Pekka Haavisto

Ehdokkaiden välillä on eroja

Mauno Saari

Ymmärrän hyvin ne syyt, miksi Markus Mustajärvi jo ennen presidentinvaalien ensimmäistä kierrosta teki linjauksensa ja ilmoitti äänestävänsä Pekka Haavistoa.

Olisi ollut ilmeinen ongelma, jos vastakkain toisella kierroksella olisivat olleet kokoomuksen Alexander Stubb ja perussuomalaisten Jussi Halla-aho.

Äänestämättä jättäminen ensimmäisellä kierroksella ”sopivan ehdokkaan puutteen” verukkeella olisi voinut tuoda juuri tämän tuloksen. Kumpikaan heistä ei halua panna ainoatakaan rajausta Naton ns. ydinasepelotteelle Suomessa.

Ja samalla seurauksena olisi ollut Stubbin varma voitto toisella kierroksella. Ymmärsin Mustajärven juuri siksi halunneen omalla äänellään pyrkivän varmistamaan sen, että Haavisto on toisella kierroksella joko Stubbin tai Halla-ahon vaihtoehtona.

Kun Haavisto on nyt Stubbin vaihtoehtona, voi tietenkin olla joka tapauksessa mahdollista, mutta ei varmaa, että Stubb voittaa. Ja se on Suomen kannalta huono lopputulos vähintäinkin seuraavaksi kuudeksi vuodeksi.

Stubbin elämän johtotähti on Yhdysvallat, ei Suomi. Stubb seuraa aina Yhdysvaltain kulloisiakin linjauksia. Jopa puhelinsoitolle Venäjän presidentille pitää hänen mielestään saada Yhdysvaltain presidentin etukäteinen lupa.

Stubb on valmis luopumaan Suomen omista itsenäisistä päätöksistä ja antamaan asiat Yhdysvaltain johdon päätettäväksi. Stubbin johdolla Suomi muuttuu Yhdysvaltain yhdeksi syrjäiseksi osavaltioksi ja eturintaman maaksi Venäjää ja Kiinaakin vastaan. Olipa sitten presidenttinä Joe Biden tai Donald Trump.

Harva muistaa, että Stubb oli vuoden 2022 alussa hetken Suomen Nato-jäsenyyttä vastaan silloin, kun Yhdysvaltain presidentti muutaman viikon ajan pelkäsi Suomen ja Ruotsin Nato-jäsenyyden voivan eskaloida Ukrainan sotaa.

Biden ilmoitti pelostaan myös presidentti Sauli Niinistölle, joka otti jäsenyyden hakemiselle muutaman lisäviikon harkinta-ajan.

Nato-jäsenyyden ”vastustaja” Stubb ehti olla vain pari kolme viikkoa.

Heti kun Biden palasi Suomen ja Ruotsin välitöntä Nato-jäsenyyttä tukevalle linjalleen, Stubb käänsi jälleen kelkkansa ja oli valmis hyväksymään Suomen Nato-jäsenyyden ilman minkäänlaisia ehtoja tai varaumia.

Presidentinvaalien toinen kierros antaa sentään mahdollisuuden voittaa Stubb, vaikka se voi olla vaikeaa. Siksi on hyvä, että Stubbin vastaehdokkaana on Haavisto eikä Halla-aho.

Monilta on ehkä jäänyt huomaamatta, että Haavistolla on myös hieman erilainen kanta ns. Kiina-riippuvuuden vähentämiseen kuin useimmilla muilla ehdokkailla.

Stubbin Kiina-linjaukset sitä vastoin seuraavat aina kulloisiakin Yhdysvaltain linjauksia, vaikka Suomen Kiina-suhdetta pitäisi tarkastella vain Suomen ja suomalaisten edun kautta.

Haavisto on Stubbia rauhallisempi, pohtivampi ja vakaampi, ja hän ymmärtää myös dialogin välttämättömyyden sekä Venäjän että Kiinan kanssa, vaikka tukeekin Nato-jäsenyyttä ja ns. puolustussopimusta Yhdysvaltain kanssa.

Myös kaikki muut ensimmäisen kierroksen ehdokkaat Li Anderssonia myöten antoivat tukensa sekä Nato-jäsenyydelle ja ns. puolustussopimuksen solmimiselle Yhdysvaltain kanssa.

