Artikkelikuvana on pari päivää sitten ottamani kuva kuppikivestä. Tämä kivi sijaitsee muutaman sadan metrin päässä Sääksmäen kirkosta, suunnilleen entisen, ehkä pronssikautisen Vanajaveden rantaviivan tuntumassa.
Kuppikivet ovat muinaisjäännöksiä, kiviä tai kalliopintoja. Niissä on yleensä useita suhteellisen pyöreitä uurrettuja koloja. Perinne on yleismaailmallinen. Sääksmäen Rapolassa kiviä on useita. Se kertoo muinaisen asutuksen elinvoimasta ja aktiivisuudesta.
Kuppien merkitystä ja käyttöä ei voida tarkoin tietää. Mutta niiden kovertaminen ja usein myös kivien kasaaminen jonkinlaisen suunnitelman mukaan oli ihmisten tapa luoda järjestystä maailmaansa. Hautakiviröykkiöillä oli oma, erityinen paikkansa elämässä ja kuolemassa.
On hyvin mahdollista, että koloihin pantiin pieniä symbolisia lahjojakin. Eivät ne kolot ole suurimmillaankaan kuin muutaman senttimetrin levyisiä ja harvoin syviä. Aarteita ei niihin kätketty.
Pienellä lomalla poikkesin jälleen vanhalla kotiseudulla ja tietoisesti juuri Rapolassa. Se on linnavuorineen vanha kulttuurikeskus, ehkä voisi sanoa myös kulttipaikka. Kuvan kuppikivellä kävin ensimmäistä kertaa. Ensimmäisen kuppikiveni alueella bongasin jo vuonna 1962. Käyn sillä seudulla usein.
Kuppikivien käyttäjien maailmassa monet asiat ja tapahtumat olivat selittämättömiä, luonnon ja ehkä myös erilaisten henkiolentojen aiheuttamia. Kiven kovertaminen tai kivikasojen ja aitojen rakentaminen oli paitsi konkreettista asutukseen kuuluvaa huoltotyötä, myös symbolista luonnon ja elämän hallintaa. Voidaan huoletta sanoa, että loppu oli sitten herrassa, oli se luonteeltaan mitä tahansa.
Kun minä hetken istahdan kuppikiven kupeeseen, mietin, onko vuosisatojen ja -tuhansien kuluessa perusasioissa tapahtunut kovinkaan suuria muutoksia. Edelleen me raivaamme ja rakennamme kivikasojamme. Kukin kaivaa kiveensä kuppia voimiensa ja taitojensa mukaisesti. Vuodenajat vaihtuvat ja elämä menee menojansa.
Kansa kuppinsa äärellä.
⊗