”Sananvapaus on kustantajien sananvapautta”, sanoi aikoinaan akateemikko Paavo Haavikko. Se on totta, mutta kirjojen ja lehtien kustantajien joukkoon on lisättävä myös uutismedia, poliittiset puolueet ja erilaiset edunvalvontatahot. Kaikki nämä ovat portinvartijoita, joiden käsitys sanomisen vapaudesta vaihtelee tilanteiden ja suhdanteiden mukaan.
Sananvapaus on pyhitetty maailman laitoja myöten perustuslaeissa ja julistuksissa. On koettu äärimmäisen tärkeäksi, että ihminen voi ilmaista itseään ja käsityksiään julkisesti ilman ennakkosensuuria, painostusta tai pelkoa seurauksista. Lait ja asetukset ovat kirkkaita, niiden noudattaminen sameaa.
Sananvapaus on syvällinen ihmisoikeus, sillä se tarkoittaa samalla myös ajattelemisen vapautta ja ihmisyyden kunnioittamista. Ilman näitä kolmea mikään yhteisö tai yhteiskunta ei voi toimia terveesti. Jos sananvapaus katoaa, sen mukana katoaa myös demokratia.
Ranskalainen valistusfilosofi Voltaire lausui 1700-luvulla: ”Olen kaikesta eri mieltä kanssasi, mutta taistelen loppuun asti oikeudestasi olla eri mieltä.” Voltaire oli valistuneen yksinvaltiuden kannattaja eikä siis demokratian. Hänen lentävä lauseensa kelpaa silti ohjeeksi kaikille sananvapauden vartijoille, myös medialle, jonka uskottavuus on suuresti kärsinyt sen alistuttua propagandan välineeksi ja sensuroijaksi.
Entä puolueet ja demokratia? Kansalainen saa äänestää vapaasti ketä haluaa, mutta siihen politiikan vapaus loppuu. Kansanedustajaksi valittu menettää mielipide- ja sananvapautensa saman tien puolueen politrukeille. Vain poikkeustapauksissa hän saa äänestää ”omantuntonsa mukaan”. Muulloin omatunto saa homehtua käytön puutteessa.
On ihmeellistä, miten tarkasti puolueet vahtivat mielipiteitä, eli miten vähän ne ovat valmiita luovaan keskusteluun, joka on kehittymisen edellytys. Puulla on runko, mutta oksat kantavat hedelmää. Raudoitettu samanmielisyys on johtanut demokratian jäykkäkouristukseen.
Sananvapauden kokeminen ongelmaksi ulottuu myös kunnallispolitiikkaan. Kun kokenut demarivaikuttaja Jussi Särkelä aloitti Naapuriseuran Sanomien kolumnistina, Vantaan sdp:ssä se koettiin ongelmaksi. Selitykseksi on sanottu, että Naapuriseura ry haluaa edistää Suomen suhteita Venäjään.
Pyysimme Jussi Särkelää kirjoittajaksemme sen vuoksi ja siitä huolimatta, että hän on sosialidemokraattinen vaikuttaja. Tuon ohella hän on myös poikkipoliittinen ajattelija ja ennakkoluulojen murtaja, jollaisia tämä umpimielinen aika nyt tarvitsee. Särkelän mielipiteet ja faktat Venäjä-suhteiden tärkeydestä tulivat kaupanpäällisinä.
Selvyyden vuoksi on painokkaasti todettava, että Naapuriseuran idea on edistää ja ylläpitää suhteita kaikkiin naapureihimme. Venäjä on nyt keskiössä, koska valtiovalta on halunnut katkaista itänaapuriimme kaikki siteet, vaikka kaikkien tulisi käsittää, että ennemmin tai myöhemmin ne on solmittava uudelleen. On sulaa hulluutta kuvitella, että pienelle maalle olisi viisasta eristää itsensä suurvaltanaapurista.
Muilla suunnilla ongelmia ei juuri nyt ole. Mutta jos niitä syntyy vaikkapa Ruotsin suuntaan, ne otetaan heti Naapuriseuran käsiteltäviksi. Ja kukapa tietää, olimme jo kerran lähellä sotaa Ruotsin kanssa. Silloin 1920-luvulla aiheena oli Ahvenanmaa, jonka asemasta nyt Nato-oloissa tullaan taas keskustelemaan.
Naapuriseura on tarkasti riippumaton poliittisista puolueista, samoin kaikista kiistoista, joita näkyy nousevan tämän aihealueen kansalaisjärjestöjen piirissä. Emme esimerkiksi kalastele jäseniä keneltäkään emmekä yritä hajottaa muita järjestöjä. Päin vastoin, olemme avoimia yhteistyölle vapaan kansalaistoiminnan hengessä. Lisäksi me vastustamme sotaa ja tuomitsemme niiden aloittajat.
