Uutisten mukaan Ruotsi on antamassa Yhdysvaltojen joukoille pääsyn 17:lle ruotsalaiselle sotilasalueelle maiden solmimassa puolustusyhteistyösopimuksessa.
Puolustusministerit Pål Jonson ja Lloyd Austin allekirjoittivat niin sanotun DCA-sopimuksen (Defence Cooperation Agreement) keskiviikon vastaisena yönä Suomen aikaa.
Suomi on solmimassa Yhdysvaltojen kanssa vastaavan DCA-sopimuksen. Se on määrä allekirjoittaa 18. päivä joulukuuta Yhdysvalloissa. Sopimuksen yksityiskohdat ovat vielä salaisia, mutta periaate on selvä: Alueita luovutetaan Yhdysvaltojen käyttöön ja asemamaan lainsäädäntö lakkaa täysimääräisesti olemasta voimassa, kun puhutaan USA:n armeijan henkilökunnan tekemisistä.
Baltian maista myös Norjalla, Virolla, Latvialla ja Liettualla on omat sopimuksensa. Mutta muiden muassa myös Tshekki, Puola ja Saksa ovat sopimuksin kytketyt USA:n sotilaallisen puolustuksen ja muiden sotilaallisten toimien verkkoon.
Väistämättä herää kysymys, miksi tämä kaikki, kun olemassa on jo vuoden 1949 huhtikuusta lähtien ollut NATO, Pohjois-Atlantin liitto? Siihen Suomikin liittyi huhtikuussa 2023, vaikka julkisuudesta piilossa oli elokuussa 2022 aloitettu neuvottelut DCA-sopimuksesta Yhdysvaltojen kanssa.
Varsovan liiton purkamisen jälkeen 1991 ei Venäjällä vastaavaa, globaaliseen operointiin kykenevää sotilasliittoa ollut. Hyvällä mielikuvituksella sen korvikkeeksi voidaan katsoa vuonna 2002 perustettu Организация Договора о коллективной безопасности (Organizatsiya Dogovora o kollektivnoy bezopasnosti), Kollektiivisen turvallisuuden sopimusjärjestö (Collective Security Treaty Organization CSTO). Se on hallitustenvälinen sotilasliitto, johon kuuluu kuusi entistä Neuvostoliiton maata: Armenia, Valko-Venäjä, Kazakstan, Kirgisia, Venäjä ja Tadžikistan.
CSTO:n perustana on Kollektiivisen turvallisuuden sopimus (CST), joka on samankaltainen kuin NATO:n peruskirjan 5. artikla ja Amerikan vastavuoroisen avunannon sopimus. CST:n 4. artikla määrittelee, että hyökkäys yhtä allekirjoittajaa vastaan tulkitaan hyökkäykseksi kaikkia vastaan.
CSTO pitää vuosittain sotilaskomentoharjoituksia CSTO-maiden välisen yhteistyön parantamiseksi. CSTO:lla on myös rauhanturvaajia, jotka on lähetetty konfliktialueille, kuten Tadžikistaniin ja Kirgisiaan.
Strategisessa ulottuvuudessa NATO:lla on globaali ulottuvuus, kun taas CSTO keskittyy lähinnä Euraasian alueeseen. Lisäksi CSTO korostaa kollektiivisen puolustuksen vapaaehtoista luonnetta ja kansallisen suvereniteetin ylemmyyttä kollektiiviseen toimintaan.
Vertailu osoittaakin, että entisen Neuvostoliiton ja nyky Venäjän taholta ei NATOa, Yhdysvaltoja erikseen tai NATOn kanssa yhdessä uhkaa minkäänlainen reaalinen sotilaallinen uhka, joka edellyttäisi Yhdysvalloilta moninkertaisia sotilaallisia turvajärjestelmiä. Strategisesti katsoen kehitys on kulkenut päinvastaiseen suuntaan: NATO-pihdit Venäjän ympärillä ovat 1990-luvulta lähtien kiristyneet.
Ukrainan sota on selkeästi paikallisesti rajattu – ellei länsi sitä valjasta provokatiivisesti Venäjän vastaisen laajemman sodan oikeuttajaksi. Jos sellaisia suunnitelmia onkin ollut, Yhdysvaltojen halu tai kykykään ei NATO-vetoisen sodan rahoitukseen ole rajaton. Sen intressien painopiste on Kauko-Idässä, lähinnä Kiinan tekemisissä.