Mutta ydinaseiden sijoittamista Suomeen ja ydinaseiden siirtämistä Suomen alueen kautta muualle Haavisto vastustaa. Stubb ei. Stubb ei vastusta edes ydinaseiden sijoittamista Suomeen, jos Yhdysvallat pitää sitä tarpeellisena.

Kysymys toisella kierroksella on siitä, valitsemmeko presidentin itsenäiselle Suomelle vai Yhdysvaltain siirtomaalle. Kärjistän, mutta en mielestäni liikaa.

21 kommenttia julkaisuun “Ehdokkaiden välillä on eroja

  1. Hyvä se on, että vähän kärjistää. Ympäripyöreää puhetta ja kirjoittelua on aivan liikaa.

    Haavistolle pitää pikapikaa esittää kaksi tiukkaa kysymystä: 1) Estääkö hän presidenttinä kaikin käytettävissään olevin keinoin ydinaseiden sijoittamisen Suomeen ja niiden kauttakulun ja vieläpä kaikissa kuviteltavissa olevissa tilanteissa? Tarkoittaa julkisen esiintymisen, diplomatian ja valtansa käytön lisäksi varsinkin kieltäytymistä allekirjoittamasta em. toimia mahdollistavia lakeja.

    Pelkään oikeasti, että hyväksyy kaiken ja jos asiasta kysytään, keksii jos jonkinlaista selitystä käytökseensä.

    2) Mahdollistaako DCA-sopimus sen, että USA-Nato tuo Suomeen ydinaseita niin että kukaan suomalainen ei edes tiedä asiasta? Jos Haavisto vastaa, että eihän se ole mahdollista tai että eihän ne voi kun Suomen ydinenergialaki… niin häneltä täytyy tiukata konkreettiset perustelut väitteilleen. Esimerkiksi, että missä ja miten Suomen viranomaiset valvovat, että ydinaseita ei tuoda Suomeen tai jo ole Suomessa ja jos väärinkäytöksiä löytyy, millä keinoin ydinaseet saadaan pois Suomesta.

    1. Jos DCA-sopimus hyväksytään sellaisenaan, ja sellaisena se tullaan hyväksymään, Suomella ei ole mitään mahdollisuuksia / oikeuksia valvoa, mitä jenkit mukanaan tuovat. Ja kun näin on, en epäile hetkeäkään, etteivätkö ydinaseita tänne toisi. Sopimuksen sisältö on meidän puolestamme tarkkaan käyty läpi ja pääosiltaan julkituotu (Veronica Pimenoff), joten asiaa ei tarvitse arvuutella.

      Haavisto jää haaveeksi.

      Suomen itsenäisyyden rippeet tullaan hävittämään eduskunnan päätöksellä ja presidentin allekirjoituksella joka tapauksessa.
      Itsenäisyyspäivän voi poistaa kalenterista ja laittaa tilalle vaikka Halloween II.

    2. Ei Suomalaisilla ole niiden sopimusten synnyttyä lupaa mennä tarkistamaan heidän varastojaan. Luulen, että tuli kummasta tahansa presidentti: kusessa ollaan! Tosin uskon että Haavisto ei ole niin hullu kuin Stubb. Onko Suomen historiassa erotettu presidenttiä? Jos Stubbista tulee pressa, se joudutaan erottamaan, on se niin pönttö!

      1. Haavisto ei ehkä melskaa, mutta tottelee täysin Brysseliä ja Washingtonia siinä missä Stubbikin eli Suomen kohtalolla ei tule olemaan mitään eroa kummanko Tiedon sähköinen järjestelmä nostaa valokeilaan.

        Haavisto on WEF -mies (oletettu kenties), kaikki WEFfiläiset ovat NWO:n asialla ja se olisi jo pitänyt Maunonkin ymmärtää.

  2. Katsoin juuri A-studiosta Haavisto vs. Stubb -keskustelua. Stubbin puheen joka toinen sana taisi olla Nato: Nato-aika, Nato-Suomi, Nato-presidentti…
    Haavisto oli sonnustautunut kravatilla, jota koristivat Ranskan liljat – kumarrus kohti EU:a (?) – näin voisi päätellä ainakin siitä, että kun kysyttiin, vastaisiko presidentti puhelimeen, jos tulisi onnittelusoitto Putinilta? Haavisto vastaisi ja ottaisi onnittelut vastaan, mutta ei puhuisi mitään substanssipolitiikkaa kysymättä ”lähimmiltä liittolaisiltamme eli EU:lta”.
    Stubb ei sensijaan edes vastaisi puheluun Putinilta koska pelkäisi, että Putin voisi heti käyttää sitä jotenkin poliittiseen hybridivaikuttamiseen… Kyllä jo ihan muutaman ensi minuutin katsottuani en voi olla päätymättä siihen, että Stubbilta puuttuu olennaisesti presidentiltä vaadittavaa itsenäisyyttä ja aikuisuutta.

