Sergej Lavrov

LUKIJALTA: KIRJE JA VASTAUS

Mauno kirjoitti Venäjän ministeri Lavroville avoimen kirjeeen. Merkityksellistä tässä asiasssa oli kirjeen kirjoittamisen lisäksi se, että Mauno sai kirjeeseensä myös vastauksen. Sillä että kirjeeseen vastaaja ei ollut ministeri Lavrov itse, ei ole merkitystä, koska
diplomatian pelisäännöt toimivat niin kuin toimivat.

Naapurisuurvallan ministeriötasolta kuitenkin tuli vastaus Suomen kansalaisen avoimeen kirjeeseen. Kysymyksessä on siis tilanne, johon Suomen oma hallinto ja nk. poliittinen-, ja viranomaiseliitti sidonnaisuuksiensa johdosta ei yksinkertaisesti kykene. Varsinaista ”eliittiähän” ”virallisessa” Suomessa nimityksistä huolimatta ei enää olekaan, -edes ”niinkutsutussa” muodossa, eliitin politiikkaan kohdistuvasta kritiikistä puhumattakaan.

Suhteutettuna siihen kommunikointitasoon ja sanallisiin ilmaisuihin mihin viimevuosina on pitänyt tottua Suomen politiikan kärkijoukkoon ”nostettujen” ja nk. ”intelligentsian” edustajien taholta, niin tämän Maunon avoin kirje, ja siihen saatu vastaus tapahtumana teki Suomen poliittisesta ”eliitistä” hännysjoukkoineen ”narrilauman” kertalaakilla. Oli se sitten tarkoitus tai ei, niin maaliin meni.

Kun Suomen kansalainen omalla organisaatiotahollaan, saa sanomansa läpi naapurissa olevan suurvallan ministeriötasolle, jota vastaavaan kommunikointiin Suomen virallinen hallintokoneisto ei kykene kaikista allokoiduista resursseistaan huolimatta edes omien kansalaistensa suhteen ja itänaapurinsa kanssa vain nk. ”pottuilutasolla”, lievähköä ilmaisua käyttääkseni, -niin asialla on todella merkitystä nk. pitkässä juoksussa, ja osoittaa, että kansalaisten huolia ymmärretään paremmin muualla, kuin sen omassa hallinnossa. Nykypoliitiikan kasvattamoissa grillatut broilerikanat ja kukot ryhmänä, jota illusionäärisesti ”eliitiksi” kutsutaan, eivät tässä valossa yksinkertaisesti ole tehtäviensä tasalla.

Venäjän ulkoministeriön tiedottajan Maria Zaharovan vastaus Maunon kirjeeseen sisälsi rivien välissä sen informaation, mitä kannattaisi myös Arkadianmäellä historian valossa miettiä. Oma ajatukseni lopputuloksen suhteen on kuitenkin skeptinen. Tähänastinen kehityskulku osoittaa, että Arkadianmäellä ja sen periferioissa oleilevat eivät yksinkertaisesti kykene tarvittavaan rationaaliseen ajatteluun, eikä faktoihin perustuviin syy-, ja seuraussuhteiden analysointiin syystä tai toisesta. Eivät ole kyenneet aikaisemmin, eivätkä kykene nytkään, -valitettavasti. Kun se konkretisoituu arkipäivän politiikassa se on merkittävä kansallinen turvallisuusriski, jota analyysit ja valtioneuvoston selonteot eivät käsittele.

Nyrkkeilyssä alin painosarja, jolla pääsee kehiin, on nk. ”höyhensarja”. Politiikassa kehiin pääsee millä osaamisella hyvänsä. Nykypolitiikassa toimineet ”sarjalaiset” Suomen poliittisen eliitin edustajina tekemistensä valossa edustavat lähinnä haituvasarjaa, -vai pitäisikö t:n eteen lisätä kirjain ”h”, suhteessa siihen mitkä ovat panokset. Harjoittamansa politiikan ja ajamiensa propagandaviritysten puitteissa nämä pitävät omia kansalaisiaan pilkkanaan tekemisissään oman hyvänsä ja itsensä sekä rahoittajiensa kanssa luotujen harhojen kuvitteellisessa konkretiassa. Siinä suhteessa ministeri Lavroville osoitettu avoin kirje vastauksineen jo tapahtumana, luo tervetullutta valoa maassa vallitsevaan henkiseen pimeyteen.

Rivikansalaisen kiitokset Maunolle, -avoimen kirjeen vastaanottaneelle Ministeri Lavroville – ja siihen vastanneelle Maria Zaharovalle.

Erkki Jalkanen

4 kommenttia julkaisuun “LUKIJALTA: KIRJE JA VASTAUS

  1. Minulla olisi ehdotus, joka voisi myötävaikuttaa Venäjän ja lännen suhteiden palauttamiseen. Eikö Venäjä voisi yksipuolisesti luopua kaikista talouspakotteista länsimaita vastaan? Se olisi suuri hyväntahdon ele, johon lännen olisi ”pakko” reagoida vastaavanlaisella eleellä.

  2. Ilolla voimme havaita ettemme ole täysin kuulumattomia ja näkymättömiä. Kiitos siitä Maria Zaharovaĺle. Pienen pieniä toivon kipinöitä on muutoinkin ollut havaittavissa. Etenkin Youtube tarjoaa Juju hyvänä esimerkkinä tietoa. On sitten kiinni siitäottetaanko tieto vastaan tämän vuosia jatkuneen koko yhteiskunnan täyttäneen aivopesun ja pelottelun jälkeen. Toivotankin kaikille rohkeaa ja toiveikasta uutta vuotta.

  3. LAVROV JA ZAHAROVA OVAT ÄLYKKÄITÄ
    Toisin ovat suomalaiset politiikot. Kaikki suomalaiset politiikot ovat ottaneet covid-rokotuksen ja ehkä se on osa syy russofobiaan. Tunnetulla molekyyligeneetikolla, tohtori Michael Nehlsillä, on teoria, joka selittää sen, että miksi halllitukset pakottivat kovalla vimmalla kokeelliset mRNA-piikitykset väestölle. Hän on tutkinut geeniterapian mRNA-COVID-19-rokotteiden vaikutuksia aivoihin laajasti ja näkee, että juuri tapa, jolla nämä rokotteet vaikuttavat mieleemme, aivoihimme, sai hallitukset niin innokkaiksi puskemaan niitä väestölleen.
    Tohtori Nehls istui alas äskettäin Tucker Carlsonin kanssa keskustellakseen kirjastaan Indoktrinoidut Aivot, ja siitä, miten nämä mRNA-piikitykset vaikuttavat ihmisten mieleen. Hän selitti, kuinka sekä rokotteet että itse virus – joka on suunniteltu laboratoriossa, ovat elintärkeitä osia laajassa hyökkäyksessä ihmisaivoihin, joka pyrkii tukahduttamaan selkeään ja terveeseen mieleen liittyvän yksilöllisyyden ja altistaa sotapsykoosille.
    Uskon, että suomalaisten voimakas venäjäviha on osittain johtunut covid-rokotuksista, jotka tekevät aivot herkiksi massapropagandalle. Ukrainan historia salataan ja Venäjä julistetaan hyökkääjäksi, vaikka Ukraina aloitti sodan.

Vastaa