KUN IDEOLOGIA SUMENSI HARKINNAN 

Naapuriseuran Sanomat julkaisee superjuttuja, poikkeuksellisen kiinnostavia ja perusteellisia artikkeleita aina silloin, kun sellainen on saatavissa. Superjutut käsittelevät historiaa, ihmisiä, maailmanpolitiikkaa ja merkittäviä ilmiöitä. Jan Nybondasin artikkeli presidentti Risto Rytistä on niistä ensimmäinen. 

Risto Ryti oli presidentti, joka visioi kaikkein suurinta Suomea 

Johdantona alla olevaan kertomukseen on aihetta ensin kuulla kahta keskeistä vaikuttajaa, Gustaf Mannerheimia ja Winston Churchillia. Mannerheim totesi Väinö Tannerin päiväkirjan mukaan, että ”Suomi on ryhtyessään sotaan rakentanut sen Saksan voittoon”. Ja samassa yhteydessä: ”Kun Aleksanteri I liitti Kannaksen Suomeen, oltiin sen jälkeen Venäjän alamaisia eikä hyökkäysvaaraa ollut. Nyt kun Suomi on itsenäinen maa, tarvitsee Pietarin suuruinen kaupunki suojakseen aluetta. Vaikka se suomalaisen mieltä kirveleekin on pakko tähän suostua. Olisi lähetettävä mies Moskovaan kuulemaan rauhanehdot”. (Tanner: Unohdetut päiväkirjat 6.2.1944, s.76-77). 

Churchill: ”Romanian ja Suomen kanssa sovituissa aselepoehdoissa on luonnollisesti Venäjän tahdon leima, ja tässä minun on tähdennettävä pidättyvyyttä, joka on ollut luonteenomaista Venäjän asettamille ehdoille näiden kahden maan kohdalla, jotka sokeasti marssivat Hitlerin takana yrityksessä tuhota Venäjä ja jotka molemmat osaltaan olivat lisäämässä Venäjän kansan suunnattomia kärsimyksiä, joista se nyt on selviytynyt hengissä ja jotka se on voittoisasti jättänyt taakseen.” 28.9.1944, (Paasikiven päiväkirjat s.35.). 

Mannerheim ja Churchill tiivistävät tässä ne historian karikkokohdat, jotka olisivat olleet väistettävissä, jos maltti ja harkinta olisi ollut mukana. Churchillin lausumassa tulee lisäksi huomioituna se, että Suomen päättäjät eivät halunneet ymmärtää, että heidän pyrkimyksellään kirjaimellisesti tuhota Venäjä Saksan kanssa tulisi olemaan seurauksia. Venäjä oli Churchillin mukaan peräti maltillinen sen jälkeen mitä Suomi oli aiheuttanut. Jos se olisi vaatinut enemmän, Churchill tuskin olisi pannut vastaan. 

Mannerheim osoittaa selkeästi ymmärtäneensä, miksi koko konflikti puhkesi sodaksi 1939, asia josta J.V. Snellman oli kirjoittanut jo vuonna 1863. Snellmanille lähtökohdan tarjosivat spekulaatiot paluusta Ruotsin yhteyteen, joka tapahtuessaan pakottaisi jakamaan silloisen suuriruhtinaskunnan kahtia: ”Emedan Ryssland aldrig kan medge en skandinavisk gräns några verst från S:t Petersburg”. Siis raja Pietarin länsipuolella ei voisi kulkea muutamia virstoja kaupungista. (”Krig eller fred för Finland”, Litteraturbladet 5, 1863, teoksessa Snellman i Urval, s.151). 

Ruotsin ja Venäjän välinen raja 1809 ei kulkenut siellä missä myöhemmin Suomen ja Venäjän raja. Ruotsin raja kulki etäämmällä, ja väliin jäi Kannaksen alue, joka Venäjän näkökulmasta oli ”Vanha Suomi”. ”Vanha Suomi” liitettiin ”Ruotsin Suomeen”, ja maan itsenäistyttyä raja jäi Pietarin liepeille eikä kaupunki ollut enää suojassa ulkovalloilta, jotka saattoivat käyttää Suomen aluetta astinlautana, kuten asia Venäjällä nähtiin. 

Mannerheim kuten eräät muutkin kenraalit ymmärsivät ongelman, jota Suomen päättäjät Paasikiveä lukuun ottamatta eivät. Jopa Suomen myöhempi kumppani Adolf Hitler näki kyseisen rajaongelman, jonka ratkaisemiseksi hän lokakuussa 1939 odotti kompromissia, koska rajan korjaus näytti sen verran vähäiseltä. (”Weil die Forderungen Russlands sehr gemässige sind”, ”koska Venäjän vaatimukset ovat hyvin kohtuullisia”) Risto Rytin muistelmat (M) s. 35. (Seuraavassa Rytin muistelmiin viitataan lyhenteellä M ja päiväkirjoihin PK). 

Koko maailman myötätunto 

Seuraavassa seuraamme Risto Rytin toimia Suomen poliittisena johtajana läpi sotavuosien siten kuin ne ovat kuvattuna hänen itsensä sekä hänen keskustelukumppaneidensa toimesta. 

Esiin piirtyy kuva johtajasta jonka ideologia sumentaa harkinnan. Ryti on älykäs ja osaava, mutta hänen ideologinen ahdasmielisyytensä vievät miehen mukanaan. Rytiin on tapana liittää maininta ”anglofiili”. Tämä saattaa pitää paikkansa ennen sotia, mutta sodan aikana Ryti nojaa Saksaan jopa hätkähdyttävällä painolla. Tämän totesivat Ruotsin lisäksi myös suuret länsivallat. 

Rytin muistiinpanot ja niihin liitetyt aikalaisten vastineet romuttavat sen jälkiviisauden, jonka mukaan Suomi menestyksellä tasapainoili Saksan ja liittoutuneiden välillä. Tosiasiassa Suomi ei piitannut liittoutuneiden kehotuksista, jotka olisivat helpottaneet rauhanehtoja. Ja miksi olisi piitannut, koska kuten Mannerheim totesi: ”rakennettiin Saksan voittoon”. 

Muistelmiensa aluksi Ryti pohtii ”Olisiko myöntyväisyydellä pelastuttu ?” Ryti päätyy siihen, että ”ollessamme myöntymättä Neuvostoliiton kohtuuttomiin ja oikeudettomiin vaatimuksiin ja jouduttuamme sen johdosta Neuvostoliiton hyökkäyksen kohteeksi, saavutimme koko maailman valistuneen yleisen mielipiteen myötätunnon ja kunnioituksen..” M. s. 40. Ryti nimitetään pääministeriksi ja toteaa hallituksensa ohjelmasta: ”Tämän hallituksen ohjelma oli lyhyt: pyrkiä kaikin tavoin rauhaan, mutta siksi kunnes rauha saavutettaisiin, puolustautua mahdollisimman voimakkaasti”. M. s.41. 