  3. Ymmärrän oikein hyvin sen ajatuksen, että on parempi valita ”pienempi paha” kuin ”täystuho”. Ongelmana tässä lienee kuitenkin se sama, mikä oli vuoden 2012 presidentin vaaleissa. Niissä Paavo Väyrynen taktikoitiin median ja muiden vaikuttajien avulla ulos toiselta kierrokselta (tarkemmin Paavon kotisivuilla).

    Toisella kierroksella Haavisto hävisi selvästi Niinistölle, josta tuli presidentti. Me ehkä vähättelemme ”ei-poliittisia” tekijöitä vaaleissa, mutta Suomessa on edelleen valtavasti ”väärällä tavalla” konservatiivisia ihmisiä (etenkin äijiä), joille Haaviston homous on ylipääsemätön tekijä.

    Jos 2012 Paavo Väyrynen olisi ollut toisella kierroksella, olisi hän hyvinkin voinut voittaa Niinistön ja historiaa olisi kirjoitettu eri tavalla. Pelkäänpä, että nyt tulee käymään samoin kuin 2012.

    Aion silti äänestää Haavistoa. Olenhan jo kahdesti ennenkin äänestänyt huonointa vaihtoehtoa vastaan blokatakseni kokoomuslaisen ulos. Minulla ei ole niiden suhteen mitään harhakäsityksiä. Se puolue on isänmaalle vaarallisin mahdollinen.

    1. Muutama huomio pekkah:n kommenttiin. Haaviston homous on pikkujuttu verrattuna siihen, ruvetaanko tässä sotimaan. Kumpikaan ei solmisi kuuden vuoden aikana suhteita Venäjään, joten ei tuo homous Venäjääkään häiritsisi, jos nyt ylipäänsä häiritsisi. Kumpikin havittelee hallinnon vaihtoa naapuriin, kummallakin lienee umpikiero käsitys Ukrainan kriisistä, jne. joten jos eroa on, niin varmaan tuossa tärkeimmässä eli tuleeko sota.

      Haavisto on homo, mitä Stubb ei liene, mutta muutoin suhtautumisensa homojuttuihin on yksi yhteen. Kristillisen vakaumuksen kannalta ajateltuna ymmärrän vieroksunnan homoutta kohtaan (on syntiä, kuten tietysti myös haureus, varastaminen, valehteleminen, jne. ja Raamatun mukaan kaikki me olemme syntisiä) eikä ehdokkaissa ole sen puoleen eroa. Useimmat pekkah:n mainitsemat ”konservatiivit” eivät liene uskovaisia, joten en tiedä mihin heidän homoasenteensa perustuu.

      Sitä olen kuullut monen sanovan, ettei voi äänestää Haavistoa, ettei sitoutuisi hänen näkemyksiinsä, vaikka ne eivät juurikaan eroa Stubbin näkemyksistä. Sitäpaitsi eihän tuolla perusteella voisi äänestää kuin itseään. Parempi on äänestää sitä, jonka arvioi olevan vähemmän vaarallinen Suomelle, paino sanalla äänestää.

  4. Haavisto = EU-marionetti
    Stubb = USA-marionetti
    Kumpaakaan ei pitäisi valita, vaan pitäisi löytää ns. musta hevonen, jonka eduskunta valitsisi kansan sijasta. Tämä nykyinen vaalitapa ruokkii voimakkaammin suuren yleisön harhaanjohtamista ja aivopesua toisarvoisilla asioilla. Eli tämän hetken vaalit tulisi perua eduskunnan poikkeuslailla ja valinta tehdä eduskunnan toimesta. Myös ns. musta hevonen olisi mahdollinen.

    1. Ilmeisesti polvihousupoika on löytänyt itsestään metsurin, kun on tavannut turuilla ja toreilla puu- ja pölkkypäistä kansaa, jota on lahjonut vuorineuvosten kustantamalla grillimakkaralla ja kornilla irvihymyllä.
      Taisi tarkoittaa pitkin ja poikin, mutta kun hätähousun aivojen pinokerrostumat eivät pysy huuliheilunnan perässä, niin jo tällä perusteella presidentin virka on väärä paikka jenkkinato-Alexille..

