Jorma Mäntylän kirja-arviot kolmesta kirjasta.
Timo Hellenbergin ja Pekka Visurin Tulilinjassa hahmotetaan Ukrainan paikka muuttuvassa maailmanjärjestyksessä preussilaisen sotatieteilijän Carl von Clausewitzin (1780–1831) Vom Kriege-teoksen mukaisesti: sota on politiikan jatkamista lisäämällä siihen uusia, väkivaltaisia keinoja.
Sota on perusluonteeltaan poliittinen ilmiö, ja usein seurausta epäonnistuneesta politiikasta. Sodan alettua irrationaaliset tekijät voivat saada yliotteen. Sodanjohto ei kykene hallitsemaan tilannetta, mistä seuraa kärjistyminen ja eskalaatio: ”Kun kansakunnat taistelevat olemassaolostaan, sodasta tulee luonteeltaan totaalista.” Huhut ja sotapropaganda vihollisen julmuuksista jyrkentävät vastakkainasettelua.
Ukrainassa sekä Yhdysvallat että Euroopan unioni ja Venäjä ovat tehneet isoja virheitä. Helposti ja nopeasti toteutettavaksi luullut toimet ovat pahoin epäonnistuneet ja seurauksena on ollut vuosia kestävä sota ja tuho. Tiedotusvälineet ovat pahentaneet ja pitkittäneet puhjennutta sotaa ja luoneet maailmansodan mielipideilmaston.
Tulilinjassa käytetään termiä ”uusi maailmanjärjestys”, joka on viime 20 vuotta haastanut vanhan euroatlanttisen ja Yhdysvaltojen blokin maailmanvallan. Uudet voimakkaat Aasian, Afrikan ja Etelä-Amerikan maat eivät enää hyväksy länsimaiden ylivaltaa, vaan vaativat maailman monimuotoisuuden tunnustamista. Uusi BRICS-ryhmittymä kattaa puolet maailman väestöstä ja 42 prosenttia tuotannosta. Sen osuus kasvaa, kun Yhdysvallat ja EU suhteessa pienenevät.
Uuden maailmanjärjestyksen talous ja politiikka ovat olleet vanhalle euroatlanttiselle ja Yhdysvaltojen blokille niin mahdoton pala nieltäväksi, että ne ovat jatkaneet politiikkaa lisäämällä siihen väkivaltaa. Ukraina sijaitsee vanhan ja uuden blokin rajalla keskeltä jakautuneena. Raja kulkee Ukrainan sisällä lähellä Wienin kongressin toteuttamaa Ukrainan jakoa 1815-1918 katolisen Itävallan ja ortodoksisen Venäjän kesken.
Kun Ukraina ei osannut päättää kumpaan se kuuluu, puhkesi laajoja sisäisiä levottomuuksia, jotka kärjistyivät euromaidan-mielenosoituksissa 2013-14. Timo Hellenbergin osuus on silminnäkijäkuvaus Kiovan tapahtumista, miten jyrkästi Ukraina oli jakautunut länteen suuntautuneisiin ja Venäjä-yhteistyötä kannattaneisiin. Keitosta pahensi epäonnistunut politiikka ja iso joukko vähemmän lahjakkaita poliitikkoja. Ukrainassa heitä oli yllin kyllin 1990-luvun epäonnistuneen talouden yksityistämisen ja laajan korruption seurauksena.
Presidentiksi 2005 noussut länsimielinen Viktor Juštšenko ja hänen 2010 valittu seuraajansa venäjämielinen Viktor Janukovytš sotkivat asioita perinpohjin. Hellenbergin kuvauksesta käy ilmi miten avoimesti Yhdysvallat, EU ja Venäjä sekaantuivat Ukrainan asioihin ja vaaleihin.
Euromaidan-mielenosoitus ja vastamielenosoitukset kärjistyivät lopulta ammuskeluksi, jossa kuoli 300 ihmistä. Viktor Janukovytš pakeni itään, eikä hän ollut aivan väärässä syyttäessään lännestä johdettua vallankaappausta. Timo Hellenberg ihmettelee miksi uudet vallanpitäjät eivät koskaan tutkineet kuka ampui euromaidanin mielenosoittajia ja miksi todistusaineistoa on hävinnyt ja hävitetty.