Todelliset vaaran hetket koettiin joulu- tammikuussa 1939-1940, mutta kun ne oli suurin ponnistuksin torjuttu, sattui toinen virhearvio – jos ensimmäisenä pidetään sitä, että kompromissiin ei vakavasti pyritty. Sota olikin sujunut yli odotusten. Tämä oli havaittu myös Moskovassa, ja sieltä tehtiin tarjous tammi-helmikuun vaihteessa. Suomi torjui sen ja tämä sai Tannerin kuukautta myöhemmin vaikeroimaan, että olisimme päässeet paljon vähemmällä, vain Hankoniemen menetyksellä. (Heikki Ylikangas: Väkivallasta sanan valtaan, luku: Valttiässä jota ei käytetty, s. 288) 

”Toivoi, että Englanti kukistettaisiin nopeasti” 

Neuvostoliitto alkoi saada yliotteen ja koska Saksa pelkäsi, että Suomi kääntyy länsivaltojen puoleen, se kehotti Hermann Göringin välityksellä Suomea tekemään nopean rauhan saadakseen myöhemmin Saksan avulla menetykset takaisin. 

Heikki Ylikangas sai kollegojen protestit vastaansa väittäessään, että Suomi tässä vaiheessa valitsi tiensä. Aluksi monet yrittivät kiistää koko yhteydenoton. Nyttemmin kiistaa lienee lähinnä siitä, mikä painoarvo Saksan viestillä oli. Lopputuloksen kannalta asialla ei ole merkitystä, sillä kesällä 1941 Suomi joka tapauksessa seisoi Saksan rinnalla ja oli jo pitkään varustautunut yhteiseen hyökkäykseen. Sotaa edeltävään aikaan pätee, ettei mikään ole varmaa ennen hyökkäyskäskyä. Jopa Saksa joutui punnitsemaan riittävätkö maan voimat. 

Rytin kallistuminen Saksan varaan ilmenee ensimmäistä kertaa avoimesti keskustelussa Saksan Helsingin lähettilään Wipert von Blücherin kanssa 16.8.1940. ”Olisiko rauha Saksan ja Englannin välillä mahdollinen”, kysyi Ryti. Blücher vastasi, että ”Englanti oli torjunut Hitlerin rauhanaloitteen”. 

Blücherin mukaan Ryti totesi: ”vaikka saattoi kuulostaa merkilliseltä, hän toivoi, että Englanti kukistettaisiin nopeasti. Hän ei epäillyt Saksan voittoa, mutta vain jos tämä voitto tulisi nopeasti, se voisi vapauttaa Euroopan kauheasta tilanteesta”. 

”Ryti puhui Suomen suhteesta Saksaan. Saksalaismyönteisyys oli kaikissa kansan kerroksissa lisääntymässä. Lisäksi osoitettiin ymmärtämystä Saksan hallitustavalle… demokratia oli monessa suhteessa pettänyt ja että täytyisi kai etsiä uusia hallitusmuotoja” (PK) s.33. 

Blücher itse oli varovainen lausunnoissaan, koska Saksan ja Neuvostoliiton viralliset välit olivat edelleen ehjät. Joulukuussa 1940 Suomi otetaan mukaan Saksan sisäpiiriin ja sotavalmistelut aloitetaan. 

Ryti tekee ensimmäisen paljastuksensa Yhdysvaltain lähettiläälle 28.1.1941. Arthur Schoenfeldin mukaan: ”Rytillä on perusteita uskoa, että Neuvostoliiton ja Saksan suhteet eivät ole lainkaan hyvät ja että jos sota jatkuu, Saksan liike itään ja etelään Venäjän kustannuksella on aivan mahdollinen alkukesästä”. PK s.61. Melko täsmällinen ennakointi siis. 

”Suomen ainoa pelastus on tämä sota” 

Samaan aikaan Suomen virallinen politiikka eteni kokonaan toista raidetta. Suomi valmistautui sotaan, mutta julisti puolueettomuutta. Tämä sai K.A. Fagerholmin toteamaan muistelmissaan, ettei hallitus, jonka ministeri hän oli, tiennyt valmisteluista mitään. Fagerholm tarkentaa sitten, että hallituksessa oli sisäpiiri, joka tiesi ja salasi asian muilta. (K.A. Fagerholm: Talmannens röst, s.122). 

Sosialidemokraattien keskeiset päättävät elimet ehtivät painokkaasti julistaa puolueettomuutta vain päivää ennen hyökkäyksen alkamista. Suomen valtiojohdolle osoitetussa kirjelmässä 21.6.41 SAK:n hallitus sekä sosialidemokraattiset ministerit korostivat mm: ”Den finner det viktigt att landet håller sig på den sidan om all konjukturpolitk och strävar att bevara sin hittillsvarande neutralitet”. Eli varoitettiin suhdanteiden mukaan toimimista ja sen sijaan tähänastisen puolueettomuuden säilyttämistä. Fagerholm lisää, että tämä oli varovaisesti sanottu, koska sensuuri ei sallinut voimakkaampia kannanilmaisuja. (Fagerholm s. 123). 

Puolue oli kuitenkin puheenjohtajansa hallinnassa, joten täyskäännös sujui ilman suurempia ongelmia. Tanner oli ilmeisesti hyvin varhain otettu mukaan suunnittelun sisäpiiriin. Kun kansanedustaja Atos Wirtanen kävi onnittelemassa Tanneria tämän 60-vuotispäivien johdosta 12.3.41, Wirtanen alkoi keskustella alkaneesta sodasta ja ilmoitti puheenjohtajalle kantanaan, että ”Saksa tulevan kesän aikana hyökkää Neuvostoliittoon. Meidän olisi täällä Suomessa otettava huomioon, että tämä tulisi merkitsemään sotilaallista yhteistyötä brittiläisen imperiumin, Yhdysvaltojen ja Neuvostoliiton kesken. Täten halusin väittää, että Saksan tappiota olisi pidettävä ilmeisenä ja väistämättömänä”. 

Tanner ei kyennyt pidättämään harmistustaan nuoren kukon viisastelusta ja paukautti, että ”sehän nyt vielä puuttuisi!” Wirtanen totesi poistuessaan Gudrun Mörnelle: ”Asia on selvä, joudumme taas sotaan, kun jopa Tanner uskoo Saksan voittoon”. (Atos Wirtanen: Pimeitä voimia vastaan, s. 163). Muutama vastarannan kiiski muistutti puolueen virallisesta linjasta, mutta heistä päästiin heittämällä heidät vankityrmään: ns. Kuutoset, joista muutamat olivat selkeän anti-kommunistisia, joten heidän eristämistään ei voitu perustella uskollisuudella Moskovalle. Wirtanen vältti tämän kohtalon.

Schoenfeld saa puolestaan kuulla Rytin visioista vain päiviä ennen sodan aloittamista. ”Ryti näytti sulkevan sodanjälkeisissä järjestelyissä Venäjän ulkopuolelle ja viittasi mahdollisuuteen, että Saksa kontrolloisi Ukrainaa ja Donin allasta. Hän mainitsi myös, että Saksan siirtomaatavoitteet rajoittuvat Tanganjikan alueeseen Afrikassa. Hän oli vakuuttunut siitä, että Saksa omasta halustaan ei julistaisi sotaa Yhdysvalloille”. PK s.106. 

Englanti puolestaan oli Suomessa havainnut sodan merkit jo aiemmin keväällä. Englannin lähettiläs George Vereker oli pyytänyt, että Yhdysvallat ottaisi hoidettavakseen Englannin suurlähetystön asiat. Lähettiläs oli siis paremmin asioista selvillä kuin hallituksen ministerit, jos Fagerholmin muistelmiin on luottaminen, ja ymmärsi myös, että hänen maansa ja Neuvostoliitto liittoutuvat. 

