalistisen julmuuden pintaa raaputtavaa.

Mielestäni sosiaaliset kysymykset aiheuttavat eniten vahinkoa Saksassa, mikä johtaa köyhyyteen, mutta myös letargiaan, masennukseen, toivottomuuteen ja eliniän odotteen laskuun.

Jos Sahra Wagenknecht ja uusi puolue onnistuvat saamaan aikaan yhteiskunnallisen ja poliittisen tietoisuuden tästä uskomattoman vakavasta ja tuhoisasta ongelmasta, hänen puolueensa ei ansaitse vain mahdollisuutta. Se on pakollinen ja ehdottoman välttämätön, kyllä: välttämätön.

Tom J. Wellbrock

Kirjoittaja on toimittaja, puhuja, copywriter, podcaster, moderaattori ja neulandrebellen -blogin toimittaja.