Karjalan ex-pääministeri Viktor Stepanov Naapuriseuran Sanomille: ”Luotan suomalaisten maalaisjärkeen ja vapauden vaistoon”

Naapuriseuran Sanomien Moskovan kirjeenvaihtaja, nimimerkki Vasili, tapasi Karjalan tasavallan ex-pääministeri Viktor Stepanovin päivää ennen kuin Suomesta tuli Naton jäsen. Ratkaisu oli Stepanovin mukaan kova kolaus naapuruudelle, mutta työtä suhteiden eteen pitää jatkaa: ”Tavalliset ihmiset löytävät aina yhteisen kielen”, hän sanoo.

Puhelin soi. Soittaja on Vasilin vanha tuttava Viktor Stepanov, Karjalan entinen päämies. Viktor on pitkän linjan poliitikko. Viimeksi tapasimme vajaa vuosi sitten suurlähettiläs Vladimir Stepanovin hautajaisissa. Helsingin jälkeen Vladimir  toimi Karjalan autonomisen neuvostotasavallan pääministerinä ja puoluejohtajana. Silloin kysyin Viktorilta ovatko he sulkulaisia. – Emme ole. Stepanov on Karjalassa yhtä suosittu sukunimi kuin Seppänen tai Virtanen Suomessa. Viktor haluaa keskustella Suomen tilanteesta ja lähestyvistä eduskuntavaaleista. Ehdotan tapaamista heti vaalipäivän jälkeen. Pyydän häntä ehdottamaan paikkaa.

Olisiko Dubrovka Sinulle tuttu?

Dubrovka, ”Tammilehto”. Pari vuosikymmentä sitten tämä nimi oli jokaisen venäläisen mielessä. Silloin 40  tshetsheniterroristin ryhmä sieppasi Dubrovkan teatterikeskuksessa yli 900 Nord-Ost -musikaalin katsojaa. Vapautusoperaatiossa kuolivat 130 panttivankia ja kaikki terroristit. Vasili oli perheineen musikaalissa vain muutama päivä ennen tragediaa.

Maanantaina iltapäivällä tapaamme Dubrovkan kauppakeskuksessa. Se on Moskovan suurimpia. Siinä on kymmeniä ravintoloita ja kahviloita. Viktor vie italialaiseen Il Patio– ravintolaan, joka vaikuttaa aika hiljaiselta. Voimme keskustella rauhassa. Väkeä tulee vasta työpäivän jälkeen. 

Meidät opastetaan pöytään. Teemme tilauksen ja samalla vaihdamme mielipiteitä sunnuntain vaaleista. Viktor näyttää olevan ajan tasolla. Suomea sujuvasti osaavana hän seuraa Suomen poliittista elämää. Häntä harmittaa Keskustan ja Vasemmistoliiton heikko esiintyminen. 

Huomenna Suomi tulee NATOn jäseneksi. Tuliko tämä yllätyksenä?

– Minulle ei, mutta monelle venäläiselle kyllä. Erityisesti raja-alueilla ja ystävyyskaupungeissa, missä asukkaat vuosikymmenien kuluessa ovat oppineet tuntemaan suomalaisia järkevinä ihmisinä.

– Tietenkin Suomella on suvereeni oikeus valita liittolaisensa, mutta meilläkin on yhtä laillinen oikeus tehdä tämän johdosta omat johtopäätöksemme.

25 vuotta sitten Brzeziński kirjoitti kuuluisan kirjansa The grand chessboard (Suuri shakkilauta). Olette shakin vanha ystävä. Miten kutsuisitte Suomen asemaa shakkipelin termein?

– Zugzwang, siirtopakko. Se on pelitilanne, kun pelaaja on pakotettu tekemään siirtoja, joista seuraava on edellistä huonompi. Stepanovin mukaan tämä oli selvä virhe, jonka korjaaminen voi viedä vuosia ja maksaa paljon. Venäjän ulkoministeriö totesi virallisessa lausunnossaan, että ”liittyessään Natoon Suomi luopui identiteetistään ja kaikesta omatoimisuudestaan, joka on ollut sille tunnusomaista kansainvälisissä asioissa vuosikymmenien kuluessa.

Helsingin harjoittama sotilaallinen liittoutumattomuuspolitiikka on pitkään palvellut Suomen kansallisia etuja ja ollut yksi tärkeimmistä tekijöistä luottamuksen varmistamisessa niin Itämeren alueella kuin koko Euroopan mantereella. Nyt tämä on jo menneisyyttä. Suomesta on tullut yksi allianssin pienistä, mitään päättämättömistä jäsenmaista, joka on menettänyt erityisäänensä kansainvälisissä asioissa.”