Sodan kynnyksellä Rytin luona kävi puolueiden valtuuskunta. Näille edustajille Ryti julisti, että ”Suomen ainoa pelastus on tämä sota. Neuvostoliitto ei milloinkaan tule luopumaan pyrkimyksestään vallata Suomi ja lisäksi Skandinavian niemimaa. Jos Saksa nyt nujertaa Neuvostoliiton armeijan, saamme olla rauhassa ehkä vuosisadan. Sodan jälkeen vetävät saksalaiset pois joukkonsa täältä”. PK s. 110. 

Rajan siirtäminen uudessa valossa 

Sota alkoi 22 kesäkuuta 1941 ja Suomi joutui kiusalliseen tilanteeseen, kun Hitler totuudenmukaisesti julisti Suomen tulevan sotimaan Saksan rinnalla. Käsikirjoituksen mukaan Suomi olisi halunnut, että Suomen sota näyttäytyisi erillisenä ja että Neuvostoliitto saataisiin provosoitua aloittamaan omat sotatoimet, jotta vastaus voitaisiin esittää puolustussotana. Näinhän sitten myös toimittiin ja erillissotateesiä julistettiin niin painokkaasti, että hallituksen ministeritkin alkoivat uskoa siihen. 

Tosiasiassa Saksa ja Suomi toimivat lähes saumattomassa yhteistyössä ja koska alkuvaihe oli menestyksekäs, se teki Suomesta Hitlerin ylimmän ystävän, jolle hän jakoi omistaan niin auliisti, että asenne herätti ärtymystä Saksassa (Janne Könönen: Hitler ja Suomi). 

Ennen kuin Suomi aloitti varsinaiset sotatoimet, ehti Moskova tekemään poliittisen intervention Molotovin toimesta 23.6.41, siis Saksan hyökkäyksen jo ollessa meneillään. Molotov halusi tietää, mikä Suomen asema on, varoitti Suomea liittymästä sotaan ja ilmoitti, ettei Neuvostoliitolla ollut Suomeen kohdistuvia aluevaatimuksia. M. s. 144. Suomi ei vastannut. 

Lähettiläs Schoenfeld tapaa Rytin 4.7.41. Tuloksena on laajahko raportti, jonka Ryti tarkistaa yhdessä Schoenfeldin kanssa ja hyväksyy sen sanamuodot. Rytin sotaoptimismi on tässä vaiheessa mitä parhain. ”Ryti antoi ymmärtää, että Leningradin kukistumisen myötä, mitä hän piti varmana, Suomen päämäärä olisi suhteellisen lyhyessä ajassa ottaa takaisin menetetty Karjala. Hän oli kuitenkin henkilökohtaisesti taipuvainen siihen, että raja kulkisi hieman lännempänä kuin ennen talvisotaa 39-40. Sille vaatimukselle, että Leningradia hallitsevan vallan tulisi kyetä antamaan suurkaupungille riittävä suoja oli näet perusteita”. PK s. 117. 

Tämä lausuma vaatii kommenttinsa. Rytihän oli aiemmin edellä olleessa sitaatissa todennut, että Neuvostoliiton vaatimukset olivat kohtuuttomat. Nyt hän pitää rajan siirtoa perusteltuna kuten Mannerheim v. 1944 ja ilmeisesti jo 1939 piti. Mikä oli Rytin arvion muuttanut ? Vastaus on, että sen oli muuttanut Leningradin tuleva uusi isännyys. Saksasta oli Hitlerin laatiman ja Rytin kannattaman suunnitelman mukaan tulossa Suomen uusi itänaapuri. Tämä visio oli Rytin mielessä kun hän keskusteli Schoenfeldin kanssa. Kun Saksa omistaisi Leningradin, piti sen turvavaatimukset huomioida toisin kuin Neuvostoliiton. 

Tästä on vaikea olla vetämättä johtopäätöstä, että rajakysymys oli ymmärretty laajemmissakin piireissä jo ennen sotaa. Mutta koska kyseessä oli Neuvostoliiton raja, tuumaakaan ei voitu antaa, ei vaikka J.V. Snellman oli siitä jo maininnut. Jäljempänä saamme tosin nähdä, että rajakysymys asettuu kokonaan uuteen valoon, kun Saksa ilmoittaa aikomuksestaan hävittää Leningrad maan tasalle. Siinä vaiheessa Ryti on aloitteellinen ja haluaa siirtää rajan Neva-joelle saakka. Karhua ei ollut vielä kaadettu, mutta taljaa oltiin jo myymässä. 

”Ei enää yhteistä rajaa Venäjän kanssa” 

Ryti tapaa Blücherin 19.7.41 ja toteaa tälle mm, että ”Suomi oli vuoteen 1939 asti noudattanut väärää politiikkaa. Suomessa ei ollut tajuttu Venäjän vaaran suuruutta ja että tätä vastaan ainoa apu oli Saksassa”. Sekä: ”Churchillin puheet, jossa hän silminnähden vyöryttää kaiken syyn Hitlerille, osoittavat, että hän ei ole käsittänyt, mitä Euroopassa tapahtuu”. PK s. 121. 

Ensimmäiset sotakuukaudet olivat kaikkein menestyksekkäimpiä ja Rytin ruokahalu kasvoi voittojen myötä. Blücherille hän luonnostelee Suomen uudet rajat tapaamisessa 11.9.41. Lähettilään mukaan Ryti totesi, että ”Suomen kansan keskuudessa alettiin ymmärtää, että Suomen täytyi levittäytyä itään. Hän oli puhunut monesti Tannerin kanssa tästä kysymyksestä ja tämäkin oli alkamassa nyt hyväksyä tämän näkökannan.” ”Luonnollinen rajalinja näyttäisi olevan Syväri”. 

Blücherin kysymykseen missä pohjoiset rajat kulkisivat, Ryti vastasi: ”Jäämerellä”. ”Siihenhän sisältyisi Kuolan niemimaa”, hämmästeli Blücher. Ryti vastasi häkeltymättä myönteisesti ja jatkoi, että ”Kuolan niemimaan alkuperäisväestö oli suomalaista”. 

Saksan laajennusten myötä Ryti painotti, että ”Suomelle merkitsisi kuitenkin lisävarmuutta, jos sillä ei enää olisi yhteistä rajaa Venäjän kanssa”. ”Karjalan kannaksen osalta olisi parasta liittää alue Nevaan asti. Tämän edellytyksenä kuitenkin oli se, ettei Leningrad säilyisi suurkaupunkina”. PK s. 136 

Vähitellen ja nopeammin kuin oli arvioitu alkaa kuitenkin sodan taakka painaa ja tulee tarve hidastaa. Hitlerin lähettiläs Karl Schnurre on Rytin luona 24.10.1941. Ryti: ”Kerroin hänelle sotaponnistuksistamme, jotka näin pienelle kansalle ovat melkein ylivoimaisia. 16 % koko kansasta on mobilisoitu, niiden joukossa 80 000 lottaa”. 

”Olemme menettäneet tässä sodassa väkeä suunnilleen yhtä paljon kuin talvisodassa, mikä on varsin raskas suonenisku pienelle kansalle”. ”Olemme ponnistaneet voimamme saadaksemme sodan omalta kohdaltamme nopeasti loppumaan ainakin de facto…mutta emme jaksa jatkaa samassa tahdissa”. PK s. 141-142. 