Tässä oikeastaan onkin selitys Yhdysvaltojen sotilaallisiin erillissopimusprojekteihin. NATO on kylläkin iso ja voimakas, mutta organisaationa hidas ja eräiden jäsenmaiden ansiosta epäluotettava. USA:lla ei klassisen sanonnan mukaan ole ystäviä, silllä on vain omia etuja ajettavanaan. Ja niitä se turvaa omalla sotavoimallaan ja kahdenkeskisillä sotilasliitoillaan. Niiden ansiosta USA kykenee reagoimaan nopeasti ja voimalla missä tahansa kenenkään suostumusta odottelematta. Siihen asetelmaan Suomikin on itsensä ajamassa allekirjoituksellaan 18.12.2023.
9 kommenttia julkaisuun “Pelataan varman päälle”
Vastaa
Sinun täytyy kirjautua sisään kommentoidaksesi.
Mainio analyysi!
Kiitokset tästä valaisevasta kirjoituksesta! Se auttaa taas paremmin ymmärrämään, mitä tapahtuu ja miksi.
Ruotsalainen kolumnisti kirjoitti äskettäin, että Ruotsi ja Venäjä ovat sotineet neljätoista kertaa. Ruotsi on aloittanut sodan kaksitoista kertaa ja Venäjä kaksi. Syy miksi Venäjä piti parempana, että Suomi siirtyy Venäjän alaisuuteen oli juuri siinä. Rauhoitetaan luoteisraja. Ja niin se rauhoittui. Ruotsin osalta toistaiseksi pysyvästi, Suomen osalta satakymmenen vuotta. Sen jälkeen Venäjä ja Suomi ovat sotineet kolme kertaa, joista yleensä muistetaan vaan kaksi viimeistä. Mutta onhan ensimmäisestä sodasta ihan rauhansopimuskin todisteena, Tarton rauha.
Suomi kun oli niin vakuuttunut ajatuksesta, että itsenäisyys voidaan saavuttaa vain sotimalla, että maljat kuohuivat yli kun itsenäisyyssotaa ei tarvittukaan. Svinhufvudin karvalakkilähetystö oli käynyt hakemassa Leninin allekirjoituksen ja itsenäisyys oli sillä selvä. Eihän niin pitänyt käydä. Sotaintoa oli ruokittu niin kovasti, että johonkin sitä oli käytettävä. Ensin veljessotaan ja sitten hyökkäilyyn yli itärajan. Kun viimeksimainittu kampanja ei enää tuottanut tulosta päädyttiin Tarton rauhaan.
Toisen maailmansodan ennakkovalmistelut johtivat Neuvosto-Venäjän osalta tarpeeseen jatkaa 1809 aloitettua politiikkaa, luoteisrajan rauhoittamista. Sen estämistä, että Suomesta tulee astinlauta hyökkäykselle. Tässä tavoitteessa ei onnistuttu ja seurauksena oli kaksi sotaa jonka jälkeen laadittiin YYA-sopimus v. 1948. Ja taas oli tavoite sama kuin 1809. Luoteisraja rauhoittui kuten näytti pysyvästi, elleivät Suomen valtaapitävät olisi unohtaneet historiaansa ja alkaneet purkaa rauhan taannutta sopimusjärjestelmää.
Washington haistoi heti Suomen uudet tuulet ja tarttui Suomen optiohuumaan. Osakeoptioiden lisäksi Suomessa oli näet lanseerattu aivan uusi optio-muoto nimeltä Nato-optio. Toisin kuin osake-optiot jotka usein rikastuttivat haltijaansa ja tarjosivat taloudellista turvaa, Nato-optio tiesi varmaa köyhtymistä ja yhtä varmaa turvattomuuden lisäystä. Silti sitä tyrkytettiin joka vaalin yhteydessä kunnes lopulta tarjoutui tilaisuus sen lunastamiseen 2023. Nyt ollaan samassa asetelmassa kuin 1809. Venäjän tarve on edelleen rauhoittaa luoteisrajansa ja estää että sen edessä on astinlauta jolta ponnistetaan hyökkäykseen. Mutta Suomi on suuressa viisaudessaan päättänyt, että suurvallan astinlautana toimiminen on parasta mitä voi itselleen toivoa. Etenkin kun vasallina olo on voitu tuplavarmistaa, jos Nato pettää niin sitten on DCA.
Mainio tiivistelmä!
Seniili Bidenin rikollinen taustajoukko uhkaa jo koko Eurooppaa kattavalla sodalla, jos Ukraina ei tueta. Suomi on taas valinnut väärän hevosen. Tehkää jumalauta ihmiset johtopäätökset ennen kuin se on liian myöhäistä. Vielä on vähän aikaa herätä!
