Viimeksi kuolee toivo, sanotaan. Toivo paremmasta, toivo muutoksesta, toivo uudesta alusta. Vaikka edellinen vuosi olisi ollut täynnä haasteita ja pettymyksiä, toivo antaa voimia jatkaa eteenpäin. Näin olemme tottuneet ajattelemaan.
Sanonta kuvastaa ihmisen perimmäistä luonteenpiirrettä: kykyä toivoa ja toipua, vaikka olisimme kohdanneet suurimmatkin vastoinkäymiset. Se on muistutus siitä, että vaikka elämä heittäisi meidät polvilleen, aina on mahdollisuus nousta ja jatkaa eteenpäin. Jos on elämää, on toivoa. Näin haluaisimme ajatella ja uskoa.
Mutta alkanut uusi vuosi ei ole kuin tyhjä kirja, johon voimme kirjoittaa oman tarinamme. Se sulkee jo ennakolta pois monet mahdollisuudet tehdä asiat toisin, kokeilla uusia asioita ja ottaa luovia riskejä myönteisessä, tulevaisuuteen luottavassa hengessä. Se tuhoaa mahdollisuuksia kasvaa, oppia ja kehittyä niin yksilöinä, kuin myös kansakuntana.
Harvoin toisen maailmansodan päättymisen ja hävityn sodan jälkeisinä vuosikymmeninä kansakunta on ollut tilanteessa, jossa juhlapuheista huolimatta mahdollisuus toisensa jälkeen sulkeutuu ja jäljelle jää vain ulkoisten voimien sanelemia vaihtoehtoja. Tulevaisuus kapenee ja ohenee.
Ulkoinen pakko perustuu valtiovallan ratkaisuihin. Niillä Suomesta on tehty suuren selkkauksen, eurooppalaiseksi paisuneen sodan osapuoli. Rationaalisesti katsoen syytä tehtyyn ratkaisuun ei ollut. Suomea ei ole uhannut mikään eikä kukaan.
Tilanne on muuttunut. Nyt jokaista hallituksen tekemää liikettä seurataan suurennuslasilla. Jokainen harkitsematon siirto voi olla kohtalokas.
Viimeksi kuolee toivo. Se on kaunis ajatus. Jotta se olisi myös totta, tarvitaan tekoja toivon ylläpitämiseksi. Yksi ihminen ei isoja kykene tekemään. Siihen tarvitaan muita, samoin tuntevia ja ajattelevia.
Siinä toivo elää.
3 kommenttia julkaisuun “Viimeksi kuolee toivo”
Vastaa
Sinun täytyy kirjautua sisään kommentoidaksesi.
Ainoa toivo on, tavalla tai toisella, saada kansa(t) heräämään hypnoosista, jonka ”mediapooli” on loihtinut.
Poliittiset ja taloudelliset päätökset tehdään usein lyhyen aikavälin etujen perusteella, mikä voi johtaa samankaltaisten ongelmien toistumiseen.
Historia on täynnä esimerkkejä sodista, konflikteista ja virheistä, jotka näyttävät toistuvan eri aikakausina ja eri kulttuureissa. Tämä voi antaa vaikutelman, ettei ihmiskunta opi menneisyydestään.
Toisaalta on monia esimerkkejä, joissa yhteiskunnat ja kulttuurit ovat oppineet menneisyyden virheistä ja tehneet merkittäviä muutoksia.
Fjodor Dostojevski teoksessa ”Karamazovin veljekset” kävi läpi syvällisiä keskusteluja uskosta, epäilystä, vapaasta tahdosta ja moraalista.
Lausahdus ”jos ei ole Jumalaa, niin kaikki on sallittu” heijastaa ajatusta, että Jumalan olemassaolo asettaa perustan moraalisille arvoille ja normeille. Jos Jumalaa ei ole, tämä perusta menetetään, mikä voisi johtaa näkemykseen, että mitään absoluuttisia moraalisääntöjä ei ole ja että ihmiset ovat vapaita toimimaan miten tahansa ilman objektiivisia moraalisia rajoituksia.
Tärkeintä on pitää oma sielu niin puhtaana, että sen kirkkaus toimisi muille majakkana.
Jeesuksen rooli ja merkitys uskonnollisessa ja henkisessä mielessä on sama kuin majakka merimiehille:
Opas ja Suunnannäyttäjä: Majakka ohjaa laivoja turvallisesti satamaan. Vertauskuvallisesti Jeesus voi toimia henkilökohtaisena oppaana, joka ohjaa ihmisiä elämän myrskyissä ja auttaa heitä löytämään oikean suunnan.
Valon Lähde: Majakka lähettää valoa pimeyteen, tarjoten turvallisuuden ja toivon merkin. Jeesuksen nähdään usein tuovan henkistä valoa ja toivoa ihmisten elämään, erityisesti vaikeina aikoina.
Turvan Symboli: Majakka on turvapaikka myrskyssä, ja sen valo voi symboloida pelastusta ja suojaa. Jeesuksen rooli turvan lähteenä voi olla keskeinen uskovien elämässä, tarjoten lohtua ja turvaa henkisissä ja emotionaalisissa myrskyissä.
Tosia sanoja ja kauniisti muotoiltu, kiitos! Toivoa ei voi meiltä kuitenkaan viedä, hyvä voittaa lopulta maailmassa. Vihan ja valheen varaan ei voi pystyttää kestävää kansakuntaa ja Suomen tämän hetkisen poliittisen luokan virheet tulevat vielä sortumaan omaan mahdottomuuteensa.
Valtioiden taloudellinen ja kulttuurinen hyvinvointi on riippuvaista niiden hyvistä suhteista naapurimaihin. Tämä periaate on erityisen tosi Suomen kaltaisen pienen ja luonnonvaroiltaan melko yksipuolisen maan kohdalla, jolla on suuri rajanaapuri, johon meitä lujin siten yhdistävät myös oman kielemme ja kulttuurimme historialliset juuret ja joka lisäksi on osa taloudelliselta ja kulttuuriselta merkitykseltään nousevaa itää ja etelää, Brics -maita.
Poliittisen eliittimme ja median tekemät valinnat ovat heikentäneen suomalaisten turvallisuutta koska pelkästään aseiden ja uhkailun varaan rakennettu ”turvallisuus” on jo itsessään hatara rakennelma, pelkkää turvattomuutta. Todellinen turvallisuus ei koskaan ole pelkästään väkivallan uhan varassa, vaan se nojaa oikeudenmukaisuuden ja keskinäisen kunnioituksen varaan rakennetun, taloudellisessa ja kulttuurisessa kanssakäymisessä rakennetun luottamuksen perustalle.