Schoenfeld tapaa Rytin 27.10.41 ja tämä saa kuullakseen kritiikkiä maansa suhteesta Neuvostoliittoon. ”Suomi pystyy itse parhaiten arvioimaan puolustamisensa tarpeet, mutta jos hänet pantaisiin arvioimaan Yhdysvaltain puolustustarve, hän sanoisi, että amerikkalaisten kontakteihin kommunisti-Venäjän kanssa sisältyi suurempi vaara Yhdysvalloille kommunismin kautta, samoin kuin Englannille, kuin mihinkään Saksasta lähtöisin olevaan vaaraan”. PK s. 144. 

Samana tai edellisenä päivänä on toinen tapaaminen Schnurren kanssa. Siinä käydään laajasti läpi Suomen alueen laajennussuunnitelmat. Lisäksi Ryti antaa arvionsa Englannin asemasta: ”Englanti ei sodan päätyttyä enää olisi maailmanmahti…Voittaja ja Englannin perillinen olisi joka tapauksessa Amerikka. Churchillin Ryti määritteli ”mad”, hulluksi, koska hän samastui tähän sodan kohtalokkaaseen tulokseen ja oli juuttunut itsensä aikaansaamaan sotapsykoosiin. 

Suomi suurimmillaan

Ryti oli vasta nyt täysin ymmärtänyt Hitlerin Euroopan suunnitelmien johdonmukaisuuden. Venäjä täytyi lyödä hajalle, jotta Eurooppa voisi elää. Saksan täytyi ottaa idästä suuria alueita valtaansa estääkseen slaavien ja aasialaisten Eurooppaan kohdistuvan uhan uudelleensyntymisen. Vain niin Eurooppa saattaisi Saksan ollessa johtavana mahtina kestää muita mantereita vastaan. Englanti oli tehnyt suuren virheen siinä, että se oli idässä asettunut Saksaa vastaan”. 

Uusien alueiden osalta Ryti perustelee erityisesti Kuolan niemimaan liittämistä, koska Schnurren mukaan siihen ei aiemmin ollut viitattu. ”Tällä välin suoritetut sotilaalliset ja etnografiset tarkastelut olivat päätyneet Kuolan niemimaan lukemiseen Karjalaan ja Suomen aluetoiveisiin”. Lisäksi ”Itä-Karjala jonka itäraja seuraa Vienan meren rannikkoa Oneganlahteen asti…siitä eteenpäin linja Äänisen etelärantaan, Syväriä noudattaen Laatokan etelärantaan ja sitten Nevaa seuraten Nevan suuhun Suomenlahdelle”. PK s. 145-147. 

Siinä se oli, Suomi suurimmillaan kartta- ja piirustuspöydällä, tai ainakin melkein, sillä tarkoitus oli myös lohkaista aimo pala Norjan pohjoisrannikkoa, josta lähemmin tuonnempana. Ensin oli Saksan kuitenkin lyötävä Neuvostoliiton pääjoukot ja siltä osin seinä tuli vastaan nopeammin kuin kukaan lännessä oli osannut ennakoida. Joulukuussa 1941 näet Englannin ulkoministeri Anthony Eden oli jo lentänyt Moskovaan Stalinia tapaamaan. Tykit jylisivät vielä kaupungin lähistöllä, mutta herrojen asialistalla oli jo alkava marssi kohti Berliiniä ja sen jälkeiset järjestelyt. Ja mikä hätkähdyttävintä, Stalinin esitys Edenille myös säilyi ja pääosin toteutui. 

Suomen osalta Stalin vaati, että Englanti hyväksyisi Moskovan rauhan tuloksen lisättynä Petsamon alueella. Ja koska Puolan aiemmin valloittamat alueet idässä palautuisivat Neuvosto-Venäjälle, Puola saisi kompensaationa Saksan itäosan. (Geoffrey Roberts, ”Stalin’s Wars” s. 114-115.) 

Mannerheim jo epäili, Ryti ei 

Suomessa eläteltiin kuitenkin sotaoptimismia vielä pitkään. Ryti oli Paasikivelle kertonut 28.10, että ”Saksalaiset ovat edelleen optimistisia sodan kulkuun nähden. He ottavat kyllä Moskovan, mutta menee hitaasti, kun on huonot tiet…Pietari kukistetaan piirittämällä”. ”Saksalaisten aikomus on edelleen itse hallita Venäjää. Aikovat miehittää linjan Arkangelsk – Astrakan”. ”Kaikki Venäjällä olevat sukulaiskansat koetetaan saada koottua yhteen: Syrjäänit, Mordvalaiset, Tseremissit. Itä-Karjalassa ei ole venäläisiä. He ovat menneet pois”. PK s.148. 

Lähettiläs Schoenfeld saa 30.10.41 Rytiltä kuulla kunniansa kun on erehtynyt arvostelemaan Suomen politiikkaa. Schoenfeld oli sanonut, että ”Suomi tappaa paljon venäläisiä, jotka muuten tappaisivat saksalaisia. Nyt voivat nämä tappamattomat saksalaiset ehkä vaatia amerikkalaisia uhraamaan paljon vertaan”. Vastasin, että ”eihän Amerikka ole sodassa Saksan kanssa ja on sentään kohtuutonta vaatia, että suomalaisten pitäisi antaa vastustelematta venäläisten tappaa itsensä, jotta samat venäläiset sitten ehtisivät säästämään amerikkalaista verta tappamalla mahdollisimman paljon myös saksalaisia. Suurvallalle tällainen kanta on sitä kohtuuttomampi, koska Amerikka ei ole omasta puolestaan halukas tekemään mitään tehokasta Suomen turvallisuuden varmentamiseksi”. 

”Huomautin meistä tuntuvan melkein naurettavalta sellaisen väitteen, että Suomi taistelullaan uhkaisi Amerikan turvallisuutta. Amerikkalaisethan saavat istua kotonaan mukavissa tuoleissaan takkavalkeansa ääressä suunnattomien rikkauksien ympäröiminä. Heillä on suunnaton laivasto ja valtameri kummallakin puolellaan ja siten täysi turvallisuus”. PK s. 149. 

Tähän purkaukseen tiivistyy monta tärkeää asiaa. Sodan raadollisuus, sekä se, että Rytin johtama Suomi oli puolensa valinnut. Rytin valinta oli päinvastainen kuin Yhdysvaltojen ja sen selittää paljolti hänen hyvin ideologisesti värittynyt käsityksensä kommunismin vaarasta ja lähes maagisesta voimasta, joka oli niin suuri, että se uhkasi jopa Yhdysvaltain ja Englannin järjestystä sisältäpäin. Laittaessaan ideologiansa sivuun Ryti osasi kyllä hahmottaa laajoja kokonaisuuksia kuten Englannin ja ”Amerikan” voimasuhteen muutoksen sekä jälkimmäisen edullisen maantieteellisen aseman, joka ei ole miksikään muuttunut. Eikä Suomi siihen aikaan kumartanut Washingtonin suuntaan. 

”Amerikka” puolestaan katsoi jo kauemmas ja odotti sodan puhkeavan Saksaa vastaan myös omalla kohdallaan. Kehotukset Suomelle luopua annettiin painokkaasti ja usein, mutta nyt oli jo myöhäistä. Suomi ei enää osannut tietä ulos. Ryti Schoenfeldille 30.11.41: ”Venäjä on hyökännyt kimppuumme kahden vuoden sisällä kaksi kertaa aseellisestikin ja valmistanut meille kansallista tuhoa. Emme aio edes Amerikan vaatimuksesta panna kaulaamme mestauspölkylle”. PK s.161. 