Minä olen hereillä ja varmaan tämän palstan lukijat, mutta entä ne muut. Millä ilveellä saadaan muut tajuamaan tämä koko kansan huijaus? Tarvitaan suuri ja yhtenevä kansanliike läpi koko Suomen. Jotenkin pitää saada kansa hereille ennenkuin maa on konkurssissa. Tosin suomalaiset on opetettu luottamaan poliittisiin johtajiin, joilla kaikilla on oma lehmä ojassa. Luulen, että konkurssi on tulossa. Ja hyvä niin. Silmät aukeaa, lopultakin, joillekin.
Jokainen maa, jonka Yhdysvallat onnistuu haalimaan Natoon tai sotilaalliseen sopimukseen kanssaan, on sille voitto taistelussaan globaalin herruutensa säilyttämiseksi ja jopa vahvistamiseksi. Suomi oli helppo nakki, riitti että ylhäältä ohjattu valtamedia vääristeli muutaman vuoden ajan systemaattisesti Ukrainan kriisiä ja demonisoi Venäjää. Propaganda pistettiin varulta täpölle, kun Venäjän oli pakko puuttua länsimaiden aiheuttamaan Ukrainan sisällissotaan sotilaallisesti.
On tietenkin suuri häpeä Suomelle, että haluaa auttaa – jopa omaksi vahingokseenkin – Yhdysvaltoja sen häikäilemättömässä geopoliittisessa valtapelissä. Suomen rooli on luonnollisesti sama kuin Ukrainalla eli ahdistaa ja uhata Venäjää sekä mahdollisesti osallistua myös sotilaallisesti Venäjän nujertamiseen. Puhutaan (ainakin ”meidän piireissä”), että Venäjä-yhteyksien katkaiseminen on Suomelle taloudellisesti huono asia. Rapakon takana välittävät vain siitä, että asia tavalla ja toisella vahingoittaa myös Venäjää – edes vähän.
Herää kysymys – mistä on kysymys?
`Väistämättä herää kysymys, miksi tämä kaikki, kun olemassa on jo vuoden 1949 huhtikuusta lähtien ollut NATO, Pohjois-Atlantin liitto`?
Siinäpä aiheellinen kysymys, jota olemme myös täällä pohtineet.
EU on löyhä poliittinen ja taloudellinen liitto, jonka hajanaisuus heijastuu suoraan verrannollisesti Naton jäsenvaltioihin.
Edes Nato-maissa ei uskota enää Natoon – paitsi Suomessa, joka ei koskaan tule pääsemään sisälle niihin Nato-foorumeihin, joissa todelliset päätökset tehdään, koska Naton sisälläkin on julkisuudelta salattu `Nato` ja se on Pentagon.
Tämä on johtanut eritoten EU-maissa Naton koheesion rakoiluun. Jäsenmaat ovat olleet jo kauan aikaa erimielisiä ja niiden sitoutuminen Naton perusarvoihin on pohjamudissa. EUssa valtiokeskeinen itsekkyys on pikemminkin sääntö kuin poikkeus, jossa omien etujen tavoittelu toteutetaan toisten jäsenvaltioiden kustannuksella.
Nykyisessä Natossa ei me-hengestä ole enää tietoakaan; yhtä ja samaa köyttä kyllä vedetään, mutta eri suuntiin. Jäsenmaat eivät enää yksinkertaisesti sitoudu kunnioittamaan Naton arvoja ja sen toiminnan periaatteita. Nato-maissa ei uskota enää edes Yhdysvaltojen sitoutumiseen turvatakuisiin – ja syystä, koska he ovat tämän itse tehneet selväksi. Lisäksi Yhdysvaltojen Natoon kohdistama kritisointi herättää epäluuloja kaikissa Nato-maissa – paitsi Suomessa.
Ranskan presidentti Emmanuel Macron on arvostellut Natoa: Nato on aivokuollut. Taannoin Ranska oli jopa pyrkinyt eroon Natosta. Nato on vanhentunut ja todella kallis änkyräorganisaatio, jolle jäsenmaat ovat piikissä ja haluttomia maksamaan jäsenmaksujaan. EMn kritiikki on aiheellista, koska Naton toimintakyky on alentunut sen yhtenäisyyden puutteesta, eikä EUssa yleensä enää luoteta Yhdysvaltojen tukeen Euroopan puolustamisessa.
Britannian brexit (eroaminen EUsta) lienee oiva esimerkki Nato-valtioiden tyytymättömyydestä ja täydellisestä epäluottamuksesta kansainvälisiin organisaatioihin kuten Natoon. Eurooppalaiset Nato-jäsenmaat etsivät uusia turvallisuusratkaisuja kuten euroarmeijaa – kenties JEF-pohjalle, joten koko transatlanttisen liiton luottamus toisiinsa rapakon molemmilla puolilla repeilee.