– Keskiajan suuri valistaja piispa Mikael Agricola opetti: Oma kieli – oma mieli. NATO:ssa on tapana puhua yhtä ja samaa kieltä, amerikanenglantia.

– Joka tapauksessa maittemme välinen naapuruus on kärsinyt pahan kolauksen. Venäjän ja Suomen pitkä raja, joista yli puolet, eli 726 kilometriä, kuuluu Karjalaan, on hetkessä muuttunut ystävyyden ja yhteistyön rajasta sotilaallisen ja henkisen vastakkainolon rajaksi.

Syntyperäisenä karjalaisena ehkä ymmärrätte suomalaisia paremmin. Oliko Suomella mahdollisuus välttää vastakkainasettelua Venäjän kanssa? Mikä on ollut esteenä? Olisiko nykytilanne korjattavissa?

 – Mahdollisuus on aina. Toki moneen vuoteen Suomen mediassa ei ollut lainkaan totuudenmukaista informaatiota Venäjästä, sen toiminnasta ja turvallisuushuolista. Pitkään luvattu kansanäänestys niin tärkeästä asiasta kuin liittyminen sotilasblokkiin jäi eri syistä toteutumatta. 

– Luotan työteliäiden suomalaisten maalaisjärkeen, näiden itsenäisyyden, oikeudenmukaisuuden ja vapauden vaistoon. Suomalaisille ja Venäjän pohjoisen asukkaille oli aina vieras orjamentaliteetti, sanoo Viktor. Esimerkkinä hän mainitsee Solovetskin luostarin pitkäaikaisen apotin Filipin, jonka tsaari Iivana Julma kutsui patriarkaksi keisariin kohdistuneesta arvostelusta huolimatta.

– Tavalliset ihmiset aina löytävät yhteisen kielen. Maantie alkaa pienestä polusta. Toivottovasti päättäjätkin tajuavat, että hyvä naapuruus vastaa molempien maiden kansallisia perusetuja. Aika ja kanssakäyminen parantavat haavat. Näin on tapahtunut kahden verisen sodan jälkeen. Hyvin paljon tämä oli viisaiden valtiomiesten – Juho Kusti Paasikiven ja Urho Kekkosen ansiota.

– Politiikassa sana painaa paljon. On tärkeä, että sanat pitävät yhtä tekojen kanssa. Suomalaisen sananlaskun mukaan  ”sanottu sana ammuttu nuoli”. Kun keisari Nikolai II petti suomalaisten mielestä Aleksanteri I:n Porvoossa antaman valan suomalaiset kukittivat protestina Nikolain isoisän Aleksanteri  II:n patsasta Senaatintorilla.

– Kerran saunassa edesmennyt presidentti Mauno Koivisto kertoi minulle sellaisen tarinan. Loppukesällä 1990 hän luki lehdessä, että presidentit Mihail Gorbatchev ja George Bush vanhempi sopivat tapaamisestaan Helsingissä. Koivisto soitti jälkimmäiselle ja tiedusteli olisiko Suomi kenties jo USAn 51. osavaltio…

– Olen vakuuttunut siitä, että Suomen suvereniteetti on mahdollinen vasta silloin, kun maalla on yhtä hyvät suhteet niin Länteen kuin Itäänkin, niin USA:han kuin Venäjään.

Ukrainan tapahtumat ovat vaikuttaneet ihmisten välisiin suhteisiin. Oletteko menettäneet suomalaisia ystäviä?

– En. Siinä on ero tuttavien ja ystävien välillä. Ystäviä ei voi olla paljon. Usein nämä ovat lähempänä kuin sukulaiset. Eräs vanha ystäväni toistaa aina:  ”Kuule Vihtori, niin paljon tekee mieli käydä Sortavalassa tansseissa.” Ennen pandemiaa oli niin paljon kiinnostavia kulttuuri- ja matkailuhankkeita. Lähellä Sortavalaa sijaitseva Ruskealan puisto kallioineen ja klassisen musiikin konsertteineen olisi varmasti monen suomalaisen musiikin ja kulttuurin harrastajan mieleen. Sen yhdistäminen yhdeksi matkailureitiksi Punkaharjun Retretin ja Savonlinnan ooppera- ja balettijuhlien kanssa olisi maailmanluokan hanke.

– 1990-luvun lopulla ideoimme yhdessä suomalaisten kanssa Savonlinnan balettijuhlia. Oli fantastista nähdä Bolshoin  Joutsenlampea tai Spartakusta jylhän Olavinlinnan puitteissa. Baletin ystäviä tuli lentokonelastillisin Savonlinnaan Australiasta asti.