Ensimmäinen Rytin sisäpiiriin kuulunut henkilö, joka alkoi epäillä Saksan menestyksen jatkumista oli Berliinin lähettiläs T.M. Kivimäki, joka muistelmiensa mukaan oli sanonut tästä presidentille joulukuussa 1941. Mannerheim esitti ensimmäiset epäilynsä 21.1.42 Päämajassa: ”Marsalkka oli melko pessimistinen saksalaisten asemaan nähden Venäjällä. Katsoi, että se on hyvinkin huolestuttava ja saattoi jopa johtaa katastrofiin”. PK s.169. Kenraali Erik Heinrichs puolestaan oli 8.1.42 palannut Saksan päämajasta ja raportoinut sodan yleistilanteesta. Ryti sai tietää, että tahto Pietarin nujertamiseen oli luja ja hänen oma uskonsa Saksan voittoon jatkui ilmeisesti vielä vahvana. 

Visio uudesta Euroopasta 

Samaan aikaan Suomeen tuli Ruotsin kautta tieto keskusteluista Edenin ja Stalinin välillä. Niistä tuli Rytin luo seikkaperäisesti kertomaan Marcus ”Dodde” Wallenberg, keskeinen ruotsalainen teollisuusjohtaja 17.1.42. Stalin oli keskusteluissa Edenin kanssa vaatinut: ”4) Suomeen nähden Moskovan rauhan ehdot ja lisäksi Petsamo. Venäjä ei kaipaa alueita, vaan edullisia strategisia rajoja ja tukikohtia”. 

Lopuksi Stalin Suomen suhteen lausui, että ”tällaisen vaatimattomuuden edellytyksenä tietysti olisi, että Suomen nykyinen hallitus poistettaisiin”. Eden kysyi, mitä Stalin tarkoitti (ajatellen tietysti kommunistista järjestelmää), johon Stalin vastasi, että ”sellaiset miehet kuin esimerkiksi Paasikivi voisivat ehkä sopia hallitsemaan Suomea”. PK s.167. 

Ryti selostaa 25.2.42 lähettiläs Blücherille laajasti visionsa uudesta Euroopasta ja Suomen paikasta siinä. Saksalla oli Neuropa -suunnitelmansa, jossa kullekin alueelle oli varattu roolinsa. Rytille oli tärkeää, että Suomi ei joutuisi pelkän raaka-ainetoimittajan asemaan, vaan pääsisi mukaan teolliseen toimintaan. 

”Ryti oli kuitenkin sitä mieltä, että Eurooppa ei sellaisenaan omaa riittävästi raaka aineita muodostaakseen sellaisen talousalueen joka vastaisi Itä-Aasian talousaluetta ja Amerikan muodostamaa. Hän pohti, että alueeseen voitaisiin ottaa mukaan suuria osia Euroopan Venäjästä Ukrainan viljarikkauksineen ja Kaukasuksen öljyrikkauksineen ja siten laajentaa Euroopan raaka-ainepohjaa. Hänen mielestään tämä ei kuitenkaan riittäisi ja suuntasi sitten keskustelun Afrikkaan. Keskusteltiin sitten Afrikan raaka ainealueesta ja kysymyksestä, missä määrin neekeri oli sovelias intensiiviseen työntekoon.” 

Lisäksi ”Ryti oli sitä mieltä, ettei Ranskalla kai olisi uudessa Euroopassa erityisempää roolia. Ranska vajoaisi kolmannen luokan valtioksi. Lopuksi Ryti puhui neuvostohallituksesta. Neuvostoliitto oli valtava uhka Euroopan sivilisoiduille valtioille. Muun Euroopan tehtävä on tätä vastustaa ja torjua tämä uhka. Hitlerin erityisenä tehtävänä on toimia tässä ohjaavana henkilönä”. PK s. 177.

Seuraavassa tapaamisessa Blücherin kanssa 17.4.42 Ryti kaavailee Venäjällä toimeenpantavaa väestön siirtoa. ”Mutta Volgalla asui suomenheimoisia kansoja, nimittäin mordvalaiset ja tsheremissit. Suomen kannalta olisi hyvä, mikäli voitaisiin suorittaa väestönvaihto siten, että voitaisiin siirtää nämä suomalaiset kansat Volgalta pohjoisemmille alueille ja siellä asuvat venäläiset takaisin Volgalle. Silloin Suomella olisi tähänastista rauhallisempi naapuri”. ”Ryti oli kuitenkin kanssani samaa mieltä, että tällainen on tulevaisuuden musiikkia”. PK s. 180. 

”Siviiliväestökin Pietarissa saakoon kuolla” 

Reilu kuukausi ennen Hitlerin matkaa Suomeen Ryti tapaa Schoenfeldin. ”Ryti selitti uskovansa, että Venäjän vastarinta murtuu tänä vuonna…Ryti sanoi, ettei hän voi tietää Saksan-vastaisen sodan tulosta, mutta hän on edelleen varma, että mikäli Saksa voitetaan ja Venäjä on voitollinen, bolshevismi pyyhkäisee yli Euroopan, mukaan lukien Englannin ja uhkaa jopa Yhdysvaltain sisäistä vakautta. Ryti torjuu ajatuksen, että hän sympatisoisi natsismia. Hän arvioi Hitlerin olevan vaa’ankieli natsipuolueen ja Saksan armeijan välillä. Hänen eliminointinsa voisi tuhota tasapainon ja syöstä Saksan bolshevismiin”. PK s.183. (Sanottakoon tähän, että arvio Saksan sisäisestä tilanteesta oli varsin erikoinen. Hitleriä vastaan attentaattia yrittäneet upseerit tuskin näkivät tällaista vaaraa, varsinkaan kun Saksan kommunistit olivat keskitysleireillä.) 

Hitler saapuu Suomeen tapaamaan aseveljiään 4.6.1942. Sota Venäjällä on käynyt yhä kuluttavammaksi ja sen myötä Hitlerin asenne yhä kovemmaksi. Hitler: ”Pietari hävitetään kerta kaikkiaan eikä vain Pietari vaan myös Moskova. Niin kauan kuin nämä suuret kaupungit ovat jäljellä, ei idässä tule rauhallisia oloja. Pietari on ollut ja on edelleenkin Suomenkin onnettomuus. Se ja sen linnoitukset tuhotaan nyt saksalaisten toimesta. Silloin pääsee Suomikin tästä kamalasta painajaisesta”. ”Siviiliväestökin Pietarissa saakoon kuolla, sillä venäläiset ovat niin kovin epäluotettavia ja kavalia, ettei heitä ole syytä säästää. Saksan ja Venäjän sota on häikäilemätöntä tuhoamissotaa. Alkusyksystä täyttyy Pietarin kohtalo”. PK s. 191. 

Rytin näkökulmasta korkean vieraan visiitti sujui hyvin ja niinpä loppuarvio on vierasta kiittävä. ”Vaikutelmakseni Hitleristä jäi, että mikäli hänellä ei ole kansallissosialistin johtajan ja profeetan maskia, jolloin hän paasaa ja pauhaa ja kiihottaa itsensä raivoon, hän on lämpimästi tunteva, sydämellinen, hyvää tarkoittava, herkkä ihminen”. PK s. 195. 

