Ranskan presidentinvaaleihin on aikaa enää vajaa vuosi. Vaalikamppailu on kiihtymässä ja ehdokkaiksi on jo nyt ilmoittanut toistakymmentä ehdokasta.
Yhteiskunnallinen ja poliittinen tilanne on Ranskassa pitkään ollut vahvasti polarisoitunut. Presidentti Emmanuel Macron on kansalaisten keskuudessa varsin epäsuosittu. Hänen toisella virkakaudellaan tilanne on poliittisesti vielä aiempaa epävakaampi. Presidentin nimittämät heikot vähemmistöhallitukset ovat seuranneet toisiaan.
Macronin johdolla toteutettavan uusliberalistisen talouspolitiikan hengessä rikkaille yksityishenkilöille, pääomatuloja nauttiville ja suuryrityksille on annettu mittavia verohelpotuksia. Samaan aikaan budjettikuriin ja Euroopan unionin säädöksiin vedoten on heikennetty sosiaaliturvaa ja julkisia palveluita.
Kaikki tämä on syventänyt sosiaalista ja taloudellista jakautumista. Se on omiaan lisäämään Ranskan jo ennestään suurta yhteiskunnallista räjähdysherkkyyttä presidentinvaalien lähestyessä.
Ranskan talous on heikossa kunnossa
Ranskan yhteiskunnallista tilannetta synkentää myös talouden kurja tila. Peräti 3 500 miljardin euron julkinen velka, joka on 115 prosenttia bruttokansantuotteesta. Budjettivaje oli sekin vuonna 2025 jo 152,5 miljardia eli 5,1% bruttokansantuotteesta.
Viime syksynä vaikean poliittisen kriisin melskeissä Macronin nimittämä pääministeri Sébastien Lecornun II hallitus ei ole toistaiseksi ilmoittanut presidentinvaalien tarkkaa ajankohtaa. Ranskan perustuslain mukaan Macron itse ei voi enää asettua ehdokkaaksi kolmannelle kaudelle. Perustuslain mukainen takaraja vaaleille on Macronin virkakauden päättyminen toukokuun 14. päivänä ensi vuonna.
Yleisesti arvioidaan, että kaksivaiheisen presidentinvaalin vaalipäivät tulevat olemaan ensi vuoden huhtikuun toinen ja neljäs sunnuntai.
Kuluneen kevään aikana jo reilut kymmenen ehdokasta on aloittanut vaalikampanjansa. Osa heistä on jo nimetty jonkin puolueen tai poliittisen leirin viralliseksi ehdokkaaksi, toiset joutuvat vielä kamppailemaan virallisen ehdokkaan tittelistä.
Macronin virkakauden lähestyessä loppuaan voidaan Ranskan varsin hajanainen poliittinen kenttä jakaa karkeasti kolmeen osaan.
Hallitusvaltaa pitää presidenttiin kytkeytyvä euroliberaali keskustaoikeisto, jota maan parlamentissa eli Kansalliskokouksessa ovat vaihtelevasti tukeneet sosialistipuolue PS ja oikeiston republikaanipuolue LR. Ne kaikki ovat keskeisissä ulko- ja turvallisuuspolitiikan kysymyksissä ”macronistien” eli EU:n ja sotilasliitto Naton linjoilla.
EU- ja Nato-myönteisellä blokilla on kaksi päävastustajaa – laitavasemmiston Alistumaton Ranska LFI ja laitaoikeiston Kansallinen liittouma RN.
Vasemmisto ei löydä yhteistä ehdokasta
Ranskan nykyvasemmiston kaksi keskeistä voimaryhmää, sosialistipuolue PS ja sitä tällä hetkellä kannatukseltaan jonkin verran suurempi ja paljon enemmän vasemmalla oleva Alistumaton Ranska LFI lähtevät presidentinvaalien ensimmäiselle kierrokselle omilla ehdokkaillaan.
LFI on nimennyt ehdokkaakseen jo kaksi kertaa aiemmin – vuosina 2017 ja 2022 – presidentinvaalien ensimmäisellä kierroksella suhteellisen hyvin menestyneen Jean-Luc Mélenchonin, 74-vuotiaan varsin kokeneen vasemmistopoliitikon.
Sosialistipuolueen virallista ehdokasta ei ole vielä nimetty. Mahdollisina ehdokkaina on mainittu puolueen pääsihteeri Olivier Faure ja vuosina 2012-2017 Ranskan presidenttinä toiminut François Hollande, jonka kannatus presidenttikautensa viimeisinä vuosina oli historiallisen alhainen. Nyt hän yrittänee paluuta.