Pekka Visuri täydentää Clausewitzia brittiläisen professori Hew Strachanin tutkimuksella Ukrainan sodan ennustamattomuudesta. Yhdysvallat, Nato, EU ja Venäjä arvioivat pitkään väärin omat ja Ukrainan sekä Venäjän sotilaalliset voimat. Illuusio lyhyestä sodasta petti, eikä millään puolella kuviteltu sodan kestävän yli neljä vuotta. Sodan pitkittymiseen ja jatkuviin kärsimyksiin ovat vaikuttaneet tiedotusvälineet, jotka ovat lännessä ja Suomessa levittäneet tauotta propagandaa Ukrainan voitosta ja Venäjän tappiosta sekä hajoamisesta Vladimir Putinin sairauksiin ja kuolemaan.
Naiiveinta propagandassa ollut Venäjän vahvuus ja heikkous: jos Ukraina häviää, Venäjä jatkaa valloitusretkeä länteen. Toisaalta Venäjän ja sen talouden olisi pitänyt romahtaa moneen kertaan. Miten Venäjä voi olla yhtä aikaa vaarallisen voimakas hyökkääjä ja heikko romahtamaisillaan oleva valtio?
Toinen sotapropagandan virheväittämä on Ukrainan sodan ja Suomen talvisodan vertaaminen. Suomi oli vuonna 1939 yhtenäinen kansallisvaltio, jossa ei ollut lähes lainkaan venäläisiä. Ukrainassa oli 1991 itsenäistymisen aikaan 12 miljoonan eli noin 22 prosenttinen venäjänkielinen väestö, joka oli maan itäosissa monin paikoin enemmistö.
Poliittisen johdon pitäisi osata lopettaa sota, kun se ei enää palvele järkeviä päämääriä. Yhdysvallat on jo todennut virheensä ja haluaa eroon Ukrainasta. Euroopan unioni sen sijaan kaataa loputtomasti rahaa ja aseita Ukrainaan, ja haluaa sen vielä pikavauhdilla jäsenmaakseen. Hellenberg ja Visuri toteavat kohteliaasti, että ”Euroopan unionilta puuttuu suurvaltapolitiikan taju.”
Parasta Tulilinjassa on Ukrainan asettaminen paikoilleen uudessa maailmanjärjestyksessä. Toimittajat Suomen tiedotusvälineissä eivät millään ymmärrä miksi globaalin etelän ja idän maat eivät tue Yhdysvaltojen ja EU:n Venäjän vastaisia talouspakotteita, vaan jatkavat kaupankäyntiä ja yhteistyötä Venäjän kanssa: ”Eurooppalaisten valtakuntien 500 vuotta jatkunut valta-asema maailmassa on jo lopullisesti mennyttä, eikä niiden perilliseksi syntyneellä Yhdysvalloilla ole edessään valoisaa tulevaisuutta maailmanlaajuisessa kilpailussa.”
Tulilinjan mediakritiikki on perusteltua, mutta olisi vaatinut tuekseen dokumentaatiota. Esimerkiksi EU:n päätös kieltää neljän tiedotusvälineen lähetystoiminta Euroopan unionissa (Voice of Europe, RIA Novosti, Izvestija ja Rossijskaja Gazeta) sekä rajoittaa toimittajien ja tutkijoiden toimintaa on liberaalin sananvapauden loukkaus, törkeimpinä pakotteet Xavier Moreauta ja Jacques Baudia vastaan.
Naapuriseuran sanomat julkaisee Mäntylän kirjoituksesta ”Kolme kirjaa sotapropagandasta” ensimmäiseksi arvion Timo Hellenbergin ja Pekka Visurin kirjasta ”Tulilinja. Ukraina ja uusi maailmanjärjestys” (Into, Helsinki 2025).
Julkaisemme myöhemmin Jorma Mäntylän arvion Saana Nilssonin kirjasta ”Suojeluenkeli – Supolaisen tarina uhkista, uskollisuudesta ja itsensä unohtamisesta” (Gummerus, Helsinki 2026).
Kolmantena julkaisemme arvostelun Kjell Westön kirjasta ”Molly & Henry — Romaani sotavuosilta” (Otava, Helsinki 2023).
Arvostelut on julkaistu myös Kultturivihkossa.