Miten tämä sydämellisyys ja hyvä tarkoitus ilmeni Hitlerin kotimaassa, siitä tiedettiin myös Suomessa. Suomen sosialidemokraateilla oli puoluekontaktinsa Saksassa jo 30-luvulla ja he lienevät olleet jo varhain perillä siellä alkaneista juutalaisvainoista. Ryti sai tarkkaa tietoa asiasta viimeistään heinä- elokuun vaihteessa, ellei hänellä sitä aiemmin ollut. Heinrich Himmler oli tuolloin vuorostaan vierailulla Suomessa ja hänen mukanaan lääkintöneuvos Felix Kersten. Ryti tapasi Kerstenin yksityisesti ja erillään Himmleristä virallisen tapaamisen jälkeen. ”Kersten kertoi, että juutalaisia lähetetään joukoittain pois Saksasta Latviaan ja Puolaan, joissa heidät joukoittain kylmästi tapetaan. Kamalaa! Kerstenkin paheksui tällaista ihmisteurastusta.” PK s. 203. 

Joukkomurhia, joista vähemmän on kirjoitettu, ovat venäläiseen siviiliväestöön kohdistunut suunnitelmallinen tuhoaminen. Näiden joukkomurhien suunnittelu tapahtui jo ennen kuin siirryttiin juutalaisiin. Venäjän länsiosan ruokavarannot oli varattava hyökkääjille ja ylimääräiset ruokittavat tapettiin. Saksalainen historioitsija Christian Gerlach joka on tutkinut molempia joukkotuhon haaroja, on joutunut siirtymään Sveitsiin voidakseen jatkaa työtään, Saksassa aihe on tabu. (Christian Gerlach: Krieg, Ernährung, Völkermord. 1998) ja Kalkulierte Morde: Die Deutsche Wirtschafts- und Vernichtungpolitik in Weissrussland 1941 bis 1944, 2000). 

”Bolshevikkivalta on tuhottava”

Ulkovaltojen asenteesta Suomeen saadaan tarkempaa tietoa heinäkuussa, kun Schoenfeld sähköttää Washingtoniin. Suomi vakoili lähetystöjä ja oli murtanut Schoenfeldin salauskoodin. Tämä kertoo keskusteluistaan Ruotsin lähettilään Karl Westmanin kanssa. ”Westman jatkoi, että kenraali Walden ja epäilemättä marsalkka Mannerheim ovat yhä levottomampia sodasta Neuvostoliiton kanssa. Tämä huolestuminen ei vielä koske presidentti Rytiä ja vielä vähemmän Wittingiä”. ”Westmanin käsityksen mukaan kykenee Ryti vallan hyvin kääntämään Suomen politiikan, jos hän vakuuttautuu Saksan epäonnistumisesta Venäjän suhteen”. M. s.250. 

Westmanin lausumasta voidaan vetää johtopäätös, että hän samoin kuin Moskova, piti Rytiä Suomen politiikan lukkona. Ja Tanner oli Moskovan näkökulmasta suurimman puolueen johtajana Suomen politiikan mahdollistaja. Tästä syystä Moskova vaati näiden kahden eroa Suomen hallituksesta rauhansopimuksen edellytyksenä. Tannerin oli erityisen vaikea ymmärtää miksi hän oli joutunut silmätikuksi. Mutta Tannerin puolue oli julistanut puolueettomuuspolitiikkaa aina kesäkuulle 1941 asti, kunnes se puheenjohtajansa voimin teki täyskäännöksen. 

Westman tiedustelee Yhdysvaltain kantaa Suomen sodanjälkeisiin rajoihin, koska se oli vuotta aiemmin ilmaissut mielellään näkevänsä Suomen saavan takaisin talvisodassa menettämänsä alueen. Schoenfeld vastasi, ”ettei hän tiedä mistään muutoksesta asenteessamme niin kauan kuin suhteemme Suomeen eivät enempää huonone”. M. s. 250. 

Ja jos Moskova olisi saanut vihiä Rytin ja Blücherin keskustelusta 19.8.42, sen asenne Rytiin ja Tanneriin olisi entisestään koventunut. Ryti esittelee Blücherille uudestaan suunnitelmat Suomen alueen laajentamiseksi ja kertoo saaneensa niille Tannerin ja varsinkin nuorten sosialidemokraattien tuen. Tanner oli aiemmin vastustellut, mutta ”Rytin oli onnistunut vakuuttaa hänet päinvastaisesta. Nuoremmat sosialistit ovat nykyisin kaikki näiden alueiden liittämisen kannalla. Mutta julkisuudessa ei asiaa saa vielä käsitellä koska sosialistinen puolue on aiemmin edustanut päinvastaista kantaa ja sitä paitsi sellainen rasittaisi suhdetta Yhdysvaltoihin”. 

(Tämän asian ympärillä voisi järjestää lukijakilpailun: Kunniamaininta sille, joka sosialidemokraattisen vaikuttajan muistelmista löytää maininnan tavoitelluista alueliitoksista ja tuesta niiden hyväksi. Suomen Kuvalehti (2/2006), joka kuuden sivun verran esitteli Rytin päiväkirjoja niiden julkaisemisen yhteydessä, ei mainitse asiasta sanallakaan). 

Tulee syksy, sota jatkuu, mutta ilman uutisia Saksan voitoista sen itärintamilla. Schoenfeld tapaa Rytin 25.9.42 ja joutuu uuden kiukunpurkauksen kohteeksi. Lähettiläs ei malta olla piikittelemättä, ja huomauttaa, että Hitler oli maininnut Suomen liittolaiseksi ennen Suomen sodan alkamista. Ryti vastaa mm, että ”amerikkalaiset eivätkä muutkaan voi muuttaa Suomen politiikkaa koska Suomi tunsi venäläiset ja amerikkalaiset eivät tunteneet, kun heidän olemassaolonsa ei ollut vaakalaudalla mutta Suomen kansan olemassaolo fyysisenä kokonaisuutena on vaarassa. Bolshevikkivalta on tuhottava ja Ryti on kiitollinen siitä, että saksalaisten toiminta Venäjää vastaan auttaa Suomen säilyttämisessä”. PK s. 212. 

Vakoilijaksi epäillyn lehtinaisen Therese Bonneyn mukaan Ryti kertoi lokakuussa sodan päättämisestä, että ”erillisrauha ei ollut mahdollinen, koska venäläiset eivät vielä olleet tarpeeksi heikkoja”. ”Lopun ajasta hän käytti puhuakseen keltaisesta vaarasta, joka pyyhkäisisi yli maailman. Aasian laumoista, venäläiset mukaan lukien, jotka laskeutuvat yllemme. Hän painotti, että meidän tulisi kaikkien liitoutua heitä vastaan.” PK s. 213. 

Jos Moskovan porteilla tapahtui sodan ensimmäinen käänne, niin toinen merkittävä murros oli kohta edessä Stalingradissa. Jo ennen sitä Paasikivi ilmoittaa lähtiessään Tukholmaan 16.12.42, että Saksa häviää sodan. Ja maaliskuun alussa 2.3.43 Ryti itse toteaa lähettiläs Gripenbergille saman.