Turkki on aiheuttanut epävarmuutta Naton sisällä koko sen olemassaolon ajan. Esimerkiksi Syyrian sisällissodassa Turkin ja Yhdysvaltain joukot olivat konfliktin eri puolilla. Venäjä ja Turkki ovat lähentyneet sotamateriaalikaupoissa ja lisänneet muutenkin yhteistyötään.
Korruptoituneen Pohjois-Makedonian hyväksyminen Nato-jäsenmaaksi herätti muissa jäsenvaltioissa närää, koska Pohjois-Makedonia ei suinkaan luopunut tavoistaan ja asia jätettiin silleen. Miksi mekään noudattaisimme sääntöjä, jos mikämikä maan kukakuka presidenttikään ei niistä välitä.
Tässä vain muutamia Naton toilailuja. Irakin ja Afganistanin Nato-sekoilut olivat aivan omaa luokkaansa.
Tämän takia Yhdysvallat on kaukoviisaasti tehnyt pohjoismaista ja erityisesti Suomesta Naton eli itsensä nyrkin. Näin Suomi on irrotettu muista Nato-maista ja siten varmistettu Venäjä vastaiseen sotilasoperaatioon. Näin menetellen vahvistetaan se, että Suomi ei pääse livahtamaan Naton (Yhdysvaltojen) kynsistä vaan on siihen tiukasti sidottu monin sitoumuksin.
Tällaista päänahkaa kuin Suomi-neidolla on, on hyvin harvoin tarjolla – tyhmä ja naiivi kun on. Se kyllä skalpeerataan oikein luvan kanssa.
Yhdysvallat on tietoinen siitä, että Suomen joutuessa sotaan Venäjää vastaan, Nato-maat kyllä kokoontuvat Naton 4. artiklan mukaan, mutta noudattavat 5. artiklaa siten kuin se on kirjattu eli eivät osallistu suoranaisiin sotilaallisiin operaatioihin Suomen puolesta. Ja miksi osallistuisivat, kun heille riittää Ukraina tyyppinen Natonalkutus, rajan yli huutelu, täyttämään 5. artiklan.
Natolle (Yhdysvalloille) Suomi/Venäjä sota tulee vielä halvemmaksi kuin Ukraina/Venäjä sota mitä sen omiin miestappioihin tulee. Yhdysvallat käyttää budjettinsa rippeet Israelin hyväksi ja luopuu Ukrainan tukemisesta. Mahdollisessa Suomi/Venäjä konfliktissa se ei ole enää niin avokätinen kuin Ukraina/Venäjä konfliktissa. Ja miksi olisikaan. Suomihan pärjää vähän aikaa omillaan ja tykinruokaa riittää.
Nyt toteutuu ex. presidentti Barack Obaman aikoinaan lausuma toive: Jos me saamme pohjoismaat mukaan, niin silloin meidän ei tarvitse tehdä mitään. Huomio kiinnittyy loppulauseeseen: Silloin meidän ei tarvitse tehdä mitään. Tähän Yhdysvallat on pyrkimässä ja he ovat onnistumassa.
Onko unohtunut noin Donald Rumsfeldin aikoina laadittu Yhdysvaltain sotilasdoktriini, jonka mukaan Yhdysvallat aloittaa sotia, joiden tarkoituksena ei ole voitto, vaan tässä tapauksessa Venäjän häirintä ja heikentäminen.
Maailmalla on ihmetelty Suomen järjettömyyttä luopua puolueettomuudestaan ja solmia useita kahden- ja monenvälisiä sotilaallisia yhteistyökumppanuuksia. Yhdysvaltain tavoite Suomessa näyttää olevan järjestää riittävän näyttävä DCA-provokaatio, johon Venäjä reagoi. Tähän riittää myös Suomen sitoutuminen Balttian puolustamiseen. Tämän jälkeen Yhdysvallat vetäytyy ei ainoastaan Suomen rintamilta, vaan koko Euroopasta, jolloin Suomi jää yksin!
Eversti Douglas Macregorin haastattelu koskien Suomen järjettömiä valintoja.
https://www.youtube.com/watch?v=kuzk7-svRKA
NATO ei ole enää vuosikymmeniin ollut mikään puolustusliitto. Nykyään se on yhtäältä hyökkäysliitto ja toisaalta hemmetin hyvää bisnestä aseteollisuudelle. Tuo nähtiin hyvin Ukrainan sodassa. Sen sodan NATO on jo itseasiassa hävinnyt Venäjälle. Ainoastaan sotilaat tulivat NATOn ulkopuolelta Ukrainasta (joista n. puoli miljoonaa on tähän mennessä kuollut tässä järjettömässä sodassa).