13 kommenttia julkaisuun “Sotapropaganda ja Ukrainan sota”
Vastaa
Sinun täytyy kirjautua sisään kommentoidaksesi.
Koska MH 17 aiheesta virisi keskustelua en voi olla mainitsematta yhteensattumaa joka on enemmän kuin sellainen. T.s näiden tapahtumien yhdenaikaisuus ei voi olla sattumanvarainen. Kun MH 17 lentokone ammuttiin alas, Venäjän presidentti lensi samassa ilmatilassa samaan aikaan samanvärisessä koneessa. Hän oli palaamassa Brasiliasta Moskovaan. Hänen kapteeninsa kuitenkin korjasi suunniteltua reittiä reilusti pohjoisemmaksi eli hän väisti vaaran.
Tämän kahden rinnakkaisen lennon tapahtumalle voidaan hahmotella ainakin kaksi eri skenariota mutta en lähde tässä spekuloimaan. Totean vain, että Venäjällä tästä asiasta ei ole puhuttu juuri lainkaan ja siihen on varmaankin hyvät syynsä.
Kirjoista puheen ollen Janus Putkonen on kirjoittanut kolme kirjaa käsittääkseni Ukrainan tapahtumista ja varmaan geopolitiikasta laajemminkin unohtamatta Suomea. En ole lukenut tai kuunnellut kyseisiä kirjoja, mutta ainakin ne ovat mahdollisimman läheltä tuotettua dokumentaatiota. Putkosta joskus kuunnelleena olen varma, että mukana on paljon globaalia näkökulmaa.
Kansa on aivopesty, mutta pelkään myös kansanedustajien olevan täysin aivopestyjä ja täydellisen pihalla Ukrainan kriisin kokonaisuudesta. He ovat yhtä aikaa propagandan uhreja ja sen levittäjiä. Varmaan on myös monia, jotka ymmärtävät asioita Venäjän ja alueen venäläisväestön näkökulmasta, mutta asenteidensa vuoksi vihaavat silti. Voi olla jokunen sellainenkin, joka ymmärtää eikä vihaa, mutta jos heitä on, niin ovat hiljaa suojellakseen taloudellisia etujaan ja sosiaalisia suhteitaan.
Esimerkiksi kuuntelin juuri Tyrnävä-showsta, kun kadulla haastateltiin Kike Elomaata: ”Ei me voida jättää Ukrainaa auttamatta, se on katastrofi. Sen takia koska ryssä menee Ukrainaan, sen jälkeen ne tulee meille.” Haastattelija: ”Miksei se ole tullut 80 vuoteen Suomeen?” Elomaa: ”Kyl se nyt aika läheltä liippaa… Valta on hänelle kaikki kaikessa.”
”Noin harhaisiako te olette eduskunnassa?” ”Me ei uskota Putinia eikä me luoteta Venäjään. Se on varma!” Elomaa sanoo olevansa aina diplomatian kannalla. ”Mutta Putin vaan on niin arvaamaton… Vaara pyörii kun se on noin lähellä.”
Pelottavaa tietämättömyyttä ja laiskuutta olla ottamatta itse selvää asioista.
Muutamia jälkiviisauksia. Lenin olisi tehnyt viisaasti ellei olisi koskaan liittänyt Itä-Ukrainaa ja Stalin olisi tehnyt viisasti jos olisi sodan jälkeen luovuttanut Länsi-Ukrainan Puolalle tai kenelle se olisi kelvannut. Länsi-Ukrainassa CIA operoi jo 1950 -luvulla. Suomen päättäjät ovat kaikesta päätellen piilokommunisteja joille Leninin ja Stalinin toimet ovat pyhiä eikä niiitä saa korjata. Ukraina oli heti kun se joutui irralleen Moskovan ohjauksesta epäyhtenäinen kappale joka suoraan ajautui lännen pelivälineeksi kun se alkoi siirtää, vastoin mitä oli sovittu, Natoa kauemmas kuin tuuman verran Saksan rajoista.