Viime aikana internet-foorumeissa kuuluu revanssihenkisiä kehoituksia Viipurin palauttamiseen. Jotkut kirjoittavat, että Venäjän hajotessa Suomeen kuuluisi Karjalan tasavalta. Mitä luulette tästä?

– Karjalaiset ovat valintansa tehneet vuosisatoja sitten.

Vuonna 1992 kun jo toimitte Karjalan tasavallan johtajana allekirjoitettiin sopimus Suomen ja Venäjän raja-alueiden yhteistyöstä. Mitä se on tuonut Karjalalle?

– Tietenkin rajayhteistyötä on harjoitettu aiemminkin. Laukku- tai reppuryssiä kiersi Suomea ristiin rastiin 1800-luvulla. Nämä olivat itäkarjalaisia talonpoikia. Kostamuksen kaupungin ja vuorikastamon rakentaminen 1970-luvulla oli rajayhteistyötä parhaimmillaan. Tämä hanke työllisti tuhansia suomalaisia, mukaan lukien Kainuun maakunnan asukkaita. 

Yhteistyö oli erityisen tiivis metsäteollisuudessa. Olemme oppineet Suomelta paljon. Suomalaiset metsätraktorit avasivat uuden sivun metsärikkaan tasavaltamme historiassa. Puuhankinta kasvoi merkittävästi. Harvennushakkuut ovat parantaneet metsien terveyden. 

– Syyskuussa 1990 perustettiin Stora Enson ja Pitkärannan metsäteollisuuden kompleksin yhteisyritys Ladenso, joka oli alan ensimmäinen. Toimiessani Karjalan hallituksen johtajana kutsuin tutustumaan yrityksen toimintaan Venäjän pääministeri ja kaimani Viktor Tchernomyrdinin, joka oli selvästi yllättynyt harvesterien tehosta. Yritin vakuuttaa hänelle kuinka tärkeä on satsata metsätekniikan kehittelyyn ja tuotantoon, kertoo Stepanov. 

Valitettavasti tämä on jäänyt kesken muiden kiireisten asioiden takia. Hän on syvästi huolestunut Venäjän metsäteollisuuden jatkokehityksestä, koska harvesterien suurimmat valmistajat ovat maista, jotka boikotoivat Venäjää. Viime maaliskuussa Stora Ensokin teki hätäisen päätöksen lopettaa kaikki toimintansa Venäjällä.

Valkovenäläisen Amkodorin metsäkoneiden taso on alhaisempi eikä se pysty nopeasti korvaamaan Ponssea, Komatsua ja  John Deerea. Venäläinen oma valmistus on lastenkengissä. Aika on menetetty. Optimismia tuo presidentti Putinin äskeinen vierailu Arkangelin oblastiin, missä oli esillä metsäalan kipeimmät ongelmat. Mainittakoon, että vuonna 2020 puun hankinta oli noin 217 miljoonaa kuutiometriä. Kokenut harvesterin käyttäjä pystyy kaatamaan noin 60 000 m3 vuodessa.

Rajayhteistyön huipentumana mainitaan Euroregion Karelia –hanke. Mikä on sen tarkoitus ja olisiko mahdollista palata projektin toteutukseen?

– Tämä on todella kiinnostava n.s. Trans Border-hanke, jonka arkkitehti on johtamani hallituksen ulkosuhteiden ministerinä ja sittemmin  Suomessa kaupallisena edustajana toiminut taloustieteiden tohtori Valery Shljamin. Projektin tarkoitus on Karjalan ja Suomen kolmen maakunnan kaikinpuolisen kehityksen edistäminen. Tärkeimpiä toimialueita ovat liikenne- ja infrahankkeet, taloudellisen yhteistyön ja kansalaisten hyvinvoinnin kohottaminen sekä tutkimus- ja koulutustoiminta rajayhteistyön alalla. Uskon ja toivon, että tilanteen rauhoituttua hankkeeseen palataan koska se vastaa molempien etuja.

– Haluan mainita vielä yhden asian. Vuonna 1990 kävin Moskovan ja Koko Venäjän Patriarkka Aleksi II:n kanssa Valamon luostarissa. Keskustelimme luostarin kohtalokkaista vaiheista, mm. munkkien raskaasta evakkomatkasta Heinävedelle. He veivät mukanaan sodan jaloista muinaisia ikoneja, kirjoja ja Jumalan palveluvälineitä. Nyt kun vanha Valamo on entistetty ja luostarin elämä on palannut vanhoille raiteille, munkit kysyvät, miten olisi mahdollista päästä Heinävedelle Uuden-Valamon Kristuksen kirkastumisen luostariin rukoilemaan vanhojen ikonien edessä. Sama koskee tavallisten uskovaisten pyhiinvaellusmatkoja. Tämä on vaikeaa, kun Pietarin pääkonsulaatin Petroskoin osasto suljetaan tilapäisesti. Vastaavasti olisi hyvä helpottaa suomalaisten ortodoksien matkoja Valamon saarelle.