Jo helmikuussa 3.2.43, Ryti: ”Päämajassa pohdittiin Stalingradin jälkeen tapahtunutta yhä huonompaan suuntaan menevää yleisen tilanteen kehitystä ja tultiin siihen tulokseen, että olisi pyrittävä rauhaan sekä Neuvostoliiton että Englannin kanssa. Neuvostoliiton suhtautumisesta siihen oli sen verran tietoja, että Molotovin oli kuultu hiljakkoin sanoneen rauhanehtojen Suomelle huononevan. Se viittaisi joka tapauksessa siihen, että rauha jollakin ehdoilla olisi saatavissa”. M. s. 285. 

Pohjois-Norja vaiheittain Suomelle 

Voidaan perustellusti kysyä, miksi Suomelta kesti niin kauan ennen kuin sodasta päästiin irti jos tarve siihen ymmärrettiin näinkin varhain. ”Jag har tänkt på det under månader men har ej funnit vägen” sanoo Mannerheim Paasikivelle 6.9.43. ”Olen kuukausia miettinyt asiaa mutta en ole löytänyt ulospääsyä”. (Paasikivi: Jatkosodan päiväkirjat, s. 289) 

Mannerheim ei tarkenna, mitkä olivat hänen mielestään suurimmat esteet, mutta hän yritti tässäkin vaiheessa siirtää poliittisen vastuun poliitikoille. Saksan suoranaisen hyökkäyksen kohteeksi joutumisen vaara lienee ollut vähäinen, sillä oli suurempia haasteita edessään sitoakseen joukkoja Suomea vastaan. Valitettavasti suurimpana esteenä on ehkä ollut kansan asenne tai ainakin poliittisten päättäjien tulkinta siitä. 

Sotapropaganda oli tehnyt tehtävänsä ja perään ei tässä vaiheessa haluttu antaa, koska heikkoa asemaa ei ymmärretty. Väinö Tanner Mannerheimille 6.2.43: ”Kun huomautin Kannaksen luovutuksen aikaansaavan huonon vaikutuksen maassa, väitti Mannerheim väestön olevan väärin informoidun. Se ei käsitä tilanteen vakavuutta.” (Väinö Tanner: Unohdetut päiväkirjat, s. 77). Pelkäsikö Mannerheim upseeriston kapinaa, ehkä ei sentään. Mutta se tiedetään, että valtiojohdolla oli pitkään epärealistiset käsitykset neuvotteluasemastaan, joka oli heikko. 

Parhaan tuen länsivalloilta rajavaatimuksilleen Suomi olisi saanut, jos se olisi pysynyt erossa sodasta kokonaan. Länsivallat olisivat tuolloin tukeneet vanhojen rajojen palauttamista, koska alueet oli väkivalloin Suomelta viety, näinhän Yhdysvallat oli asian ilmaissut. Ja ehkä Suomi myös olisi hyväksynyt ennen talvisotaa esitetyt tarkistukset. Mutta tällainen skenaario oli poissuljettu, koska Suomi päätti lähteä sotaan, jossa se odotti Saksan voittavan, kuten Mannerheim myönsi. Mutta koska Suomen sotapanos alkuvaiheessa oli mittava, on luultavaa, että Neuvostoliitto olisi myöntynyt parempiin ehtoihin mitä varhemmin Suomi olisi luopunut. Kuten asettumalla vanhalle rajallepyrkimättä aluelaajennuksiin. 

Mutta tämäkin skenaario oli epärealistinen samasta syystä kuin se, että Suomi olisi ollut puolueeton. Julistaessaan puolueettomuutta vain päiviä ennen sodan alkua Suomen sosialidemokraatit tuskin jakoivat sen kaikenkattavan angstin, joka Rytillä ja hänen aatetovereillaan oli, että Neuvostoliitto vain odotti sopivaa hetkeä nielaistakseen koko maan. Puolueen jäsenistö piti julistamaansa puolueettomuuslinjaa mahdollisena. Puoluejohto päätti toisin: Saksa voittaa, mukana ollaan. 

Ryti elätteli toiveita voitokkaasta rauhasta kaikkein pisimpään. Vielä kesällä -43 hän jakaa maaherra Kaarlo Hillilän kanssa ajatuksiaan siitä kuinka Pohjois-Norja vaiheittain voitaisiin siirtää Suomelle. ”Myöhemmin kun on oikea tilaisuus on meidän häikäilemättä otettava Finnmarken ainakin Tenoa, mutta mahdollisesti Lyngevuonoa myöten.” (Siis Kilpisjärvestä ylöspäin). 

Samassa tapaamisessa Ryti esittää vielä kaksi skenaariota, toisen mukaan Leningrad jäisi Saksalle, toisen mukaan ”jos Pietari jää ryssille, on otettava huomioon Pietarin turvallisuus ja oltava Kannaksella valmiita alueluovutuksiin 1939 syksyllä tehdyn tarjouksen mukaan, Inoa ja järvialueen etelärajaa myöten. Koivistoa ei”.

Ryti luulee siis edelleen istuvansa kuskin paikalla mitä rajojen paikkaan tulee, myöntää kuitenkin että Pietarin turvallisuutta on ajateltava, mutta haluaa koko Kalastajasaarennon Petsamon turvallisuuden vuoksi. PK. s. 276. (Tammikuussa -42 oli Suomi jo saanut tietää, että Stalin vaatii Petsamosta luopumista.) 

Yhdysvallat voisi joskus tulla väliin, Ryti toivoi 

Rajat asettuivat kuitenkin siten, kuin Stalin oli Edenille linjannut joulukuussa 1941 ja liittolaisilleen Teheranissa 1943 vahvistanut. Kun kesän -44 raivokkaiden taistelujen päätyttyä ja niiden lopputuloksen seurauksena Rytille on soviteltu sekä sankarin viittaa että marttyyrin sädekehää, olivat tapahtumat kuitenkin laajemmassa katsannossa vähemmän ratkaisevia. Tanner 22.7.44: 

”Esitin silloin omat näkökantani perustellen, miksi oli aika ryhtyä hankkimaan rauhaa. Olin hieman hämmästynyt kun Mannerheim asettui, joskin varovasti, samalle kannalle. Hän puolusti kyllä sitoumuksen antamista Ribbentropille. Se oli sillä hetkellä ollut välttämätöntä. Nyt on kuitenkin rintama vakiintunut ja lähin tarkoitus saavutettu. Saksan antama apu ei ollut niin suuri kuin oli luvattu. Juuri tänä aamuna oli saksalaiset lentokoneet vedetty pois Narvan rintamalle, jossa oli suuri keskitys. (Tanner: Unohdetut päiväkirjat, s.187.) 

Rajat eivät siirtyneet siitä mitä oli sovittu liittoutuneiden kesken, ja Neuvostoliiton asevoimien päätavoite oli Saksan lyöminen. Jos Moskovalla Berliinin valtauksen jälkeen olisi ollut tavoitteita Suomen suunnalla, liittolaiset tuskin olisivat protestoineet. Japani oli vielä voittamatta, mikä oli tärkeämpi asia ja siitä oli sovittu. Neuvostoliiton panos tulisi olemaan keskeinen Aasian mantereella. 