Kun sota alkoi Ukrainassa 2014 CIA:n johtaja poistui Kiovasta päivää ennen kuin Kiovan vallankaappaushallitus hyökkäsi kohti omia kansalaisiaan idässä. Voiton päivä tälle operaatiolle oli jo katsottu mutta toisin kävi. Jouduttiin mottiin ja jos Venäjä tuolloin olisi mennyt väliin olisi sota loppunut todella lyhyeen. Sama parku tietysti kuin nyt mutta kaikki olisivat säästyneet sodan tuhoilta. Nyt varovainen ja maltillinen Putin meni sopimaan Lännen kanssa vaikka olisi pitänyt ymmärtää, että Minsk -sopimukset olivat nekin suurta petosta kuten Merkel ja Hollande ovat myöntäneet.
Vilkaisin kirjaa kirjakaupassa ja onhan se Suomen oloissa valistava vaikkakin yhtä ja toista puuttuu. Ellen väärin muista siinä ohimennen mainitaan, että matkustajalentokoneen MH 17 alasampuminen tapahtui kuten Naton valvoman selvityksen mukaan sanotaan. ”Ken Natoa uskoo sitä tikulla silmään.” Jopa saksalainen ilmavoimien kenraali kumosi selvityksen päätelmät ja paljon tietoa tapahtumasta on saatu esille. Koneen pudotti kaksi hävittäjää joista toinen itse joutui kannettavan ohjuksen kohteeksi ja toisen lentäjä teki ”itsemurhan” joku vuosi tapahtuman jälkeen. MH 17 -lentoa ohjannut lennonjohtaja katosi, tietojen mukaan Dubai’hin.
Tarkennus: Natoa ei pitänyt siirtää sitäkään tuumaa, tietääkseni siis ei edes Itä-Saksan alueelle.
Suomen päättäjät eivät mukamas luota Venäjään, vaikka syytä epäluottamukseen ei ole. Sen sijaan Venäjällä on paljonkin syytä olla luottamatta Nato-maihin. Siitä ettei Nato tule Venäjän rajoille, sovittiin vain suullisesti, mihin lupaukseen venäläiset kaiketi silti luottivat. Kovin sinisilmäisiltä Venäjän päättäjät vaikuttavat. Toisaalta mitäpä muuta he voivat kuin sopia asioista (kun eivät sotiakaan halua kuin pakosta), mutta tuostakin Nato-asiasta oppineena kirjallisesti asianmukaisin allekirjoituksin.
”Suomen päättäjät ovat kaikesta päätellen piilokommunisteja, joille Leninin ja Stalinin toimet ovat pyhiä, eikä niitä saa korjata”
Kaipuu menneisiin ”hyviin aikoihin” on muillakin, kuin piilokommunisteilla (?). Jenkkilässä on liuta eläkeläiseverstejä ja filosofeja samanlaisin aatoksin. Ehkäpä joukossa on joku suurkapitalistikin. He haikailevat aikaa, jolloin maailmassa oli ”laki ja järjestys”, ja sopimukset pitivät ja asioiden ennustettavuus oli enemmän sääntö, kuin poikkeus. Nythän tilanne on päivastainen.
Piti virkistää muistia, Hermann Hagena oli kenraalin nimi joka myös oli hävittäjälentäjä, edesmennyt v. 2022. Toinen lentäjä, Lufthansan kapteeni evp. Peter Haisenko on tutkinut ja kirjoittanut MH 17 tapauksesta paljon. Hän havaitsi välittömästi, ennenkuin jälkiä oli ehditty siivota, kuinka koneen sivupanelissa oli pyöreitä luodinreikiä, isoja sellaisia, jotka olivat tulleet hävittäjän konetuliaseesta ja lisäksi ne olivat kahdensuuntaisia eli mahdottomia ohjuksen jättämiksi.
”Koneen pudotti kaksi hävittäjää joista toinen itse joutui kannettavan ohjuksen kohteeksi ja toisen lentäjä teki ”itsemurhan” joku vuosi tapahtuman jälkeen.”
Saattoi olla noinkin, mutta perussyy siihen, että kone yleensä tuli Ukrainan ilmatilaan oli se, että Ukraina ei ollut sulkenut ilmatilaansa (josta menisi NOTAM-ilmoitus kaikille liikennelentoyhtiöille maailmassa) – ilmeisesti ihan tahallaan. Malesiassa tuskin uutisotsikoita reivittiin jostain ”pikkusisällissodasta” Euroopassa, joten Malesialainen kone lensi pahaa aavistamatta (sisällis)sotatilassa olevan valtion ilmatilaan ja tuli alasammutuksi, ja Ukraina sai mahdollisuuden syyttä Venäjää sen alas ampumisesta.