Sosialistipuolueen keskustaliberaalia liittolaispuoluetta PP:tä johtaa viralliseksi presidenttiehdokkaaksi jo julistautunut europarlamentaarikko Raphaël Glucksmann. Hän kalastelee osin myös ”macronistien” vesillä ja laskee sen varaan, että hän voisi olla ainoa ”ei-mélenchonistisen” vasemmiston ehdokas, joka voisi päästä toiselle kierrokselle. Ja voisi ehkä myös ratkaisevalla kierroksella voittaa laitaoikeiston ehdokkaan.
Europarlamentin sosialidemokraattisessa ryhmässä istuvaa Glucksmannia voitaneen pitää kaikista tällä hetkellä tiedossa olevista ehdokkaista kaikkein EU-, Nato- ja Israel-myönteisimpänä. Hän on vieraillut toistuvasti myös Kiovassa.
Sosialistipuolueen ehdokkaat tyrmäsivät ehdotuksen vasemmiston esivaalista
Vihreiden puheenjohtaja Marine Tondelier, vihreiden kansanedustaja Clémentine Autain (ex-LFI) ja omaa pientä punavihreää vasemmistolaista populistista puoluetta johtava kansanedustaja François Ruffin ovat ehdottaneet koko Ranskan vasemmistoa kattavaa yhteistä esivaalia, jossa valittaisiin yhteinen presidenttiehdokas laitaoikeiston Kansallisen liittouman voiton estämiseksi.
Ehdotus sai kuitenkin hyytävän viileän vastaanoton sekä sosialistipuolueen potentiaalisilta kandidaateilta ja myös Glucksmannilta. Mélenchonia vastustava osa vasemmistosta, etunenässä juuri Glucksmann ovat toistuvasti tyrmänneet kaiken yhteistyön heitä vasemmistolaisemman ehdokkaan kanssa. Glucksmann on kutsunut Mélenchonia julkisuudessa jopa ”antisemitistiksi” hänen Israel-kriittisten kannanottojensa vuoksi.
Ranskalaisten mediatalojen tilaama ja loppukeväällä julkaistu laaja mielipidetutkimus osoittaa, että vasemmiston ehdokkaista juuri LFI:n Mélenchonilla olisi selvästi parhaimmat mahdollisuudet päästä toiselle kierrokselle, jos ja kun vasemmisto ei kykene sopimaan yhteisestä ehdokkaasta.
Jonkinlaisesta ulkopuolisen pelastajan roolista vasemmiston yhteisehdokkaana haaveilee myös ranskalais-amerikkalaisen finanssijätti Lazardin pankkiirina toiminut Matthieu Pigasse. Hän on nykyisin radikaalia sosiaaliliberaalia euromyönteisyyttä edustava liikemies-kustantaja, joka työskenteli aikoinaan myös neuvonantajana sosialistisen puolueen ministerien Dominique Strauss-Kahnin ja Laurent Fabiuksen kabineteissa.
Le Parisien-lehdelle antamassaan haastattelussa Pigasse totesi oman ehdokkuutensa mahdolliseksi, jos se vain ”jollakin tavalla palvelisi yhteisen konsensuksen aikaansaamista äärioikeiston ja fasismin vastaisessa taistelussa”.
Pigassen uskotaan olevan tosissaan aikomuksessaan ”tehdä macronit” eli nousta tavallaan poliittisten puolueiden ulkopuolisena ja ”riippumattomana” ehdokkaana Élysée-palatsiin. Pigasse osallistui huhtikuussa Liffréssä pidettyyn ”ei-mélenchonistisen” vasemmiston yhteiskokoukseen. Hän keskusteli sosialistipuolueen mahdollisen presidenttiehdokkaan Fauren ja vihreiden entisen puheenjohtajan, nykyisin Oxfam Francea johtavan Cécile Duflon kanssa tulevista vaaliasetelmista.
Pigassella ei ole kuitenkaan minkäänlaista puoluekoneistoa takanaan, joten yleisesti hänen mahdollisuuksiinsa ei uskota.
”Macronisteilla” ei samoin ole yhteistä ehdokasta
Macronin tukena olevien euroliberaalien, poliittiseen keskustaoikeistoon kuuluvista puolueista pääministeripuolue RE:n puheenjohtaja Gabriel Attal ilmoitti toukokuun lopussa asettuvansa presidenttiehdokkaaksi. Attal toimi reilut puoli vuotta vuonna 2024 pääministerinä.
Samoin on tehnyt nykyisin Le Havren pormestarina toimiva, Macronia tukevan Horizon-puolueen puheenjohtaja Édouard Philippe. Hän on niin ikään toiminut Ranskan pääministerinä peräti kolmen vuoden ajan Macronin ensimmäisellä presidenttikaudella.