Parin päivän päästä  YYA-sopimus täyttäisi 75 vuotta. Olette sopimuksen kanssa melkein  ikätovereita. Mitä mieltä olette tästä asiakirjasta?

– Tietenkin sopimus oli maailmansodan jälkeinen tuote, joka on Paasikiven ja  Stalinin käsialaa. Poliittisesti sen johdanto on erityisen kiinnostava ja täysin ajankohtainen. Tämä auttaisi turvallisuuden takaamista Itämerellä ja Pohjois-Euroopassa. Sopimuksen pohjalle on rakennettu kattava yhteistyöverkosto. YYA-sopimuksen toteutus liittyy erottamattomasti presidentti Urho Kekkosen ja pääministeri Aleksei Kosyginin toimintaan ja ystävyyteen. Sitä kuvaa akateemikko Andrei Kovaltchukin tekemä näköispatsas, jonka paljastimme 10 vuotta sitten Kostamuksessa. Sopimuksella ovat minusta kaksi varsinaista symbolia – ETYK ja Kostamus. Molemmat olisivat mahdottomia ilman mainittua sopimusta. 

– Kolmantena kansojemme ystävyyden symbolina pidän kahta patsasta. Venäläis-suomalainen muistomerkkihanke sai alkunsa vuonna 1992, jolloin Suomi ja Venäjä sopivat sodissa kaatuneiden muiston ikuistamisesta. Ensimmäinen oli “Isänmaan poikia sureva Venäjä” Suomussalmen Raatteentiellä. Se kuvaa ristin eteen polvistunutta äitiä. Patsaan tekijä on moskovalainen kuvanveistäjä akateemikko Oleg Komov. Patsas paljastettiin 19. syyskuuta 1994 eli päivänä jolloin tuli kuluneeksi 50 vuotta Välirauhan sopimuksesta. Tämän jälkeen venäläiset ja suomalaiset eivät sotineet keskenään. Jumalanpalveluksen suorittivat mahtavan kuoron säestäminä Aleksi II, tuleva Patriarkka Kirill ja Oulun metropoliitta, myöhemmin  Helsingin ja koko Suomen arkkipiispa Leo.

– Toisesta patsaasta haluan kertoa tarkemmin, koska toin siihen oman vaatimattoman panokseni Karjalan silloisena päämiehenä. Kyseessä on petroskolaisen kuvanveistäjän akateemikko Leo Lankisen suunnittelema “Murheen risti” tai  “Kaksi Äitiä”-patsas. On traaginen yhteensattuma, että niin Komovin kuin Lankisen patsaat ovat kuvanveistäjien viimeiset työt. Lankisen veistoksessa on kuvattuna suomalainen ja venäläinen äitihahmot, jotka syleilevät toisiaan valurautaristin eri puolilla. Ristin ympärillä on kaatuneita sotilaita symboloivat kivet. Pitkärannan ystävyyskaupunki Kuopio on rahoittanut muistomerkin yhdessä Venäjän valtion ja Karjalan tasavallan kanssa.

– 27.6.2000 Talvisodan molempien osapuolten sotilaiden muiston kunnioittamiseksi tarkoitetun patsaan paljasti neljä sotaveteraania – kaksi sodanaikaisen rintamalinjan molemmilta puolin. Suomen pääministeri Paavo Lipponen ja Venäjän varapääministeri Aleksei Kudrin kunnioittivat tilaisuuden läsnäolollaan. 

– Päävieraat esittivät valtioittensa puolesta surunvalittelut kaatuneiden omaisille. Tilaisuuteen oli saapunut veteraaneja ja näiden omaisia eri puolilta Venäjää ja Suomea, ennen muuta Kuopiosta. (Vasilillakin oli kunnia olla mukana.) Patsaan muistolaatassa on kahdella kielellä kansojamme velvoittavat sanat:

Venäjä ja Suomi – kaksi sisarusta.

Suomi ja Venäjä kaksi äitiä.

Nyt muodostavat tämän Murheen ristin.

Itsestään.

Heidän päänsä ovat sulautuneet yhdeksi

Ja kätensä liittyneet yhteen Toivossa.

Että Rakkaus voittaa.

Se riippuu meistä.

Jokaisesta.

+++