Kaikkialla Euroopassa tiedettiin Ukrainan sodasta, jossa ammuttiin alas myös lentokoneita puolin ja toisin. Eurooppalaiset yhtiöt osasivat siis kiertää Ukrainan kaukaa ilman virallista ilmoitustakin. Kukaan ei ole nostanut esiin edellä mainittua, joka kertoo siitä, että ”länsi” oli ”juonessa mukana” alusta asti. Venäjän pään menoksi saattoi tehdä vaikka minkälaista koiruutta ihmishengistä välittämättä.
Lähdin tutkimaan Janin antamaa henkilövinkkiä ja päädyin lopulta artikkeliin, jossa kerrotaan Venäjän armeijan kenraaliluutnantti Kartopolovin raportista 22.7.2014 Moskovassa pidetyssä lehdistötilaisuudessa.
Hän kertoo, että hävittäjä seurasi matkustajakonetta kolmen kilometrin etäisyydellä ennen onnettomuutta. Venäläiset olisivat halunneet tietää, miksi sotilaskone lensi siviilikoneiden käytävässä samalla korkeudella.
Kartopolov esitteli myös 14. heinäkuuta päivättyjä venäläisiä satelliittikuvia ukrainalaisista Buk-ilmatorjuntaohjuspattereista, jotka oli sijoitettu Luhanskin lähelle ja ukrainalaiselle tutka-asemalle Donetskin lähellä. Yksi ohjuspattereista siirrettiin kuitenkin turmapäivänä 17.7. tältä alueelta paikkaan, josta se olisi voinut ampua ja tuhota lennon MH17. Venäläiset satelliittikuvat osoittavat, että patteri siirrettiin seuraavana päivänä takaisin entiseen paikkaan.
Kartopolov sanoi myös, että Venäjän joukot olivat havainneet lisääntynyttä elektronista toimintaa tutka-asemilla, jotka antoivat kohdistustietoja ukrainalaisille Buk-pattereille. Ukrainalaisten tutka-asemien teho nousi maksimiin 17. heinäkuuta.
Vaikka Yhdysvaltain viranomaiset ovat sanoneet, että heidän satelliittinsa havaitsivat ohjuksen laukaisusta tulleen lämpöjäljen vähän ennen MH17-lennon putoamista, he eivät ole tähän mennessä julkaisseet satelliittitietoja. Tarkistin tämän tekoälyllä. He ovat sanoneet, että laukaisu tuli separatistien puolelta, mutta kieltäytyneet julkaisemasta tätä todistavaa kuvaa.
”Timo Hellenberg ihmettelee miksi uudet vallanpitäjät eivät koskaan tutkineet kuka ampui euromaidanin mielenosoittajia ja miksi todistusaineistoa on hävinnyt ja hävitetty.”
Hyvä kysymys. Sama koskee Odessan ammattiliittojen talon murhapolttoa vuonna 2014: syyllisiä ei ole saatu tilille. Hallinto ilmeisesti suojelee heitä.
Hellenberg mainitsee, että Maidanin surmanluodit tulivat muun muassa hotelli Ukrainasta, joka oli mellakoitsijien hallussa.
Hellenberg antaa sellaisen kuvan Maidanin tapahtumista, että tilanne ei ennen pitkää ollut kenenkään hallussa.
”Hyvä kysymys. Sama koskee Odessan ammattiliittojen talon murhapolttoa vuonna 2014: syyllisiä ei ole saatu tilille. Hallinto ilmeisesti suojelee heitä.”
Muuhun johtopäätökseen ei voi tulla. Tuosta murhapolttotapahtumasta kiertää nimittäin netissä videoita, joista monet polttopullojen tms. heittäjät ovat tunnistettavissa.
Tuon hallinnon röyhkeyttä kuvaa se, että Maidanin väkivaltaiset ja osittain USA:n ohjelmoimat mellakat ovat nyt saaneet nimen ”Revolution of Dignity”. Noudattaa Goebbelsin ohjetta: mitä suurempi valhe, sen helpommin se uskotaan.