Myös kahden muun Macronin kauden entisen pääministerin Elisabeth Bornen ja Jean Castexin kerrotaan havittelevan presidenttiehdokkuutta, mutta mitään virallista ilmoitusta ei ole vielä tullut.
Konservatiivista, talousliberaalia euro-oikeistoa edustavan republikaanien eli LR:n puheenjohtaja Bruno Retailleau on virallisesti nimetty puolueensa presidenttiehdokkaaksi. Hän on toiminut Macronin kaudella kolmen eri hallituksen sisäministerinä.
Retailleaulla on republikaanien kannattajien keskuudessa vahva tuki, joka on jarruttanut muiden mahdollisten varteenotettavien LR:n ehdokkaiden, kuten varsin suositun, Jacques Chiracin presidenttikauden aikaisen ulko- ja pääministerin Dominique de Villepinin aikeita asettua ehdolle.
Bardella on ennakkosuosikki
Kansallisen liittouman Jordan Bardella on noussut jo nyt vaalien ennakkosuosikiksi. Laitaoikeiston Kansallinen liittouma RN on lähes kaikkien mielipidetutkimusten mukaan ylivoimaisesti Ranskan suurin puolue tällä hetkellä. Tämän todistavat myös kaikki tällä vuosikymmenellä pidetyt vaalit.
Mielipidetutkimukset osoittavat toistaiseksi selkeästi, että RN:n ehdokas on pääsemässä lähes varmasti vaalien toiselle kierrokselle; oli ehdokkaana sitten puolueen puheenjohtaja, europarlamentaarikko Bardella tai puolueen todellinen johtaja ja sen eduskuntaryhmää johtava Marine Le Pen.
Tilanne on sikäli hieman erikoinen, sillä RN:n itse oikeutettu presidenttiehdokas Marine Le Pen ei voi vielä nyt virallisesti asettua ehdokkaaksi. Hän sai viime vuonna pariisilaisessa tuomioistuimessa EU-parlamenttiavustajien määrärahojen väärinkäyttöön liittyvän, osin myös poliittisesti motivoidun viiden vuoden virkakiellon.
Tuomiosta tehdyn valituksen ratkaisu on viipynyt ja nyt sitä odotetaan heinäkuussa. Mikäli Le Penin virkakieltoa ei kumota näyttää 30-vuotiaan Bardellan poliittisen uran nousukiito johtavan ensi keväänä vähintään presidentinvaalien toiselle kierrokselle.
Bardella löisi mielipidetutkimuksen mukaan toisella kierroksella selvästi sekä vasemmiston Mélenchonin että ”macronistien” kummatkin ehdokkaat. Oli vastassa sitten Gabriel Attal tai Édouard Philippe.
EU toivoo Macronin linjan jatkuvan
”Emmanuel Macron on ollut alusta asti Euroopan unionin miehiä. Hänen kaikkia toimiaan määrittelee EU:n ja vielä yleisemmin ”lännen” etu. Bryssel ja Washington ovat Macronin ajattelun kiintopisteet”, sanoo ranskalainen oikeustieteen tohtori ja esseisti Ghislain Benhessa tehdessään yhteenvetoa nykyisen presidentin virkakausista Front populaire -televisiokanavalla.
Benhessan mukaan Macron on kaikesta horjuvuudestaan ja epävakaudestaan huolimatta seurannut johdonmukaisesti Jean Monnet`n 75 vuotta sitten määrittelemää linjaa, jonka mukaan Euroopan kehityksen tulee jatkuvasti kulkea eteenpäin kohti yhä kattavampaa ylikansallista päätöksentekoa ja federalismia, liittovaltiota.
EU ja euroatlantismin jatkumiseen muodossa tai toisessa kohtalonsa sitonut vallassa oleva eliitti eivät voi sallia Macronin linjan murtumista myöskään ensi vuoden presidentinvaalien tuloksena. Joitakin painotuseroja voi ns. hyväksyttävien ehdokkaiden välillä toki olla, mutta kaikkein keskeisimpien kysymysten osalta mitään lipsumista ei sallita.
Tärkeimmät tulevalta presidentiltä edellytettävät ominaisuudet ovat sitoutuminen Ukrainan tukemiseen ja eurooppalaisen Naton kehittämiseen. Lähtökohtaisesti pitää tietenkin myös olla myönteinen suhtautuminen ja sitoutuminen EU:n komission asettamiin tärkeimpiin ja keskeisiin tavoitteisiin.