Vantaan demarien valtuustoryhmän puheenjohtaja lausuu Ukrainan sodasta, että ”Venäjä ja vain Venäjä on yksin syyllinen”. Vaikka emme halua puuttua sdp:n sisäisiin asioihin, tuo lausuma tehköön poikkeuksen sananvapauden nimissä: Väite todistaa tiedonpuutetta Ukrainan lähihistoriasta. Naapuriseuran Sanomissa on aivan viime päivinä julkaistu monia artikkeleita, jotka kertovat sodan syistä ja syyllisistä sekä alueellisesti että globaalisti.
+++
5 kommenttia julkaisuun “SÄRKELÄ JA SANANVAPAUS”
Vastaa
Sinun täytyy kirjautua sisään kommentoidaksesi.
Yksimielisyyden vaatiminen on yhtä kuin hiljakseen tukehtumista. Ei kiitos tälle kehitykselle! Kiitos taas viisaasta kirjoituksesta.
Olisiko ollut vuosi 2013, aika lähellä,ja ennen Kiovan vallankaappausta. Paavo Lipponen oli esitelmöimässä Venäjäseuran tilaisuudessa Hietaniemen telakalla ja avasi luettelemalla missä hänen setänsä, en muista mainittiinko isä, olivat sodassa taistelleet. Tämän jälkeen hän kehaisi Väinö Tanneria. Ihmettelin, että mistä moinen aasinsilta, kun ei kuulunut lainkaan esitelmän aiheeseen. Sitten tajusin, että Lipponen halusi provosoida, hän luuli, että yleisö oli Suomi-Neuvostoliitto- eli SNS:n väkeä. Yleisö ei provosoitunut koska sen asenne Venäjään oli vähintäänkin viileä, tätä Lipponen ei ollut oivaltanut. Jos esitelmästä jotain jäi mieleen oli se Lipposen useat viittaukset ”ameriikkalaisiin”, joita hän kehui ja ihaili. Kun iltalehdessä tänään uutisoitiin, että Lipponen on närkästynyt Niinistön tavasta kohdella Sanna Marinia, tulee epäilemättä mieleen, että onko meillä tässä setämies joka on opettanut Marinille kuinka toimia jotta Suomi saadaan kiireesti NATO:on.
Demareiden propagandaosasto Suomen lännettämiseksi on ollut maan tehokkain. Kokoomus ja muut jäävät taakse. Demareiden hyvä asema valtion hallinnossa on taannut heidän matkasaarnaajilleen parhaimmat toimintaedellytykset.
Kun luin Vantaan Sanomista tuosta Jussi Särkelän uutisesta, ennen kuin menin lukemaan kommentteja arvioin että yhdeksän kymmenestä kommentista on Särkelää vastaan. Noh, se meni suurinpiirtein oikein se veikkaus. Sitten tuumin miksi näin on ja tuli mieleen se mahdollisuus että lehdet, siis verkkolehdet suodattavat kommentteja, joten jos jollain medialla on vaikka jonkun puolueen rahoitus, tai kenen tahansa rahoitus nyt onkaan, on kommentit sen näkökannan mukaisia. Tästä aiheesta keskusteltuani olen kuullut argumentteja, että jokaisella medialla on oikeus päättää mitkä kommentit menevät läpi ja mitkä eivät. Tottahan toki, mutta mielestäni tässä maailmassa jossa internet on media missä keskustelua käydään, esim. lehtien kommenttipalstat tai Twitterit yms. on sananvapauden toteutumisen kannalta vähintäänkin kyseenalaista suodattaa kommentteja. Se antaa vääristyneen kuvan yleisestä mielipiteestä. Mitä jos lehtien kommenttiosoissa todettaisiin että kommenttiosio ei edusta lehden näkökantaa ja jätetään vastuu lukijoille pahoittaako he mielensä vai eivät? Selkeät trollit/spämmääjät voisi blokata moderaattoreiden puolelta ja kommentoija voisi esimerkiksi itse päättää kenen kommentteja näkee jos keskustelu olisi liian ahdistavaa. Nykytilanne on melko turhauttava.
Tämä kommenttien suodattaminen on erityisen törkeää Uusi Suomi -verkkolehdessä, siellä saa vain samanmieliset selkääntaputtelijat mielipiteensä esille. Erilaisia näkökulmia tuovat joko v…tuillaan ulos tai suoraan blokataan lehden toimesta.
Suosittu Ivan Puopolo lanseerasi nimimerkillään mukin ”Sananvapautta Perkele”. Taannoin hän striimasi ”Varokaa vääriä mielipiteitä”. Tarkoittaa siis että mielipiteitä ei voi olla erilaisia. Siis! Ei Sananvapautta Perkele.