      Vakiintunutta klapisanontaa realistisempi olisi joko halkipoikki ja pinoon tai poikki, halki ja pinoon.

  5. Minun täytyy kummastella, miten kansainvälisesti poliitikot ovat pelästyneet Venäjää. Olen vain tavallinen kansalainen, toki Neuvostoliiton aikaan tutustunut heihin yli kymmenen vuoden aikana, minulla ei käynyt mielessäkään, että Venäjällä olisi syytä hyökätä Suomeen, tai muuallekaan länteen! Ystävällisempiä ihmisiä saa hakea, Venäläiset jopa kehuivat Suomalaisia! Sotahulluudella pelästytettiin Suomalaiset. Mutta kun korkeassa asemassa olevat poliitikot kuvittelevat Venäjän hyökkäävän koko länteen. Ukrainalla ei ole mitään tekemistä sen asian kanssa. Ei Venäjä ole mikään USA /ja tai Hitler, joka haluaisi valloittaa koko maailman! Mielestäni poliitikon pitäisi uskaltaa olla suoraselkäinen ja kertoa rehellisesti mielipiteensä, kävi miten kävi. Siksi en äänestänyt ketään, koska kaikki ehdokkaat olivat valmiita viemään Ukrainaan aseita, joilla voi tappaa ihmisiä! Olen aseidenvientikiellon puolesta. Ja pysyn kannassani Vai pelkäsi Biden, se tarkoitta sitä, että ei tunne Venäjää, ison maan presidentti. On kummallista. Obamakin sanoi, ettei Venäläiset osaa mitään! Heidän päänsä on perseessä! Pian on Venäjällä syytä puolustaa omaa Isänmaata!. Jos itse olisin ollut putin, olisin jo aiemmin Ukraina asialle tehnyt jotain….Miettikääpä, jos ruotsissa alettaisiin tappamaan suomalaisia, mitä me suomalaiset tekisimme???

  6. EU-marionetti vai USA-marionetti, siinäpä pulma. Tällä hetkellä EU marionetti vaikuttaa heikommalta, koska USA on lassonnut EU-maat yhteen nippuun ja pitelee narun päästä eikä EU: Venäjän politiikkaa voi juuri erottaa USA:n Venäjän politiikasta. Unkaria, joka on äänestänyt ”väärin” Ukrainan tukipaketista yritetään pakottaa ruotuun.

    Silti jos ajattelee vähän pitemmällä tähtäimellä, niin EU-marionetti on Suomen kannalta parempi ratkaisu kuin USA-marionetti sillä Euroopan maiden yhteinen etu on saada maanosansa pelastetuksi suursodan tantereeksi joutumiselta ja ne tarvitsevat myös Venäjän kanssa käytävän kaupan tuomaa taloudellista hyvinvointia – ja onhan venäläisillä kulttuurinkin puolesta paljon annettavaa. Euroopan mailla on siis vahva intressi saada välinsä kuntoon Venäjän kanssa.

    USA taas kilpailee suurvalta-asemasta ja sieltä käsin nähtynä sota, kunhan se vain pysyisi Euroopassa ei olisi niin kauhea asia. Venäjän ja Euroopan taloudellista yhteistyötä he eivät sen sijaan halua nähdä, sillä sehän tekisi Euraasiasta heidän taloudellista mahtiaan liiaksi uhkaavan kilpailijan.
    Siksi EU- marionetti on pitemmän päälle parempi.

  7. Seuraavat 6 vuotta saattavat olla Suomelle hyvin kohtalokkaita, varsinkin, jos Stubb voittaa, kuten näyttää. Myös Haaviston voitto ei takaa Suomelle sitä itsenäisyyttä, mitä kansalle yritetään syöttää. Eurooppa mullistuu Ukrainan sodan myötä, eikä tilanne rauhoitu ennenkuin USAn marionetit poistuvat sieltä tavalla tai toisella. Yhtä kaikki, tulevaisuus on idän, afrikan ja etelä-amerikan maiden käsissä entistä enemmän, ja siinä leikissä ei piskuisen Suomen rooli ole hyttysen surinaa suurempi. Voitti sitten vaalit Stubb tai Haavisto. En äänestänyt ensimmäisellä kierroksella enkä vaivaidu toisellekaan kierrokselle. En luota kumpaankaan ehdokkaaseen.

Vastaa