Niinpä Kiovassa ovat jo ehättäneet kesän korvalla käydä näyttäytymässä sekä LR:n Bruno Retailleau, että ”macronistien” Édouard Phillippe. Lisää Kiovan matkalaisia ilmaantunee ehdokasasetelmien selkiytyessä lähikuukausien aikana.
Valtavirtamedia maalaa uhkakuvaa – Bardella ja Mélenchon toiselle kierrokselle
Ranskan valtavirtamediassa maalataan kauhukuvaa tilanteesta, jossa toiselle kierrokselle pääsisivät RN:n Jordan Bardella ja LFI:n Jean-Luc Mélenchon, valtamedian kielellä ”äärioikeiston” ja ”äärivasemmiston” ehdokkaat.
Kansallinen liittouma on kuitenkin jo vuodesta 2011 lähtien huomattavasti loiventanut kantojaan useimmissa keskeisissä kansainvälisen politiikan keskeisissä kysymyksissä puolueen puheenjohtajuuden siirryttyä isä Jean-Marie Le Peniltä tytär Marine Le Penille.
Viimeisen viidentoista vuoden aikana puolue on hylännyt aiemmista periaatetavoitteistaan mm. eroamisen EU:sta ja frangiin siirtymisen. Myös suhtautuminen laajemmin läntiseen yhteistyöhön, Yhdysvaltoihin ja Natoon on muuttunut huomattavasti pehmeämmäksi, erityisesti muutaman viime vuoden aikana Bardellan noustua puolueen puheenjohtajaksi.
Bardella on myös esittänyt myönteisiä Israel-kantoja, mikä on merkittävä muutos, kun ottaa huomioon, että edesmennyt isä Le Pen tuomittiin aikanaan jopa antisemitismistä. Ukraina-kysymyksessä Jordan Bardella on seurannut varovaisesti EU:n kantoja.
Eroavatko Bardellan ja Marine Le Penin Ukraina-kannat sitten mitenkään toisistaan?
Ranskalaiset eivät erityisesti pidä Italia-vertauksista, mutta tässä kysymyksessä vertailu Italian laitaoikeistoon on hedelmällinen tilanteen kuvaamiseksi. Bardellan Ukraina-kannanotot ovat olleet selvästi lähempänä nykyistä pääministeri Giorgia Melonia. Marine Le Pen on sitä vastoin lähempänä varapääministeri Matteo Salvinia, toisin sanoen ainakin varovaisesti Venäjää ymmärtävämpi.
On muistettava, että vielä viime vuosikymmenellä RN turvautui venäläiseen rahoitukseen, kun ranskalaisten pankkien rahahanat oli siltä kokonaan suljettu.
Jean-Luc Mélenchon on vuosien aikana esitetty valtamediassa myönteisesti Venäjään suhtautuvana. On totta, että Mélenchon erottuaan aikanaan sosialistisesta puolueesta ja perustettuaan oman vasemmistopuoleen vuonna 2009 esikuvanaan silloin Saksan Linke, on esittänyt usein EU- ja Nato-vastaisia näkemyksiä ja jopa Ranskan eroa Natosta.
Ranskan suverenismia kannattavan Cercle Aristote-ajatuspajan johtaja Pierre-Yves Rougeyron arvioi Omerta-kanavan haastattelussa, että Mélenchon on siirtänyt esikuviensa, Latinalaisen Amerikan populistisen vasemmiston omaksuman strategian Ranskaan. Tämä tarkoittaa Rougeyronin väittämän mukaan sitä, että Mélenchon pyrkii politisoimaan kaikki mahdolliset kysymykset viemällä ne äärimmäisyyksiin. Samalla Mélenchon kuitenkin ymmärtää ehdokkaista ehkä parhaiten, miten äärettömän vähän poliittista liikkumavaraa Ranskalla ja tulevalla presidentillä todellisuudessa on.
Ranskan poliittisen keskustelun avoimuuden kannalta näyttäisi kaikkein huonoimmalta vaihtoehdolta se, että vaalien toisella kierroksella olisivat vastakkain ”macronistien” ehdokas ja Bardella tai Mélenchon.
Sen sijaan vaihtoehdossa Bardella vastaan Mélenchon EU:n agendoja myötäilevä Ranskan valtamedia ei voisi yksiselitteisesti asettua hyvänä pitämänsä ehdokkaan puolelle demonisoimalla vastaehdokkaan, kuten on tapahtunut aiemmin niin usein. Viimeksi vuonna 2022, kun toisella kierroksella olivat vastakkain Emmanuel Macron ja Marine Le Pen.
Kuva: MathieuMD, lähde Wikimedia Commons, lisenssi CC BY-SA 4.0