Pesänhoitajan on konkurssilain mukaisesti laadittava vuosiselonteko konkurssipesän hallinnosta. Tulevan ”oikeistolaisen” tai ”vasemmistolaisen” hallituksen ohjelman voisi tiivistää tuohon konkurssilain määräykseen.
Julkisen talouden suunnitelma 2026 julkistettiin 30.4.2026. Sen mukaan valtionvelan korot nousevat tasaisesti ensi vuoden noin 4,1 miljardista eurosta noin 6,25 miljardiin euroon vuonna 2030.
Kun maa- ja metsätalousministeriön arvioitu budjetti vuodelle 2030 on 2,5 miljardia, ovat velanhoitokustannukset siihen suhteutettuna runaasti yli kaksinkertaiset. Mikäli puolustusministeriön 9,1 miljardin menot vuonna 2030 toteutuvat, ovat velanhoitokustannukset siitä noin 66 prosenttia.
Mainitsemallani esimerkeillä voidaan kuvata velanhoitokustannusten karmaisevaa suhdetta valtiontalouden muihin menoihin ennustevuonna 2030. Itse asiassa velanhoitokustannukset ovat enemmän kuin useimpien ministeriöiden budjetit.
Valtionvelan määrän arvioidaan kasvavan noin 64 miljardia euroa vuosina 2027–2030. Vuoden 2030 lopussa valtionvelan arvioidaan olevan noin 265 miljardia euroa, mikä on 78,5 prosenttia suhteessa bruttokansantuotteeseen.
Suomella ei siis edessään ole kuin huonoja vaihtoehtoja, sillä kansainväliset rahoituslaitokset eivät rahojaan odota. Mikäli pieniäkin vihjeitä maksukyvyttömyydestä havaitaan, edessä voi olla pääomapako Suomesta ja jopa luottoluokituksen lasku.
Se, mistä ei puhuta, on mahdollinen puolustusmenojen ennustettuakin rajumpi kasvu sekä mahdollisen uuden eurokriisin aiheuttamat uudet sitoumukset ja kustannukset.
Kriisi on liberaaliglobalistien iso mahdollisuus
Vanhan sanonnan mukaan ”jos on myrsky, ratsasta sen harjalla”. Tätä neuvoa Suomessa myös noudatetaan, sillä se mahdollistaa talouden entistäkin voimakkaamman liberalisoinnin ja ”vapauden”.
Ensinnäkin, voimakas velkaantuminen ajaa Suomen entistäkin voimakkaammin kansainvälisen pääoman käskyläiseksi. Toiseksi se luo paniikkitunnelmaa ja pakottaa valtion myymään viimeisetkin omaisuuserät ja ”talouskasvun” toivossa liberalisoimaan markkinaansa.
Humun keskellä on syytä kiinnittää huomio liikennepolitiikkaan, jolla on strateginen merkitys. Kokoomus julkaisi 9.5.2026 puoluehallituksen esityksen uudeksi tavoiteohjelmaksi.
Ohjelmassa vaaditaan koko VR:n kaluston siirtämistä kalustoyhtiöön, ”joka vuokraa kalustoa markkinaehtoisesti kaikille yhtiöille”. Kysymys on suomeksi sanottuna siitä, että kokoomuksen kanssa hyvissä väleissä olevat kansainväliset logistiikkayhtiöt välttyvät kalustoinvestoinneilta, kun ne saavat VR:n kaluston käyttöönsä rautateiden ”kilpailutuksessa”. Suomen kaltaisessa maassa asiaa hiukankin tunteville tämä on täysin absurdi ajatus.
Toinen mielenkiintoinen kohta on kokoomuksen ajatus Finavian eli valtion lentokenttäyhtiön pilkkomisesta.
”Eriytetään Finavian lentokenttäverkosta muut kuin markkinaehtoisesti kannattavat lentokentät omaksi erilliseksi yhtiökseen. Näin turvataan Finavian investointikyky ja kohtuulliset lentokenttämaksut markkinaehtoisille lentokentille.”
Moni ei ymmärrä, että kysymys on kannattavien lentoasemien erottamisesta omaksi yhtiökseen ja lopuksi niiden viemisestä pörssiin tai jopa suoraan myyntiin ulkomaille. Sanomattakin on selvää, että kannattamattomat lentoasemat annetaan kuntien kiviriipaksi.
Postin yksityistäminen oli lähtölaukaus, jolla testattiin yhteiskunnan reaktioita, mutta lisää on tulossa.
Se, että kansallista infrastruktuuria ja omaisuutta lähdetään pilkkomaan käyttäen sumuverhona ”markkinaehtoisuutta” on täysin Suomen kansan edun vastaista toimintaa, mutta hyödyttää kansainvälistä suurpääomaa ja ajaa Elinkeinoelämän keskusliiton ja sen globaalien taustavoimien ideologisia tavoitteita.