Yhdysvallat oli sodan jatkuessa vetänyt lähettiläänsä pois Suomesta. Maan asianhoitajana toiminut Robert McClintock sanoi 20.1.44 Rytille: ”Suomi on amerikkalaisten mielestä tehnyt kohtalokkaan valinnan yhteistyöstä natsien kanssa”. Ryti vastasi, ”että Saksan apu on ollut hyvin tervetullut ja että ilman sitä Suomea ei kansakuntana enää olisi”. 

Ryti sanoo lisäksi, että ”ainoa suurvalta jota ei vielä ole kutsuttu auttamaan Suomea on Amerikka. Hän toivoo,”että tulisi päivä jolloin Yhdysvallat voisi tulla väliin Suomen hyväksi”. Tähän McClintock happamasti vastasi, ”ettei maiden välisessä diplomatiassa ollut lausettakaan, joka antaisi perusteita hänen toiveilleen asiaan puuttumisesta”. PK s. 202. 

Kesällä ennen Kannaksen kriisiä Ryti antaa Blücherille arvionsa Euroopan johtajista: ”Englannilla ei ensimmäisen maailmansodan jälkeen ole ollut ruorissa yhtään suurta valtiomiestä. Sitä vastoin Saksalla on Hitlerissä merkittävä mies.” PK s.332 

Blücher puolestaan sanoi Rytille 2.8.44 tämän jo erottua, että Ryti ”oli pelastanut Suomen kolme kertaa, ensimmäisen kerran Moskovan rauhanteolla, toisen kerran ryhdyttäessä sotaan Venäjää vastaan ja kolmannen kerran juhannuskeskustelujen kautta.” Nämä ovat päiväkirjojen viimeiset sanat. PK s.346. 

Lopuksi 

Suomessa on myöhemmin haluttu luoda kuvaa siitä, että sen sodanaikaista politiikkaa olisi laajalti ymmärretty länsiliittoutuneiden puolella. Ulkomainen historian kirjoitus samoin kuin Rytin omat kontaktit osoittavat päinvastaista. Suomen politiikkaa vastustettiin ja arvosteltiin voimakkaasti koko jatkosodan ajan. 

Yhdysvaltain politiikka kylläkin koki dramaattisen käänteen, kun Roosevelt kuoli ja Truman seurasi häntä ja alkoi vastakkain asettelun kausi. Sota oli kuitenkin Suomessa silloin päättynyt eikä varsinainen kylmä sota ollut vielä alkanut. Eikä Stalin katsonut aiheelliseksi perua Rooseveltille antamaansa lupausta osallistua Japanin häätämiseen Aasian mantereelta. Kun Truman sai kuulla puna-armeijan tulosta hän tokaisi lähipiirilleen ”Fini Japs, when that comes about”, Japanin loppu, kun se tapahtuu, (Stone, Kuznick: The Untold History of the United States, s. 162). 

Edistyspuolueen Risto Ryti ei myöskään edustanut edistystä maailman politiikassa, vaan mennyttä aikaa. Uutta maailman aikaa edusti demonisoitu Stalin. Ryti oli valmis jatkamaan siirtomaa-ajan politiikkaa yleensä ja erityisesti mm. Afrikassa. Häneltä kuultiin rasistisia lausumia keltaisesta vaarasta ja neekereistä kuten myös slaaveista. Stalin sitä vastoin ajoi siirtomaa-järjestelmän purkua ei pelkästään puheissa vaan myös teoissa. Tukea Neuvostoliitolta eivät saaneet ainoastaan aatetoverit Kiinassa vaan monet muut vapautuneet siirtomaat kuten Intia ja Egypti. 

Lännen politiikan käänne aiheutti myös henkilösuhteiden tulehtumisen sodan ajan liittoutuneiden kesken. Kaikki länsijohtajat olivat kuitenkin tulleet arvostamaan Stalinia sodan aikana, eikä tämä arvostus Stalinin henkilöön kokonaan hävinnyt myöhemminkään. Churchill kirjoitti vielä helmikuussa 1947 Stalinille : ”Minä muistelen aina yhteistä toveruuttamme kun niin suuret asiat olivat vaakakupissa ja te voitte aina turvata minuun silloin kun Venäjän turvallisuus ja sen armeijoiden maine on kyseessä” (Martin Folly et.al: Churchill and Stalin, Comrades in Arms, s.283.) 

Tuli kylmä sota ja sen osapuolet jatkoivat joukkojensa pitämistä strategisissa maissa. Neuvostoliitto purki miehityksensä vähän ennen kuin se itse jakautui osiinsa. Yhdysvallat sen sijaan on jatkanut miehitystään mm. Saksassa, Italiassa, Japanissa ja voimakeinoin jaetun Korean etelä-osassa. Näiden maiden itsenäisyys on edelleen ehdollista ja alistettu miehittäjälleen. 

Kun historian henkilöä muistellaan, se tapahtuu useimmiten myönteisessä tarkoituksessa, halutaan nostaa esille esikuvaa. Ryti on kuitenkin valitettavan ajankohtainen päinvastaisesta syystä. Esimerkkinä johtajasta, joka antautuu ideologiansa vietäväksi ja näkee maailman mustavalkoisena hyvän ja pahan taistelukenttänä, jossa luonnollisesti itse edustaa puhdasta hyvää. 

Saksalainen Thomas Röper, joka on kirjoittanut kirjoja mm. Ukrainan kriisistä on todennut, että natsismissa keskeistä ei ollut juutalaisviha, vaan herrakansa-ajattelu. Kuten Rytin keskustelut osoittavat, hän edusti vaikkakin liberaalein ilmaisuin samanlaista ajattelua, jossa toiset kansat ovat toisten yläpuolella sekä etnisistä että poliittisista syistä. 

Ajattelutavan nykymuoto kulkee nimellä ”exceptionalism”, poikkeuksellisuus tai erityisyys, joka antaa kantajalleen oikeuden puuttua ja määrätä toisten asioista. Tämän ideologian nimeen ovat vannoneet kaikki Yhdysvaltain presidentit 1990 jälkeen, ja verbaalissa muodossa tätä katsomusta korosti Barack Obama aivan erityisesti. Samoin kuin Ryti, joka yhtyi Saksan käsitykseen maailman järjestämiseksi hallitsevien ja hallittujen kansojen kesken. 

Nykyinen virallinen Suomi tukee vahvasti ajatusta Yhdysvalloista maailman  johtajamaana muiden yläpuolella. Suomi kannattaa jopa sitä hiljaista sodankäyntiä, jota Yhdysvallat on käynyt koko kylmän sodan ajan ja jota Suomi vasta 90-luvulta alkaen on päässyt tukemaan, nimittäin talouden sanktioiden aiheuttamaa hiljaista joukkomurhaa, josta karmeimman osoituksen antoi Irakin 90-luku. 

EU:ssa Suomella olisi käytettävissään veto-oikeus sanktioiden estämiseksi mm. Syyriassa ja Jemenissä, mutta Suomi vaikenee. Näin Rytin väheksyvä suhtautuminen köyhiin maihin on tässäkin löytänyt jatkajansa. Historiansa tulkinnassa virallinen Suomi tukee Blücherin jäähyväisissään ilmaisemaa kantaa: Saksa ja Ryti pelastivat Suomen. Ympyrä on sulkeutunut.

Artikkelin päälähteinä käytetty: 

Risto Rytin päiväkirjat 1940-1944, 2006 Risto Ryti: Sota-ajan muistelmat 1939-1944, 2012 Muut lähteet mainittu tekstissä.