Yhdysvaltojen lentotukialus USS Nimitz ja sen mukana useampi lentotukialusta tukeva alus saapui keskiviikkona Karibianmerelle lähelle Kuubaa. Presidentti Donald Trump haluaa luoda lentotukialuksen iskuryhmän avulla sotilaallista uhkaa Kuubaa vastaan.
Lentotukialuksen johtama iskuryhmä saapui alueelle samana päivänä kun Trumpin hallinto ilmoitti rikossyytteiden nostamisesta Kuuban entistä presidenttiä Raul Castroa vastaan. Yhdysvallat syyttää kesäkuussa 95 vuotta täyttävää Castroa tapahtumista, jotka johtivat vuonna 1996 kahden pienen amerikkalaisen lentokoneen alasampumiseen ja neljän ihmisen kuolemaan.
Kyse oli Miamia päämajanaan pitävästä Kuuban vastaisesta ryhmästä ja siihen kuuluvista henkilöistä, joika usein myös Yhdysvaltain keskustiedustelupalvelulta CIA tuki. Ryhmä teki useita laittomia lentoja myös Kuuban ilmatilaan.
Castro oli välikohtauksen aikana 30 vuotta sitten Kuuban puolustusministeri. Trumpin hallinto syyttää lentokoneiden alasampumisesta ja ”murhista” myös viittä Kuuban silloista ilmavoimien lentäjää.
Syytettä ajava amerikkalaistuomari on viitannut myös siihen, että Castro ja viisi muuta syytettyä saatetaan oikeuden eteen ”tavalla tai toisella”.
Julkisuudessa on spekuloitu sillä, että Castron kaappaamiseksi Kuubasta Yhdysvaltain asevoimat voisivat tehdä samanlaisen sotilasopeaation kuin vuoden alussa Venezuelan pääkaupungissa Caracasissa. Silloin Yhdysvaltain erikoisjoukot kidnappasivat Venezuelan presidentin Nicolas Maduron ja hänen vaimonsa Cilia Floresin ja muiluttivat heidät New Yorkiin.
Amerikkalainen iskuryhmä tappoi kaappauksessa 32 Maduron kuubalaista henkivartijaa.
Trump on toistuvasti Iraniin yhdessä Israelin kanssa tekemänsä hyökkäyksen jälkeen todennut Kuuban olevan ”seuraava”. Hän on myös vakuuttanut Kuuban kaatuvan ”pian”.
Aikaisemmin tällä viikolla presidentti Miguel Daaz-Canel totesi Kuuballa olevan laillinen oikeus puolustaa maata mitä tahansa sotilaallista hyökkäystä vastaan. Hän varoitti myös, että hyökkäys Kuubaan johtaisi hallitsemattomiin seurauksiin ja verilöylyyn.
5 kommenttia julkaisuun “Kaappaako USA Castron?”
Vastaa
Sinun täytyy kirjautua sisään kommentoidaksesi.
On se käsittämättömän röyhkeä. Tarkoitanko Trumpia vai Yhdysvaltoja? Molempia.
Olikohan keskusteluissa, kun Trump kävi Pekingissä, niin puhetta Kuubasta? Järjetön tilanne USAn kannalta, mitä ihmettä ne siellä mellakoisivat. Loistava lomasaari.
Mikäli kävisi niin hullusti, että Trump iskisi sinne, niin sitten Taiwan saattaa saada kiinalaiset niskaansa ja Ukrainalle tulisi loppuhetki, The End.
CIA yritti salamurhata Fidel Castron satoja kertoja onnistumassa. Kuuba ei ole Venezuela, jonka presidentin omat kavalsivat rahasta ja lupauksesta pysyä nukkehallitsijoina. Trump ei ole uskaltanut yrittää maaoperaatiota Iranissa ja samoista syistä pelkää myös Kuubaa. Varmaan CIA ja Pentagon jotain näyttävää operaatiota yrittävät, jos Trump sellaisen määrää. Välivaalit kuitenkin lähestyvät, eikä Trumpilla ole surkeasti sujuneen Iranin ”valloituksen” jälkeen varaa mokailla Kuubassa.
Ajatus lähes satavuotiaan Raúl Castron kidnappaamisesta tekaistuilla syytteillä on sekin tulenarka, koska USA:ssa on käynnissä myös yritys saada Trump ja Hegseth vastuuseen satojen ihmisten murhaamisesta Karibian merellä toteutetuissa pienveneiden pommituksissa, joista missään ei ole edes yritetty ottaa väitettyjä huumekuskeja kiinni tai esitetty muuta todistusaienistoa. Lavastettu oikeudenkäynti, jonka ”tulos” on ennalta päätetty, on aina mahdollinen, mutta sen poliittiset laineet voisivat lyödä Trumpin hallintoa myös silmille.
Kannattaa muistaa sekin, että vaikka Kiina ja Venäjä ovat kaukana Kuubasta, molemmat maat ovat selkein sanoin ilmaisseet Kuuban olevan ”liittolainen”, jolle on toimitettu sotilastarvikkeita, ehkä myös modernia ohjustekniikkaa. Trump ei moisia ymmärrä, mutta ainakin Pentagonissa joudutaan puntaroimaan tilannetta tosiasioiden valossa.
Nyppii tietysti, kun viritykset Iranin suhteen menivät poskelleen. Hegemonia kärsi arvovaltatappion. Suorituskykykin tuli mitatuksi. Pitää nyt koettaa, jos Kuubassa onnistuisi, ja pisteet taas nousisivat. Meni miten meni, niin lähipiirin kassakirstu kilisee joka tapauksessa. Ja siinä se tärkein olikin. Grönlanninkin voisi sitten taas nostaa tapetille. Siellä kuulemma on arvokkaita mineraaleja, joita ilman ei pääse modernin sotateknologian ykköspaikalle. Suomessakin on, mutta Suomi antaa kaiken ilmaiseksi pyytämättäkin, ikäänkuin ennakkohoitona hyville suhteille ja puolustussopimuksille. Ei tarvitse edes kysellä.
Pahoin pelkään, että suunnitelma on laadittu. Trump`in täytyy ”pysyä liikkeellä” välttääkseen mahdollisimman pitkään ”Epstein asiakirjojen” julkisuuskäsittelyn, ja toisekseen huomioiden Rubion tausta ja hänen julkiset lausunnot Kuuban nykytilaan liittyen. Toisaalta jos Trump tekee sen, mielenkiinnolla seuraan Venäjän ja Kiinan reaktioita tapahtuneeseen. Toisin sanoen antaako Putin enemmän arvoa pragmaattiselle USA-politiikalleen, vai sille, miltä hänen
mahfollinen reagoimattomuus tilanteeseen näyttäytyisi kehittyvien maiden silmissä.