Myös keskustelu sotilaallisesta liikkuvuudesta velloo kuumana ja sen ovat myös rahoituslaitokset haistaneet Atlantin molemmin puolin. Suomi käyttää yli 20 miljoonaa euroa ”eurooppalaisen raideleveyden” selvittämiseen. Kustannusarvio Ruotsin rajalta Ouluun ja Rovaniemelle tulevalle ”eurooppalaiselle raiteelle” on noin 1 500 miljoonaa euroa. Toisin sanoen Naton ja EU:n vaatimuksesta rakennetaan toimivan raiteen viereen toinen raide, jolla on 9 cm kapeampi raideleveys. Korviaan myöten velkaantunut Suomi joutuu lainaamaan tämänkin rahan. Mahdollinen ”EU-rahoitus” on fantasiaa, sillä Suomi on nettomaksajamaa joka tapauksessa.
Kuntakentästä kultakaivos suurpääomalle?
Kokoomuksen lanseeraama ”ydinkunta-lähikunta”-malli antaa viitteen siitä, että Suomi joutuu käytännössä ajamaan alas paljon mainostetun kunnallisen itsehallinnon ja tilalle tulee noin 20 aluetta, vaikka kokoomus ei sitä suoraan sanokaan.
Kahdenkymmenen kunnan mallia ehdotti Helsingin Sanomien haastattelussa jo 18.2.2013 Sosiaali- ja terveysministeriön entinen kansliapäällikkö Kari Välimäki, joten suunnitelma tuskin on uusi.
Edessä on siten luonnollisesti myös kuntien alasajo, ennen kuin viimeinen sammuttaa valot.
Mahdollinen kunta- ja sosiaaliturvan uudistus avaa tietenkin mahdollisuuden uusille liberalisoinneille. Terveyskeskukset lakkautetaan ja ”omalääkäri” ottaa vastaan. Terveysalan yritykset tervehtivät tätä varmasti ilolla. Kuntien muitakin tehtäviä tullaan enenevässä määrin ulkoistamaan ja kunnat tulevat myymään yhtiöitään. Porista kuului jo preludi, kun se myi viime vuonna 49 prosenttia Pori Energia-yhtiöstä ruotsalaiselle Polhem Infralle.
Velkaantuva kuntatalous sataa spekulanttien laariin.
Ulkopoliittinen hysteria luo sumuverhon
Suomen muuhun Eurooppaan verrattuna hysteerinen keskustelukulttuuri luo oivan savuverhon aina uusille ”poikkeusratkaisuille”, olipa kyse valtionomistuksesta, viranomaisvaltuuksista, kunnista tai sosiaaliturvasta.
Kaikkea voidaan perustella ja myös perustellaan ”kansallisella turvallisuudella”.
Yksi esimerkki on keskustelu mielenosoitusten naamioitumiskiellosta. Jokainen asiaa seurannut tietää, että kyse ei ole oikeasti mittavasta yhteiskunnallisesta ongelmasta, vaikka joitakin valitettavia tapahtumia on mielenosoituksissa vuosien varrella sattunut.
Enemmän kysymys on siitä, että vallanpitäjät haluavat nostaa kynnystä ylipäätään osoittaa mieltään, koska moni pelkää mielenilmaisun vaikuttavan työnsaantiin tai perhesuhteisiin.
Uudet viranomaisvaltuudet tai tavoite lainsäädännön avulla estää kriittinen yhteiskunnallinen keskustelu ovat esimerkkejä kasvavasta tarpeesta kontrolloida ja valvoa. Mitä ilmeisemmin vallanpitäjiä huolestuttaa jokin, mutta he eivät tohdi sanoa mikä.
Tosiasiat eivät muutu
Kaikesta huolimatta tosiasiat eivät muutu. Suomen velkaantuminen jatkuu ja valtiontalous on kroonisesti alijäämäinen.
Kuten yllä on kerrottu, kansainvälinen suurpääoma ulosmittaa suomalaisten juoksupoikiensa avulla minkä pystyy, mutta on silti varuillaan Suomen riskien suhteen. Karavaanikapitalisti voi kerätä kimpsunsa ja kampsunsa milloin vain.
Ulkopoliittisesti Suomi nojaa Yhdysvaltain maailmanhegemoniaan sekä rakentaa kaiken EU-liittovaltiokehityksen varaan. Kysymyksessä on todellisuuspakoinen harha, sillä sekä henkisesti että taloudellisesti rappeutunut Suomi rajaa itseltään pois toimintamahdollisuuksia vaatimalla vaikkapa EU:n määräenemmistöpäätösten lisäämistä uskoen sen luovan ”vahvempaa Eurooppaa”.
Tosiasiassa Suomi on jäsen järjestelmässä, joka vetää sitä entistä enemmän kohti pohjaa.
Kuva: Thomas Dahlstrøm Nielsen, lähde Wikimedia Commons, lisenssi CC BY-SA 4.0